Mies kokosi autonavaimet vapisevaan kouraansa, tarkisti että nitrot ovat mukana.
- Elisabeth, mie sitten taijan taas lähtee.
Valkotukkainen nainen työnsi rollaattorinsa olohuoneen puolelle.
-Kai siun on sitten taas mentävä.
Vanhusten katseet kohtasivat ymmärtäväisinä.
- Mutta helevetti Xantiaa et ota, suat männä BX:llä!
- No, min tähen en BX:llä, perkele ite oli viimeksi...
Mies ymmärsi vihdoin, ja hymyili ansaan mentyään
- Onk siulla nitrot mukana?
- Ka, onhan miul.., ja Viagrat (äänettömästi).
Näin ryhdikkäästi lähti matkaan Ilmari, Mannerheimin autonkuljettaja.
- Elisabeth, mie sitten taijan taas lähtee.
Valkotukkainen nainen työnsi rollaattorinsa olohuoneen puolelle.
-Kai siun on sitten taas mentävä.
Vanhusten katseet kohtasivat ymmärtäväisinä.
- Mutta helevetti Xantiaa et ota, suat männä BX:llä!
- No, min tähen en BX:llä, perkele ite oli viimeksi...
Mies ymmärsi vihdoin, ja hymyili ansaan mentyään
- Onk siulla nitrot mukana?
- Ka, onhan miul.., ja Viagrat (äänettömästi).
Näin ryhdikkäästi lähti matkaan Ilmari, Mannerheimin autonkuljettaja.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nosti hassusti pihalla pyllyään.
Vanha mies peruutti kuhmuraiselle katuväylälle, ja antoi kylmälle koneelle lujasti kenkää.
Tokihan autojen parissa ikänsä työtä tehnyt mies tiesi, ettei niin saanut tehdä,- kunhan pilluili entiselle lotalle.
Harsomaisten verhojen takana heristi voimattomasti nyrkkiään Elisabeth, autoilun ymmärtävä hänkin.
Mannerheim astui upeana kiiltelevän Citroenin tykö:
-Hyvää huomenta, Herra Marsalkka!
Tuikeasti katsova Ylipäällikkö ei vastannut mitään, ainoastaan veti kättä päähineeseen.
Autonkuljettaja aavisti pahaa.
Eikä aikaakaan.
- Korpraali, minulle on kerrottu, että teillä on hyvin laaja näkemys suhteissanne vastakkaiseen sukupuoleen.
- Herra Marsalkka!
- Älkkä keskeyttäkö nyt minä!
- Minä en ole oikkea ihminen arvostelemaan toisen sukupuolielämään, mutta nyt minä haluan tähän asiaan piste.
- Herra..
- Älkkä taas puhua minun päälle
- Minun autonkuljettajani ei saa olla mikään ... kurtisaani, ja nyt minulle on kerrottu että te olette saaneet raskaaksi lotta Kotilaisen.
- Pitääkö se paikkansa?
Hoikka korpraali nielaisi kuuluvasti.
- Niin on asia, Herra Marsalkka.
- Mitä korpraali aiko tehä tämän asian suhten?
Hiljaisuus
- Vihille kai. Herra Marsalkka.
- No, sitten tämä asia on kunnossa. Ajetaan IT- asemalle.
Pidän kyllä ranskalaisesta konjakista, mutta en autonkuljettajani hengityksessä.
Marsalkka seisoi koko 191cm korkeudessaan, plus ratsusaappat lisäksi, keskimittaisen korpraalin edessä.
Autonkuljettaja halusi vajota maatakin matalemmalle.
Pitkään tuijotettuaan miestä silmiin, hän jäykästi kääntyi,ryhdikäs harmaa sotilastakki yllään.
- Herra Marsalkka!
Kuljettaja pyyhälsi Citroenillaan korvikkeelle sotapesään.
Havujen ympäröimästä oviaukosta päästiin verrattain hämärään kanttiiniin.
Kolme lotta-asuista naista hääri tiskin takana.
Korpraali pyysi korviketta ja pienen sämpylän.
-Onko Elisabeth vuorossa?
- Kyllä hän on tuolla kyökissä, pyydänkö?
Tuskin mies oli saanut istuuduttua, kun hehkuvaposkinen nainen pyrähti pöydän ääreen.
- Sie pääsit tulemaan!
- Tulin, kun Ukko käski.
- Mitä sie tarkoitat?
- No, se tietää tästä meidän suhteestamme.
- Mitä sillä on väliä.
Nainen painoi autonkuljettajan käden vatsaansa vasten.
- Tunnet sie kun hiän jo potkii...
- Mie oon ajatellu laittaa hänen nimekseen Gustav, ihan tään meijän Marsalkan mukkaan.
Hopeatukkainen evp. alikersantti työnnälsi viilatulla Citikallaan tarpeettoman lujaa.
Vaihtuvatpahan maisemat uutterampaan tahtiin.
Hän mielsi yökylään Tyynen luo, mutta sitä ennen täytyisi poiketa Gustavin tykönä.
Citroen ohjastettiin komeiden portinpylväiden lomitse. Leveää pihatietä reunusti jylhän kaunis kuusikko.
Melkein puoli kilometriä sitä kesti, vain päättyäkseen suuren, amerikasta lainatun mallinmukaisen talon mukaan.
No, pojalla oli sentään tauhkaa taskun pohjalla.
Emmehän anna sen häiritä?
Anna palaa vain.
Silleen vanhaan malliin...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=565&posting=22000000016005291
Avasi oven.
- Kiva kun pääsit tulemaan faija.
- No, satuin ajelemaan täällä päin...
- Äiti soitti minulle eilen illalla, ja sainoi että sinun pitää taas kohta lähteä.
Hämmentynyt vanhus katsoi kookasta poikaansa.
- Hm, no mitäs se Lisbeth, mitäs se...
- Niinpä varauduimme tänne siksi molemmat.
Mitä ihmettä, ukko tokaisi.
Sinähän olet ainoa lapseni, ja tietääkseni yksineläjä.
- Ei luulo ole aina tiedon väärti.
- Saanko esitellä sinulle velipuoleni, ja toisen poikasi.
Palailtiin pitkältä ajoreissulta Uhtuan suunnasta.
Kuljettajan avattua oven, jäi Mannerheim toviksi seisomaan.
- Kuulin että korpraali on saanut perheenlisäystä.
- Kyllä olen, Herra Marsalkka!
- Kuulin vielä temen, että hän on saanut perin kauniin nimen? Mannerheimin kasvoilla asui perin ilkikurinen ilme.
- Poika on kastettu Gustav Emiliksi, herra Marsalkka.
- Minä olen ollut hyvin tyytyväinen teidän arvokkaaseen työhönne tässä kuljettajan tehtävässä.
- Ylennän tässä, ja nyt teidät alikersantiksi.
Kuljettaja nielaisi hetken tyhjää.
- Suurimmat kiitokseni, herra Sotamarsalkka.
Mannerheim teki arvokkaasti kunniaa, ja aivan kuin hän olisi iskenyt leikkisästi silmää...
Pikänhuiskea, hieman harmaantunut mies astui aulaan.
Karhumaisesti hän syleili vanhusta.
-Hauska tavata...isä.
Ellei eversti olisi pitänyt lujasti kiinni miehestä, tämä olisi pyörtynyt lattialle.
- Si, sinun täytyy olla Marjatan poika...
- Niinpä olen, eipä sinulla muita muita heiloja sodan aikana ollutkaan, Elisabethin lisäksi.
Vanha mies istui aulan puhelinpöydän tuolille.
- Miksi minulle ei tätä koskaan kerrottu...
- Suhteenne äitini kanssa oli jo viilentymään päin, ja hän tiesi rakkaudestasi Elisabethiin.
- Huomatessaan olleensa raskaana, hän yksinkertaisesti lopetti yhdessäolonne.
Vanhus pyöritti raskaasti päätään, lattiaan tuijottaen.
- En tiedä mitä sanoa, ja mitähän Elisabethkin tästä sanoo...
-Äiti on tiennyt tästä jo vuosia, Gustav sanoi.
- Hän tietää myös nykyisestä suhteestasi, ja siihen haluamme stopin, siksi tämä tapaaminen.
Raskaana soi Surumarssi, mereltä puhalsi jäätävä viima.
Kuusi miestä seisoi Mannerheimin arkun ympärillä, yhtenä heistä Mannerheimin autonkuljettaja.
Nelikymppinen, elämänsä parasta miehuutta elävä mies, ei voinut estää kyyneleiden vuotamista silmistään.
Neljä vuotta hän sai palvella tämän aristokraatin rinnalla, ja rinnalla hän seisoi nytkin.
Viimeisellä matkalla.
Mikä sopikaan paremmin saattamaan Marsalkkaa tuonen virralle, kuin hänen uskollinen autonkuljettajansa, jonka käsien varassa oli Ylipäällikön henki ennenkin levännyt.
Jos sanon, että tunnen itseni neuvottomaksi, vähättelen asiaa.
- Kuinka tämä hämmentääkään mieltäni, - minulla on kaksi poikaa...
- Ja, toinenkin jo 63- vuotias.
Vanhus painui kumaraan, painoi kätensä kasvoilleen.
Itkuntyrskähdykset vavahduttivat miehen laihtuneita olkapäitä.
- Kaksi painavaa kättä laskeutui hänen hartioilleen.
Vihdoin Gustav puhui.
- Pitäisiköhän sinun isä lähteä kotiin?
Eversti vieressä nyökytteli samaa.
- Tulkaa huomenna äidin kanssa uudestaan, puhutaan sitten.
Vanhus nyökkäsi, ja laahusti autolleen.
Ulsterin taskusta hän kaivoi esiin matkapuhelimen, ja poisti näppäillen kohdan TYYNE.
Kädet toistensa harteilla, olohuoneen ikkunasta katsoivat miehet, kuinka Citroen roiskutti soraa mennessään, siinä soi jotenkin erilainen nuotti. Iloisempi.
Kaksi aliupseeria, kaksi miehistön jäsentä jättivät jäähyväisensä itsenäisen suomen pelastajalle.
Häntä kunnioitettiin yli maapallon. Valtiomiestä.
Edes Isä Aurinkoinen ei vaatinut häntä sotilassyylliseksi tuomittavaksi.
Ehkä Stalinin viisain teko elämässään.
Lumihiutaleitten leijuessa, muudan mies kaivoi mustan päällystakkinsa povesta kellastuneen vihkosen, vain heittääkseen sen Mannerheimin hautaan.
Sottaisi käsin se oli kirjoitettu- Mannerheimin ajopäiväkirja.
toive on toteutumassa.Mannerheim.
Kun tietää kaiken olevan totta!
Liikuttaa ihmisen mieltä, tahtoo tulla tippa silmään karjultakin.
Tältä tarinanpyyltäjältä.
Juttu vain meni siihen suuntaan, kuin tältä Konginkankaan rekkamieheltä....
on kirjoitettu! Kiitos tarinasta.
Kaino
Pyytäjä