"Konginkangas"

Iso "vankkarakenteinen" (lihava) mies on ottanut tavakseen kävelylenkin aamuvarhaisella. Hän kävelee aina samaa tuttua reittiään vanhojen puutalojen ohi, joita ennen hoiti talonmiehet, mutta nykyisin kiinteistöhuolto.

Puutalot ovat päällisin puolin siistejä ja peltikattoisia. Vesirännit juoksuttavat vedet katoilta kapeille jalkakäytäville (niin kuin ennen "vanhaan hyvään aikaan").

Talonmies piti jalkakäytävän aina hyvässä kävelykunnossa, kiinteistöhuoltokin "yrittää parhaansa", mutta yhtiön tarkoituksena on pitää kulut minimissä ja kerätä sen viivan alle jotain muutakin kuin nollia, tai miinuksella alkavaa.

Iso mies on ohittanut jo aamukävelyllään tuon vanhan tutun puutaloalueen ja poikkeaa aamukahville tuttuakin tutumpaan kahvilaan. Kahvisteltuaan hän sitten virkeänä lähtee paluumatkalleen samaa tuttua reittiään.

Kevätsää on mitä parhain, yöllä on ollut hiukan pakkasen puolella ja aurinko nousee parhaillaan. Aurinko lämmittää puutalojen peltikattoja ja vesirännejä ja sulattaa niihin jäätyneen kosteuden. Vesi valuu ränneistä jalkakäytävälle tehden siihen ohuen jääkalvon ja tekee jalkakäytävästä petollisen liukkaan.

Iso mies ei näe liukkautta, vaikka on tottunutkin tarkkailemaan reittiään. Ei myöskään osaa varautua äkilliseen muutokseen, olihan hän kävellyt samasta kohtaa vain vähän aikaa sitten. Liukkaus tulee isolle miehelle täydellisenä yllätyksenä ja hän on kaatumaisillaan, kun juuri samalla hetkellä vastaan tulee polkupyöräilijä lapsi kyydissään.

Iso mies yrittää pysyä pystyssä ja huitoo käsillään varoittaakseen pyöräilijää liukkaudesta. Pyöräilijä ei välitä varoituksista, ajattelee vaan, että "mitähän tuokin tollo täällä jo aamusta pelleilee, varmaan humalassa", hänkään ei huomaa petollista liukkautta.

Iso mies ei pelleile, vaan hän on todellisessa vaarassa kaatua ja satuttaa itsensä. Kuin ihmeen kaupalla hän pysyy kuitenkin pystyssä, mutta liukuu pyöräilijän kanssa samalle linjalle ja pyöräilijä törmää osittain häneen. Törmäys on kuitenkin sen verran paha, että pyöräilijä ja lapsi kuolevat.

Myöhemmin tapaus etenee syyteharkintaan ja syyttäjä päättää syyttää isoa miestä liian nopeasta kävelystä ja olosuhteiden huomioonottamattomuudesta. Kaikille kun pitäisi hänen mielestään olla päivänselvää, että peltikatoilla ja vesiränneissä saattaa olla kosteutta jäätyneenä, jonka aurinko sulattaa ja sen sulaneen kosteuden valuttua kylmälle jalkakäytävälle se jäätyy uudelleen liukastaen kulkutien.

Hohhoijaa syyttäjä!!!

16

1090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olla

      vitsikäs?

    • analogiassa klikkaa

      Tapausten analogiassa se ero että tämä konginkankaan kuljettaja ja hänen työnantajansa rikkoivat tietoisesti turvallisuuteen tähtääviä lakeja, esim. jätti virkistävän kahvitauon väliin. myös todistajat vakuuttivat että liukkaus tuli äkillisesti, mutta liukasta oli jo ylämäessä ennen tapausta, tämä valtion rekkakuski vain kiistää havainneensa sitä, vaikka oma todistaja kertoi pyörien sutineen, vaikkakin varoitus valo ei ollut syttynyt.
      Analogiassa on kohdallaan se, että vaikka kuskin olisi pitänyt ola kokemus/ikä suhteen parhaassa kunnossa, niin ehkä yrityksen virheellinen työkulttuuri oli sumentanut ajattelun.
      Lainsäädännössä tämä vaan ei ole vapauttava tekijä.

