Luin joskus jostain, että n. 10% ihmisistä potee lievää "puhelinahdistusta" tai jännittämistä, eli ei erityisesti tykkää hoitaa asioita ja muita kontakteja puhelimitse.
Oletko potenut tällaista vaivaa, ja miten olet päässyt siitä yli?
Nuorempana tämä oli minulle niin vaikea ongelma, etten uskaltanut edes hoitaa asiapuheluita. No, siitä olen nyt päässyt yli (olen 31-vuotias) - olen jopa ollut jossain vaiheessa töissä call centerissä asiakaspalvelijana.
Mutta tietyissä tilanteissa tämä vaiva edelleen nousee esiin. Törmäsin joitain aikoja sitten yhdellä harrastusaiheisella keskustelupalstalla erääseen mieheen, jonka tunnen ulkonäöltä ennestään. Mies lähetti puhelinnumeronsa, ja pyysi soittamaan. En ehtinyt silloin soitella enkä muutenkaan vähään aikaan pitää yhteyttä häneen. Pari viikkoa myöhemmin lähetin oman numeroni. Ekan kerran hän soitti suht myöhään illalla suihkussa ollessani. En silloin myöhään viitsinyt soittaa takaisin. Toinen soittoyritys, kun olin päivälevolla raskaan työpäivän jälkeen pää kipeänä. Tuntui, etten vaan jaksa nyt jutella. Sitten mies lopetti soittoyritykset ja pyysi minua soittamaan jossain sopivassa välissä.
Nyt on vierähtänyt pari viikkoa ja soittamisesta on tullut ihan hirveän iso möykky, josta en vain pysty suoriutumaan...
Pelkään kuulostavani jännittyneeltä ja tylyltä ja meneväni ihan lukkoon. Kerran meinasin tosissani yrittää, mutta jännitin niin, että tärisin... Joku ex-poikaystäväkin joskus sanoi, että tuttavuutemme alussa olin puhelimessa "erilainen": töykeä ja lyhytsanainen tyyliin "drop dead".
APUA! Haluaisin todella tutustua em. mieheen, sillä meillä on paljonkin yhteisiä kiinnostuksia ja harrastuksia ja olemme opiskelleet samalla laitoksella... Mutta tuntuu, että olen jo tilaisuuden menettänyt. Mies varmaan tulkitsee soittamattomuuteni joko kiinnostuksen puutteeksi tai ihan toivottomaksi ujoudeksi. Kuitenkin treffit yms. tapaamiset menevät minulta yleensä ihan hyvin. Mies myös selkeästi haluaa puhua nimenomaan puhelimessa ennen tapaamisen sopimista tms., joten en kehtaa enää ehdottaa tapaamisajankohtaa s-postilla tai tekstarilla.
Oletko potenut tällaista vaivaa, ja miten olet päässyt siitä yli?
Nuorempana tämä oli minulle niin vaikea ongelma, etten uskaltanut edes hoitaa asiapuheluita. No, siitä olen nyt päässyt yli (olen 31-vuotias) - olen jopa ollut jossain vaiheessa töissä call centerissä asiakaspalvelijana.
Mutta tietyissä tilanteissa tämä vaiva edelleen nousee esiin. Törmäsin joitain aikoja sitten yhdellä harrastusaiheisella keskustelupalstalla erääseen mieheen, jonka tunnen ulkonäöltä ennestään. Mies lähetti puhelinnumeronsa, ja pyysi soittamaan. En ehtinyt silloin soitella enkä muutenkaan vähään aikaan pitää yhteyttä häneen. Pari viikkoa myöhemmin lähetin oman numeroni. Ekan kerran hän soitti suht myöhään illalla suihkussa ollessani. En silloin myöhään viitsinyt soittaa takaisin. Toinen soittoyritys, kun olin päivälevolla raskaan työpäivän jälkeen pää kipeänä. Tuntui, etten vaan jaksa nyt jutella. Sitten mies lopetti soittoyritykset ja pyysi minua soittamaan jossain sopivassa välissä.
