Toivoa ei ole

Olen ollut samassa sopassa kanssasi, ja meita on muitakin. Toivottomuus kuuluu masennukseen, mutta toivoa on vaikka emme sita tiedostakaan masennuksen keskella.
Olen itse ollut ns. kliinisesti masentunut; en nukkunut pariin viikkoon yhtaan, kavelin pain seinia, oli paniikkikohtauksia, jalkani eivat kantaneet ja luulin halvautuneeni, sain astmakohtauksen..
En ymmarra miksi kesti niin pitkaan etta sain apua, mutta anopin ansiosta menin laakariin. Itse en olisi avun pyytamiseen edes kyennyt, silla olin kuin lasikuplassa josta ei saanut yhteytta muuhun maailmaan. Olin keskusteluterapiassa psykiatrilla joka ei tuottanut tulosta minun kohdallani, sain myos masennuslaaketta. Tasta jo kahden viikon kuluttua mieheni muistelee minussa tapahtuneen "yon ja paivan" muutos parempaan.
Laakkeissa on vaihtoehtoja, useimmiten jokin auttaa. En vaita, etta laake olisi yksi ja ainut hoitomuoto, mutta nain oli omalla kohdallani. Laake jota mina otin, auttaa myos uneen ja poistaa ahdistuneisuutta. Laake hoitaa oireita, mutta se auttaa kaikkein vaikeimman ajan yli, ja jos puheterapiasta on apua, niin se on oikein hyva asia. Mina otin laaketta monta vuotta. Nyt on hyva olla kun tiedan, etta apu on mahdollista.

Ala meneta sita pienta toivonkipinaa. Kylla se sinussa viela on, muuten et kirjoittaisi tanne.

Ensiviikolla sitten tilaat ajan laakariin, eikos niin. Pida myos ravintopuolestasi huolta, ja kirjoittele meille tanne.

Minäkään en toivonut tai odottanut mitään, koska ajatusmaailmani valehteli ja annoin sille periksi ja uskoin. En yrittänytkään mitään. En tiedä olisinko kyennytkään yrittämään, sillä olin aivan synnkä ja olin ikään kuin eristettynä muusta maailmasta. Kenenkään mitkään sanat eivät auttaneet tai tuoneet toivoa tai lohduttaneet.

Lääkkeistä ei ollut apua, terapiaan en suostunut.
Olin yhdeksän kuukautta sairaalassa, jossa lääkkeitä syötettiin vaikka millä mitalla. Terapiaan en suostunut, koska tiesin sen olevan myöhäistä kohdallani.

Sinä et ole noin vaikeassa tilanteessa, koska kirjoitat tänne. Minä en olisi kyenney kirjoittamaan.

Minä olen jo kauan ollut täysin terve, mutta taas on pakko kertoa, miten paranin.
Minut paransi Jumala. Hänelle ei ole toivottomuutta olemassakaan.
Siitä lähtien, yli kaksikymmentä vuotta olen todistanut Hänen teoistaan.
Miten sellaisen kuin minä olin voi saada täysin terveeksi. Se on niin valtava ihme, että siitä ei lakkaa todistamasta.
En ole turhaa tällä palstalla, vaan Jeesus lähetti. Rukoilen sinulle apua.

Kunhan mielesi tasoittuu ja saat toivon sisälle, ala miettiä sitä ympäristöäsi, mitä voisit sille tehdä.
Joskus ihmisen koti- tai työympäristö voi olla todella hankala ja sairautta elättävä.

Me, jotka olemme kokeneet joskuskaan jonkinkaan asteista masennusta olemme yleensä ihmisiä, jotka haluamme elää rauhallista elämää, viihtyisässä ympäristössä.

Jos sinulla on vaikeita ihmissuhteita, ota ne sitten heidän kanssaan puheeksi, kun saat siihen kehotuksen ylhäältä, silloin siihen tulee viisaus mukaan, eikä se riko mitään, vaan rakentaa.

Tarkista elinympäristöäsi, mitä sen eteen voi tehdä, että siitä tulee viihtyisä ja hyvä paikka elää.
Kun olet saanut toivoa sisimpääsi tee remonttia kaikkessa omassa elämässäsi, mutta muista ei repivästi vaan rakentavasti.

Minä olen saanut elää kaiken aikani paranemiseni jälkee, erittäin viihtyisässä ympäritössä.
Sain Jeesukselta voimaa tehdä perheeni kanssa remonttia ja piha rakennettiin oikein kauniiksi.

Ihmissuhteisiin Jumala on antanut sen viisauden, että aina tulee anteeksi antaa, vaikka lähimmäinen ei edes pyytäisi. Niin ei jää itse toisten tuottamaan paulaan, vaan pysyy vapaana.

Sellaiset ihmiset, jotka ovat vaikeita sinua kohtaan ja eivät osaa ymmärtää sinua, ansaitsevat sinulta vain vähän huomiota. Tarkoitan, että välttele heitä toistaiseksi, kunne olet voimissasi, mutta älä kuitenkaan riko sitäkään suhdetta, joka on vaikea. Siitä saattaa kehittyä valtavan hyvä suhden aikanaan. Sen olen omakohtaisesti kokenut, mutta kun tästä tuli näin pitkä kirjoitus, on minun nyt lopetettava, mutta muista, rukoilen puolestasi ja se totisesti auttaa. Toivottomuutta ei ole.

Olen itsekin samoja asioita kokenut ja minusta pahinta on se et jollei ihmisel ole ketään kenen kanssa asioita pohtia tai keskustella, niin lopulta on ihan umpikujas. Itttselläni on jo pitkä elämä takana eikä tämä olotilakaan mikään kehuttava mut yritän sinnitellä päivästä toiseen. Jos paikkakunnallasi on kriisikeskus tms. mielenterveyspalveluita kannattaisi käyttää niitä. Ainakin terveyskeskuslääkäriltä voi kysyä opstusta Olisi hyvä jos pääsisit johonkin vertaisryhmään mistä saisit tukea toivottomuuteesi. Nämä ohjeet voi olla Sinulle jo entuudestaan tuttuja mut omakohtaisesti olen näin saanut vähän valoa pimeyteen!

Ja minusta näkee sen. Aivan kun kynästäni lähtenyttä tekstiä.
Minullakin assina tapahtui tämä käänne 12v.
Koulunkäynti alkoi ahdistaa. Tutulla naisellakin kävi näin, vielä lapsen taivaalle
ajelehti tumma pilven lonka, jota vuosikymmenetkään eivät voi poistaa.

Pitää oikein muistella löytyisikö elämästäni edes yhtä onnellista viikkoa.
Kun alle kolmekymppisenä ajauduin henkisen pahoinvoinnin tunteeseen, ajttelin
että tämän täytyy olla sielullista.

Koen itseni ulkopuoliseksi, syrjäytyneeksi mutta ihme kyllä en totaalisesti tarpeettomaksi.

Saan uutta potkua painonhallinnasta. Olen itselleni terveyspoliisi.
Tätä edelsi fyysisen kunnon rapistuminen. Aloitin nyt jo vuosia kestäneen kotitreeniputken.
Huomasin, että hengitykseni on vajaakuntoinen - aivot eivät yksinkertaisesti saa happea.

Samaan aikaan sisäinen kaamos näki vihreän "aarnitulen" suuressa kallioluolassa.
En osaa sanoa missä ajassa valo nousi horisontin yläpuolelle.
Se on kasvanut jatkuvasti. Kosminen, sykkivä ja äänetön avaruus nyt aivan
viime päivinä on näyttäytynyt 180 astetta NE, koillisen puolella.
Vastapuoli, SW, lounas, on avautunut vähemmän.
Energia virtaa koillisesta lounaaseen ajoittain hyvin vahvasti aistittavana,
eteerisenä ja henkistä tilaa ravitsevana virtana.
Ei ole mitään pohjaa missään; kelluva , epätodellinen painottomuuden tuntu

En tiedä mekanismia, mikä voi johtaa vahvaan tunteeseen, että maankamaraa
ei tavallaan voi aistia laisinkaan.

Että tälläinen sisäinen ilmiö mahdollistaa sinänsä vähämerkityksellisen
elämän jatkamisen. Tinnitus on lieventynyt siedettäväksi.
Unielämä on hyvin rikasta. tarvitsen 6-8h vrk unta..Eläkemiehen ei tartte aina jaksaa.

Tällaiset aurinkoiset päivät lataavat akkua taas päiviksi eteenpäin.
Kuitenkin elän kuin trapetsitaiteilija vaijerin päällä. Yksi harha-askel voi
päättää yksinäisen kulkijan taipaleen.

Kuitenkin tämä koskee jokaista elävää organismia täällä maailmankaikkeudessa.

Lue linkistä kuinka monet Suomalaiset löytävät uuden TOIVON ja USKON ja rakkauden, joka poistaa tuskan.
http://tampere.nokiamissio.fi//index.php?option=com_content&task=view&id=24&Itemid=37#masennus