14-vuotaana vedin kotiviinistä ensimmäiset lärvit. Samana päivänä syyllistyin rikokseen ajamalla mopolla ympäri kylää päissäni. En jäänyt kiinni. Myöhemmin autolla olen ajanut kännissä.... ihan tarpeeksi. Vain kerran jäin kiinni. Olin koukussa viinaan heti. Aralle pennulle se antoi kummasti rohkeutta, enkä ilman sitä kaveria pystynyt menemään esim. tanssipaikalle. Lopulta ei edes kouluun.
Toleranssit nousi niin, että yksi kossu ei tuntunut enää missään, piti olla kaksi pulloa iltaa kohti. Tai sitten vaihtoehtoisesti neljä pulloa valkkaria. Niitä aikoja, kun tuli helmeilevä omppuviini.
Parikymppisenä juominen jäi vähemmälle, hankin ammatin, jossa ehdin tehdä hommia parikymmentä vuotta. Aina silloin tällöin kuitenkin piti ottaa hapanta. Mutta jotenkin homma pysyi hallinnassa. Mitään putkia ei koskaan ole ollut.
90-luvulla innostuin tekemään itse kotiviiniä ja –olutta. Prosenttejahan noihin saa vaikka millä mitalla ja halvalla. Niinpä sitten jääkaapissa tai kaapissa oli aina litrakaupalla vahvaa olutta tai viiniä.
Päivittäinen tissuttelu alkoi. Kesti aikansa, mutta elämä potki piikkikengällä. Töissä sattui kränää kavereiden kanssa ja parisuhdekin oli koetuksella. Sitten joskus jäin sen ainoa kerran kiinni autolla kaljapäissäni ja pomo näytti ovea. Kortiton autonkuljettaja on aika hyödytön.
Niinpä jäin kotiin hoitelemaan lapsia ja vaimo jatkoi töissä. Kaljoiteltua on tullut, mutta en ole mitenkään vielä puliremmiin retkahtanut.
Tällä hetkellä on menossa selvä kausi. En tiedä onko se tuo perhe, joka minulla on minua pidellyt pinnalla? Nyt kun ajattelen selvänä en koe alkoholia niin tärkeänä, että sen takia antaisin pois kaiken sen mitä minulla on. Silti en lupaa, etten joskus taas juo. Todennäköisesti juon. Mutta selvänä aion olla mahdollisimman pitkän putken. Tehdä vaikka uuden ennätyksen. Vanha oli 8 kk.
Kirjoitin siksi, että kaikille ei käy välttämättä ihan kehnosti, vaikka viina maistuukin. Minullakin nuoruushistorian takia olisi ollut loistavat edellytykset sairastua alkoholismiin. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Ikää on jo 50 ja jonkilaisen elämän olen saanut terveenä elää.
terv. juoppokin
Toleranssit nousi niin, että yksi kossu ei tuntunut enää missään, piti olla kaksi pulloa iltaa kohti. Tai sitten vaihtoehtoisesti neljä pulloa valkkaria. Niitä aikoja, kun tuli helmeilevä omppuviini.
Parikymppisenä juominen jäi vähemmälle, hankin ammatin, jossa ehdin tehdä hommia parikymmentä vuotta. Aina silloin tällöin kuitenkin piti ottaa hapanta. Mutta jotenkin homma pysyi hallinnassa. Mitään putkia ei koskaan ole ollut.
90-luvulla innostuin tekemään itse kotiviiniä ja –olutta. Prosenttejahan noihin saa vaikka millä mitalla ja halvalla. Niinpä sitten jääkaapissa tai kaapissa oli aina litrakaupalla vahvaa olutta tai viiniä.
Päivittäinen tissuttelu alkoi. Kesti aikansa, mutta elämä potki piikkikengällä. Töissä sattui kränää kavereiden kanssa ja parisuhdekin oli koetuksella. Sitten joskus jäin sen ainoa kerran kiinni autolla kaljapäissäni ja pomo näytti ovea. Kortiton autonkuljettaja on aika hyödytön.
Niinpä jäin kotiin hoitelemaan lapsia ja vaimo jatkoi töissä. Kaljoiteltua on tullut, mutta en ole mitenkään vielä puliremmiin retkahtanut.
Tällä hetkellä on menossa selvä kausi. En tiedä onko se tuo perhe, joka minulla on minua pidellyt pinnalla? Nyt kun ajattelen selvänä en koe alkoholia niin tärkeänä, että sen takia antaisin pois kaiken sen mitä minulla on. Silti en lupaa, etten joskus taas juo. Todennäköisesti juon. Mutta selvänä aion olla mahdollisimman pitkän putken. Tehdä vaikka uuden ennätyksen. Vanha oli 8 kk.
Kirjoitin siksi, että kaikille ei käy välttämättä ihan kehnosti, vaikka viina maistuukin. Minullakin nuoruushistorian takia olisi ollut loistavat edellytykset sairastua alkoholismiin. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Ikää on jo 50 ja jonkilaisen elämän olen saanut terveenä elää.
terv. juoppokin
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tällaisiakin tapauksia on olemassa ja toivottavasti sinun selväputki kestää mahdollisimman kauan.
Oot sä fiksu... Voisit aina laittaa viestejen perään tuon "tällaistakin on olemassa" niin me tyhmätkin tajuttaisiin jotakin elämän moninaisuudesta.
"Toivottavasti sinun selväputki kestää mahdollisimman kauan." - toivottelet. Lähimmäisen rakkauttakin löytyy. Varmaan tuli ihan sydämestä. Ja viisautta. Tiedät paremmin kuin ihmiset itse mikä heille on hyvästä tai pahasta.
Aploodit.
Olenhan minä olemassa. Selväputki varmaan kestää siihen asti kunnes loppuu. Mutta tuskin itseäni senkään jälkeen naruun vedän. Kun en ole vielä oppinut juomaan kovin monena päivänä perätysten.
Pari vuotta sitten tein muuten sen virheen, että tulin tälle palstalle kertomaan, kuinka pitkään olin ollut juomatta. Kyllä tuli 'kannustusta' monitorin täydeltä.
Tyyliin: "Et ole vielä valmis, kun lasket päiviä", "Pian retkahdat". En tiedä ketkä olivat asialla, mutta nykyäänhän täällä on harva se päivä kakkua pöydässä, kun joku kertoo olleensa muutaman viikon/kuukauden raittiina.
Siinä mielessä palsta on kehittynyt, kai?
Katkerako olet? Jo toinen hyökkäys sefua kohtaan!
henkilöhän kiitteli paikallista postiljuunia nimenomaan empatian jaosta sekä kannustuksesta taittiuden raskaalla mutta samalla kuoppaisella tiellä!
Kun mies on ns. kuivilla, alkaa paine perheen sisällä kasvaa.
Lapset kävelevät sukkasillaan ja kuiskailevat toisilleen, ettei isä vaan taas lähde retkilleen.
Minä joudun piilottelemaan laskuja, ettei mies näe niitä ennen minua.
Meillä ei saa sattua mitään vastoikäymisiä nyt, tai muuten...