LÄPINÄKYVÄÄ

ymmärtääkseni missään muussa lääketieteen alassa ei käytetä pakkohoitoa...en ole ikinä kuullut että suolenthystyksetä ei voisi kieltäytyä....koita nyt vaan kestää kritiikki...potilaatkin ovat ihmisiä ja meillä on oikeus mielipiteisiimme...sukulaiseni on muuten kuollt mielisairaalassa fyysiseen sairauteen kun häntä ei noteerattu...

Selkeästi osa viesteistä on jonkun psykoottisen salaliittoteoreetikon tuottamaa.

Silti tosiasia on että ihmisten hoito on pahasti medikalisoitunut ja tullut nappiperustaiseksi ja psykiatrian pehmeämmät ja ihmisläheisemmät muodot on unohdettu. Yhteiskunnan muut rakenteet puolestaan siivoavat luutana näitä ihmisiä syrjään. Tämä antaa selvän aiheellisen kimmokkeen noille salaliittoteoreetikoille jotka eivät osaa pitää ajatuksiaan ns. lapasessa - kuitenkin heidän huomionsa asioiden tilasta on oikea vaikkakin sen julkituonti on omintakeista ja haihattelevaa.

Itse olen psykolääketieteiden potilas ja toisaalta uhri. Elämänlaatuni on parantunut monikymmenkertaisesti kun olen tietoisesti jättänyt lääkärien ohjeet noudattamatta, tosin itse en ajattele salaliittoperustaisesti vaan siitä että yhteiskunnan ja lääketieteen intressi ei ole tarpeeksi suuri ottamaan selville yksittäisten potilaiden sairauden syy-seuraussuhteita tai edes välttämättä viitsitä kritisoida lääkehoidon tarkoitusta tai tarpeellisuutta.

Siksi tehdään näitä "tautiluokituksia" joita sitten hoidetaan omalla rutiinitavallaan; osalle potilaille jotka kärsivät juuri oikeanlaisesta sairaudesta hoito saattaakin toimia, mutta poikkeavat tapaukset ja harvinaisemmat caset eivät saa oikeanlaista hoitoa ja heille hoidosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Itselleni lääkärit olivat laittamassa vuosikausien neuroleptidilääkitystä vaikka oikeasti ja jopa modernin käsityksen mukaan lääkehoidoksi olisi alle kuukauden estolääkitys ja sen jälkeen sosiaalinen kuntoutus. Arvioin että lääkärit noudattivat yleistä periaatetta vaikka tiedot tarkempaan analyysiin ja minun kannaltani oikeaan hoitoon olisivat olleet käytettävissä alusta saakka. Tämä aiheutti sen että kärsin tarpeettomasti vajaa puoli vuotta ylimääräistä ja minua pidetään edelleenkin vajaakuntoisena perusteettoman lääkityksen takia (lääkärit lääkitsivät lääkkeiden sivuoireita, eivät sairautta!). Sosiaalista kuntousta minulle ei suositeltu laisinkaan missään vaiheessa vaikka työkokeilu olikin elämäntavallinen selkeä parannus jonka itse hoidin itselleni myöhemmin.

Koska jätin hoidon siis kesken olen edelleenkin terveydenhuollossa vajaakuntoinen; "Vajaakuntoisuuteeni" kuuluu perhe ja 8h/päivä hyvin hoidettu vakityö ja loistava normaali elämä ystävineen kaikkineen.

Ymmärrän täysin lahopäiden närkästyksen. Taviskin närkästyi...

Olen täysin aikuinen ihminen psykiatrinen, hyvä potilas. En koskaan ilkeile hoidossa, olen täysin mukana omassa paranemisessani. Se on potilaan tehtävä! Kellään psykiatrisella sairaanhoitajalla tai psykiatrilla ei varmasti ole tähän asiaan vastaanväittämistä.

Koska en koe hoitoja ja -hoitokeinoja ne hyväksyen väärinä ja raskaina en hämmenny niistä ja voin osallistua järjelliseen keskusteluun. Tosin nimettömänä ja kasvottomana, koska myös psykiatrinen sairaus on rajoite. Olen todella huolissani esimerkiksi skitsofreenikkojen itsemurha-alttiudesta.

Mä laulan mielelläni vielä lastenlauluja, ne on opettavaisia, tää on yksi parhaimmista kuorolauluista ja sopii tähän.

"Kun pikkupojat suksillaan, laski mäestään. Niin Jänö-Jussi pensaastaan katsoi ihmeissään. Hyppyri tuo matala, on mulle liian katala. Pilvihin mä hyppäisin ja muille näyttäisin." En muista kuka sävelsi ja sovitti.

Nim. Entinen kuorotyttö

Olen samaa mieltä, että mielenterveysalan ihmiset ovat ihan hyviä ja ammattitaitoisia mut itselläni on sellainen kokemus et kun psykiatri kirjoitti pysyvän työkyvyttömyys eläkepaperin, niin sen jälkeen joutuu ihminen oman onnensa nojaan. Mulla on vaan lääkkeitä mieletön määrä ja niiden varas täs eletään. Miks kaikki hoitava/kuntouttava toiminta loppuu, kun ihminen ei o enää työelämäs? Tällai meitä syrjäytyneitä, nipinnapin elämäs kiinni pysyviä kohdellaan täs maassa Voisko Joku ammattilainen kertoa tai vastaavas tilantees elävä ihminen. Apua ehkä sais, mut kun ei tiedä mistä ja miten! Ei taida terveydenhoitoala olla mikään kutsumusammatti EMPATIAa puuttuu ja Paljon -vai tiedätkö mikä ero sil on SYMPATIAan verrattuna Hyvää päivänjatkoa kaikille mielenterv,ongelmaisille, jotka vielä jaksatte elää. psykiatreille,hoitsuille myötätuntoni ei ole Teidänkään työ kadehdittavaa JAKsamisiin!

Kyllä traumaattinen lapsuus jättää pysyvän jäljen ihmiseen loppuelämäks. Lapsuudessahan opimme millaisina toiset meitä pitää ja minkälaisen kuvan sitten itsestämme Aikuisten ihmisten kautta itsestämme luomme. "Paha ei o kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista" Luonnettaan voi kyllä muokata ja pitäisikin elämän kärsimyksen kautta jalostua niin, että myötätuntoa ja jopa konkreettista apua antaisimme tarvitseville, eikä se ole paljosta kiinni jos vaik vaan käyttäytyy ystävällisesti muita ihmisiä kohtaan. joskus hyvä sana merkitsee enemmän kuin mitä rahalla pystymme toiselle tekemään.

...läpinäkyvää tuo ihmisten mielenterveydellisillä "häiriöillä" RAHASTAMINEN ja ihmisten pakkoleimaaminen hulluiksi!

Mutta jostainhan se on psykiatrienkin rahansa revittävä, eikös niin...?