Mitä jos armeijassa käyttää digikameraa pimeänäkönä? Monilla halvoilla pikku kameroilla näkee pimeässä paremmin kuin paljain silmin. Vähän isompi optiikka ja herkempi CCD, CMOS tai muu valoilmaisin parantaa tilannetta entisestään. Lisäksi markkinoille on tulossa vielä herkempiä kuluttajan digikameroita.
Pimeänäkö on paras jos luopuu väreistä ja tyytyy mustavalkoisen kuvan kameraan.
Jos pidentää valotusaikaa, juokseva hiippailija voi näkyä suttuna ja suttu on vaikeampi huomata, mutta harvoin sitä pimeässä juostaan, varsinkin jos yrittää olla hiljaa. Maastoa ja asemia kuvatessa edes minuutin valotusaika ei välttämättä ole liikaa.
Voi olla, että digikamera tarvitsee vähemmän virtaa kuin perinteinen valonvahvistin.
Eikös valonvahvistimet maksa vähintään 10 000 euroa? Eikä niillä saa kuvia.
Ennen esim. yöllistä rynnäkköä joukkojen on hyvä katsoa digikameralta miltä paikka näyttää päivällä tai 30s valotusajalla. Ei rynnäkön aikaan ehdi tutkailemaan miltä paikat näyttää ja missä on mitäkin.
Pimeänäkö halvalla
6
19854
Vastaukset
- Parabellum
Kotimainen huippunykyaikainen Lievestuoreen varikon kehittämä ja Patrian valmistama valonvahvistin 2000 (VV 2000) maksaa varusteineen noin 2000 euroa. Tähän hintaan saa varsinaisen valonvahvistimen lisäksi kalliin hienomekaanisen kiinnitysjalan rynnäkkökivääriä varten, kiinnityskiilan rynnäkkökiväärin kylkeen, kantolaukun, puhdistusvälineet jne. pikkutavaraa.
VV2000 toimii kahdella normaalilla AA-paristolla ja käytöstä riippuen paristot riittävät useiksi päiviksi.
VV2000:a voi käyttää rynnäkkökiväärin tähtäimenä sen sijaan, että digikameralla se ei onnistu. VV2000:een saa myös tähtäämistä helpottavan suurentavan lisäoptiikan. Lisäksi digikamera ei ole "sotilaankestävä", kun taas kumipintainen valonvahvistin kestää veteen upotusta, vesisadetta, pakkasta, kolhimista, jopa heittelyä eli sotilaan "normaalia" käsittelyä.
Valonvahvistimeen kun liittää sopivan välikappaleen, niin senkin kautta saa otettua kameralla kuvia. Kännykkäkameraakin on onnistuneesti kokeiltu.
Erityisenä ongelmana digikameroissa lienee se, että ainakin joissain pimeänäkö perustuu infrapunavaloon eli kamera valaisee maastoa silmälle näkymättömällä infrapunavalolla. Mutta vihollisen valonvahvistin havaitsee myös tämän infrapunavalon eli kameran käyttäjä saa nopeasti silmilleen. Samaten sellainen pikkujuttu kuin kamerassa olevat merkkivalot näkyvät uskomattoman hyvin vihollisen valonvahvistimella siitäkin huolimatta, että ne pikkuvalot yleensä osoittavat kameran käyttäjän naamaan.
Mainitsemallasi 10000 eurolla saa nykyään jo kohtalaisen lämpökameran, joka taas on ihan eri juttu.- Liikkuva T
"kamerassa olevat merkkivalot näkyvät uskomattoman hyvin"
Ne voi peittää teipillä, niiden johdot voi katkaista auki ruuvatusta kamerasta, voi käyttää erityistä huppua(jonka voi askarrella tai jonka puolustusvoimain vaatetusosasto voi erikseen suunnitella ja ottaa viralliseksi tekstiilivarusteeksi.) Teippi on siitä hyvä, että sopivalla teipillä kirkkaudet saa yösäädölle, eli yöllä valot näkee paljain silmin juuri ja juuri, takaa 20-50cm päästä.
"VV2000:a voi käyttää rynnäkkökiväärin tähtäimenä sen sijaan, että digikameralla se ei onnistu"
Kyllähän sitä digikamerallekin voi valmistaa sopivia pidikkeitä, jotta se käy kiväärin tähtäimeksi. Käännettävällä tai johdon päähän irrotettavalla näytöllä varustetun digikameran avulla voi ampua myös pää piilossa. Samalla jää dokumenttia esim. siitä ettei ampunut aseetonta siviiliä, jos toiset kapinalliset, erikoisjoukot tms. veivät aseet.
Tietynlaisen näytön voi kiinnittää kypärään ja pieni, halpa ja tavallinen optinen kikkailu saa kuvan näyttämään siedettävän kaukana olevalta.
Vielä parempi jos kivääriin liitetään muutama sähkömoottori ja kiinnitetään se tukevasti paikalleen(vaikkapa auton akulla, josta tulee myös virtaa), jotta sillä voi ampua kaapeliohjauksella satojen metrien päästä. Sellainen järjestely myös tekisi kenestä tahansa mestariampujan.
"
Lisäksi digikamera ei ole "sotilaankestävä", kun taas kumipintainen valonvahvistin kestää veteen upotusta, vesisadetta, pakkasta, kolhimista, jopa heittelyä eli sotilaan "normaalia" käsittelyä.
"
Kyllä tuollaisia ominaisuuksia tarvitaan siviilikäytössäkin. Kylmyys yleensä vain parantaa CCD kennon toimintaa; myös jäähdyttimiä myydään.
Usein elektroniikassa on ongelmana ylikuumentuminen(PC:issäkin on tuulettimia), joten elektroniikka voi ehkä hoitaa itse mahdollisen kylmyysongelman, varsinkin jos sille laitetaan lämpöeristettä ympärille. Kaupoissa myydään kertakäyttöisiä kemiallisia varpaanlämmitystyynyjä, ja sellainen aine voisi auttaa jos elektroniikka ei muuten toimi. Ehkä butaanipullostakin saisi jollain systeemillä sopivaa lämpöä...
Auton elektroniikan ja sähkömoottorien pitää toimia -30c:ssä, joten tuskin on suuri ongelma saada sellaista tekniikkaa joka ei tarvitse mitään lämmittimiä.
Toisaalta eihän suksiakaan voi käyttää kesällä...
"
Kotimainen huippunykyaikainen Lievestuoreen varikon kehittämä ja Patrian valmistama valonvahvistin
"
Huippunykyaikainen ja valonvahvistin eivät taida sopia yhteen; taitaa olla käsitteellinen mahdottomuus. Sellainen mini-hiukkaskiihdytin on 50 vuotta vanhaa teknologiaa. Jos Lievestuore kehittäisi sellaiseen elektroniikkaan kuten CCD-kennoihin tai johonkin tulevaan vielä parempaan perustuvan systeemin, niin sillä ja sen osilla olisi myös siviilikäyttöä, poliisikäyttöä, käyttöä miehittämättömissä lentolaitteissa... - göjosnvie
SMPD eli Single carrier Modulation Photo Detector voi olla vilkaisun arvoinen Lievestuoreen väelle:
http://news.softpedia.com/news/A-New-Sensor-2-000-Times-More-Sensitive-Than-Classic-Ones-16260.shtml
Voi olla aika paljon parempi kuin "huippunykyaikainen" valonvahvistin... Ja ehkä halvempikin vielä.
- yökiikarit
Täältä ainakin itse sain edullisesti ja nopeasti valonvahvistimen.
http://www.villenkello.fi/shop/kauppa7/ - nipasalossa
Suomessa ei voi siviilikäyttöön edes ostaa niin tehokasta valonvahvistinta, kuin tuo vv 2000 on.
- 6+15
Mikäs sen kieltää? Ja miksi pitäisi juuri Suomessa ostaa, netti pullollaan noita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375096- 823626
- 333006
- 612985
- 102906
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562353- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351669