Pää pystyyn äidit!

Minun paiväni on ollut seuraavanlainen....

Aamulla minä heräsin kun vauva itki mahakipuja. Silmät ristissä minä sitä silittelin ja hoivailin, kun eihän siitä ollut kuin kaksi tuntia kun olin ollut viimeksi hereillä. Rakastanhan minä vauvaani.

Sitten siitä selvittyä maskeerasin mieheni tyttären koulun vappubileitä varten. Näytti muuten hyvälle! Ja ei kun tyttö koulutielle. Laitoinpa muuten aamiaisenkin sille, jotta menis aamu joutuisammin.

Sitten minä syötin vauvani. Rupateltiin sen kans hetki, kun on kovasti alkanut äänteleen. Sitten se nukahtikin vähän ajan kuluttua. Söin itse aamupalan ja luin lehden - kylläkin vain puoleen väliin, kun tuli joku juttu.

Tänään olen pessyt kaksi koneellista pyykkiä, ja monta on vielä pesemättä. Kävin kaupassa ostamassa meille viikonlopuksi ruokaa, ettei tarvitse huomenna mennä sinne kauheeseen kiireeseen.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että en ole siivonnut kotona. Niin ja mies joutui tyhjentämään tiskikoneen. Nyt mietin kauheesti, että raskinko viedä vauvani viikonloppuna mummolaan yöksi. He kun tarjoutuivat ottamaan vauvan, jotta saisin nukkua yhden yön. Tosi ihanasti ajateltu! Silti minä mietin, että tohdinko. Onko liian aikaista. Tai jotain muuta. Tällä hetkellä mieheni on kaverinsa kanssa oluella. Sanoin että mene, ihan oikeesti, kun et ole käynyt pitkään aikaan. Itseasiassa viime kuussa työpaikan palaverissa ja saunaillassa. Siitä on aikaa kun itse on päässyt. No ei pidä valittaa!

Eihän minun tarvitse tykätä väkisellä siitä, että mieheni pääsee käymään "kylillä". Sitten minä vaan olen kauhee ämmä. No en varmaan oman miehen mielestä, vaan muitten. Minut on vaan kasvatettu niin, että olen kaikille mukava. Itehän siitä kärsin.

Niin ja nyt minä mietin, että raskinko viedä vauvani hoitoon mummilaan. Taidanpa raskia.
Eihän tämä vielä ole varmasti mitään, hurjempiakin päiviä on. Mutta te äidit varmaan tiedätte mistä puhun.

Että meitä äitejä syylistetään sitten mitä kummemmista asioista. Tyyliin että, no nyt se on vieny alle puolivuotiaan lapsen vieraalle hoitoon. No niin on mieskin vienyt, eikä sitä syyllistetä samalla lailla. Kasvatan minäkin toisen naisen lasta enkä syyllistä häntä siitä, että, antoi lapsensa pois.

Minä olen päättänyt nostaa pään pystyyn ja lakkaan ajattelemasta sitä, että mitä muut ajattelevat. Ei kai tässä kuukaan vielä ole sentään kuollut!
4565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viet vauvan hoitoon ja annat itsellesi yhden illan olla VAIN itsesi kanssa, tehdä juuri sitä, mitä SINÄ haluat!

Äideillä on raskas lasti harteillaan, paljon on työtä ja vähän on kiittäjiä.

Minusta on todella kunnioitettavaa, jos äiti itse ymmärtää oman tilanteensa ja on valmis antamaan itselleenkin hengähdystauon. Kunnioitettavaa!

Anna itsellesi aikaa ja omaa tilaa, jokainen meistä tarvitsee sitä. Ihan jokainen.

Kukaan muu ei osaa ajatella sinun parastasi, kuin sinä itse, joten huolehdi siitä. Sinä ansaitset sen parhaan.
Sillä, mitä muut sanovat, ei ole mitään merkitystä, sillä sinä tiedät missä sinä seisot, kukaan muu ei tiedä.
Antaa heidän olla ja elää kuten he haluavat, vaikka sitten patikoimalla muiden elämää.
Sinä olet sinä ja sinä tiedät miten sinä hoidat asiasi.

Pää pystyyn ja nauttimaan keväästä, lapsen kanssa ja ilman.

Hauskaa vappua! :)

Äänestä

MULLE YÖKS HOITOON, MULLA USEIN PIENIÄ VAUVOJA HOIDOSSA, OVAT KIVEMPIA KUIN AIKUISET.

