Alkoholismin sairauskäsite virallistettiin Jenkkilästä 1950-luvun puolivälissä ja kaiketi sitä kautta edeten myös muualla.
Ottamatta nyt kuitenkaan sen kummemmin erikseen kantaa tähän viralliseen puoleen olisi kiva kuulla nasevia kommenttejanne seuraavaan kolmeen esimerkkitapaukseen liittyen.
Puolesta ja vastaan. Mutta nasevasti. Pliiiis!
Onko mitään eroa? Kolme tapausta, sama sairaus, sama kysymys: Onko henkilö itse vastuussa ajautumisestaan alkoholismiin?
1. Nuori nainen. Molemmat vanhemmat alkoholisteja, perheen toimeentulon päälähteenä sosiaalituki. Hyvä koulumenestys katkeaa alkoholikokeiluihin, jotka alkavat murrosiässä. Ajautuminen huonoon seuraan, välttyy huumeilta. Hakeutuu fyysisten oireiden vuoksi lääkärille ollessaan 22-vuotias. Lääkäri päätyy alkoholismi-diagnoosiin kirjoittaen myös lähetteen A-klinikalle.
2. Keski-ikäinen mies. Isä väkivaltainen, perheessä ei alkoholikäyttöä. Perhe keskituloinen. Ennen armeijaikää todettu psyykkisiä ongelmia, ne kuitenkin luokiteltu lieviksi.
Koulumenestys hyvä, alkoholikokeilut alkavat jatko-opiskeluvuosina vähitellen. Valmistuu, sijoittuu työelämään hyvin. Juomisen tapa vaihtelee, välillä se on jatkuvaa, välillä enemmän kausittaista.
Hakeutuu stressioireiden vuoksi työterveyshuoltoon. Keskustelujen ja laboratoriotestien perusteella voidaan todeta juomisen jo edenneen selkeäksi alkoholismiksi asti. Lääkäri kirjoittaa miehelle lähetteen pitkäaikaiseen päihdekuntoutukseen.
3. Keski-ikäinen nainen. Äiti pienituloinen yksinhuoltaja, todennäköisesti alkoholisti. Korkeakouluopintoja, sijoittuu työelämään hyvin. Ensimmäinen kosketus alkoholiin vasta kahdenkymmenen viiden ikävuoden jälkeen. Alkoholimäärät pysyvät pieninä useiden vuosien ajan, samalla käyttötapa kuitenkin hiljalleen muuttuu päivittäiseksi. Siitä edelleen myös päivittäinen alkoholimäärä alkaa kasvaa. Kaksi rattijuopumusta. Jää kiinni työpaikalla alkoholin nauttimisesta.
Ottamatta nyt kuitenkaan sen kummemmin erikseen kantaa tähän viralliseen puoleen olisi kiva kuulla nasevia kommenttejanne seuraavaan kolmeen esimerkkitapaukseen liittyen.
Puolesta ja vastaan. Mutta nasevasti. Pliiiis!
Onko mitään eroa? Kolme tapausta, sama sairaus, sama kysymys: Onko henkilö itse vastuussa ajautumisestaan alkoholismiin?
1. Nuori nainen. Molemmat vanhemmat alkoholisteja, perheen toimeentulon päälähteenä sosiaalituki. Hyvä koulumenestys katkeaa alkoholikokeiluihin, jotka alkavat murrosiässä. Ajautuminen huonoon seuraan, välttyy huumeilta. Hakeutuu fyysisten oireiden vuoksi lääkärille ollessaan 22-vuotias. Lääkäri päätyy alkoholismi-diagnoosiin kirjoittaen myös lähetteen A-klinikalle.
2. Keski-ikäinen mies. Isä väkivaltainen, perheessä ei alkoholikäyttöä. Perhe keskituloinen. Ennen armeijaikää todettu psyykkisiä ongelmia, ne kuitenkin luokiteltu lieviksi.
Koulumenestys hyvä, alkoholikokeilut alkavat jatko-opiskeluvuosina vähitellen. Valmistuu, sijoittuu työelämään hyvin. Juomisen tapa vaihtelee, välillä se on jatkuvaa, välillä enemmän kausittaista.
Hakeutuu stressioireiden vuoksi työterveyshuoltoon. Keskustelujen ja laboratoriotestien perusteella voidaan todeta juomisen jo edenneen selkeäksi alkoholismiksi asti. Lääkäri kirjoittaa miehelle lähetteen pitkäaikaiseen päihdekuntoutukseen.
3. Keski-ikäinen nainen. Äiti pienituloinen yksinhuoltaja, todennäköisesti alkoholisti. Korkeakouluopintoja, sijoittuu työelämään hyvin. Ensimmäinen kosketus alkoholiin vasta kahdenkymmenen viiden ikävuoden jälkeen. Alkoholimäärät pysyvät pieninä useiden vuosien ajan, samalla käyttötapa kuitenkin hiljalleen muuttuu päivittäiseksi. Siitä edelleen myös päivittäinen alkoholimäärä alkaa kasvaa. Kaksi rattijuopumusta. Jää kiinni työpaikalla alkoholin nauttimisesta.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kaikki ovat itse vastuussa alkoholin käytöstään ja myös sen muodostumisesta ongelmaksi. Kaikkien kasvuympäristö toki vaikuttaa heihin ja heidän päätöksiinsä, mutta kaikki he silti tekevät omat päätöksensä ja ovat niistä vastuussa.
Itse olen kasvanut erittäin rikkinäisessä perheessä. Isänä rappioalkoholisti ja yksinhuoltaja-äitinä työssään menestyvä alkoholisminsa kieltävä ja kulissit kunnossa pitävä rappioalkoholisti. Vanhempien alkoholismi on vaikuttanut minuun erittäin paljon, mutta itse olen elämässäni päätöksiä tehnyt ja itse olen niistä vastuussa. Itse olen päättänyt käyttää alkoholia erittäin vähän ja olen siinä myös onnistunut.
Juuri noin minä ajattelin vuosikausia.
Olet ilmeisesti vielä alle nelikymppinen?
Nelivitosena tajusin, ettei ole muuta mahdollisuutta, kuin hakea apua alkoholismiini.
Sairautena alkoholismi on salakavala.
Olen siis 27-vuotias ja alkoholia käytän niin että juon enimmillään 2 puolen litran olutta kerrallaan ja kuukauden aikana juon kokonaisuudessaan 0-4 puolen litran olutta. Aloitin alkoholin käyttämisen vasta noin 3 vuotta sitten. Kerran pari olen humalaan asti juonut, mutta pääasiassa juon vain nauttiakseni ja tutustuakseni erilaisiin oluisiin. Tulevaisuudesta en toki tiedä, mutta ainakin tässä vaiheessa alkoholin käyttöni on vähäistä ja se ei tähtää humaltumiseen.
Mitä merkitystä sillä on, kuka alkoholismista alunperin on vastuussa. Ne vanhemmatko, jotka geenin ovat siirtäneet jälkeläisilleen kenties??? Totta toisaalta on, että aika harvoin ketään niin paljon väkisin juotetaan, että alkoholismi pääsee kunnolla kukkimaan. Kyllä siinä on omaa valintaakin jossain vaiheessa mukana. Mutta kuinka moni juomaan opettelua harjoitellessaan on ajatellut, että minusta tulee isona alkoholisti?
Mielestäni oleellisinta on, että kaikille annetaan mahdollisuus tehdä ongelmalleen/sairaudelleen jotain esim. lopettaa alkoholin käyttö. Erilaisia hoitomuotoja on useita, jotkut jopa täysin maksuttomia.
Sellaistakaan en ole kuullut, että joku olisi onnistuneesti pakkoraitistettu pysyvästi - paitsi tietty, jos on henki lähtenyt, silloin kai on aika vaikea juodakaan.
Miksi siis etsiä vastuullisia? Toisaalta yhtä hyvin voitaisi tarkastella kaikkia erilaisia syitä, joita alkoholisti luettelee juomisensa selitykseksi. Ihan yhtä hyödyllistä pohdintaa ja veikkaan, että yhtä "päteviä" tutkimustuloksiakin niistä saataisiin...
Krisse63
Kerroit tuossa omin sanoin, että alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta toipumisestaan hän on vastuussa.
KOska pakkohoito ei raitista ketään, on alkoholisteille ja yleensäkin ihmisille annettava oikeaa tietoa alkoholismista.
Siitä, että se on sairaus josta ei juovaa alkoholistia voi syyttää, ja että siitä voi toipua ja vastuu toipumisesta on alkoholistilla itsellään.
Minä olen ent. juova alkoholisti ja kyllä piru vie saan syyttää juomisestani vain minua eikä mitään muka-sairautta. Sillä, että holtittomuutta kutsutaan sairaudeksi, pestään vain kädet ja kierretään vastuu niin sairastumisesta kuin pahimmassa tapauksessa paranemisestakin.
on mielestäni sairautta.
Minä olen elänyt elämäni aina töitä tehden ja harrastaen. Viimeiset kaksi vuotta ryypiskellen, eka vuosi viikonloppuisin ja ehkä kerran viikollakin ja nyt vika vuosi miltei päivittäin.
Tajuan että nyt on ongelma. Aikaisemmin vain otin kun ukkokin otti ja naapurit jne..istuttiin iltaa eikä siinä mitään pahaa ollut.
Jäi ratsastusharrastus..jäi kuntosali..toki pari kertaa viikossa olen sinne yrittänyt vääntyä.
Jäi tanssiharrastus. 8 kg lihoneena ei ole enää kivaa. Housut jotka viime kesänä mahtuivat juuttuvat läskiperseeseen kiinni.
Kyllä tää riippuvuus on tullut myös hemmetin kalliiksi. Harmittaa kun aina lähtee siihen tissutteluun mukaan. Olen antanut itselleni anteeksi myös tulevan Vapun juhlinnan jonka jälkeen loppuu dokailu. Ehkä loppuu myös parisuhde kun en kestä sitten toisen juomistakaan.Kynnys on ylitetty, AA-puhelimeen soitettu, lähin ryhmä selvitetty. Että alemmas en suostu enää itseäni alentamaan.
vaikkei asiaa olisikaan?
Sulla on niin hauska nikki, että en voinut mieltäni malttaa.
Viettele vappu rauhassa, äläkä ota näistä juhlista paineita. Voi sen raitistelun aloittaa vapun jälkeenkin. Tai sähän olet aloittanut sen jo. Tavallasi.
joka tappaa joka vuosi 3.500 juovaa alkoholistia.
Tiesitkös muuten, että kaikki ent. juovat alkoholistit ovat haudassa. JOka ikinen.
Vai uskallatko mennä ottamaan yhden oluen, ja todistaa, että minä olen väärässä.
Mitä tarkoitat tällä:
"Tiesitkös muuten, että kaikki ent. juovat alkoholistit ovat haudassa. JOka ikinen."
Toiseen kysymykseesi vastaus on: kyllä.
JOs on kerran alkoholisti on sitä lopun elämäänsä. Sairaus piilee latenttina raittiissakin alkoholistissa.
Kun vuosia raittiina pysytellyt alkoholisti aikoo ottaa yhden oluen, hän joutuu yleensä sairaalahoitoon viikossa. Sairaus nimeltä alkoholismi herää eloon yhdestäkin paukusta, ja alkoholisti jatkaa juomistaan hieman alemmalta tasolta kuin mihin sen aikoinaan lopetti. Määrät ovat entistäkin suuremmat, elimistö ei vaan sitä enää kestä.
