Olen löytänyt elämäämi ihmisen jota rakastan todella paljon, henkeni antaisin tämän ihmisen puolesta. Tavattiin ensimmäisen kerran joskus 1½ vuotta sitten. Heti ensi näkemällä ihastuin tähän naiseen, siinä oli vaan jotn taikaa jota ei voi ymmärtää..
Nyt ollaan sellaisen yli vuoden verran oltu kavereita, ollaan nähty ja soiteltu lähes joka ikinen päivä. Välillä meillä on ollut aina jotn pientä, ja ehkä vähän enemmän, ei kuitenkaan nyt hetkeen aikaan taas mitn muuta kuin kaveripohjalla.
Olen kertonut mitä ajattelen ja tunnen, hän ei vaan kuitenkaan tykkää jos puhun mitään sellaista, sanoo että ollaan vaan kavereita ja ei voida puhua tuollaisia.
Tullaan todella hyvin toimeen kahdestaan, tehdään kaikkea yhdessä jne.. Itseä jotenkin alkaa välillä ahdistaa, haluisi sanoa että oot mulle tosi tärkee jne.. On vaikea pitää kaikki sisällään. Ollaankin tapeltu useita kertoja sen takia että haluaisin enemmän kuin olla kaveria ja välirikkokin muutaman kerran tullut sen takia. Aina silti hän on se, joka on lopulta saanut meidän välit taas kuntoon. Hän meni todella vaikeaksi kun yksi kerta sanoin että nyt tämä loppuu, mä en jaksa enää. Oltiin joku viikko niin ettei nähty eikä soiteltu, sen jälkeen hän lähetti viestin että kaipaa meidän kaveruutta ja haluaisi vieläkin että ollaan väleissä jne.. Enkä sitten voinut sanoa muutakuin että yritetään taas....
Itse olen tullut todella mustasukkaiseksi ja alkaa todella ottaa päähän jos hän esim. juttelee jonkun toisen miehen kanssa. Pelkään vaan että joku tulee siihen ja vie hänet pois ja pilaa kaiken mitä meillä on ollut. Ja sekin että en pystyisi kyllä olemaan mitn kavereita mitenkään jos hän olisi jonkun kanssa, jo pelkkä ajatuskin siitä ahdistaa.
Välillä on sellainen tunne että ehkä meillä joskus jotn voisi olla, välillä taas tuntuu että ei. Olen miettinyt näitä asioita niin paljon että pää hajoaa. Nämä asiat vaan pyörii väkisten päässä, eikä niistä pääse eroon.
Kertokaa nyt joku viisampi että mitä mun pitäisi tehdä ja mitä tämä kaikki meinaa, voisikohan tästä joskus tulla jotn? Kannattaisiko vaan lyödä välit poikki lopullisesti ja unohtaa kaikki, vai jatkaa tätä "leikkiä", jossa tulee todella kipeetä välillä, sekä odottaa sitä jotn mitä ei ehkä ikinä tapahdu?
En ehkä osannut kertoa tätä asiaa parhaalla mahdollisella tavalla, toivottavasti nyt joku ymmärtää mitä yritän sanoa....
Nyt ollaan sellaisen yli vuoden verran oltu kavereita, ollaan nähty ja soiteltu lähes joka ikinen päivä. Välillä meillä on ollut aina jotn pientä, ja ehkä vähän enemmän, ei kuitenkaan nyt hetkeen aikaan taas mitn muuta kuin kaveripohjalla.
Olen kertonut mitä ajattelen ja tunnen, hän ei vaan kuitenkaan tykkää jos puhun mitään sellaista, sanoo että ollaan vaan kavereita ja ei voida puhua tuollaisia.
Tullaan todella hyvin toimeen kahdestaan, tehdään kaikkea yhdessä jne.. Itseä jotenkin alkaa välillä ahdistaa, haluisi sanoa että oot mulle tosi tärkee jne.. On vaikea pitää kaikki sisällään. Ollaankin tapeltu useita kertoja sen takia että haluaisin enemmän kuin olla kaveria ja välirikkokin muutaman kerran tullut sen takia. Aina silti hän on se, joka on lopulta saanut meidän välit taas kuntoon. Hän meni todella vaikeaksi kun yksi kerta sanoin että nyt tämä loppuu, mä en jaksa enää. Oltiin joku viikko niin ettei nähty eikä soiteltu, sen jälkeen hän lähetti viestin että kaipaa meidän kaveruutta ja haluaisi vieläkin että ollaan väleissä jne.. Enkä sitten voinut sanoa muutakuin että yritetään taas....
Itse olen tullut todella mustasukkaiseksi ja alkaa todella ottaa päähän jos hän esim. juttelee jonkun toisen miehen kanssa. Pelkään vaan että joku tulee siihen ja vie hänet pois ja pilaa kaiken mitä meillä on ollut. Ja sekin että en pystyisi kyllä olemaan mitn kavereita mitenkään jos hän olisi jonkun kanssa, jo pelkkä ajatuskin siitä ahdistaa.
Välillä on sellainen tunne että ehkä meillä joskus jotn voisi olla, välillä taas tuntuu että ei. Olen miettinyt näitä asioita niin paljon että pää hajoaa. Nämä asiat vaan pyörii väkisten päässä, eikä niistä pääse eroon.
Kertokaa nyt joku viisampi että mitä mun pitäisi tehdä ja mitä tämä kaikki meinaa, voisikohan tästä joskus tulla jotn? Kannattaisiko vaan lyödä välit poikki lopullisesti ja unohtaa kaikki, vai jatkaa tätä "leikkiä", jossa tulee todella kipeetä välillä, sekä odottaa sitä jotn mitä ei ehkä ikinä tapahdu?
En ehkä osannut kertoa tätä asiaa parhaalla mahdollisella tavalla, toivottavasti nyt joku ymmärtää mitä yritän sanoa....
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei, ja lyö. Säästät itsesi paaljolta pahalta, ja hyvällä tuurilla voit löytää vielä jonkun toisen rakastettavan ihmisen. Sitä et löydä ikinä, jos roikut rakastamassa tyttöä joka ei oikeasti rakasta sinua.
En varmaan pysty sanomaan sille että me ei voida olla enää väleissä, miten helkkarissa mä sen teen. Sitten se menee vielä siihenki ettei se silti jätä mua rauhaan, oon nähny sen jo monet kerrat. Siis jos ei se halua musta mitn, niin miksei se sitte sano mulle että häivy..? Mun ajatukset on menny niin sekaisin tän asian suhteen, että en tiedä enää yhtään mitä tehdä ja kuinka menetellä.
Voitte te väleissä olla, mutta yhteyttä ei tarvi pitää. Siis eihän sitä vihaamaan tarvitse alkaa, mutta parempi kun yrität pysyä erossa, etkä odota enää mitään. Mieti haluatko oikeasti olla ihan vain kaverina, varsinkin sitten kun tyttö tulee ensi kertaa käsikädessä jonkun muun kanssa vastaan.
Kyllä se sinusta jotain haluaa, mutta ei sitä mitä sinä haluat hänestä. Se joka rakastaa vähemmän asettaa säännöt, mutta ei kaikilla säännöillä kannata pelata, eikä kaikkia pelejä voi voittaa, edes tuurilla.
helvetisti, että tulikin avauduttua sille ainoalle miehelle, josta olen ikinä oikeasti välittänyt. Tai no, parempi tietysti että nyt tietää, mutta ilmaisu oli siinä avioeron jälkimainingeissa ehkä himppasen liian kiihkeää ja avomielistä. öh... Ja nyt takuulla nolottaa sekä sitä että itseäni. Vaan eipä auta, taas on mentävä eteenpäin...
näin: ala tapailla muita naisia, älä takerru pelkästään häneen. Jos hän näyttää olevan kovastikin mustasukkainen asiasta, niin jotain syvempiä tunteita voi olla. Jos ei, niin voit kuitenkin pitää hänet kaverinasi, ja samalla etsiä elämäsi naista.. Onnea!
Laita se tytsi myös varalle niin ymmärtää miltä tuntuu. Jos todella välittää ei saa eikä voi olla niin itsekäs että elättelee toisen helliä tunteita. Kaveruus vaan ei onnistu jos molemmat ei ole samalla aaltopituudella.. helppoo se on varmasti hänelle. Jos kuitenkin tuntuu ettet pysty tosimielellä tapailemaan toista, ehdota jollekin tytsille feikkijärjestelyä, että esittää sun deittiä ja katso mitä tuleman pitää. Rohkeutta päätöksen tekoon.
tekee niin, että esittää jonkun toisen kanssa jotain saadakseen selville toisen tunteet? Aattelin, että niin käy vain leffoissa.. Ootko ite harjoittanut sitten sitä kun tollasta ehotat. Ihan hauskan kuuloista;) Täytyy laittaa korvan taakse.
auttaa ja jos sellaista sopivaa ei ole on sekin aika mielenkiintoinen tapa tutustua uusiin ihmisiin. Jos se ei ota ei se annakkaan.
testata jos ei saa jonkun tunteista selvää. Onkos itelläs onnistanut toi homma niin, että olet sitten saanut vastauksen kysymyksiisi??
se on ihan fakta, kun sulla on vientiä niin kaikki loputkin alkaa miettiä et mikä sussa viehättää... teet siis itsestäs muodikkaan/halutun.. että kyllähän se toimii, mutta täytyy muistaa että tulos voi olla myös negatiivinen. Miehet käyttää tätä aika usein mainostamalla kaveriaan porukalla. "Henkka on sitten kova jätkä ja naiset on ihan kuumana siihen!" Ja Henkan tehtävä on sitten olla sopivasti vaatimaton ja viilee.
Ihanaa lojaalisuutta kavereita kohtaan!
Minun - tai meidän - versiomme samasta tarinasta:
Tutustuin poikaan suunnilleen kahdeksan vuotta sitten, ei sen väliä missä. Oltiin kavereita, liikuttiin samoissa piireissä, istuttiin iltaa kahviloissa, tehtiin pitkiä kävelylenkkejä. Tuli ystävyys, keskinäinen luottamus. Kai se jonkinlaista sielunsukulaisuutta oli.
Tätä jatkui joitakin vuosia. Lukio alkoi. Minä tahollani olin ihan onnellinen, elin omaa elämääni.Jossain vaiheessa aloin aavistella, että pojalle ei enää olisikaan riittänyt pelkkä ystävyys. Ja vaikka hän oli minulle tärkeimpiä ihmisiä maailmassa (joistakin tilanteista en kai olisi ilman häntä selvinnyt!), rakastua en tähän ystävään koskaan osannut. Naiivisti ajattelin, että jos annan asian vain olla, mitään ei tapahdu...
Aluksi se toimikin niin, mutta sitten minä löysin toisen miehen (tai no, pojan). Ja olisihan minun pitänyt tietää, että siinä vaiheessa tämä ystävä poistuu takavasemmalle. Ymmärrettävästi, ei kestänyt katsella minua kenenkään toisen kanssa. Tuli hiljaisuus - ja minä menetin ystävän.
Puolitoista vuotta kului, enkä kuullut pojasta mitään. Mutta, sitten tavattiin aivan sattumalta uudelleen - aivan epätodennäköisessä yhteydessä. Tästä on aikaa kohta pari vuotta. Nyt, näemme toisiamme taas säännöllisesti, ja rakennamme vanhaa luottamusta uudelleen. Minä seurustelen, ystävä tällä hetkellä ei, mutta hän on kai kasvanut ihastuksestaan yli.
Ehkä se oli "ment to be", että saimme vielä mahdollisuuden yrittää ystävyyttä uudelleen, nyt hiukan päälle parikymppisinä "aikuisina".
Sinulle en muuta osaa sanoa kuin mieti, kumpi sattuu enemmän; Se, että yrität olla "vain" ystävä, vai se, että menetät tuon rakastamasi ihmisen kokonaan. Nais- ja mies ystävät vaihtuvat, mutta ystävät pysyvät...
Oliko teidän välillä ikinä mitn enempää kuin tuo ystävyys? Edes hetkellisesti?
Tässä omassa jutussani meillä on ollut enemmänkin aina joskus välillä... En todellakaan tahdo menettää tätä ihmistä, tuntuu ettei sen jälkeen jää enää mitn. Tässä ajassa mitä ollaan oltu tekemisissä, välillemme on muodostunut juuri samantapainen keskinäinen luottamus, ja paljon enemmän. Olen aina ollut sellainen, etten kerro omista asioistani kenellekään, pidän kaiken sisälläni. Tai noin ainakin luulin, sitten tuli tämä ihminen, sille jotenkin haluaa kertoa aina kaiken.
Niin.
Ehkä meillä joskus jotain "enemmänkin" oli. Jollakin tasolla, toisina hetkinä. Tai, sanotaan näin, olisi voinut olla, jos muutama käänne elämässä olisi mennyt hiukan toisin.
Jos olisimme olleet silloin vähän vanhempia, vähän rohkeampia, vähän viisaampia...