hei,en tiedä et mistä alottasin..aloitin työt vuoden alussa ja alkuun kaikki meni hyvin jännitystä on ollut koko ajan mut nyt oireet on pahentunu kauheesti,punastelen jos joku tulee puhumaan saan tärinä kohtauksia tai pientä vapinaa o koko ajan,tuntuu et sydän tulee rinnasta ulos,kurkku turpoo ja hikoilen,yksin o ok olla mut heti jos joku tulee "kyttäämään"tekemisiäni ni tuntuu et siitä työn teosta ei tuu mitään!pitää oottaa et ne lähtee pois! hävettää ihan sikana ku työkavereitten eessä oon sit punanen ja ne ihmettelee,mä oon tavallaan eristäytynyt muusta porukasta..ku pystyis vaan sanomaan et mistä o kyse!
väsynyt
väsynyt84
10950
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet kuitenkin kaikinpuolin terve! En ollenkaan väheksy vaivaasi/ni, mutta jos haluat positiivisen hetken, niin monella on huonommin.
Voisit omata epillepsian, leukemian ym. ym.
Keskustelupalstat ovat pullolaan tietoa lääkkeistä, serotoniinsta, hypnoosista, terapiasta, luontaistuotteista jne. , jotka kaikki kuitenkin tähtäävät samaan. Olosi parantamiseen.
Olo joka tulee itsensä tuntemisesta tasavertaiseksi. Henkilöksi, jonka mielipiteillä on painoarvoa. Henkilö, joka on pidetty ja toivottu. Henkilö, jolla on itsetuntoa, joka arvostaa itseään.
Plaplaplaa voisit sanoa tähänastisista. Näin ainakin minä sanon edelleen itselleni, joskin jo hieman hiljaisemmalla äänellä:)
Mitenkään en pysty Sinulle selittämään, kun en pysty itsellenikään, miten tähän pääsee. Avain on kuitenkin lähempänä kuin mistä arvaa etsiä.
Sinussa itsessäsi. Anna palaa! Haudassa voit sitten naureskella itsellesi makeasti, kuinka monta kertaa ehdit mokakailla ja punastua luokkaa "kahvinkeitto tilanteissa. Mitä sitten?
Jos olet pyörätuolissa, suostu siihen. Jos taas pelkäät ja jännität, hyväksy se ja muutkin hyväksyvät sinut. Ne jotka eivät, peittelevät usein omia pelkojaan. Mikä on täysin luonnollista, kuten tiedät.
Ainoa asia mistä olen täysin varma. Eristäytyminen on tämän "taudin kasvualusta. Silloin sinulla on entistä enemmän aikaa käpertyä itseesi, tarkkailla itseäsi.
Joku viisas on laulanut joskus...turha pelätä laukausta, yksinäisyys saman reiän nakertaa. Usko se, olen kokeillut.
Mutta lykkyä pyttyyn, toivottavasti rakastut vielä itseesi:) Bye
Moi! Et oo kuule yksin. Mulla on sosiaalinen elämä menny ihan vituiks oireitten takia. Kun on yksin niitä ei tuu. Kaikki tilanteet meinaa jännittää ja kädet vapisee, sydän tulee ihosta läpi. Nyt oon alkanu miettiä terveyskeskukseen menemistä mutta se on tosi iso askel. Tsemppiä toivotaan että meille molemmille käy hyvin:)
Daas Yöllä näitä näpyttelen:)
Terkkarissa joskus satavuotta sitten kävin. Ensin omalääkärille, jolta lähete mikäseon no mielenterveyspuoli. Siellä ihan normaali odotusaula, josta lääkärille.
Puhu hoono soomi. Ei puhunut mistään muusta kuin lääkkeistä ja niiden annostelusta. Määräsi aurorixia , jonka dumppasin kun paniikki iski yksin kotona (YÖK:). Sitten yksityiselle, kamee puoskari heh.
Pitkä tauko ja hypnoosiin, josta en sinänsä ymmärrä mitään. Mutta terapeutilla itsellään ollut paniikki/ sosiaalinen pelko, joten aivan mahtavaa tavata ihminen joka ymmärtää mistä puhut.
Eli kandee etsiä eikä luovuttaa, lääkkeet sopii toisille, toisille ei.
Sydän tulee ihosta läpi:))
Ota iso askel! Hauta lähenee aika kuluu...
Onnea!
Moi! Mä oon just samanikänen ku sä, huomasin... Ainakin nimimerkistäsi päätellen. Mulla on aivan täysin samanlaisia ooireita ja siksi syönkin cipralexia ja käyn psykologin kans juttelemassa. On tuntunut että toi juttelu tosiaan auttaa. Sun kannattaa puhua noista jutuistas jollekin luotettavalle työkaverille tai pomolle. Usko pois se auttaa ihan hirveesti!Itse oon kärsinyt näistä oireista about n.1vuoden ajan ja joskus kyllä oon ollut epätoivon partaalla ja kuilun pohjalla. Onneksi on kuitenkin ihmisiä ympärillä jotka tukee.
Mullakin ilmenee tota punastelua ihan käsittömissä paikoissa, oon jopa punastellut mun perheeni keskuudessakin... Se vasta olikin ahistavaa, ku ite oli ihan, että "what the fuck!!!" Ei aina pysy ihan perässä itsekään... Mä punastelen, tärisen hikoilen ja vaikka mitä... tulee ihan semmonen nepärealistinen fiilis... Mut uskon et kaikki tää johtuu mun huonosta itsetunnosta... Ku vaan oppis rakastamaan itseään... Ulkoinen itsetunto kylläö on kunnossa, mut sit kait sisältää tuntuu, et en oo minkään arvoinen...
Mut elämä voittaa, kyl tää tästä!!:)
Toivottavasti sua auttaa, kun huomaat että on muitakin sun kaltasia! Et oo yksin! =) Voimia sinulle, älä luovuta elämisen suhteen!!!=)
moi susa84,kiitos kauniista kirjeestä,mä oon ihan samaa mieltä,et suurin syy tähän jännittämiseen ja itsensä turhaan tarkkailuun lötyy nii yksinkertasesta syystä ku huono itsetunto,ulkonäkö ei oo ongelma mut jotenki ei vaan pää ja keho toimi:)ja koko ajan o semmonen olo et muut vaan katsoo just sua!sitte rupee ahistaan ja saatan punastua..mut se pitää vaan jotenki hyväksyä oppia elään sen kanssa,lääkäriin en aio mennä..se o mulle vielä liian iso askel,jotenki häpiä..pöljä ku oon..:)
Moi väsynyt 84!:) Älä ainakaan aattele, että et kehtaa mennä lääkäriin tän takii... Usko pois, kun sanon että se on pääsy parantumisen polulle. Sit alkaa kaikki asiat rullaamaan ja elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselta.. :)Niiden lääkärien tehtävä on auttaa ja kuunnella sua.
Mä luulin ensin, että oon vaan jotenkin väsynyt ja masentunut, kun oireita alkoi ilmaantua. Sitten vaan tajusin itse, kun lueskelin täältä näitä palstoja peloista jne, että mullahan taitaa olla paniikkihäiriö. Onkin ihan uskamotonta, kuinka moni ihminen kärsii samoista oireista kun minä. Kukaan ei vaan varsinaisesti puhu niistä julkisesti.
Mun psykologikin sanoi, että on hyvä että oon löytänyt tämmöisen palstan. Tästä saa hirveesti voimaa ja vertaistukea. Tajuaa, ettei ole yksin tämän kanssa.
Kauheinta tässä "sairaudessa" on se ainakin mulla, että pelkään et muut huomaa sen kun ahdistun. Mua alkaa ahdistaan viel enemmän...
Ja aatelkaa, mä oon asiakaspalvelussa töissä, ei siis paljon naurata..
Punastelun siis huomaa ihan kaikki, mä en voi piiloutua minnekään nurkkaan, kun 100 ihmistä seisoo jonossa ja tuijottaa mua tuimana... =D
Yhessä vaiheessa mä ahdistuin siitäkin, jos olin rehkinyt salilla ja olin kuumasta hiestä naamapunaisena. Kaikki mikä liittyi, että mun naama oli punanen, oli ahdistavaa.
