Onko uskonnosta haittaa tai hyötyä kun olen sintolainen uskonnoltani?
Käytännössä sintolainen on hyvinkin rauhanomainen ennen kuin joku aloittaa riidan tai sodan. Mikä sintolaisessa uskonnossa pelottaa kun se mukautuu rauhanomaiselle tahdolle.
Sintolaisuus on perus japanilainen uskonto. Siihen kuuluu japanissa noin 30 miljoonaa ihmistä.
Voisikko Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö olla uskonnoltaan sintolainen?
Sintolaisen metsä on kirkko, samoin rukouskirja, raamattu, hauta löytyy metsästä. Ei ole kirkkomaata, raamattua,virsikirjaa tai muitakaan luterilaiseen uskontoon kuuluvia asioita.
Sodassa taistellaan metsässä, siellä ammutaan rynnäkkökiväärillä ja vaikka tykilläkin. Tappeleeko sodassa sintolainen herransa huoneessa. Näin tekee. Herran temppelissä ampuillaan tykillä.
Mikä olisikkaan parempi hautausmaa suomalaiselle kuin herransa temppeli metsässä.
Metsässä taistellaan ja sinne on hyvä kuolla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Sodassa taistellaan metsässä"
metsässä taisteltiin 30-luvulla. nykyään sodat ovat kaupunkisotia. luuleeko joku että veli venäläinen tänä päivänä lähtisi jostain pohjois-karjalasta tulemaan metsää pitkin metri kerrallaan kuten 1939? ei todellakaan. se tulisi strategisella iskulla suoraan helsinkiin ja muihin avainpaikkoihin.
maailma muuttuu, sintoseni.
Yllätystarkastukseen varautuminen
Koska armeija on rektaalitarkastuksen suorituspaikka, niin alokkaan on varauduttava huolella myös kapiaisten tekemään yllätystarkastukseen suoleen. Skenaarioesimerkki:
1. Armeija järjestää kasarmilla suuret tupatarkastukset, joista se tietenkin ilmoittaa, ja kutsuu alokkaita. Harjoitusta varten kassulle keskitetään myös sotilaslääkäreitä ja sotilaspoliiseja. Joukot perustetaan ja ne oleilevat siellä muutaman päivän.
2. Nämä lääkärit ja "poliisit" aloittavat hulinan. Samaan aikaan tapahtuu yllätysiskuja meidän tupiimme mm. rektoskoopein.
Kuka voi olla 100% varma siitä, ettei mitään edellä kuvatun kaltaista voisi tapahtua?
Mitä sitten pitäisi tehdä, ettei yllä olevan kaltainen skenaario johtaisi anaalin täydelliseen ruhjomiseen:
1. Varusmiestoimikunnat on mobilisoitava – ja varusmiehille on annettava täydellinen selvitys – mukaan luettuna henkilökohtainen lääkintäohje.
2. Perustuslakia on muutettava siten, että tällainen anaalihyökkäys käynnistäisi automaattisesti varusmieskapinan ja vastarinnan ilman Varusmiestoimikunnan päätöstä.
3. Terveysmäärärahamme on nostettava vähintään EU:n keskimääräiselle tasolle.
4. Varuskunnissa on oltava joka hetki valmiina yllätystarkastuksen torjumiseen ja niissä on oltava riippumaton varmennettu viestiverkko hälytyksen antamiseen koko varuskunnan alueelle yhdellä napinpainalluksella.