Nyt on vierähtänyt pari viikkoa ja soittamisesta on tullut ihan hirveän iso möykky, josta en vain pysty suoriutumaan...
Pelkään kuulostavani jännittyneeltä ja tylyltä ja meneväni ihan lukkoon. Kerran meinasin tosissani yrittää, mutta jännitin niin, että tärisin... Joku ex-poikaystäväkin joskus sanoi, että tuttavuutemme alussa olin puhelimessa "erilainen": töykeä ja lyhytsanainen tyyliin "drop dead".
APUA! Haluaisin todella tutustua em. mieheen, sillä meillä on paljonkin yhteisiä kiinnostuksia ja harrastuksia ja olemme opiskelleet samalla laitoksella... Mutta tuntuu, että olen jo tilaisuuden menettänyt. Mies varmaan tulkitsee soittamattomuuteni joko kiinnostuksen puutteeksi tai ihan toivottomaksi ujoudeksi. Kuitenkin treffit yms. tapaamiset menevät minulta yleensä ihan hyvin. Mies myös selkeästi haluaa puhua nimenomaan puhelimessa ennen tapaamisen sopimista tms., joten en kehtaa enää ehdottaa tapaamisajankohtaa s-postilla tai tekstarilla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..puhelimessa puhumista vähänkin vieraampien ihmisten kanssa, ja usein myös ihan tuttujenkin.
Olen kyllä huomannut että joidenkin ihmisten kanssa on todella helppo puhua puhelimessa, mutta suurin osa on niitä joiden kanssa ei oikein saa sanaa suustaan ja on vaivautunut tunnelma koko puhelun ajan, vaikka sitten kasvokkain olisikin mukava jutella ja kaikki toimisi hyvin.
Puhelinkammoinen olen minäkin. En pysty soittamaan, kuin tosipakon (hätäpuhelu) tullen vieraalle ihmiselle. Tuttujen kanssa puhuminen taas on lystiä. Vuoden ajan on pitänyt hoitaa eräs asia puhelimitse, mutten ole pystynyt, hehheh. Jännittää vaan niin pirusti tuo soittaminen. Viimeksi telkeydyin vessaan, ettei kukaan perheessäni kuulisi, kun puhun puhelimessa. Varasin eläinlääkäriaikaa. Sellaisiin työpaikkailmoituksiin en ole koskaan ottanut yhteyttä, joissa työhaastattelu sovitaan puhelimitse. En pidä myöskään hirveästi töistä, joissa pitää vastata puhelimeen. Veljeni kärsii myös puhelinkammosta, hän vastaa puhelimeen vain mikäli näkee kuka tuttu soittaa. Puhelinmyyjille tai muille puhelin saa soida rauhassa. No eräs ystävänikin kärsii puhelinkammosta, hänen kanssaa on aina mielenkiintoista jutustella aiheesta;) Itse kärsin lukuisista muistakin peloista ja olen paha jännittäjä muutenkin. Ei tämä puhelinkammo niitä pahimpia ole.
Tavallaan lohduttavaa kuulla, että on muitakin, ja etten ole ihan hullu soittamista pelätessäni. Vaikka eihän se asiaa auta...
Minä olen tosiaan aiemmin jännittänyt aivan yhtä paljon, niin, etten pystynyt soittamaan edes pakollisia puheluita, vastaamaan työpaikkailmoituksiin tms., mutta kyllä nuo nykyään jo hoituvat. Edelleen jännittää, mutta ei niin paljon, että se estäisi hoitamasta asioita.
Ainoastaan tuollaiset edellä kuvaamani kaltaiset treffipuhelut ovat edelleen ihan mahdottomuus...
Oisi kiva, jos tuntisi samasta kärsiviä ihmisiä, joiden kanssa voisi puhua asiasta ja vaikka sitten opetella puhumaan puhelimessa... heh...