sukurasite

Joka ikisessä terveystarkastuksessa on puututtu tähän seikkaan. Suvussani on erityisen paljon syöpää. Isoäitini on 7 lapsisesta perheestä, jonka äidillä (isoisoäitini) oli elämänsä aikana kaksi eri tyyppistä rintasyöpää molemmissa rinnoissa. Hänen lapsistaan isoäitini lisäksi syövän sai 3 veljestä (eli siis 4:llä 7:stä jos ette pysynyt mukana)Isoäitini lapsista taas enollani on ollut syöpä, ja tämän parikymppinen tytärkin sairastui.

Toiselta puolelta on myöskin yhdistelmä tätini-ja hänen lapsensa (serkkuni)

No, asialle en voi mitään. Olen oppinut pääsemään yli pelostani, joka oli vielä pari vuotta sitten (samaan aikaan sairasti mummoni ja serkkuni) aika kova. Kuvittelin patteja joka paikassa jne.

Nyt taas kävin terveystarkastuksessa- olen ylipainoa lukuunottamatat terve kuin pukki- ja samaa päiväilyä sain hoitsulta osakseni kun puhuttiin suvussa olevista sairauksista. En ole oikeasti kovin vakuuttunut tästä sukutaustojen selvittelyn tarkoituksenmukaisuudesta, kun asialle ei kuitenkaan minkään mahda! Saadaan vaan ihmisille huonoa oloa aikaan.
4553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minun skulaisillani ei ole kenelläkään syöpää,mutta minulla on tai oli,nyt leikattu

Äänestä

Voisiko sillä kuitenkin olla jotakin merkitystä että syöpäkin voisi olla perinnöllistä. Esimerkiksi: Mieheni mummo kuoli syöpään, sitten veli, sitten kaksi serkkua, sitten mieheni ja kaksi serkkua on sen jälkeen sairastunut syöpään. Kaikki toisen vanhemman puolelta. Perinnöllistä tai ei tuntuu kyllä että syöpä on jo geeneissä kun lähimäisiä kuolee 30-60 vuoden iässä.

Äänestä

tutkimuksilla on merkitystä sen vuoksi, että esim. nainen pääsee helpommin ilmaiseen, terveyskeskuksen mammografiaan jo alle 50 -vuotiaana jos suvussa on rintasyöpää. Sitten jos ja kun syöpä iskee, on tieto sukurasituksesta tärkeää hoitojen kannalta. Sisareni kuoli viisi vuotta sitten rintasyöpään, itselläni todettiin vuosi sitten. Nyt saan kaiken sen hoidon, mitä lääketiede voi Suomessa antaa, koska minulla on tämä sukurasite. Lääkärin mukaan minua hoidetaan "yli" eli pahimman mukaan vaikka kasvain olikin pieni.

Äänestä

Meillä mieheni äiti sairasti ensin rintasyövän,josta parani.Sitten hänellä löydettiin n.pari vuotta myöhemmin maksasta uusi syöpä.Jossain vaiheessa hänen hoitojensa aikana,ruvettiin tutkimaan muutakin sukua.Suvussa useita syöpätapauksia/kuolemia jo aiemmin.Sitten tutkimusta jatkettiin ja myös mieheltäni ja hänen sisarruksiltaan otettiin verikokeet jotka lähetettiin saksaan tutkittavaksi.

Sieltä tuli kuukauden päästä tieto,että anoppini,mieheni ja hänen veljensä ovat retinoblastooma-geenivirheen kantajia!Kaikilla anoppini lapsilla sitä ei kuitenkaan ollut.Tästä syystä myös meidän poikamme ja tyttäremme verinäytteet myöskin lähetettiin saksaan tutkittavaksi.Sama tuomio tuli,eli hekin ovat geenivirheen kantajia.Ja heiltä tämä voi myös periytyä heidän jälkeläisilleen jne...

Tällähetkellä tämän geenivirheen vuoksi,joudumme käymään keskussairaalassa silmänpohjatutkimuksissa säännöllisin väliajoin.Sillä lapsillamme on suuri riski sairastua silmänpohjasyöpään lapsuusiällä.Siitä voi pahimmassa tapauksessa seurata silmän poisto.Myöhemmällä iällä on riski sairastua muihin syöpiin.

Onneksi kaikki on ainakin tähän asti mennyt hyvin,terveitä ovat mieheni ja lapseni.Mutta kurjaa/pelottavaa tämän kanssa on elää..lapsetkin vielä aika pieniä.Ja rankkoja tutkimukset ovat,koska ne joudutaan tekemään nukutuksessa sillä lapset pelkäävät sairaalaan menoa jo niin paljon.

Tieto lisää välillä tuskaa.saimme valita tutkitutammeko lapset.Mutta ainakin nyt voimme varautua tulevaisuuteen erilailla...ja tutkia että kaikki pysyvät terveinä.

Netistä tietoa löytyy tästä geenivirheestä aika vähän,enkä ole muita tavannut joilla olisi sama "ongelma".Mutta googlella löytyy kuva-haulla jotain tietoa ja normaalilla haulla.Tieto tahtoo vain olla englanniksi.

En halua ketään pelotella...tahdon vain varoittaa ja etsiä muita samassa tilanteessa olevia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilppinen kirjoitti:

Joka ikisessä terveystarkastuksessa on puututtu tähän seikkaan. Suvussani on erityisen paljon syöpää. Isoäitini on 7 lapsisesta perheestä, jonka äidillä (isoisoäitini) oli elämänsä aikana kaksi eri tyyppistä rintasyöpää molemmissa rinnoissa. Hänen lapsistaan isoäitini lisäksi syövän sai 3 veljestä (eli siis 4:llä 7:stä jos ette pysynyt mukana)Isoäitini lapsista taas enollani on ollut syöpä, ja tämän parikymppinen tytärkin sairastui.

Toiselta puolelta on myöskin yhdistelmä tätini-ja hänen lapsensa (serkkuni)

No, asialle en voi mitään. Olen oppinut pääsemään yli pelostani, joka oli vielä pari vuotta sitten (samaan aikaan sairasti mummoni ja serkkuni) aika kova. Kuvittelin patteja joka paikassa jne.

Nyt taas kävin terveystarkastuksessa- olen ylipainoa lukuunottamatat terve kuin pukki- ja samaa päiväilyä sain hoitsulta osakseni kun puhuttiin suvussa olevista sairauksista. En ole oikeasti kovin vakuuttunut tästä sukutaustojen selvittelyn tarkoituksenmukaisuudesta, kun asialle ei kuitenkaan minkään mahda! Saadaan vaan ihmisille huonoa oloa aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu