Hei vaan kaikki odottajat =) itse tein positiivisen eilen ja nettilaskurien mukaan olen siis viikolla 5 tai 6. Haluan purkaa tuntojani muusta syystä. Olin lopettanaut pillerit vuoden alussa, koska sairauteni vuoksi en voi niitä syödä...mieheni tottakai tiesi tästä ja vielä moneen kertaan sanoin että hänen on nyt hoidettava ehkäisy ellei halua minua raskaaksi. Olin innoissani, koska oletin hänen olevan iloinen uutisesta, mutta hänpä ei nyt vaan ole...Kommentit oli: eikö sulla ollukka ehkäsyä ja mites se saadaan pois...Meni usko kerralla ukkoon ja koko mieskuntaan, vedettiin matto jalkojen alta ja olo on totaalisen paska...Anteeksi vuodatus, onnea kaikille odottaville ja sitä suunnitteleville...Onko teidän miehet ollu innoissaan vai onko näitä "tapettavia" enemmänkin liikkeellä tässä maailmassa vai sainko vain minä sen paskimman???
Pettymys suuri
Carriez
91731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mies oli tosi mielissään vaikka yllärinä raskaus tulikin.Olihan siinä varmasti sulattelemsita, mutta nyt on vauva jo kaikki kaikessa vaikkei oo vielä syntyny. kovasti suunnittelee vauvalle kaikkee yhdessä mun kanssa. Jospa sullakin mies vielä muuttas mielensä kun vähän aikaa uutista sulattelee..:) tsemppiä
Etpä ole ainut. Tiedän miten se maailma murenee sillä hetkellä kun puoliso sanoo, että ei halua lasta. Itse valitettavasti olen kokenut sen kahdesti samalta mieheltä. Ekalla kerralla muutamia vuosia sitten olin tyhmä ja tein niinkuin mies halusi ja aina katunut sitä. Tällä kertaa olen viisaampi ja teen niinkuin itse haluan vaikka pelot on mitä suurempia.
Itsestäni tuntuu, että miten on mahdollista että oma mies on tuollainen. Itse en ainakaan rakastunut aikoinaan siihen mieheen mikä se nyt on.
Ollaan oltu mieheni kanssa neljä vuotta yhdessä.Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi kun täytin 18-vuotta.Mies sanoi suoria että lapsesta on hankkiuduttava eroon.Minä tein työtä käskettyä koska ajatus yksinhuoltajuudesta oli kamala, varsinkin kun ei ollut vielö edes koulutusta.
Nyt olen samaiselle miehelle raskaana ja olemme onnellisia.Mies on jälkeenpäin sanonut että katuu sitä että käski minun tehdä abortin..
Miehesi olisi voinut valita sanansa tosiaan paremmin!:( Ja nyt tässä vaiheessa hänen on turha alkaa sysäämään kaikkea vastuuta sinun niskaan kun varmasti tiesi että ilman ehkäisyä tullaan luonnollisesti raskaaksi! Teidän kannattaa nyt jutella asiasta, koska onhan kyseessä lapsesi isä.Jospa hän ei vaan osannut reagoida muuten kuin tuolla tavalla? Anna hänelle aikaa ajatella, mutta älä missään tapauksessa hankkiudu lapsesta eroon jos haluat sen pitää!!*rutistus*
Kiitos että ette lyöneet lyötyä. Tottakai haluan lapsen pitää, mutta ajatus siitä ettei lapsi ole isänsä puolesta haluttu oksettaa minua...Mahaa velloo niin pahasti, että huh. Miten joku voi olla noin saastaisen itserakas/jääkylmä/mulkku (sori, pistää hieman vihaksi)!!!!! Ehkä tää tästä...Kiitos teille.
Elämä on :)
Itsekkään en pysty sitä ymmärtämään, miten ihminen voi sanoa omalle lapselleen ei ja siinä samassa hylkää tulevan perheensä. Se syö ainakin minun luottamustani paljon, luulis että voi mieheensä luottaa tuli eteen mitä tahansa mut ei. En tiedä sitten puhuisko siinä ne kaikki pelot mitä ensimmäisenä herää miehen mieleen mut kuitenkin..