Nyt taas alkaa helpottaa, mutta kyllä näitä ala ja ylämäkia tulee vuoronperään... Mutta täytyy vaan yrittää ajatella positiivisesti, ei tää oo kuoleman vakavaa!;)
moi susa,hattua pitää nostaa sulle et pystyt oleen tollases ammatis vaikka se on varmasti joskus tosi raskasta,mä en varmaan pystyis ikinä oleen missään kaupan kassalla töissä,ku pelkästään kaupassa käynnit on monesti tuskan takana..onko sulla helppo asioda kaupassa vai jännitätkö siellä?mulle o muutaman kerran tullu aivan kauheita ahdistuksia kassajonossa..tuntuu et kaikki vaan tollottaa just sua ja se myyjä varsinkin!sitte siinä käet täristen kaivappa rahoja esiin..huh välillä sitä o niin vihanen itelle et miks sitä pitää pelätä..ja se on totta et on niitä hyviä ja huonoja päiviä,joskus ei pelkotiloista oo tietoakaan ja sit rysähtää kerralla:)no onneks mä pystyn töissä livahtaan "nurkkaan"jos tulee paha paikka..oon kokki..ootko muuten mistäpäin?
Ja taas tänään oli duunissa aivan hirvee pvä... :( Ei meinannut tulla mistään mitään... Itku tuli altaaikayksikön kun pääsin piiloutumaan vesssaa... *nolo* Alko vaan ahdistamaan niin paljon, että tuntui, et mä tukehdun jos en pääse tästä kassalta pois. Onneksi sain juteltua pomolle tästä niin helpotti hurjasti!:)
Tänään kävin lääkärissä, sain uutta lääkettä zoloft 50mg, täytyypä kattoo miten alkaa auttamaan. Zipralexia mulle määrättiin tohon masennukseen, joka ilmeni viimevuoden loppupuolella...
Nyt on taas ihan jees fiilinki, kun on saanut purkaa pahaa oloa jollekin ja kertoa tästä ahdistuksen tunteesta.... Huomaan, että mua ainakin auttaa parhaiten kun saan puhua tästä. Mitä enemmän jauhan tästä ystäville ja sisarruksille, sitä paremmin alkaa mennä. :)
Mä oon tosiaan Espoosta, kun väsynyt84 kysyit... :)
Ja, kyllä kerran tuli kaupan kassalla ahdistuskohtaus, kun olin itse asiakkaana. Oli hirveesti jonoa ja siinä piti sitten seisoskella epävarman oloisena... Mut aatteleppa näin väsynyt84, et sillon kun sua jännittää asioida kassalla, voikin olla että sitä kassahenkilöä jännittää vielä enemmän. Kaikista sitä ei välttämättä huomaa, (kuulemma ei mustakaan huomaa, vaikka kyllä hikoilen kuin pieni sika ja tärisen ku joku vibraattori...) Onneksi sait itseäs niskasta kiinni ja painelit lääkärin puheille. Onko lääke alkanut helpottaa elämää?:)Ja mistäs päin sä olet?:)
no niin,tänään aamulla soitin ja tilasin itelle lääkäriltä ajan,kävin siellä ja kerroin jännitystiloistani,lääkäri kirjottelilappuseen jotain ja anto pillereitä mukaan..tuskaa oli mennä sinne sanoin suoraan ja itku siellä tuli,mut ei se mitään helpotti paljon ku sain sanottua asiat..terapiaa se ei es ehottanu jotain tukiryhmiä mut niistä en perusta..hyvä kuitenki et sain lääkkeet ja katsotaan jospa nuo tyhmät pelkotilat vähenis...:))
lääkkeillä. Samaan tapaan kuin estoisuus buarissa vähenee viinalla. En väitä että olisit kännissä, mutta eräänlainen puudutus kuitenkin. Ns.helppo tie, mutta joskus se on pakko valita.
Mikä huono mikä hyvä, jokainen sen itse vain tietää.
Itsetunto tulee kuitenkin ainakin pidemmänpäälle muualta kuin apteekista. Alkua lääkkeet ehkä saattavat hyvinkin nopeuttaa.
Miten sitten toimii elimistön oma serotoniinin tuotantosysteemi, kas sitä ei moni tiedä, kärsiikö se lääkkeistä vai ei?