Moi! Lukion jälkeen keskivertoälykkään ihmisen on opiskeltava noin 5 -vuotta päästäkseen lääkikseen (2 vuotta yo:ssa esim. kemian laitoksella ja 3 vuotta omatoimisesti). Kova koulu tuo lääkis. Siis se sisäänpääsy sinne. Ja taas lukemaan, on tää mielenkiintoista. Terv. Kuvausyhtälöön valitsen merkkejä.
jep!
Nimetön
5550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Juu, niinhän se on. Itsekkin tunnen pari kaveri jotka ovat hakeneet usemamman kuin kerran tuonne lääkiksen puolelle, ja aina tulleet hylätyiksi. Kumpikin olivat lukio aikoina ehkä keskivertoa parempia opiskelijoita, muttei se silti tarkoita että lääkikseen olisi helppo päästä, vaikka kaikki "tarpeelliset" aineet onkin tullut kahlattua lukiossa läpi kiitettävin arvosanoin.
Siellä ne vieläkin opiskelevat kemiaa ja biofysiikkaa yliopistossa, kun eivät ole päässeet lääkikseen sisään. No ehkä ensi vuonna sitten...
tuntemani 5 lääkisopiskelijaa ovat kaikki pääseet ensimmäisellä tai toisella kerralla sisään.
Kyllä on älyssä tai uravalinnassa jo vikaa, jos ihan tosiaan opiskelemalla pääsee sisään vasta viiden vuoden jälkeen..
Lääkikseen pääsee jos OIKEASTI haluaa. Reilusti yli puolet pääsee ekalla tai tokalla kerralla. Piste.
Ai reilusti yli puolet pääsee sisään jo ensimmäisellä kerralla? Ehem. Eikös lääkikseen ole sisäänpääsyprosentti jotain 20% luokkaa? Reilusti yli puolet tarkoittaisi, että vähintään se 55% pääsisi joka kerta sisälle. Kahdessa vuodessakaan puolet hakijoista eivät ole vielä sisällä.
Tuolla laskutaidolla ei saisi tehtyä edes syventävien opintojen tutkielmaa. Kaikki eivät pääse koskaan, monet pääsevät ensi yrittämällä.