Itselläni myös yhtä alussa raskaus kuin sinullakin ja omiin pelkoihin ja ajatuksiin juuri vaikuttaa tuo miehen ajattelutapa.
Suurinpiirtein samanlainen oli tilanne mulla muutama vuosi sitten. 18 olin raskaaksi tullessani ja mieheni 19. Molemmat opiskeltiin eli tilanne ei rahallisesti ollut paras mahdollisin. Mutta itsestäni keskeytys tuntui kauhistuttavalta ajatukselta, pelkäsin etten koskaan pääsisi teostani yli.
Mieheni ei suostunut edes harkitsemaan lapsen pitämistä ja asiasta riideltiin ihan siihen saakka kunnes oli pakko tehdä päätös johonkin suuntaan. Lopulta mieheni sai jotenkin puhuttua minut ympäri ja tein abortin.
Aivan uusi puoli miehestäni tuli esiin silloin painostaessan minua aborttiin. Oli vaikea käsittää miten joku saatoi olla niin julma. No, joka tapauksessa asiasta puhuttiin jälkeenpäin paljon ja se ei jäänyt minua sen kummemmin vaivaamaan, vaikka tietysti sitä usein ajattelenkin. No, nyt meillä on tämän samaisen miehen kanssa kaksi lasta. Ja mieheni on aina ollut kovin lapsirakas, aika ei vain ollut silloin hänelle oikea.
Mutta mieti tarkkaan vaihtoehtoja, älä tee hätiköityjä päätöksiä. Uskon, että jos minulla olisi nyt sama tilanne, pitäisin lapsen senkin uhalla että jäisin yksinhuoltajaksi. Olisin vahvempi.
Nyt vaan mietityttää että mitä teen sellasella ukolla, joka ei halua lasta mun kanssa vaikka naimisiinkin täyty mennä.
On se niin helppoa niille, vaan sanoa että hommaudu eroon siitä ja kun itse ei tarvitse asian kanssa niin kovin kärvistellä niin EI TUNNU MISSÄÄN.
Voihan kura...tässä onki miettimistä. Ukon naama vituttaa tällä hetkellä niin kovaa että tekis mieli heittää se mäelle, omahyvänen paska.
koskahan tää viha mahtaa helpottaa ja voinko enää ikinä olla sen kanssa ja vilpittömästi rakastaa sitä...Uskomaton tarina sullakin Lilli, nostan hattua! Miehet luulee olevansa niin kovia, mutta eihän niiden teot ole mitään verrattuna niihin kiirastuliin mitä me käydään läpi niiden aivojen valuttua mulkun tasolle (anteeksi jälleen kielenkäyttöni, koko päivänä ei ole tullut muuta tekstiä, sanoin pomollekki että suksis helvettiin mun niskasta, joten en tiedä onko näitä töitäkään tässä kauaa =)...)
toivon sulle paljon voimia päättää mitä teet, oli päätös mikä hyvänsä. se päätös tulee vaikuttamaan koko lopun elämää sulla ja miehelläs, sitä ei kannata siis hätiköidä! mutta ei mies voi päättää sun puolesta aborttia, kyse on silti sun kropasta ja myös sun lapsesta. ja miehellä ei oikeestaan oo paljon varaa marista kun kerran oot kertonu että pillereitä et enää syö...! jos tahdot lapsen pitää, niin pidä, älä mieti mitä muut ajattelee. jos päätät keskeyttää raskauden, niin tee se "oikeista" syistä, eikä että "en mä ny jaksanu enää kuunnella sitä äijän marinaa..." itsellä ei oo henk koht kokemusta abortista, mutta yksinhuoltaja olen, ja nyt toinen tulossa, molemmat ollut "vahinkoja", eikä abortti itsellä ollut ajatuskaan. ekan kohdalla tiesin heti kättelyssä että yksinhuoltajuus on edessä. yritän siis sanoa, että yksinhuoltajuus ei ole maailman loppu, näinkin pärjää, jos niin päättää tai tarve vaatii...voimia vielä kerran, toivottavasti sinusta saa vielä lukea täälä, miten menee ja mikä on päätös...