Veteraanipäivänä

Kuuntele The Poguesin biisi The Band Played Walzing Mathilda. Sen mukaan veteraaneja ja invalideja ei juuri arvostettu Australiassa.

Mitä tulee JormaK:n kirjoitukseen, niin hattu päästä. Oma vaarini ei juuri kertoillut sotakokemuksistaan mutta jäämistön mitalirivistä päätellen kovissa paikoissa oltiin. Vaatimaton äijä oli. Talvisodan aikaisissa kuvissa esiintyy vänrikin napeissa, kotiutuskuvassa napit on kasvaneet majurin kokoisiksi. Harmi ettei sotamuistelmia löydy.

Haista paska.

Pyrkimättä millään tavoin kiistämään veteraanisukupolven kiistattomia sota-ansioita toivoisin kuitenkin, että maamme kansallista itsenäisyyttä voitaisiin jo tarkastella muutoinkin kuin sotien näkökulmasta. Historian ajanrattaassa toinen maailmansota tulevaisuudessa jää 60 vuotta sitten päättyneenä varmuudella vähemmälle huomiolle, etenkin kuin siihen omakohtaisesti aikalaisina osallistunut sukupolvi menee sinne, minne muutkin sukupolvet heitä ennen ovat menneet.

Toisen maailmansodan historiasta on myös kyettävä keskustelemaan vailla tunteita, myös sen kipupisteistä kuten de facto-liittosuhteesta Hitlerin Saksaan. Keskustelun käymistä ei tarvi jättää tekemättä sen takia, että se loukkaisi veteraaneja. Enkä edes usko sen sitä tekevän. Yhteiskunnalliset ja historialliset käsitykset eivät ole yhteismitallisia tuon sukupolvenkaan sisällä.

Toisinkin esille uuden teeman eli sotien jälkeisen jälleenrakennustyön, jonka veteraanisukupolvi suoritti. Sotien vahingot korjattiin nopeasti ja luovutettujen alueiden väestö asutettiin. Tuotantoelämässä saavutettiin hyvin nopeasti sotia edeltänyt taso, vaikka talouselämä eli monta vuotta pelkässä sotataloudessa. Sivumennen sanottuna 1930-luvun loppupuoli oli taloushistoriamme merkittävimpiä nousukausia, jonka kehityksen maailmansota katkaisi. Mutta kehitys sodan päättymisen hetkestä nykypäivään on ollut aineellisesssa mielessä käsittämättömän suuri, hyvästäkö vai pahasta se on ollut, mene tiedä. Tämän kehityksen alkuunpanijana on ollut veteraanisukupolvi.

Veteraanien yhteiskunnallisten kantojen osalta todettakoon, että vasemmistolaisuus ei sotienkaan aikana ollut mitenkään outoa ja sodan jälkeenhän ensimmäisissä vaaleissa SKDL nousi kertaheitolla poliittiseksi vaikuttajaksi. Kyse oli myös sotaan osallistuneiden rintamamiesten protestista " Suomen herroja" kohtaan. "Alikersantti Lahtisia" oli koko joukko veteraaneissamme. Tämä on luonnollisesti ymmärrettävää sen johdosta, että kenttäarmeijan miehistön ja aliupseeriston runko koostui ns. työväenluokasta, johon luen myös maaseudun pienviljelijäväestön. Tämä ryhmä sai myös kokea suurimmat menetykset. Tosin nuorin osa upseeristoa, joka pääosin oli peräisin silloisesta keskiluokasta ja oli merkittävissä määrin akateemista, kärsi erillisryhmänä suhteellisesti suurimmat tappiot. Nuoret etulinjan vänrikit ja luutnantit olivat noita nimensä oppikoulujensa marmoritauluihin saaneita. Suurin osa kuoli kuitenkin pelkällä kansakoulupohjalla, kuten Väinö Linna kirjoitti Tuntemattomastaan poistetussa tekstissä.

Sakari Kolistaja kirjoitti:

Pyrkimättä millään tavoin kiistämään veteraanisukupolven kiistattomia sota-ansioita toivoisin kuitenkin, että maamme kansallista itsenäisyyttä voitaisiin jo tarkastella muutoinkin kuin sotien näkökulmasta. Historian ajanrattaassa toinen maailmansota tulevaisuudessa jää 60 vuotta sitten päättyneenä varmuudella vähemmälle huomiolle, etenkin kuin siihen omakohtaisesti aikalaisina osallistunut sukupolvi menee sinne, minne muutkin sukupolvet heitä ennen ovat menneet.

