Mitä tekevät uskonnollisten herätysliikkeiden puhe- tahi johtomiehet tilanteessa jossa pieni ihminen, imettyään mieleensä kaiken kielteisyyden, synnintunnon ja uskonepäilyksen paineen, menettää mielenterveytensä liiallisen uskonasioiden pohtimisen tuloksena? Mikä on opettajan vastuu? Lopuuko se toteamukseen: olen tehnyt kaikkeni, mutta hän ei vaan usko itseään autuaaksi? Miten voi kouluttamaton maallikkosaarnaaja auttaa lääketieteellisesti lähes psykoosiin vaipunutta ihmistä? Saarnaamalla syntejä anteeksi, ja osoittamalla hoitavan psykiatrin yhteystiedot? Liian monta ihmiselämää on uhrattu lahkolaisuuden alttarille. Tämä ei koske mitään erityistä uskonlahkoa, ongelma on tiedostettu, mutta vaiettu kaikissa uskonnollisissa yhdyskunnissa.
Vastuu?
J.I
13954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Homo homini lupus.
Psykoosin ja muiden psyykkisten sairauksien ja häiriöiden parantaminen kuuluu psykiatreille, ei saarnasmiehille.
Ongelmaa voisi lähestyä ennalta ehkäisevästi, jolloin apuna voisi olla henkilön läheiset. Saarnaajia ja saarnoja kuulee niin laidasta laitaan, että olisi parempi tietää ketä menee kuulemaan, ettei tarvitse kuulla ahdistavaa omanvanhurskauden tuomiosaarnaa, jolla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa. Kristillisyys oikein "käytettynä" vahvistaa psyykettä, mutta voi heikolle ihmiselle väärinkäytettynä olla turmiollista.
Suomenssa toimii myös oma organisaatio uskonnon uhreille. www.uskontojenuhrientuki.fi
-Psykoosin ja muiden psyykkisten sairauksien ja häiriöiden parantaminen kuuluu psykiatreille, ei saarnasmiehille.-
Psykoosi tiettävästi aiheutuu joistakin mielenterveyttä järkyttävistä asioista? Voiko jokin ulkopuolinen taho ennalta ehkäistä kiihkouskovaisuuden aiheuttamia henkisiä traumoja? Aika vaikeata on, lahkon sisäpuolelta ei apua saa, ei ainakaan jos uhrin omaiset ovat erilailla ajattelevia, kuin mitä uhrille on vuosikaupalla syötetty! Tunteeko tässä vastuunsa lahkolaissaarnaajat?
Tarkoitin tietenkin psykoosissa olevan ihmisen hoito kuuluu ammattilaisille. Asia on hieman vaikea. Voisin kuvitella, että ed. viestissäni mainitsemani instanssi voisi auttaa.
Lahkolaissaarnaaja(t) on vihkitytynyt asialleen ja tuskin tuntee tehneensä mitään väärää. Suomessa on uskonnonharjoittamisen vapaus (tietyillä rajoituksilla) ja myös henkilökohtainen uskonnonvapaus.
Psykoosihan on raju tila psyykkeessä, johon tarvitaan nopeaa psykiatrista hoitoa. Jos kyseisen henkilön psyyke tasaantuu, mutta uskonnollinen tarve pysyy, ehdottaisin ottamaan yhteyttä paikkakunnan Luterilaisen kirkon pappiin. Teologeilla on koulutusta myös tämänkaltaisten tapausten käsittelyssä.
Kiitos TFSH asiallisesta vastauksestasi. Harvoin näissä keskestelupalstoissa saa asialliasia vastauksia kysymyksiinsä. Tilanne on juuri vastauksesi viimeisen kappaleen mukainen, tosi vaikea, mutta ei selvittämätön.
Itse olen sen alan ammattilainen ja sen verran psykoosista että se on suojautumisreaktio johonkin liian ahdistavaan tilanteeseen. Mieli ikäänkuin pakenee psykoosiin.
Jokin on mennyt pieleen ja vääränlainen "hoito" (esim. saarnaaminen) saattaa viedä ihmisen uskon Jumalaan kokonaan.
Kyllä vakavat mielenterveyden häiriöt pitää hoitaa ammattilaisten voimin. Sitten tosiaan kannatan kanssa luterilaisen papin tapaamista.
On hienoa joskus kuunnella oikein palavaa saarnaajaa, mutta henkisessä hädässä oleva ei näe sitä "saarnaa" niin vaan se saattaa ahdistaa ja asiat, objektit ja subjektit sekoittuvat ja saattavat muuttaa koko "saarnan" aivan nurinpäin!
Mielestäni heinoin uskonnollinen ensiapu olisi esirukous hiljasesti kukin tykönään.
"Kyllä vakavat mielenterveyden häiriöt pitää hoitaa ammattilaisten voimin. Sitten tosiaan kannatan kanssa luterilaisen papin tapaamista."
Vaan tietyissä uskonnolisissa yhdyskunnissa luterilainen kirkko pappeineen ei edusta sitä oikeaa ja puhdasta uskoa? Näin olen ymmärtänyt kuunnellessani eri uskonsuuntien puhujien näkemyksiä. Usein papin tapaaminen jää vain ehtoolisenjakotilaisuuteen, naispapin suorittama ehtoollisen jako on esim. esik.lastadiolaiselle liikkeelle kauhistus.
Tuollaisen kriisin vallitessa on mielestäni paras tavata joku "maltillinen", teologiaa ja sielunhoitoa opiskellut ihminen...Olis se sitten ev.lut. pappi tai vaikkapa katolilainen pappi...
Tai voi olla tapaamattakin! se oli vain minun mielipide.
Oma mielipiteeni on myös se että ehkä kiihkeä saarnamies ei välttämättä ole paras vaihtoehto (siis välttämättä).
En yritä herättää väittelyä asiasta, varsinkaan kun en tiedä taustoja tarkemmin. Jokainen toimikoon vakaumuksensa mukaan.
Itse kyllä olen saanut keskustelukaverin ev.lut. papeista tarvittaessa... Sekä mies että naispapista. Olen sitä itsekin joskus tarvinut.
Psyykkinen kriisi/sairastuminen vaatii asaianmukaista hoitoa alan asiantuntijoilta. Papit eivät kuulu siihen ammattiryhmään.
Psykoosiin tai masennukseen sairastuminen on enemmän yhteydessä ko henkilön riskialttiuteen enemmän kuin uskonnollisen yhteisön tapaan julistaa sanomaansa tai siihen, miten taitavia/taitamattomia yhteisöä palvelevat sananjulistajat ovat.
Uskonnollisen yhteisön jättäminen ja siirtyminen toiseen, sen julistajien vaikutuspiiriin tuskin poistaa sairastuneen/ ahdistuneen henkilön perusongelmaa - se siirtyy vain hetkeksi.
Uskonnon kahdet kasvot - kirjassa on melko hyvin selostettu eri uskonnollisten yhteisöjen suhtautumista ammattiapuun turvautumisessa. Jos en aivan väärin muista, suurin osa yhteisöistä suhtautui myötämielisesti ja kannustavasti psyykkisen alan ammttiauttajiin tukeutumista kriisin/ sairastumisen/uupumisen kohdatessa.
Maltillisia ja "vauhkoja" löytynee joka piiristä. Puskaradion kautta voi löytyä psyykkisessä kriisissä olevalle maltillinen sielunhoitaja, joka on kykenevä sekä hoitamaan kriisissä olevan hengellistä puolta, että ohjaamaan tätä ammattiauttajan puheille. Sellainen sielunhoitaja ei lisää taakkoja eikä vaadi, elää vierellä ja parhaassa tapauksessa saa ko henkilön hakeutumaan todellisen avun pariin - psykologille, psykiatrille, mielenterveystoimistoon.
Kirkon piirissä(kaikella kunnioituksella) voi myös löytyä kaikenlaisia työntekijöitä ja toimintoja. Ahdistuneen voi olla yhtä vaikeaa istua palavan maallikkosaarnaajan maalatessa viimeisen päivän tapahtumia kuin kuunnella pappia, jonka ainoa työväline hänelläkin, on sana ja sakramentit. Katolisen papin tapaaminen voi sekin pahentaa, sairastumaisillaan oleva ihminen voi omasta ahdistuksestaan tulkita kenenkä tahansa puhetta vahvistukseksi vaikkapa omalle sisäiselle pahuudelleen.
Uskonnollisesta yhteisöstä käsin ei voida selittää mielenterveydellisten ongelmien esiintymistä, kyseessä on yksilön oma psyykkinen rakenne ja riskialttius. Lempeä ja ymmärtäväinen sielunhoitaja voi rauhoittaa hätääntynyttä ja ohjata avun piiriin. Sairastuneen suuri apu on se, ettei hän millonkaan koe hylkäämistä sairautensa vuoksi, siinä on vastuun kantamista kaikilla.
OLen joskus pohtinut sitä, kuinka paljon puhujien ja pappien omat tarpeet voidaan heijastaa kuulijakuntaan. Tällaista mielestäni tapahtuu niin maallikkosaarnaajien kuin pappienkin taholta. Seurakunnan osana olisikin valvoa, ettei tämä inhimillinen osuus saisi ylivaltaa. Ammattilaisen näkökulmasta käsin antaisin kriisissä olevalle ohjeen hakeutua mielenterveyspalvelujen piiriin ja tukeutua niihin "oman piirin" uskonystäviin, jotka tiedän lempeiksi ja ymmärtäväisiksi. Aika moni on kriisin keskellä vaihtanut "laumasta toiseen" ja usealle näitä vaihtoja on monta. Tästäkin voi päätellä, että uskonnollisen yhteisn vaihtaminen ei paranna itse ongelmaa. Parasta olisi ottaa härkää sarvista ja pureutua siihen, mikä todella vaivaa - se ei ole hengellistä, vaan henkisät laatua. Varottaisin hakeutumasta karismaattisten ryhmien tilaisuuksiin, esim Hengen uudistus kirkossamme- liike. Parantamiseen keskittyvät ryhmät ovat mielestäni omiaan lisäämään ongelmien hengellistämistä ja estävät avun hankkimista.