Äänestä
  • sulle mun (2v)pojan, mis asut ja pidätkö koko viikonlopun maanantaihin asti??? oon teini yh ja haluun lähtee dokaa ni ois hyvä jos joku ottais pojan ni sen ei tarvis yksin jäädä kotiin!

    Äänestä

Olet väsynyt koska vauva valvottaa ja sinulla on päävastuu perheen arjesta. Sinulla on täysi oikeus (ja velvollisuus) ladata akkuja! On eri asia juosta viihteellä joka toinen viikonloppu ihan vain huvikseen kuin umpiväsyneenä tankata voimia! Sinä itse tiedät miten jaksat ja jos et jaksa, niin sinun pitää levätä. Silloin ei tarvitse uhrata ajatuksia sille pystyykö jättämään vauvaa hoitoon, silloin se jätetään hoitoon.
Ja mitä tulee syyllistymiseen, siihen ei ole pakko suostua! Näissä asioissa syyllistyminen tulee suurimmaksi osaksi omalta taholta. Kuvitellaan, että muut miettisi, että "nyt se vie alle ½ vuotiaan hoitoon".
Suosittelisin kyllä puhumaan miehesi kanssakin työnjaosta. Ei se ole yksin sinun lapsesi! Eikö mieskin voisi joskus valvoa yön?

Kukaan tuskin kuolee jos viet lapsesi hyvästä syystä yöhoitoon (toisaalta ei kai vasta kuolema ole se mikä merkitsee..?)! Sinä sen sijaan saat kunnon yöunet ja se on tärkeää silloin kun väsymys hallitsee arkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


: ) kirjoitti:

Minun paiväni on ollut seuraavanlainen....

Aamulla minä heräsin kun vauva itki mahakipuja. Silmät ristissä minä sitä silittelin ja hoivailin, kun eihän siitä ollut kuin kaksi tuntia kun olin ollut viimeksi hereillä. Rakastanhan minä vauvaani.

Sitten siitä selvittyä maskeerasin mieheni tyttären koulun vappubileitä varten. Näytti muuten hyvälle! Ja ei kun tyttö koulutielle. Laitoinpa muuten aamiaisenkin sille, jotta menis aamu joutuisammin.

Sitten minä syötin vauvani. Rupateltiin sen kans hetki, kun on kovasti alkanut äänteleen. Sitten se nukahtikin vähän ajan kuluttua. Söin itse aamupalan ja luin lehden - kylläkin vain puoleen väliin, kun tuli joku juttu.

Tänään olen pessyt kaksi koneellista pyykkiä, ja monta on vielä pesemättä. Kävin kaupassa ostamassa meille viikonlopuksi ruokaa, ettei tarvitse huomenna mennä sinne kauheeseen kiireeseen.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että en ole siivonnut kotona. Niin ja mies joutui tyhjentämään tiskikoneen. Nyt mietin kauheesti, että raskinko viedä vauvani viikonloppuna mummolaan yöksi. He kun tarjoutuivat ottamaan vauvan, jotta saisin nukkua yhden yön. Tosi ihanasti ajateltu! Silti minä mietin, että tohdinko. Onko liian aikaista. Tai jotain muuta. Tällä hetkellä mieheni on kaverinsa kanssa oluella. Sanoin että mene, ihan oikeesti, kun et ole käynyt pitkään aikaan. Itseasiassa viime kuussa työpaikan palaverissa ja saunaillassa. Siitä on aikaa kun itse on päässyt. No ei pidä valittaa!

Eihän minun tarvitse tykätä väkisellä siitä, että mieheni pääsee käymään "kylillä". Sitten minä vaan olen kauhee ämmä. No en varmaan oman miehen mielestä, vaan muitten. Minut on vaan kasvatettu niin, että olen kaikille mukava. Itehän siitä kärsin.

Niin ja nyt minä mietin, että raskinko viedä vauvani hoitoon mummilaan. Taidanpa raskia.
Eihän tämä vielä ole varmasti mitään, hurjempiakin päiviä on. Mutta te äidit varmaan tiedätte mistä puhun.

Että meitä äitejä syylistetään sitten mitä kummemmista asioista. Tyyliin että, no nyt se on vieny alle puolivuotiaan lapsen vieraalle hoitoon. No niin on mieskin vienyt, eikä sitä syyllistetä samalla lailla. Kasvatan minäkin toisen naisen lasta enkä syyllistä häntä siitä, että, antoi lapsensa pois.

Minä olen päättänyt nostaa pään pystyyn ja lakkaan ajattelemasta sitä, että mitä muut ajattelevat. Ei kai tässä kuukaan vielä ole sentään kuollut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu