Kiitos tähän astisesta hoidosta. Paino lähti n. 60-kilosta ylöspäin 92-kiloon asti ja nyt vielä muutamia kiloja ylipainoa, mutta loput hoituu aikanaan. Päihteet ovat vähentyneet ja olo hieman parempi, tuskin normalisoituu koskaan. "Toivottavasti" minun ei tarvitse tuupata tavalla taikka toisella ketään, eikä kenenkään minua.
Hoito kesti liian pitkään ja lähti liikenteeseen unohtumattomista virheistä.
Hoito kesti liian pitkään ja lähti liikenteeseen unohtumattomista virheistä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse en pystynyt laitoshoidon vuoksi n. 2 viikkooon syömään. Sitten se lähtikin vähitellen nousuun, kun sai lääkityksen päälle. Mun mielestä psyykkisesti sairaalle naiselle, joka on juuri sairastunut, ei saa määrätä tällaisia lääkkeitä, kuin akuuttiin hätään. Minäkuva on sairastumisen johdosta muutenkin vääristynyt, ei ole periaatteessa muuta kuin vapaa-aikaa ja kannustetaan liikkumaan. Sosiaaliset suhteet katkolla, jonka voi jo päätellä sairastumisesta, yhteiskunnasta eristäytyminen on myös tosiasia.
Mitä jää jäljelle? Päteminen ja tunnollisuus itsestään huolehtimisessa. Jokainen nainen tietää mihin tämä pidemmän päälle johtaa. Aivan sama, kuinka valvotusti nainen elää. Itselläni on suuresti vaikeuksia syödä, jos mulla on pidemmän aikaa paha olo tai elämä on tasapaksua, ei onnistumisen elämyksiä.
Lisäksi on myös todella hankala löytää sopivan kokoisia vaatteita, kun ei luuston rakenne kuitenkaan muutu. Hirvittää kuinka niveleni kestävät pidemmän päälle. Nyt ei varsinaista ylipainoa ole, kuin reilut 8 kiloa ja täytyy todeta, isot ihmiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Onneksi verenpaine pysyy kohdallaan. Lääkitykseni takia, en voi syödä koskaan sydänlääkkeitä.
www.keventäjät.fi
Minä en edelleenkään osaa käydä vaatekaupassa, eikä ole rahaa ostaa vaatteita, mutta kaapista löytyy vielä jotakin. Lääkkeitä en syö, enkä syö turhaan. Kaks-kakkaa tuli puhuttua.
Kiitos mielenkiinnosta.
Onko muilla sellaista, että se ruoka ei kertakaikkiaan pysy sisällä, jos ei ole ruokahalua? Hampaat on ihan pilalla, ei nyt vielä poikki, mut ei kaukanakaan. Olen ollut melko paljon ikäisekseni erilaisissa hoidoissa, sekä laitos- että avo-. ja ne tuntuvat raskailta. Pari viime kertaa olen kokenut, että mun täytyy löytää joku paikka, asenne tms. joiden kanssa on helpompaa jatkaa elämäänsä. En tiedä, miksi ne tuntuvat niin raskailta ts. siis sairaudet ja niiden hoito ovat raskaita. Olen kuitenkin kokenut, että on hyvä tällaisten hoitojen jälkeen ottaa ihan omaa aikaa itselle. Miettiä niitä omia mielen voimakeinoja ja -varoja.
Löysin itsestäni jotain uutta, jotain sen kaltaista joka olisi voitu löytää jo heti. Vai olinko minä alunperimnkään muuta kuin alipainoinen ja tyhjäksi puhuttu ja joku toinen hukassa? Ja miksi en saanut niskatukea mopediin?
Tyhjää juoksevat hassut voisi kertoa, että miltä nyt tuntuu?
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ihan kaikki mitä tunnet on sinun elämäääs varmaan ihan normaalia. Ajattele vaikka niin. Mulla on tosin ollut aika vaikea, haastava, tapahtumarikas ja siten mielestäni ihanteellinen elämä. Ja nimimerkkiin viitaten, niin ovat kaikki muutkin...
Onnea sille, että olet vähentänyt päihteiden käyttöä ja elät terveellisempää elämää. Voin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että on todella raskasta ja turhattavaa laskea tunteja kellosta, milloin voi helpottaa hengenvaaralliseksi luokiteltavaa olotilaansa, jollain kemiallisella aineella, jonka mahdollisesti joku muu annostelee. Aina ei voi muistaa, ettei muilta vaadita tällaista itsekuria. Itselläni nämä ovat onneksi olleet ihan sallittuja ja joita on varmasti ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa saatavilla. Kaikilla ei valitettavasti varmaan ole näin ja se on todella ikävää.