Siksi kaikki entiset alkoholistit ovat kuolleita, ne elossa olevat ovat vielä alkoholisteja.
JOs sinä pystyt ottamaan yhden oluen ja ilman vaikeuksia jättämään sen vaikka hieman vajaana pöydälle poistuessasi, et ole alkoholisti. Olet vain suurkuluttaja, joka on päättänyt jätää tällä kertaa väliin.
Eli jos otan oluen ja löydän itseni kalmistosta kahden viikon kuluttua, olin alkoholisti, mutta jos pystyn lopettamaan, en (koskaan) ollutkaan - aikaisemmasta vuosikausien täysin holtittomasta ryyppäämisestäni huolimatta. Kuulostaa vähän samalta kuin vanha noitakoe: jos noituudesta epäilty säkkiin pantuna ja painon kanssa veteen heitettynä pysyi pinnalla, hän tosiaan oli noita, mutta jos upposi, olikin tavallinen kuolevainen.
Sen verran tuossa väittämässäsi on totta, että en ole ENÄÄ alkoholisti. En ainakaan erikoisen määritelmäsi mukainen. Alkoholismista VOI nimittäin parantua.
Ensimmäinen ihminen maailman päällä joka on parantunut alkoholismi sairaudesta!!sori eihän sulla sitä sairautta ollutkaan, unohda koko juttu.
Mikä mättää? Ottaako päähän, että edustan toista kantaa kuin teikäläinen? Vai pelkäätkö, että saattaisin olla oikeassa?
Minulla ole mitään pelkoa siitä että olisit oikeassa eikä minua ota päähän että olet eri mieltä asiasta.
sittenhän ei jää jäljelle muuta vaihtoehtoa kuin että olet
katkera.
;-)
syyntakeeton!! Alkaa nyt holttittomasti juomaan että alkoholisoituu voi hyvä yksinkertaisuus. Sitten ei paranekkaan vaan täytyy todistella joka viestiketjussa että olen terve. Ei poika hyvä terveet noin käyttäydy! Vie vielä paljon, paljon, vuosia, vuosia, ennenkuin alat toipuun vähääkään. On meitä moneksi AA ku sinusta höperön on tehnyt vai mikä? Kärsivällisyyttä kyllä se siitä, jossain vaiheessa huomaat että eihän minun tarvitse todistella että olen terve, ympärillä olevat ihmiset kyllä näkevät oletko terve vai et.
Sanon vain että ei ole kauhean fiksua päivästä päivään sanoo kärsivänsä (vaikka ei joisikaan) alkoholismi-nimisestä sairaudesta. Vähän niin kuin syövästään parantunut entinen syöpäpotilas hokisi lopun ikää, että perkele kun sitä ollaan sairas.
No joo, nyt nukkumaan. Eihän tässäkään tosiaan ole mitään järkeä. Höperöähän tämä taistelu on luutuneita ajatuksia vastaan.
Ja kenen täytyy joka päivä sanoa kärsivänsä alkoholismi sairaudesta?
Vain juova alkoholisti, ei raitistunut alkoholisti.
että olisit tervehtynyt edes alkoholismistasi! Siitähän ei ole kuin sinun oma sanasi. Huuliasi liikkuttelee varmaan pojoistuuli. Aattelepa ite?
Seuraavaksi menet varmaan torille huuteleen minä olen terve,oon parantunu täyellisesti, minä olin aikoinaan alkoholisti?
anna ajatustes luutua sinähän pian alat luuleen että oot täysin terve. Ooko muuten nähnyt oikein viisasta miestä? Katoppa peiliin, kerro näkykö? No kyllä sinä kiltti poika oot kun lähit nukkuun, oisit muuten jäänyt hoppeelle!
Tuskin sieltä peilistä mitään erityisen viisasta miestä näkyy. Ehkä kuitenkin sellainen, jolla on keskivertoa enemmän elämänkokemusta. Täysin pielessä olet, jos luulet meikäläisen havittelevan korkeinta palkintopallia. Sinunkin ehkä olisi aika ymmärtää että elämä ei ole kilpailua vaan kilvoittelua, joka tarkoittaa myös sitä, että elämän myötä kasvattaa luonteensa lujuutta. Vähän niin kuin vanhassa tarinassa, kun munkeilta kysyttiin, mitä he luostarissa tekevät. Vastaus oli: Me lankeamme ja nousemme, lankeamme ja nousemme, lankeamme ja nousemme taas.
Ei minulla ole tapana huudella toreilla ja turuilla olevani terve. Tämä on ainoa foorumi, jossa olen sen sanonut, jopa toistuvasti, koska minun mielestäni alkoholismi ei ole elinikäinen parantumaton sairaus ja omakohtaisista kokemuksista tiedän sen. Juon lähes joka sunnuntai pienen tilkan ns. jälkiviiniä (joka tietää termin, ymmärtää mistä on kyse), eikä hihna ole siitä lähtenyt liikkeelle eikä lähde. Yhden kuohuviininkin olen tässä taannoin nauttinut eikä sekään tehnyt minusta Monosen asiakasta. Ihmiselle on annettu itsehillintäkyky, jota pitää oppia käyttämään. Jos se ei onnistu, pitää tietysti pitää korkki pysyvästi kiinni.
Tämä on minun mielipiteeni enkä ymmärrä miksi minulla ei olisi oikeutta sanoa sitä ääneen. Olen lakannut pitämästä itseäni alkoholistina, ja se on minun tapani parantua ja kohdata maailma ja itseni terveenä, ei sairaana. Joudun olemaan varovainen alkoholin kanssa lopun ikääni ja humalaan en saa päästää itseäni ollenkaan. Toisaalta, eikös sama päde oikeastaan kaikkiin ihmisiin? Eihän tarkoitus olekaan vetää perseitä. Ihmettelenkin että yleensä nähdään vain kaksi vaihtoehtoa: raivoraittius tai kaatokänni.
jonain kauniina päivänä juot näköjään kaksin käsin..vääjäämätöntä.."parantunut"..et usko tuohon itsekään
Eikös?
Gregory Batesonia ja Esa Saarista mukaillen: On alkoholisteja, joiden tavoite ei ole poistaa omaa sairauttaan vaan parantua sen oireista. Lopettaakseen juomisensa he tunnustautuvat alkoholisteiksi, jotka eivät pärjää omin voimin, ja liittyvät esim aa:han. Alkoholismi sairautena jää mutta juominen sen toteutumana poistetaan. Sitten on niitä, joiden lähtöpisteenä ei ole puute, heikkous tai jokin muu inhimillinen negativiteetti, vaan se näkemys, että ihmisissä on aina voimavaroja, vahvuuksia ja kauneuksia, joita elämän tähänastinen toteutuma ei ole paljastanut.
Minä olen valinnut jälkimmäisen tien. Mikä siinä niin kamalasti mättää että pitää panna kuolemantuomion pasuunat pauhaamaan? Ei tule mieleen kuin kolme vaihtoehtoa: katkeruus omasta kohtalosta, kateus toisen onnistumisesta tai sitten silkka ilkeys.
listeille sellaisia vertaistukiryhmiä kuin AA?
No niin. Ajatellaan nyt sitten että minäkin paranen alkoholismista. Kuinka kauan minun pitää olla ilman alkoholia ennenkuin voin ottaa olutta?
Riittääkö tunti tai viikko tai vuosi?
No, oletetaan että olen tunnin ja juon oluen ja jos sitten juonkin perseet olalle, (kuten siinä yleensä käy) onko kyseessä eri sairaus vai saman asairauden uusiminen.
No entäs jos teen saman kokeen vuoden kuivalla kaudella? Onko silloin jo kyseessä eri sairaus, kun alan kumminkin juomaan kunnolla putkeen?
Vai tuliko minuun uudestaan vain se sama sairaus?
Vastaa nyt noitien jokeen heittelijä tähän.
mielestäni olet väärässä.
Yritätkö keskustella edes asiallisesti.
"No, oletetaan että olen tunnin" raittiina....
Luultavsti ymmärrät, mitä aa:ton asenne yrittää sanoa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan: alkoholismia voi hallita, sitä hallitsemista voi kutsua myös parantumiseksi.
Kun olen elänyt jo vuosia ilman viinaa, voin pitää itseäni toipuneena alkoholistina. Elämäni ei enää pyöri alkoholin ympärillä.
Mutta sairastan edelleen alkoholismia. Se näkyy siinä, että jos juon yhdenkin oluen, juon itseni aika nopeasti sairaalakuntoon.
Sairaus on siis edelleen minussa, mutta piilevänä eli latenttina.
Alkoholismi sairaus on minun ristinäni loppuelämäni ajan.
Yritit varmaan kertoa, että alkoholistista voidaan tehdä kohtuujuoja, kuten Irwin aikoinaan mainosti.
Meidän kylän kohtuujuoppo on saanut Järvenpäässä luvan tissutella olutta. Se menetti taas korttinsa äskettäin.
Muistat kai miten Irwinin kävi.
Mutta oman käsitykseni mukaan alkoholismia voi hallita. Saatan olla väärässä. Ja ehkä alkoholismissa on erilaisia asteita.
Minun on vaikea ymmärtää, että vuosia raittiina ollut yhden oluen juotuaan on 'mennyttä kalua'.
Mutta varmaan näin toisille on käynyt. Niin monet raitistuneet alkoholistit ovat tälläkin palstalla siitä kertoneet.
Itselläni alkoholi on 'renki'. Ainakin näin yritän itselleni uskotella.
Huono renki tosin, jolle olen meinannut jo monta kertaa antaa lopullisesti potkut. En ole kuitenkaan onnistunut. Aina se palaa luokseni ja juon muutaman oluen, tai jopa viskipullon, pienen tosin. Putki ei tuosta kuitenkaan ole jäänyt päälle. Johtuuko se sitten 'alkoholismini' laadusta, vai perhesuhteistani. Morkkispäissäni funtsaan aina näitä asioita ja valitsen mieluummin viinan tai oluen sijaan perheeni.
Puoli vuosisataa olen näin elää kitkutellut. En kirjoita tätä siksi, että yllyttäisin ihmisiä, jotka kokevat alkoholin ongelmaksi opettelemaan kohtuukäyttöä. Ehkä siksi, että haluan tuoda esiin senkin seikan, että meissä 'juopoissa' on monenlaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Ei ole olemassa vain yhtä totuutta Missään asiassa. Tässäkään.
Raitistellan vappuna, ainakin meillä.
Jos kykenet juomaan hallitusti, ei alkoholi ole silloin sinulle mikään ongelma, vaikka joskus joutuisitkin hieman jarruttelemaan.
Itse en järjelläni pystynyt vaikuttamaan juomiseeni, vaikka järkevä ja älykäs olenkin.
Olin tyypillinen putkijuoppo. Olin saattanut kipristellä ilman viinaa useita viikkoja, hammasta yhteen purren. Tällöin alkoi tilanne perheen sisälläkin muodostua jo kestämättömäksi.
Sitten viimein jouduin hakemaan lastin ja yleensä aina itselleni vakuutellen, että poistan paineita juomalla vain tämän yhden illan.
V...tus oli rankkaa kuitenkin jo aloittaessa kun koko ajan tiesin mihin tämä korkkaaminen taas kerran johtaa.
Muutamassa päivässä sain itseni kuntoon jossa itkin, samalla viinaa suuhuni kaataen.
Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin täysraittius, ja siinä minulla on rajana juuri se ensimmäinen paukku. Mikäli sen rajan ylitän, kaikki patoutumat lähtevät liikkeelle.