ristiallergia

Minulla on paha siitepölyallergia ja siihen asian mukaiset lääkkeet. Ruoka-aineista olen jättänyt jo aiemmin pois mm. omenan, tomaatin ja sitrushedelmät, koska nämä aihettavat minulla oireita.

Nyt kun siitepölyä on paljon kärsin jatkuvasti huonovointisuudesta, päänsärystä, ihottumasta, vatsaoireista. Millon mistäkin. Alan olla tähän todella väsynyt. Olen miettinyt, että oireitani todennäköisesti pahentaa monikin ruoka-aine. En vaan millään haluaisi rueta karsimaan noita ruoka-aineita, kun erityisesti hedelmistä pidän todella paljon.

Mutta ei tämä näinkään voi jatkua. Tälläkin viikolla on joka päivä ollut jos jonkinlaista oiretta. Allergiatestit olisivat tietysti paikallaan, tietäisin sitten ainakin melko varmasti mitkä ruoka-aineet jättää pois.

Miten teillä muilla ristiallergia on ilmennyt / millaisia oireita se teille aiheuttaa? Olen jostakin lukenut että ristiallergia on yleisempää aikuisilla kun lapsilla. Itse olen nyt 23v. ja muutaman viime vuoden aikana nämä oireet ovat selvästi lisääntyneet.

En vain kohta enää tiedä mitä uskallan suuhuni laittaa etten koko loppu päivää ole huonovointinen ja täynnä ihottumaa. Tälläkin hetkellä kutittaa niin hitsisti.

Kertokaa kohtalotoverit kokemuksistanne.
2839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kehoittaisin kääntymään oman lääkärin tai allergologin juttusille.Testit olisi järkevintä tehdä niin tiedettäisiin mille olet allerginen.Ei ruokaa kannata ilman niitä ruveta välttelemään.Tyttärentyttärelläni epäiltiin 9v ajan vaikka minkälaista allergiaa ja nyt kun testit vihdoin otettiin hnellä ole ole MINKÄÄNLAISTA ALLERGIAA!Kannattaa kääntyä hyvän lääkärin puoleen jo alkuoireissa.Kesäterveisin

Äänestä

Hyvä oireilija! Allergiatestejä ei tehdä etenkään siitepölyaikana, syystä että tulokset ovat silloin epäluotettavia. Syksyllä seuraavan kerran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oireilija kirjoitti:

Minulla on paha siitepölyallergia ja siihen asian mukaiset lääkkeet. Ruoka-aineista olen jättänyt jo aiemmin pois mm. omenan, tomaatin ja sitrushedelmät, koska nämä aihettavat minulla oireita.

Nyt kun siitepölyä on paljon kärsin jatkuvasti huonovointisuudesta, päänsärystä, ihottumasta, vatsaoireista. Millon mistäkin. Alan olla tähän todella väsynyt. Olen miettinyt, että oireitani todennäköisesti pahentaa monikin ruoka-aine. En vaan millään haluaisi rueta karsimaan noita ruoka-aineita, kun erityisesti hedelmistä pidän todella paljon.

Mutta ei tämä näinkään voi jatkua. Tälläkin viikolla on joka päivä ollut jos jonkinlaista oiretta. Allergiatestit olisivat tietysti paikallaan, tietäisin sitten ainakin melko varmasti mitkä ruoka-aineet jättää pois.

Miten teillä muilla ristiallergia on ilmennyt / millaisia oireita se teille aiheuttaa? Olen jostakin lukenut että ristiallergia on yleisempää aikuisilla kun lapsilla. Itse olen nyt 23v. ja muutaman viime vuoden aikana nämä oireet ovat selvästi lisääntyneet.

En vain kohta enää tiedä mitä uskallan suuhuni laittaa etten koko loppu päivää ole huonovointinen ja täynnä ihottumaa. Tälläkin hetkellä kutittaa niin hitsisti.

Kertokaa kohtalotoverit kokemuksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu