meinataanko

ajaa alas, kun postin palvelutkin loppuvat ja siirtyvät siwaan, kommunistien kauppaan,jonka ovea en periaatteesta aukaise. tämä oli viimeinen pisara. muualle on muutettava, kun postikin loppuu.VITUTTAA JA RASKAASTI.Aina negatiivisiä uutisia.
81334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

yhden postin takia!
Kantasi on ymmärrettävä ja olin itsekin samaa mieltä, kun kuulin ensi kerran asiasta jotain 2kk sitten. Tavallaanhan se on hienoa, että posti on omassa postitalossa. Kyllä tietenkin valtio vois meihin enemmänkin panostaa (posti, tiet)!
Asialla on hyvätkin puolensa. Siwan posti on auki arkisin klo 21:een lauantaisin klo 18:een ja on auki sunnuntaisinkin. Tällaisia asiamiesposteja on Suomessa jo yli 1000 ja näistä pikkukaupungeista sellainen on ollut jo jonkin aikaa Pyhäjärvellä, muistaakseni Siwassa sielläkin.
Kaiketi nykyiset postin tilat soveltuvat liiketiloiksi? Silloin uusi ratkaisu olisi jopa parempi, kuin vanha!

Äänestä

huono homma! Mutta, jos ajatellaan, että aina meille tulee huonoja uutisia, niin on hyvä muistaa, että esim. kahdesta naapurikaupungista loppuu tänä vuonna Flextronics. Jos he olisivat saaneet päättää, kummankohan he olisivat antaneet ennemmin pois, tehtaaan, vai postin?

Äänestä
  • pointti! Kyllähän asiat täytyy osata suhteuttaa! Ja onhan siinä jopa kehitystäkin, jos posti on paljon pitempään auki. Tietysti oikea posti tuntuu oikealta, mutta kyllähän se on niin, että valtio pienentää tällaisia toimintojaan!

    Äänestä

että posti muuttaa nimenomaan valintatalon yhteyteen.On tosi hyvä kauppa ja edulliset hinnat.Mukava asioja kun kunnon aate taustaa niin menee rahat työläistenkin hyväksi.Muistahan käyvä usein asioimassa.Hyvää vappua ja marsseille kaikki mukaan.

Äänestä
  • Varokaa herkkähipiäiset ihottumaa,ilmenee ensin pieninä punasina,kutiavina pilkkuina siitä tauti etenee.Parin kuukauden kuluttua kaikki valmiita punanahkoja.

    Äänestä

ja matkahuolto voitais siirtää ABC:lle.

Äänestä

virastotalo, eikö se ole myös mahdollisuus? Postin lähdettyä tämä vasta kunnostettu (n.vuosi sitten)hyvällä paikalla oleva talo on lähes tyhjillään. Tuskin valtio sitä mielellään pitää tyhjänä, Tielaitoksenkin (melkein kokonaan) lähdettyä, valtio myi suurimman osan tiloista kaupungille. Lienee odotettavissa samanlaista kiinteistöpolitiikkaa myös virastotalon tapauksessa.
Eikös siinä olisi hyvä liiketalo?

Äänestä

Kyllä on pienestä kiinni sinun pois muuttaminen jos postin takia täältä muuttaa aiot, eikö ees työpaikka pidättele? Postiltahan jää hyvät tilat vaikka minkälaiselle putiikille, kun minun mielestä täällä ei pahemmin ole tyhjiä liikehuoneistoja vai onko? Mutta mikä täällä menestyis? Karkkikauppa(rengaspojilta saa karkkeja halvemmalla), vaateliike(seppälä olis ehkä ainoa mikä vois menestyä),"aikuisten lelukauppa"(TÄÄLLÄ hehheh, konkkaan menis!) Nyt vaan hyviä ideoita esiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HAAPAVESI kirjoitti:

ajaa alas, kun postin palvelutkin loppuvat ja siirtyvät siwaan, kommunistien kauppaan,jonka ovea en periaatteesta aukaise. tämä oli viimeinen pisara. muualle on muutettava, kun postikin loppuu.VITUTTAA JA RASKAASTI.Aina negatiivisiä uutisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu