Itse vaalin

exän muistoa. Kuvittelin, että hän oli se oikea. Törmäsin kaksi vuotta sitten ihanaan naiseen, joka vei sydämeni, mutta jotenkin en antautunut täysillä. Exä oli vain mielessäni, vaikka erosta oli kulunut jo neljä vuotta ja olin tapaillut useita naisia tällä välillä, jotka olivat "laastareita". Kerroin tämän naiselleni ja hän halusi taukoa, mikä sopi myös minulle, koska exän haamu oli mielessäni. Tauon aikana tapasin exäni ja hänellä ei ollut sillä hetkellä ketään, joten hyppäsimme sänkyyn. Aamulla oli kaamea morkkis ja tuntui kuin olisi ollut tuntemattoman kanssa. En voinut ajatella kuin tätä toista naista ja oikeastaan ällötti koko exä, joka oli aikoinaan pettänyt ja jättänyt mut. Tajusin, että olin vaalinut vain muistoa, josta oli tullut tärkeämpi kuin muista ihmisistä. Nyt olemme onnellisesti yhdessä tämän uuden naisen kanssa ja naimisiin olemme menossa kesällä. En ikinä olisi ollut näin onnellinen petturi-exäni kanssa. Oli kuitenkin hyvä, että sain tilaisuuden olla hänen kanssaan kerran vielä, joten hänen haamunsa ei rakkaani ja minun parivuoteessa esiinny!
7556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tarinalta, melkein kuin minä itse mutta ei nyt ihan kuitenkaan...

Äänestä
  • sitten on?

    Äänestä

  • sun tarinas kirjoitti:

    sitten on?

    että ihastuin ja yritin kovasti saada haluamani monta vuotta, sitten kun sain niin siitä ei tullut yhtään mitään, se jäi pelkäksi kokeiluksi, tuhlasin monta vuotta, ja paljon henkistä pääomaani ja terveyttäni jopa.. ja siis hän vain ns kokeili minua, vaikka olimmekin olleet ns kavereita pitkään.. mutta hän kuitenkin vaikutti minuun pitkään ja voimakkaasti, mutta oli se epätoivoista...

    Äänestä

  • sellainen kirjoitti:

    myöhemmin ymmärtää homman nimen. Menee vaan hyvää aikaa hukkaan..

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    myöhemmin ymmärtää homman nimen. Menee vaan hyvää aikaa hukkaan..

    mennessä olin jo tehnyt ison moka, jos tietty toisenkin......ei auttanut kuin selvittää päätä turhista luuloista....nyt on jo ihan unohtunut...

    Äänestä

  • siihen kirjoitti:

    mennessä olin jo tehnyt ison moka, jos tietty toisenkin......ei auttanut kuin selvittää päätä turhista luuloista....nyt on jo ihan unohtunut...

    on kysymys?

    Äänestä

  • mokasta kirjoitti:

    on kysymys?

    vaihdoin tollo (minä) koulua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuosia kirjoitti:

exän muistoa. Kuvittelin, että hän oli se oikea. Törmäsin kaksi vuotta sitten ihanaan naiseen, joka vei sydämeni, mutta jotenkin en antautunut täysillä. Exä oli vain mielessäni, vaikka erosta oli kulunut jo neljä vuotta ja olin tapaillut useita naisia tällä välillä, jotka olivat "laastareita". Kerroin tämän naiselleni ja hän halusi taukoa, mikä sopi myös minulle, koska exän haamu oli mielessäni. Tauon aikana tapasin exäni ja hänellä ei ollut sillä hetkellä ketään, joten hyppäsimme sänkyyn. Aamulla oli kaamea morkkis ja tuntui kuin olisi ollut tuntemattoman kanssa. En voinut ajatella kuin tätä toista naista ja oikeastaan ällötti koko exä, joka oli aikoinaan pettänyt ja jättänyt mut. Tajusin, että olin vaalinut vain muistoa, josta oli tullut tärkeämpi kuin muista ihmisistä. Nyt olemme onnellisesti yhdessä tämän uuden naisen kanssa ja naimisiin olemme menossa kesällä. En ikinä olisi ollut näin onnellinen petturi-exäni kanssa. Oli kuitenkin hyvä, että sain tilaisuuden olla hänen kanssaan kerran vielä, joten hänen haamunsa ei rakkaani ja minun parivuoteessa esiinny!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu