Oletteko mistä

Rupesin tässä pohtimaan, että sain haamun testistä ja nyt lämpö jonkun verran koholla.
Väsyttää niin vietävästi ja tupakka ei enää maistu joka sinänsä on plussaa.
Mutta koska haamu niin heikko pohdin kehitänkö itselleni vain raskausoireita,päänsärky on sen oloinen että voisi olal kuukautisten myöhästymestä johtuvaa vain.
Eli kysely missä vaiheessa tiesitte raskautenne ja mitkä oli ensi oireet?
6910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuukautiset jäi pois. Pahoinvointi ja väsymys alkoivat 7. viikolla.

Äänestä

niin tiesin, kuukautiset oli epäsäännölliset niin niistä en voinu laskea. luulin että olen kylmettynyt ja flunssassa, mut kuume johtuikin raskaudesta, olin kuoleman väsynyt ja kahvi ei maistunut yms. nukuin noin viikon aina kuin vain voin ja simahtelin sohvalle yms.

Äänestä
  • Ja huomasin vasta kahden kuukauden kuluttua hedelmöittymisestä että menkkoja ei ole näkynyt aikoihin. Tein raskaustestin siis vasta rv8. Olin yllättynyt plussasta, koska emme kertaakaan tahallamme yrittäneet vauvaa.

    Äänestä

koko päivän kestävän krapulan aina yhdestä-kahdesta tuopista. väsytti todella paljon, sohvalle nukahtelua ja äärimmäistä uupumusta. myös alavatsan ohimeneviä kipuja...

Äänestä
  • Menkat jäi tulematta, mitä ei oo koskaan ennen tapahtunut. Se oli tarpeeks selkeä oire mulle! :)

    Äänestä

Itselläni oli menkat päivän myöhässä (ennenkin ollut muutamia päiviä myöhässä) mutta jotenkin vain tällä kertaa tiesin että nyt ollaa raskaana. Se tunne vahvistu vaan kunnes menkat oli 7 päivää myöhässä ja tein testin ja se näytti plussaa.

En osaa selittää sitä tunnetta mutta itse ainakin vaan tiesin sen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tienneet raskaudestanne kirjoitti:

Rupesin tässä pohtimaan, että sain haamun testistä ja nyt lämpö jonkun verran koholla.
Väsyttää niin vietävästi ja tupakka ei enää maistu joka sinänsä on plussaa.
Mutta koska haamu niin heikko pohdin kehitänkö itselleni vain raskausoireita,päänsärky on sen oloinen että voisi olal kuukautisten myöhästymestä johtuvaa vain.
Eli kysely missä vaiheessa tiesitte raskautenne ja mitkä oli ensi oireet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu