Tunnen erään 60 vuotiaan naisen, jolla on tapana vähätellä kaikkea tekemäänsä. Esim. leipomuksistaan hän sanoo aina, että "ei hän tiedä onko se edes hyvää". On kehuttu, että hyvää oli sekä on joskus sanottu takaisin leikillään, että "no ei me sitten syödä". Mutta nainen vaan jatkaa näitä vähättelyjään. Juhliin ei ole mitään päällepantavaa jne... Itse ei jaksa kuunnella tuollaista ainaista valittelevaa vähättelyä. Mitä tilanteelle voisi tehdä? Kärsiikö tämä ihminen jostain alemmuuskompleksista?
Alemmuuskomplesiko?
Kira
1179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyse voi olla alemmuuskompleksistakin, mutta enemmän kuulostaa tavalta ja vanhan kansan ylpeydeltä vähätellä itseään.
Sanotaan, että vanhaa koiraa on turha opettaa uusiin leikkeihin.
Tiedän kokemuksesta, miten raivostuttavaa tuollainen jatkuva valitus on, mutta riski siihen puuttumisessa on se, että loukkaa toista todella syvältä. Jos hän siis pitää vähättelyään hyveenä.
Jos kuitenkin haluat yrittää muutosta, niin luultavasti pääset parhaimpiin tuloksiin kysymällä häneltä suoraan, miksi hän vähättelee itseään ja sanomalla, että se ärsyttää sinua. Koita kuitenkin sanoa asiasi turhaa loukkaamatta.