      • Tie siellä Konginkankaalla ei ole tietojen mukaan vieläkään suunnitellun mukainen, kaltevuus on korjausten jälkeenkin väärä. Suomen tiestö on täynnä väärin tehtyjä mutkien kaltevuuksia ja siihen vielä heitot päälle, niin ei mikään ihme, jos ruumiita tulee. Löytyy minulta kuvakin aika uuden tien kurvista, joka on kallistettu juuri väärään suuntaan. Haluatko nähtäväksi, vai uskotko muuten?

      • asioita juuri tuolleen,

        ja kun huomaat muutaman vuoden päästä tehnnesi kaikki väärin, ota pääsi pois perseestäsi. Suomen valtiossa haetaan aina vain syyllistä ja nyt sitä syyllistä haetaan väärästä päästä. Sinä, eräs näistä puusilmistä, voisit ajatella mitä tänne kirjoittelet

        Otan osaa omaisten suruun, mutta se että syytätte väärää miestä lapsienne surmasta, ei todellakaan poista teidän omaa syyllisyyden tuntoa siitä, että pistitte lapsenne yön selkään linja-auto reissulle!

        Itse en koskaan pistäisi lapsiani linja-auton kyytiin, varsinkaan yön selkään! Kaikki tietää miten linja-autot ajelee tuolla tien päällä. Itse monesti ollut näkemässä kun linja-auto ohittaa täpärässä paikassa ja mieletöntä ylinopeutta!

    • Lehtola

      Kuinkakohan paljon rekassa olisi ollut nopeutta jos rajoittimia ei rekoissa olisi 100-120kmh ?

      • Beagle Boy

        kairakettu on siinä oikeassa, että Suomen tiestö on täynnä väärin tehtyjä mutkia, kallistuksia jne.
        Tieliikennelaki kuitenkin sanoo, että tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

        Eli oli tie sitten millainen tahansa.

        Tilanne olisi vähän kuin sota-aikana, jolloin kirkot olivat väärällään valkoisia arkkuja, mutta ei voitu tehdä mitään. Nyt sentään pystytään osoittamaan niihin arkkuihin syyllinen.

      • liikkujat
        Beagle Boy kirjoitti:

        muistaisivat!

        " tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi."

    • Tasapuolisuutta

      Iso mies ajaa vanhoilla vihreillä ja suojatiellä jää lapsi auton alle..

      Iso mies vetoaa siihen, että linja-autokuskikin ajoi "vanhoilla vihreillä".. ja koska oli kesäkeli, niin uudet renkaat olisivat kuluneet jarrutuksessa..

      Myöhemmin tapaus etenee syyteharkintaa ja syyttäjä päättää jättää syyttämättä isoa miestä..
      Lapsen olisi pitänyt tietää, että iso mies ajaa uusilla renkailla ja "vanhoilla vihreillä".. Liikerikkomusta syyttäjä vertasi ylinopeuteen ja ylikuormaan totesi vielä ettei siitä ollut haittaa vaikka iso mies ei ollut nukkunut vuorokauteen.. Ei syytettä..

      Hohhoijaa syyttäjä!!!

      • Heikko esitys! Liikennevalot ja suojatie ovat aivan jotain muuta kuin täysin yllättävä, äkillinen, huonosti silmin havaittava ja ennalta-arvaamaton liukkaus tiellä.

      • Tasapuolisuutta
        Kairakettu kirjoitti:

        Heikko esitys! Liikennevalot ja suojatie ovat aivan jotain muuta kuin täysin yllättävä, äkillinen, huonosti silmin havaittava ja ennalta-arvaamaton liukkaus tiellä.

        Lievä ylinopeus.. Lievä ylikuorma.. Lievä työaikarikkomus.. Lievä "vanhoilla vihreillä" ajo.. Lievä rattijuopumus..

        Mihin vedetään raja..? Vai onko niin, että laki ei koskekkaan rekkamiehiä..?

      • Tasapuolisuutta kirjoitti:

        Lievä ylinopeus.. Lievä ylikuorma.. Lievä työaikarikkomus.. Lievä "vanhoilla vihreillä" ajo.. Lievä rattijuopumus..

        Mihin vedetään raja..? Vai onko niin, että laki ei koskekkaan rekkamiehiä..?

        "Vanhoilla vihreillä" ajo suojatiellä kävelevän yli ei ole enää vanhoilla vihreillä ajamista, vaan päin punaisia ja lisäksi suojatielle astelevalle pitää jo muutenkin antaa tietä. Esimerkissäsi suojatiellä kävelevä olisi se "vanhoilla vihreillä" ylittäjä ja syyllinen.

        Ylinopeudesta ei muuten rekkakuskia voi edes syyttää, ei sellaista ylinopeutta ollut. Kumpaa on tärkeämpi seurata liikennettä, vai nopeusmittaria? Pientä heittoa nopeuden suhteen sattuu jokaiselle, joka kaasupolkimella nopeuttaan säätelee.

        Mikä on lievä rattijuopumus? Promillerajahan on olemassa?

        Tuo oli hyvä "Ylinopeudesta ei muuten rekkakuskia voi edes syyttää.." ..ei tiestykkään, kun ajetaan rajotinta vasten.. liikenteen seuraamisen lisäksi kannattaisi seurata keliä..

        ..muten nopeusrajoitusmerkki tarkoittaa ylintä sallittua nopeutta.. ylintä nopeutta ei ole siis pakko ajaa, varsinkaan jos keli on huono..

        Promilleraja on olemassa.. Ajoaika säännökset on olemassa.. Nopeusrajoitukset on olemassa.. Lastin painosta ja sidonnasta on säädökset olemassa..
        Jos jokaiselle annetaan mahdollisuus tulkita lakia ja annetaan mahdollisuus lievään poikkeamaan.. niin en todellakaan halua mukaan liikenteeseen..

        "Tuo oli hyvä "Ylinopeudesta ei muuten rekkakuskia voi edes syyttää.." ..ei tiestykkään, kun ajetaan rajotinta vasten.. liikenteen seuraamisen lisäksi kannattaisi seurata keliä.."

        Eipä rekkakuski ajanutkaan rajoitinta vasten, et taida tietää asiasta mitään? Lue se raportti onnettomuudesta ja katso animaatio ennen kuin tulet tänne nolaamaan itsesi. Kelin seuraamisesta sen verran, että siinä raportissa mainittiin, että se liukkaus oli huonosti havaittavaa.

        Alamäkeen rekkojen nopeus kiihtyy kyllä ja mäen alla nuo näkyvät jarruttelevan, eivät alamäessä ja jarruttelu alamäkeen voisi olla vaarallistakin liukkaalla.

        Lasti oli muistaakseni oikein sidottu, mutta kuorman painoon kuskilla ei tainnut olla mahdollisuuksia vaikuttaa.

        "Jos jokaiselle annetaan mahdollisuus tulkita lakia ja annetaan mahdollisuus lievään poikkeamaan"

        Lakia tulkitsevat jo nytkin niin poliisit kuin kaikki muutkin ja jos ajat autolla, niin sinäkin. Et pysty noudattamaan pilkulleen kaikkia sääntöjä, mutta ethän sinä ole vielä liikenteessä ollutkaan..."niin en todellakaan halua mukaan liikenteeseen".

        Aluksi.. Ajokortin olen saanut 23v sitten ja siitä lähtien olen opetellut ajamaan muun liikenteen seassa.. Täysinoppinut en todellakaan ole, toisin kuin eräät rekkakuskit..
        Itseni nolaamisesta en piittaa, sitä sattuu jatkuvasti..

        Onko nopeus silloin oikea, jos ajoneuvo ei pysy hallinnassa..? Liukasta saattaa olla Suomessa lähes ympäri vuoden, siihen pitää vaan varautua..

        Vielähän emme tiedä oikeuden päätöstä.. Sehän voi olla myös vapauttava kuskin osalta, jolloin rekkamiesten kannalta kaikki on hyvin.. Ei muuta kuin usvaa putkeen ja jos liukkaus yllättää, niin voi voi..

        "Onko nopeus silloin oikea, jos ajoneuvo ei pysy hallinnassa..? Liukasta saattaa olla Suomessa lähes ympäri vuoden, siihen pitää vaan varautua.."

        Ei tarvitse olla nopeutta ollenkaan, kun raskas ajoneuvo voi lähteä luisuun, siis ihan paikoiltaan, etkö ole nähnyt? Ei siinä kuskilla ole paljon vaikutusmahdollisuuksia sen luisun ennaltaehkäisemiseksi, juoksujalkaa ketjuja alle, tai hiekkaa, on noita tullut nähtyä.

        Rekkoja suistuu jatkuvasti ojiin liukkailla, vaikka varmasti kuskit yrittävät kuormiaan perille viedä. Tiestö vaan on niin huonoa ja autot niille liian isoja kooltaan, painoltaan ja määrältään. Valtiovalta siellä pitäisi syytettynä olla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7430
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      57
      2902
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      188
      2311
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1723
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      158
      1683
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1376
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1240
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1163
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe