PELOTTAAKO

Älä enää pelkää. Päätä että et usko pelkoa. Sen on väistyttävä, kun et sitä ruoki.

Minä olen ollut pelkuri. Pelkäsin vaikka mitä ja ympäristössäni eli jos minkälaisia pelonruokkijoita. Oli taikauskoisia, oli aina pahaan uskovia, oli pelostansa puhuvia, aina vain pelko, että: "mitähän sekin tarkoittaa, mitähän sitä nyt tapahtuu, varmasti sekin menee sillä tavalla, ei se ainakaan hyvää tiedä" jne.

Olin vielä sen verran yliherkkä ja että omin noita ajatuksia itseeni.
Onneksi sain ylhäältä viisauden, jolla aloin vastustaa tuollaista ajattelutapaa.
Vuosien varrella olenkin kasvanut täysin pelottomaksi ja vapaaksi. Ei kulu enää psyykkistä pääomaa pelkoihin. Silloin, kun sitä niihin tuhlaantui, en ollut tälläinen raikkaasti tunteva ihminen, kuin nyt, kun ei mikään pelota.

Jos jokukaan lähimmäinen tulee sanomaan minulle, että varmasti nyt tapahtuu sitä, kun näin sellaista unta, käsken hänen lopettaa höpötykset ja lakata itseään rasittamasta tuollaisella. Siinä ohessa nämäkin lähimmäiset ovat päässeet irti peloistaan ja ovat hyvin kiitollisia.

Suomessa on ollut kautta aikojen taikauskoon mielummin uskovia, kuin Jumalaan uskovia.
Jokaisella on oikeus sanoutua siitä perimästä täysin irti.

Ihmisen ehkä pahin pelottelija on se oma mielikuvitus, johon on sieltä sun täältä syötetty vaikka mitä saastaa.
Kun huomaat, että sinä alat pelätä, ota vaikka vettä lasiin, juo se hitaasti ja sano itsellesi, että nyt keskityn juomaan, menköön sillä aikaa pelkohöpötys poissa, et siis jää ruokkimaan pelkoa.

Aikanaan, kun minä sain opetusta näistä pelkoasioista, sain ylhäältä tiedon vaikapa näin:

"Alitajunnastasi on tulossa mielikuvitus pelko, älä usko siihen, niin se menee nopeasti poissa."
tai
"alitajunnastasi on tulossa muistojen kautta pelko, älä ruoki, anna mennä poissa."

Mielikuvitus ja muistot ovat ihmisessä sellaisia, jotka tukevat toisiaan. Sinä olet ympäristösi tuote, mutta sinä voit kasvaa siitä tuotteesta aivan yksilölliseksi persoonaksi.

Pelko on yksi suurista masennuksen ja vaikeankin ahdistuken aiheuttajista. Ihminen, joka pelkää, ettei muka pärjää elämässä, joutuu herkästi masennuksen syöveriin.
Me pärjäämme, se on aivan varma. Meillä on oikeus pärjätä, koska meidän on täytynyt tänne tulla. Jokaisella on oikeus tervehtyä ja alkaa pärjäämään.
Jokaiselle löytyy juuri se sopiva paikka elämässä.
Paavali kirjoittaa Raamatussa, että kaikkia ei ole edes luotu menemään naimisiin ja toiset eivät halua mennä.
Tämän sen takia halusin tuoda esille, että te jotka ette halua mennä naimisiin, tulette löytämään oman hyvän paikan, kunhan tervehdytte.
Sinä, joka haluat löytää aviopuolison rinnallesi, rukoile, että se ensimmäinen on se oikea, sillä Jumala ei salli avioeroja, kuin vain määrätystä syystä, jota en tässä ala selventämään.

Jokaiselle on sopiva paikka ja se löytyy, kun ei hätäile, vaan LUOTTAA.
3288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä en ole taikauskoinen, en usko pahoihin uniin tms. mutta minulla on kuitenkin sellaisia pelonaiheita, esim. että jos tulevaisuudessa lapseni sairastuu vakavaan sairauteen.Eli pelkään, että jotkut nyt vaikuttavat asiat aiheuttavat sairastumisen joskus tulevaisuudessa.

Haluaisin todella luottaa Jumalaan ja lakata pelkäämästä.

Äänestä
  • Yleensä näihin pelkoihin, pelkotiloihin liittyy tietty kaava.
    Mitä enemmän stressiä niin pelko lisääntyy. Eli ihminen tavallaan siirtää ajatuksensa johonkin muuhun ettei tarvitse ajatella jotain toista asiaa ym.
    Pahimmillaan pelot menee äärimmäisyyksiin. Pelkää vahingoittavansa itseään tai lastaan tai mitä tahansa.
    Ihmisellä on ihailtava kyky välttää kohtaamasta elämää, vaikeuksia.

    Eli keksikää mikä teidän kohdallanne on se kaava.
    Kysykää itseltänne miksi pelkään nyt.
    Kirjallisuutta löytyy paljon.

    Äänestä

  • Jos jatkat tuon pelon ruokkimista, se alkaa viemään sinulta psyyken energiaa ns. mustaan aukkoon.
    Oli mikä tahansa tilanne, et sinä edeltäkäsin suremalla saa kuin pahaa aikaan. Viet psyykkistä voimaasi murheen kautta hukkaan, sitä voimaa, mitä sinulla tulee olla itsellesi ja läheisillesi ja kaikkeen elämässä tarvittavaan.

    Miksi pelkäät, että lapsesi sairastuu? Onko siihen mielestäsi joku selkeä aihe ja syy. Oletko ollut narkkari tai käyttänyt lääkkeitä odotusaikana tai mikä saa tuollaisen edeltäkäsin suoritettavan pelkäämisen alkamaan. Jätä pelko vapaaehtoisesti poissa.

    Koska haluat luottaa Jeesukseen, niin nyt sinulla on siihen mahdollisuus. Anna pelkosi Hänelle. Hän ottaa sen ja katkoo pelkosidonnaisuuden poissa ja saat olla vapaa ja elää tätä hetkeä ilman murheita.

    Uskon, että pelkosi on täysin aiheeton ja jos jatkat sen ruokkimista, menetätä äärettömästi hyvää. Jos olisikin niin, että lapsesi joskus hamassa tulevaisuudessa vaikka sairastaisikin jotakin, niin kuinka turhaan olet edeltäkäsin jo tuhlannut energiaasi asiaan, joka tapahtuisi joskus, vaikka vuosikymmenien päästä. Eikö ihminen voikkin olla vähä uskoinen, kun ei luota Jumalan kaikkivoipaisuuteen ja siihen, että kun on asiansa Hänelle luovutanut, ne myös tulee luovuttaa uskossa ja itse jättää silloin murehtimiset poissa. Olemme vain ihmisiä, jotka emme omalla voimallamme saa ihmeitä aikaan, mutta Jumalan voimalla kyllä, uskomalla. Silloin sairaatkin tervehtyvät ja he, joissa on sairauden aihiot olemassa, eivä sairastukaan, vaan paranevat. Melkeinpä kaikissa ne aihiot ovat ja jossakin vaiheessa ihmiset sitten sairastuvat, yleensä vanhoina. On niinkin, että luja luottamus Jumalaan, on siirtänyt uskovaisen terveenä ollessa toiseen valtakuntaan vanhuuden päivinä, he ovat tästä olotilasta nukahtaneet. Olethan varmasti luovuttanut kaikki asiasi Jeesuksen haltuun.
    Oikein hyvää ja onnellista kevättä ja kesää ja todella vapaata ja sellaista, että psyykkinen pääoma tulee oikeaan ja rakentavaan käyttöön, eikä mene turhuuden turhuuteen, pelkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SINUA? kirjoitti:

Älä enää pelkää. Päätä että et usko pelkoa. Sen on väistyttävä, kun et sitä ruoki.

Minä olen ollut pelkuri. Pelkäsin vaikka mitä ja ympäristössäni eli jos minkälaisia pelonruokkijoita. Oli taikauskoisia, oli aina pahaan uskovia, oli pelostansa puhuvia, aina vain pelko, että: "mitähän sekin tarkoittaa, mitähän sitä nyt tapahtuu, varmasti sekin menee sillä tavalla, ei se ainakaan hyvää tiedä" jne.

Olin vielä sen verran yliherkkä ja että omin noita ajatuksia itseeni.
Onneksi sain ylhäältä viisauden, jolla aloin vastustaa tuollaista ajattelutapaa.
Vuosien varrella olenkin kasvanut täysin pelottomaksi ja vapaaksi. Ei kulu enää psyykkistä pääomaa pelkoihin. Silloin, kun sitä niihin tuhlaantui, en ollut tälläinen raikkaasti tunteva ihminen, kuin nyt, kun ei mikään pelota.

Jos jokukaan lähimmäinen tulee sanomaan minulle, että varmasti nyt tapahtuu sitä, kun näin sellaista unta, käsken hänen lopettaa höpötykset ja lakata itseään rasittamasta tuollaisella. Siinä ohessa nämäkin lähimmäiset ovat päässeet irti peloistaan ja ovat hyvin kiitollisia.

Suomessa on ollut kautta aikojen taikauskoon mielummin uskovia, kuin Jumalaan uskovia.
Jokaisella on oikeus sanoutua siitä perimästä täysin irti.

Ihmisen ehkä pahin pelottelija on se oma mielikuvitus, johon on sieltä sun täältä syötetty vaikka mitä saastaa.
Kun huomaat, että sinä alat pelätä, ota vaikka vettä lasiin, juo se hitaasti ja sano itsellesi, että nyt keskityn juomaan, menköön sillä aikaa pelkohöpötys poissa, et siis jää ruokkimaan pelkoa.

Aikanaan, kun minä sain opetusta näistä pelkoasioista, sain ylhäältä tiedon vaikapa näin:

"Alitajunnastasi on tulossa mielikuvitus pelko, älä usko siihen, niin se menee nopeasti poissa."
tai
"alitajunnastasi on tulossa muistojen kautta pelko, älä ruoki, anna mennä poissa."

Mielikuvitus ja muistot ovat ihmisessä sellaisia, jotka tukevat toisiaan. Sinä olet ympäristösi tuote, mutta sinä voit kasvaa siitä tuotteesta aivan yksilölliseksi persoonaksi.

Pelko on yksi suurista masennuksen ja vaikeankin ahdistuken aiheuttajista. Ihminen, joka pelkää, ettei muka pärjää elämässä, joutuu herkästi masennuksen syöveriin.
Me pärjäämme, se on aivan varma. Meillä on oikeus pärjätä, koska meidän on täytynyt tänne tulla. Jokaisella on oikeus tervehtyä ja alkaa pärjäämään.
Jokaiselle löytyy juuri se sopiva paikka elämässä.
Paavali kirjoittaa Raamatussa, että kaikkia ei ole edes luotu menemään naimisiin ja toiset eivät halua mennä.
Tämän sen takia halusin tuoda esille, että te jotka ette halua mennä naimisiin, tulette löytämään oman hyvän paikan, kunhan tervehdytte.
Sinä, joka haluat löytää aviopuolison rinnallesi, rukoile, että se ensimmäinen on se oikea, sillä Jumala ei salli avioeroja, kuin vain määrätystä syystä, jota en tässä ala selventämään.

Jokaiselle on sopiva paikka ja se löytyy, kun ei hätäile, vaan LUOTTAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu