poikani kummi ei ole juurikaan välittänyt kummilapsestaan. hän asuu n 90 km päässä meiltä. nyt on pojalle tulossa palkitsemistilaisuus sinne kummin kotipaikalle ja poika (9) haluaisi kutsua kummin sinne. on aiemminkin kutsunut mm kisoihin kummin kotipaikalle, mutta kummi ei ole tullut. muutenkin on yhteydenpito ollut kaikki meidän puolelta.
poika on aika ajoin ollut pettynyt kummin välinpitämättömyyteem varsinkin kun on itse yrittänyt pitää yhteyttä (lähettänyt kuvia, soittanut...).
sanonko suoraan, ettei kannata, vai annanko pojan kutsua ja sitten pettyä taas?
poika on aika ajoin ollut pettynyt kummin välinpitämättömyyteem varsinkin kun on itse yrittänyt pitää yhteyttä (lähettänyt kuvia, soittanut...).
sanonko suoraan, ettei kannata, vai annanko pojan kutsua ja sitten pettyä taas?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ompas ihme kummi-Niitä on välinpitämättömiä ihmisiä--Onkos hän niinkuin tavallaan vasten tahtoaan "joutunut"kummiksi-Silloin sen käsittäisin jotenkin. Se on pojankin kannalta monessa mielessä ilkeää-etenkin kun hän yrittää olla yhteydessä. Soita sille kummille ensin,että käykö homma- ettei poika turhaan oottele.
on miehen vanhempi sisar ja suorastaan "tuppautui" kummiksi. minä olisin halunnut pyytää omaa sisartani, mutta kun tämä miehen sisko on vanhempi ja tuntui olevan innokas, pyydettiin häntä.
suoraan sanoen itse en välittäisi soittaa ja kuunnella taas sitä iänkaikkista jorinaa "voi kun te ootte kaikki olleet niin mielessä, mutta kun ei oo ehtinyt pitää yhteyttä... ajatellut oon monta kertaa jne..." onpa kerran käynyt niinkin, että olen soittanut ja kysynyt tulisiko kummi katsomaan kun poika hiihtää ja on luvannut tulla. kun poika sitten lähetti tekstarilla kutsun ei kuulunut vastausta eikä kummia.
no, täytyy kai soitella ja tentata vastausta.
Jos lapsi on vielä noin pieni niin kyllä yhteydenpito pitäisi lähteä vanhemmista. Ehkä kummi kokee että te aikuiset ette halua häntä paikalle?
kyllähän minä (ja mies) pidimme aikoinamme yhteyttä. se oli vain kovin yksipuolista, eli ne soitot ja käynnit tulivat meidän puolelta. en viitsinyt enää. poika väliin lähettää tekstiviestejä ja lähettää kuviaan, kun itse haluaa. tosin on harvenneet ne haluamiset.
poika ihan oikeasti tykkää kummistaan, joka onkin mukava silloin harvoin kun tavataan (viimeksi mummolassa jouluna), meillä kummi on käynyt 2 v sitten viimeksi.
Ja ihan varmaan on poika pettynyt. Taitaa olla äiti enemmän!
Jätät taas sen toisen puolen puolustelut kertomatta. Onko kummilla kenties jotain muuta ohjelmaa...tai voihan olla, että ihan rehellisesti häntä ei kiinnosta.
Aikamoinen rasite tuollainen kummipoika, jonka matseissakin pitäisi käydä (missä isä?). HUH, onneksi en omaa vastaavaa.
häntä ei tosiaan kiinnosta. muutakaan en ole keksinyt.
kummallinen käsitys sinulla. poika yrittää pitää yhteyttä kummiinsa ja sinä pidät rasitteena! ei hän nyt päivittäin pommita puheluilla, vaan ihan joskus (ehkä kerran pari kahdessa kuukaudessa).
ja niistä matseista. kyse on ollut kahdesta hiihtokilpailusta kahden viimeisen vuoden aikana. molempiin lupasi tulla, mutta ei näkynyt eikä kuulunut myöstään syytä miksei...
puolustelisin kummia jos voisin, mutta miten puolustella AIKUISTA, joka jättää vastaamatta LAPSELLE.
ja arvaa mitä. me olemme hänen poikansa kummeja. poika on jo aikuinen, mutta olen kyllä pitänyt poikaan yhteyttä, istunut valmistujaisensa, käynyt synttärit, joulut ym. vieläkin lähetän pojalle synttärionnittelut ja joulukortin. vaikka täytyy sanoa, että eipä kummipojalta aikoinaan kiitosta lahjoista kuulunut tai että hän olisi tännepäin soitellut. lienee perinnöllistä.
Niin, tai kaikki eivät vaan ota tuota kummiasiaa niin vakavasti kuin sinä!
"Jotta vois nyt vähän uhrautua kun minäkin niin tein!"
Jeps. Kaikkea ne ihmiset keksivätkin. Tuo edellinenkin on näköjään "uhrautunut" sen takia, että sitten hänenekin lapselleen tehtäisiin jotain! Siis aitoutta ei ole ollut koskaan olemassakaan!!! Ja nyt sitten itketään.
järki ei ainakaan.
minä muistin kummipoikaani siksi, että minusta oli mukavaa nähdä lapsen ilo saadessan vaikka synttärilahjan. olisi ollut myös mukava kuulla vaikka lahjan menneen perille, kun joskus en sitä päässyt viemään, vaan lähetin postissa. tosin pieni lapsi ei ymmärrä kiittää, ellei sitä hänelle opeteta, joten en syytä poikaa.
pidin myös yhteyttä siksi kun halusin, en siksi, että se olisi ollut uhrautumista. jos olisin joutunut "uhrautumaan" kummipoikani puolesta, en olisi suostunut kummiksi ollenkaan!
jos olisin halunnut "kostaa" oman poikani puolesta, olisin voinut lopettaa lahjat ym, mutta en lopettanut. jos olisin sen tehnyt, olisi voinut kummikin herätä, mutta miksi kostaa pahaa pahalla?
te (sinä ja edellinen kirjoittaja) taidatte olla niitä minä-keskeisiä ihmisiä, jotka ottavat, vaan eivät anna. kaikki eivät ole sellaisia. ja aika ajoin sellaisten minä-käsitys ja välinpitämättömyys menevät yli hilseen.
oikein onnellinen, kun saat leikkiä kissaa ja hiirtä kummilapsesi kanssa...
Ei kummiutta tarvitse ottaa vakavissaan. Kummi on ja sillä sipuli. Ei ole vakavissaan ottamista pitää yhteyttä muutaan kerran vuodessa. On itsekkyyttä ja laiskuutta olla sitä tekemättä.
soittamalla selviää heti tuleeko vai ei. Jos ei tule niin ehkä alkaa olla aika antaa olla ja ilmoitella konfirmaatiosta sitten aikanaan..
mutta kun edellisen kerran on soitettu, on kummi luvannut tulla ja sitten ei tullutkaan. eikä ilmoittanut miksi. poika vaan odottaisi turhaan - tai sitten ei, mistäs senkään tietää?
9-vuotias on vielä aika lapsellinen. hän on nähyt miten minä muistan kummilapsiani ja miten sisartaan kummit muistavat. totta kai hän odottaa samaa...