Mitens nyt?

kumma juttu, mutta vietin tossa muutama kuukausi takaperin yhden illan erään neitokaisen kanssa ja juttu jäi vähän siihen, koska arkailin jatkaa suhdetta monien asioiden takia. Nyt sitten kun nään tätä naista välillä niin oon kyllä ihan onneton ja jännittää ihan helvetisti. Hyvä, että pystyn puhumaan, vaikka ollaan oltu intiimimmässäkin kontaktissa. Perhosia vatsassa. Tunne on mulle ihan uutta ja kai sitten kävikin niin, että rakastuin. Kun nainen kävelee ohitseni niin moikin tulee kähisten kurkusta ja sitten juoksen äkkiä pakoon kädet ja jalat täristen. Nainen kai kuvittelee, että en halua nähdä häntä kun ei tajua minkälainen vaikutus hänellä on minuun. Uskomaton pelle minusta on tullut. Ja mielessäni hän on jatkuvasti. Haluaisin jatkaa siitä mihin jäätiin, mutta tartten siihen varmaan jonkin lääkityksen, ettei hermot petä. En ole ennen kokenut tällaista, vaikka naimissakin olen kerran jo ehtinyt käymään ja naisiakin tullut ja mennyt. Kuvittelin olleeni ex-vaimooni rakastunut joskus, mutta ei se ollut mitään tähän verrattuna. Enemmänkin ihastusta. Tää on jotain paljon hienompaa mutta myös pelottavampaa. Ja olen sentään kolmekymppinen ja käyttäydyn kuin teinit.
6883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mutta voin esittää kysymyksen MIKSI?

Miksi olet nyt niin innoissasi, enemmän kuin aikaisemmin? Ilmeisesti et kovin hyvin häntä vielä tunne. Onko nainen paremman näköinen kuin aikaisemmat naisesi, ehkä nuorempi? Yleensä sellaiset ihmiset jännittää, jotka kuvittelee jollain asteikolla paremmiksi. Joskus siihen riittää ikäero suuntaan tai toiseen.

Äänestä
  • tavallista paremman näköinen ja jollakin tapaa ehkä sellainen "aikuisemman" oloinen kuin aikaisemmat naiset, joita olen tapaillut. Ehkä myös haastavampi tapaus. Niin, voipi olla hyvin mahdollista että pitäis vähän omaa itsetuntoa kohentaa. Ihana nainen kaikin puolin on kyseessä. Ehkä olen aikaisemmin valinnut sellaisia helpompia tapauksia, jotka on kyllä yhtä helposti lähteneetkin... Ehkä pitäis ymmärtää, että pitää vähän jaksaa "kärsiäkin" jos haluaa saada jotain kivaakin..

    Äänestä

sattuu paremmissaki piireissä.TAI SITTE EI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!HIH

Äänestä

sama juttu välttelen tätä ihmistä selvinpäin humalassa ei mitään esteitä jos näen hänet sydän lyö hurjaa vauhtia ja pakenen paikalta,ettei hän huomaa kuin lätkässä olen

Äänestä
  • humalakaan ei auta yhtään. Jotenkin kummasti lukkiutuu kaikki kun nään hänet..

    Äänestä

mua jännittää myös. Ja kyllä, se ettet katso edes päälle kertoo mulle vain sen, että haluat vältellä= et ole/ikinä ollutkaan kiinnostunut minusta ja et ois aika päästää jo irti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahasti rakastunut mies kirjoitti:

kumma juttu, mutta vietin tossa muutama kuukausi takaperin yhden illan erään neitokaisen kanssa ja juttu jäi vähän siihen, koska arkailin jatkaa suhdetta monien asioiden takia. Nyt sitten kun nään tätä naista välillä niin oon kyllä ihan onneton ja jännittää ihan helvetisti. Hyvä, että pystyn puhumaan, vaikka ollaan oltu intiimimmässäkin kontaktissa. Perhosia vatsassa. Tunne on mulle ihan uutta ja kai sitten kävikin niin, että rakastuin. Kun nainen kävelee ohitseni niin moikin tulee kähisten kurkusta ja sitten juoksen äkkiä pakoon kädet ja jalat täristen. Nainen kai kuvittelee, että en halua nähdä häntä kun ei tajua minkälainen vaikutus hänellä on minuun. Uskomaton pelle minusta on tullut. Ja mielessäni hän on jatkuvasti. Haluaisin jatkaa siitä mihin jäätiin, mutta tartten siihen varmaan jonkin lääkityksen, ettei hermot petä. En ole ennen kokenut tällaista, vaikka naimissakin olen kerran jo ehtinyt käymään ja naisiakin tullut ja mennyt. Kuvittelin olleeni ex-vaimooni rakastunut joskus, mutta ei se ollut mitään tähän verrattuna. Enemmänkin ihastusta. Tää on jotain paljon hienompaa mutta myös pelottavampaa. Ja olen sentään kolmekymppinen ja käyttäydyn kuin teinit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu