Kaikki alkoi kun olin lukiossa... lukion lähetessä loppua jouduin pitämään esitelmän, ihan simppeli ja helppo ruotsin juttu. viikon etukäteen jännitin sitä, itkeskelin, kädet tärisi ja hikoili jo monta päivää etukäteen. Ikinä, ei koskaan ollut ollut vastaavia oireita. Esitelmät oli minusta hauskoja, ylipäätään uudet sosiaaliset tilanteet, olin rento ja pystyin lonkalta pitämään ties mitä esitelmiä ja menemään uusiin paikkoihin.
sen jälkeen kaikki oli toisin.. jokaisessa esitelmässä oli sen jälkeen sama juttu. Ääni tärisi, jännitin jännittämistäkin jo. uudet sosiaaliset tilanteetkin alkoivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Lukio loppui ja sain työpaikan. Luulin, että kaikki olisi jo loppu. Ensimmäinen kuukausi siellä uudessa paikassa kuitenkin oli heti pelkkää jännittämistä, jännittämisen jännittämistä ja käsien tärinää... Aivan hirveää... nyt olen kuitenkin ollut siellä jo vuoden, en onneksi lopettanut jännittämisen takia...
mutta nyt olen hakemassa ensi syksyksi opiskelemaan... miten pärjään opiskeluelämässä kun kaikki uudet sosiaaliset tilanteet ja esitelmät yms tuntuvat ylitsepääsemättömiltä?? varsinkin kun tiedän, että ne ongelmat ovat vielä tallella.
Mikä minua vaivaa, miksi kaikki alkoi yhtäkkiä varsinkaan kun aikaisemmin ei mitään ongelmaa ole ollut? viiraako minulla päässä? miksi minua jännittää...

Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta en voi auttaa, itse tulet elämässäsi oppimaan ... mikä on kivaa ja mikä ei..
sama homma minulla koulussa. yhtäkkiä alkoi vain. esim. jos luetaan tunnilla.