Tässä iltani kuluksi olen lueskellut näitä viestiketjuja. Alku on aika usein kiinnostava, ihmiset selvästi haluaa keskustella, mutta aika pian asia hukkuu yleiseen mekkalaan ja melskeeseen, jossa pääsävyinä erottuvat toinen toistensa syyttely ja nokittaminen.
Kuitenkin uskomme, että meillä on Isä taivaassa, yhteinen Isä, ja että meidät on lähetetty kertomaan synteihinsä hukkuvalle maailmalle siitä samasta pelastuksesta, josta itse olemme tulleet osallisiksi.
Ja mitä sanoikaan lähettäjä omiensa tuntomerkiksi...?
Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että teillä on rakkaus keskenänne...
Miten on? Herra meitä kaikkia armahda...
Onko suola tullut mauttomaksi?
Kuitenkin uskomme, että meillä on Isä taivaassa, yhteinen Isä, ja että meidät on lähetetty kertomaan synteihinsä hukkuvalle maailmalle siitä samasta pelastuksesta, josta itse olemme tulleet osallisiksi.
Ja mitä sanoikaan lähettäjä omiensa tuntomerkiksi...?
Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että teillä on rakkaus keskenänne...
Miten on? Herra meitä kaikkia armahda...
Onko suola tullut mauttomaksi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
sellaisilla jotka kehuvat itseään oikeiksi ja kiittävät Jeesusta, on suola tullut karvaaksi. He oksentavat sen pois ja syyttävät toisia. Nämä syytökset ovat yleensä vääriä. Ei löydy yhtään ihmistä, joka ymmärtäisi Jumalan sanaa paremmin kuin he. Kaikki poljetaan jalkojen alle. Lutherilla he kyllä ratsastavat, mutta vain tietyillä paikoilla.
minä tarkoitin, että onkohan meistä jo se tuntomerkki (rakkaus keskenämme) peittynyt oman erinomaisuuden ja oikeassa olemisen ja oikeaoppisuuden korostamisen alle...paremmin tulee näillä meidän pastoille mieleen se kalevalainen kilpalaulanta, kaveri suohon vaan, kuin kristittyjen keskinäinen rakkaus, veljeys ja toinen toisensa rohkaiseminen ja tukeminen.
Nämä itsensä kehujat eivät osaa keskustella, vaikka niitä kuinka yrittäisi rakkaudella neuvoa, he vain pilkaavat.
Ettei vain itsellä ole käynyt suola hiuhan mauttomaksi.
kas kun tässä on tämmöinen historia
olen ollut tosi huono tunnustamaan uskoani julkisesti ja se on painanut kovasti, vihollinen on jatkuvasti tuonut sitä mulle uskon esteeksi ja omatunto on kolkuttanut.
Nyt tässä viime vuosina olen päässyt enempi vapaaseen uskomiseen, iloon ja sellasiin tuntemuksiin, että olen halunnut sitä iloa jakaa myös joidenkin esim. työkaverien kanssa. Olen aika arka kuitenkin. Nyt tuntuu kurjalta tämä, että tiedän esim. työpaikalla ihmisten sen verran kiinnostuneen tästä mainostamastani lessuseurakunnasta, että ovat hakeneet tietoa netistäkin. Ja arvatkaapa, millaisille palstoille päätyneet...
En voi sille mitään että mulla on tästä paha mieli. Tästä sormella osoittelusta ja syyttelystä ja kovuudesta. En ollenkaan sano, ettei sitä olis itessäni. Mutta eikö meillä ole todellakaan muuta sanottavaa? Sen tiedän, ettei tähän kaikkeen ole kuin yks lääke, mutta pitäiskö meidän kuitenkin myös tehdä parannusta kun olemme pahennukseksi? Onko tämä meidän keskinäinen tappelu yhtään vähmepi synti kuin julkinen juopottelu tai kiroilu tms?
Miten oppisimme tässä asiassa jotakin? Voiko olla oikein, että kun ihminen iskee googleen sanan lestadiolaisuus, sen silmille rävähtää keskenään tappelevan koiralauman ärinää? Ja mikä onkaan se luu josta tapellaan? Kyllä me tiedetään, ettei se ole sovitus, armo tai taivaspaikka vaan se, kuka täällä on pomo ja suurin. Miten meistä (myös itestäni) löytyis helpommin siskon ja veljen edessä mieluummin se kaksivuotinen pikku lapsi, luottava, turvautuva, rakkautta pyytävä ja jakava?
Tiedän että vain Taivaan Isä voi meitä auttaa tässä. Eikö rukuiltais yhdessä?
Taidan olla turhan vuolassanainen.
Se mitä tarkoitan, on tämä:
Miten on mahdollista, että kun ihminen kirjoittaa nimettömänä, voi sävy olla niin usein uskomattoman tyly, loukkaava, hyökkäävä jne..
Ikinä en ole meidän yhteisössä joutunut kohtaamaan sellaista sävyä edes eri mieltä olevien keskusteluissa kuin näillä palstoilla.
Kuitenkin kirjoittaessaan lestadiolaiskristityksi tunnustautuen ihminen tunnustaa paljon tärkeämpää nimeä kuin omansa...JUMALAN LAPSEN NIMEÄ
Eikö sen nimen kunniasta pitäisi oikean lapsen olla aika arka?
Voiko sellaisen nimen haltijaksi julistautuva harrastaa enempi em kaltaista sala-ampumista kuin privaattinimellä?
Keskustelu on tärkeää ja tarpeellista. Mutta sävy ja asenne pitää tiedostaa, ettei se suola tule mauttomaksi.Milläs sitten suolataan?
Tämä kertoo hengellisestä sairaudesta.
On 2-3 ryhmää.
Perinneuskoiset, jotka katsovat toisten elämää ja näkevät suurimmat synnit siellä. He kadehtivat toisten uskon vapautta.
Heidän uskonsa pohjautuu paljolti muistitietoon ja väärinkäsityksiin, lähinnä siihen, mitä joku aikoinaan 25 vuotta sitten sanoi.
Heillä on vallan oma kielensä ja sanoilla oma sisältönsä.
Raamatullisuutta korostavat ovat perin pohjin kyllästyneet tämän joukon valtapeliin. He ovat turhautuneet, kun näkevät ajatollahien vallan vain kasvavan, eikä mistään asiasta puhuta rehellisesti. Juhannusta odotetaan kuin ennen muinoin YYA-sopimuksen vuosipäivää.
Sitten ovat puberteetti-ikänsä vangiksi jääneet häiriköt. He nauttivat vain heittelystä ja loukkaamisesta. Heille uskonasiat ovat toisarvoisia.
Oman porukkansa muodostavat sosiaalisesti vieraantuneet ja vammautuneet. He purkavat katkeruuttaan jonkun ihmissuhteen menetyksen tms. takia. Kohteena on vaikka eronnut mies tai jo edesmennyt isä joka kuului yhteisöön. Nyt mollataan koko porukkaa, ollaan yksin ja onnettomia. Kostetaan tälle ihmissuhteelle potut pottuina.
täytyy olla tosi arkana ja tarkkana siitä, mitä kirjeessä lukee!
Kiitos vastauksestasi Tomppa. En osannut ajatella noita kahta viimeistä ryhmää. Niinhän se on. Mutta kahden ensimmäisen on kyllä mentävä peilin eteen. Muuten täytyy Taivaan Isän unohtaa tämä hengellinen koti ohjatessaan valituitaan, pelkään.
Se pelottaa ja ahdistaa minua, jolle tämä seurakunta on rakas ja oma ja ainoa jonka tunnen.
Minne kutsua ne nälkävieraat, jotka tapaa matkallaan? En voi kuvitella, että kutsuisin ketään muuhun pöytään, kuin se, mistä itsekin syön
Eikä meitä ketään ilahduttaisi, jos seuroihin tuotu työkaveri näkisi siellä esim. tuntemansa vaimonpieksijän tai julkijuopon tai muun paatuneen tapasyntisen esiintymässä hyvänä kristittynä- miksi sitten tällä uudella julkisella areenalla esiinnymme tappelupukareina, kun voisimme siististi ja kunnioittavasti keskustellakin, kuten kasvokkainkin on tapana?