Jottei totuus unohtuisi, tänään on Veteraanipäivä. Monen ikäryhmäämme kuuluvan isä, kuten omanikin, oli tai on veteraani.
Ajatellaanpa nuorukaista, joka on viettänyt nuoruutensa parhaat vuodet sodassa. Saanut sieltä muistoksi ehkäpä jonkun vamman, kolotukset vanhemmiten ainakin. Nähnyt asetoverien jäävän reissulle. Perustanut kylmän tilan korpeen maille, jotka eivät ole aiemmin viljelykseen kelvanneet. Siinä sitten kasvattanut suuria ikäluokkia. Maa vaurastui, lapset kävivät kouluja. Mitä jäi käteen? Jälkikasvu muutti Ruotsiin tai etelään, pellot pakettiin. Paljon elämää mahtuu näihin vuosiin.
Olihan siellä naisiakin. Kotirintamallakin oltiin tiukilla. Säännöstelyä, nälkää, työtä, pommituksia. Entäpä leskirouva, jonka mies oli kaatunut rintamalla. Lapsikatras jäljellä, miehen tuki ja elinkeino poissa. Jollain lailla oli pärjättävä. Sotalapset ovat puhuttaneet viime aikoina.
Sodan jälkimainingit olivat mittavat. Sotakorvaukset oli maksettava ja maa oli rakennettava, karjalaiset asutettava, lapsia olivat nurkat täynnä. Kaikille ei siviilielämä enää auennut. Rantojen miehistä ja "pultsareista" oli moni rintamamiehiä.
Kunniaa teen heille kelle kunnia kuuluu. Jotenkin, elämä ehken oli niin täynnä työtä ja toimintaa, ettei turhia ehtinyt murehtia. Asutustoiminta loi ihmisille yhteisöllisyyttä, iltamaperinne ja urheiluseurat elivät loistonsa hetkiä sodan jälkeen. Kaupungit rupesivat toden teolla kasvamaan, Suomi hyppäsi maatalouskeskeisyydestä teollisuusmaaksi.
Nykyään tulee maristua paljon turhastakin. Elämä on nyt jotensakin hermoja jäytävää eri lailla kuin tuolloin. Epävarmuus työelämässä, kiire, mammonan kaikkivoipaisuus, mielenterveysongelmat, syrjäytyneet, perheongelmat, ympäristön tila, yksinäisyys. Miten tähän käsiin räjähtävään kokonaisuuteen enää pääsee kunnolla käsiksi? Epävarmuus on pahin, itsesi tai lastesi tulevaisuus ei enää tunnu olevan hallittavissa. Hyvän maan jättivät meille veteraanisukupolven ihmiset joka tapauksessa käsiimme.
Ajatellaanpa nuorukaista, joka on viettänyt nuoruutensa parhaat vuodet sodassa. Saanut sieltä muistoksi ehkäpä jonkun vamman, kolotukset vanhemmiten ainakin. Nähnyt asetoverien jäävän reissulle. Perustanut kylmän tilan korpeen maille, jotka eivät ole aiemmin viljelykseen kelvanneet. Siinä sitten kasvattanut suuria ikäluokkia. Maa vaurastui, lapset kävivät kouluja. Mitä jäi käteen? Jälkikasvu muutti Ruotsiin tai etelään, pellot pakettiin. Paljon elämää mahtuu näihin vuosiin.
Olihan siellä naisiakin. Kotirintamallakin oltiin tiukilla. Säännöstelyä, nälkää, työtä, pommituksia. Entäpä leskirouva, jonka mies oli kaatunut rintamalla. Lapsikatras jäljellä, miehen tuki ja elinkeino poissa. Jollain lailla oli pärjättävä. Sotalapset ovat puhuttaneet viime aikoina.
Sodan jälkimainingit olivat mittavat. Sotakorvaukset oli maksettava ja maa oli rakennettava, karjalaiset asutettava, lapsia olivat nurkat täynnä. Kaikille ei siviilielämä enää auennut. Rantojen miehistä ja "pultsareista" oli moni rintamamiehiä.
Kunniaa teen heille kelle kunnia kuuluu. Jotenkin, elämä ehken oli niin täynnä työtä ja toimintaa, ettei turhia ehtinyt murehtia. Asutustoiminta loi ihmisille yhteisöllisyyttä, iltamaperinne ja urheiluseurat elivät loistonsa hetkiä sodan jälkeen. Kaupungit rupesivat toden teolla kasvamaan, Suomi hyppäsi maatalouskeskeisyydestä teollisuusmaaksi.
Nykyään tulee maristua paljon turhastakin. Elämä on nyt jotensakin hermoja jäytävää eri lailla kuin tuolloin. Epävarmuus työelämässä, kiire, mammonan kaikkivoipaisuus, mielenterveysongelmat, syrjäytyneet, perheongelmat, ympäristön tila, yksinäisyys. Miten tähän käsiin räjähtävään kokonaisuuteen enää pääsee kunnolla käsiksi? Epävarmuus on pahin, itsesi tai lastesi tulevaisuus ei enää tunnu olevan hallittavissa. Hyvän maan jättivät meille veteraanisukupolven ihmiset joka tapauksessa käsiimme.
Vastaukset 5
Vanhimmat
perhettä pyssyjen ja puukkojen kanssa
hänen vuokseen minulla ei ollut lapsuutta
sotahan sen aiheutti, hermovikaisuuden
Miksi ei pidetä muistopäivää veteraanien lapsille
ja vaimoille?
Samalla voi varmasti tänään ajatella noita sodan kielteisiä seurauksia. Eihän se touhu ja jälkiseuraukset mitään ylevää sankaritarua pelkästään ole.
He ovat vaarantaneet henkensä ja terveytensä puolestamme. Aikaansaivat torjuntavoiton. Uskomatonta ajatella, että jotkut olivat sodassa monta vuotta. Varmasti on vaikuttanut monen elämään.
Ihminenhän sopeutuu kaikenlaisiin olosuhteisiin. Tuntuu kyllä vähän vaikealta ajatella nykyistä nuorisoa niihin olosuhteisiin. Kyllä rintamalle kuitenkin pitäisi saada hampurilaispaarit, vegeruokaa, pleikkarit, kännykät, netit, skeitit, autokuljetukset, tyttöystävät, kuuden tunnin palveluaika, vapaat viikonloput ja tarvittaessa mahdollisuus lähteä äipän luokse kotiin.
pieni Suomi on taistellut itsenäisyyden,
emme olisi suomalaisia ilman sotiemme veteraaneja.
Ulkomaanreissulla, Italiassa vanha paappa kehui
suomalaisia, taistelivat ja lopuksi ajoivat
saksalaisetkin pois...
Nyt ne on Italiassa : /