Toisen maailmansodan historiasta on myös kyettävä keskustelemaan vailla tunteita, myös sen kipupisteistä kuten de facto-liittosuhteesta Hitlerin Saksaan. Keskustelun käymistä ei tarvi jättää tekemättä sen takia, että se loukkaisi veteraaneja. Enkä edes usko sen sitä tekevän. Yhteiskunnalliset ja historialliset käsitykset eivät ole yhteismitallisia tuon sukupolvenkaan sisällä.

Toisinkin esille uuden teeman eli sotien jälkeisen jälleenrakennustyön, jonka veteraanisukupolvi suoritti. Sotien vahingot korjattiin nopeasti ja luovutettujen alueiden väestö asutettiin. Tuotantoelämässä saavutettiin hyvin nopeasti sotia edeltänyt taso, vaikka talouselämä eli monta vuotta pelkässä sotataloudessa. Sivumennen sanottuna 1930-luvun loppupuoli oli taloushistoriamme merkittävimpiä nousukausia, jonka kehityksen maailmansota katkaisi. Mutta kehitys sodan päättymisen hetkestä nykypäivään on ollut aineellisesssa mielessä käsittämättömän suuri, hyvästäkö vai pahasta se on ollut, mene tiedä. Tämän kehityksen alkuunpanijana on ollut veteraanisukupolvi.

Veteraanien yhteiskunnallisten kantojen osalta todettakoon, että vasemmistolaisuus ei sotienkaan aikana ollut mitenkään outoa ja sodan jälkeenhän ensimmäisissä vaaleissa SKDL nousi kertaheitolla poliittiseksi vaikuttajaksi. Kyse oli myös sotaan osallistuneiden rintamamiesten protestista " Suomen herroja" kohtaan. "Alikersantti Lahtisia" oli koko joukko veteraaneissamme. Tämä on luonnollisesti ymmärrettävää sen johdosta, että kenttäarmeijan miehistön ja aliupseeriston runko koostui ns. työväenluokasta, johon luen myös maaseudun pienviljelijäväestön. Tämä ryhmä sai myös kokea suurimmat menetykset. Tosin nuorin osa upseeristoa, joka pääosin oli peräisin silloisesta keskiluokasta ja oli merkittävissä määrin akateemista, kärsi erillisryhmänä suhteellisesti suurimmat tappiot. Nuoret etulinjan vänrikit ja luutnantit olivat noita nimensä oppikoulujensa marmoritauluihin saaneita. Suurin osa kuoli kuitenkin pelkällä kansakoulupohjalla, kuten Väinö Linna kirjoitti Tuntemattomastaan poistetussa tekstissä.

Lue lisää

Noita asioita otti myös Mielipdepankki esille tuolla kepusaitilla, ja minä niitä vielä hieman laajentaen niihin yhdyin.

Totta kaikki tuokin, mutta se ei mitenkään tee epätodemmaksi sitä, minkä avauksessani sanon. Juhlapäivänä halusin hieman "kohottaa aatosta arjen yläpuolelle" ja otin esille teemoja, joiden katsoin tarkoitustani tukevan.

Tuosta asiasta voisimme varmaan keskustella ihan sovussa paljonkin, mutta nyt en ehdi. Kiitos kirjoituksestasi!

Ps.

Siellä mainitsemallani kepusaitilla kirjoitukseni on saanut sellaista vastaanottoa ja poikinut sellaisia uusia avauksiakin, jotka kertovat joko vain siitä, että kepulaisten joukossa on harvinaisen paljon epäisänmaallista porukkaa tai sitten vain harvinaisen paljon hyvin tyhmiä.

Kauniit sanasi lämmittävät mieltäni.

Ymmärrän hyvin, mitä mielssäsi liikkui lähestesi sankarihaudoilla käydessäsi. Samanlaisin tuntein minäkin kävin sankariristillä Hietaniemessä. Minun läheisiäni ei ole siellä sankarihaudoissa, mutta Rautavaaran hautausmaalla heitä on useita, ja isäni lepää sankarihaudassa Haukiputaan kauniilla kirkkomaalla, Kiiminkijoen rantatörmällä. Isäni ei ollut minulle ollenkaan läheinen, kun olin äidinisäni kasvattipoika, mutta kyllä minä hänenkin haudalleen joka kesä kukkani vien.

Ihan oikein muistat nuo Churchillin sanat, ja todellakin ne sopivat myös meidän sanrarivainajiimme, sotainvalideihimme ja muihin veteraaneihimme.

Hauskaa Vappua, SB-veli!