Kävin äsken ultraäänessä ja sain tietää raskauden olevan pidemmällä kun aikaisemmin. Eka laskettu aika oli 7.11 ja nyt uusi laskettu aika on 1.11.2006. Eli nyt olen raskausviikoilla 13 2. Ensimmäistä odotan. Raskauden myötä lisäkiloja on tullut muutamia ja housut alkaa pikkuhiljaa kiristämään. Ihan alkuraskauden huimauskohtaukset on jo onneksi ohi ja pystyy keskittymään odotukseen ja suunnittelemaan tulevaisuutta. On kiva jo miettiä lastenhuoneen sisustamista ja mitä hankintoja olisi tehtävä. Suurimman osan tarvittavista hankinnoista saan onneksi siskoltani esim. rattaat, pinnasängyn, vaatteita jne. Miten muilla samoilla viikoilla olevilla menee? Sitten vielä kysymys ketkä ovat raskaana ollessa matkustelleet etelässä, että oletteko ottaneet a-hepatiitti rokotteen? Olemme lähdössä kesäkuun alussa Bulgariaan ja mietityttää maan hygieniataso...
Ajatuksia
Skorpioni-80
3444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
raskausaikana. Kansanterveyslaitoksen ja HUSin sivuilta kaapattua:
E) Raskaus
Rokotuksia ei yleensä suositella annettaviksi raskauden aikana joitakin poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Rokotus raskauden aikana aiheuttaa sikiölle kuitenkin lähinnä teoreettisen vaaran, joten raskaus on suhteellinen vasta-aihe rokottamiselle. Inaktivoituja mikrobeja ja puhdistettuja antigeenejä sisältäviä rokotteita käytetään eri puolilla maailmaa (tetanusrokotetta laajalti kehitysmaissa ja influenssa-rokotetta Yhdysvalloissa) myös raskauden aikana.
---------
Voinko ottaa rokotuksia raskauden aikana?
Rutiininomaista rokotusta pyritään välttämään raskauden aikana. Jos äidillä kuitenkin on perussairaus, jonka vuoksi hän kuuluu riskiryhmään, voidaan esim. influenssarokotus antaa raskauden aikana, mieluiten ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen. Odottava äiti tarvitsee myös jäykkäkouristussuojan normaaliin tapaan.
Raskaudenaikaiseen rokottamiseen liittyy lähinnä teoreettinen riski. Vahingossa raskauden aikana annettu rokotus elävällä virusrokotteellakaan (MPR rokotus, keltakuume) ei ole aihe raskauden keskeyttämiseen.
Imetys ei ole este rokotusten antamiselle.
Mäkin kävin viimekesänä raskaana ollessani etelässä (ja vieläpä juuri bulgariassa) ja en voinut ottaa rokotetta raskauden takia.
Eli se taitaakin olla yleinen suositus että ei rokotteita kuten edellinenkin kertoi...
Niin sitä piti vielä sanomani että bulgaria oli kyllä suhteellisen siisti paikka ja neuvolasta sain ohjeeksi pestä käsiä riittävän usein (kuten ennen ruokailua jne...) ja sanottiin että kannattaa olla syömättä ns. raakoja vihanneksia/hedelmiä, majoneesipitoisia ruokia (esim. salaatteja), kanaa jne.
Hyvin meni meidän reissu ilman vatsavaivoja tai muutakaan oireilua...
Söin muuten muutamana päivänä ennen matkaa maitohappobakteereja kun ne kuulemma pitävät mahan paremmin kondiksessa...