Konekirjotustaitoni on edelleen kovin puutteellinen, joten pyydän anteeksi lukuisia virheitä kirjoituksessani. Tekstin sisällön ymmärtänee silti.
Pohdin tässä itsekseni että miten säilyttää se kultainen keskitie.
On myös täysin mahdollista että joku "ei-uskovainen" ammattiauttaja yhdistää ongelmat uskontoon, ja ehdottaa etäisyyttä kirkkoon... Toisaalta voi olla paikallaan, mutta toisaalta taas... Syyllistääkö se Jumalan?
Ihminenhän on kokonaisvaltainen organismi ja tottakai uskovainen psyykkisesti sairas ihminen on paketti jota avaamalla usko tulee vahvasti esille.
Pahimmassa tapauksessa joku voi yrittää ehdottaa koko uskon unohtamista "koska se sekoittaa pään".
Toisaalta sekin on totta että on olemassa niin kiihkomielisiä saarnaajia on että se tekee heidät ahdasmielisiksi...Meitä on niin moneksi, ja niin on tarkoituskin.
Tällaiset väkevät puheet voivat herättää alttiissa, taipuvaisessa mielessä hyvin negatiivisia reaktioita ja itsesyytöksiä -tuntuu että synnintunto on ylitsepääsettömän painava asia.
Niin, tämä vain oli sellaista ajatusten virtaa ja pohdintaa. Tuli vain mieleen, koska minutkin kasvatettiin Jumalan pelkoon ja painin vieläkin sen asian kanssa että syntini on todellakin annettu anteeksi Kristuksen veressä. Syllistän jatkuvasti itseäni.
Onnekseni koen olevani aika vahva ihminen ja olen pärjännyt itseni kanssa ja kiitos muutamalle ihanalle ihmisellekin =)
Mutta, voin helposti kuvitella että joku murtuukin.
Niin että mikä se olisi: Ammattiapua, rakkautta ja kuitenkin se Jumalan säilyttäminen elämässään..
Sinä et ole ammattilainen, sen näkee tavastasi kirjoittaa asiasi ja sanottavasi.
Olet ruumiillisen työn tekijä.
Taidat olla tarkka kaveri, en toki omassa työssäni voisi hyväksyä yhtä paljon kirjoitusvirheitä kuin täällä virtuaalihenkilönä. Tosin minulla on kirjoitustyössäni asianmukaista apua, joten tekemäni virheet eivät ole haittana, asiat kirjaava taitava henkilökunta osaa työnsä erinomaisesti.
Ruumillinen työkin on tuttua, joten et aivan väärää analyysia tehnyt.
Mutta jospa jättäisimme minun persoonani keskustelun ulkopuolelle perehtyäksemme aiheeseen.
Olen edelleen sitä mieltä, että mielenterveysongelmien hoitaminen sujuu varmaan parhaiten asian ammattilaisten taholta ja että muiden kuin uskonnollisten ongelmien hengellistäminen estää todellisen ongelman selvittämisen. Mielenterveysongelmia esiintyy sekä uskoviksi itsensä lukeutuvilla että heillä, jotka eivät koe olevansa edes uskonnollisia.
Edelleenkin väitän, että uskonnolliset yhteisöt eivät tuota "uhreja", siihen ei pysty palavinkaan maallikkosaarnaaja tai korkeakirkollisin pappi. Yhteisöä vaihtamalla vain harvoin tapahtuu todellista psyykkisten ongelmien selviämistä vaikka aika monet lähtevätkin jostakin ryhmästä "ovet paukkuen" siirtyäkseen johonkin toiseen. Jotta me todella voisimme olla avuksi, on syytä pitää erillään hengellisten asioiden, mm laillisen ja tunteisiin vetoavan julistuksen tuottama hengellinen ahdistus - johon apuna voi olla sielunhoito taitavan ja asiansa osaavan henkilön toimesta. Psykoosi ja syvä masennus ovat niin vakavia asioita, ettei niistä kärsivä henkilö voi saada apua muutoin kuin mielenterveysalan ammattilaisten taholta. On syytä muistaa, että Jumalan apua on kaikki seurakunnan ulkopuolinenkin apu, tulipa se sitten minkä ammattikunnan kautta tahansa.
Tuomaalle hyviä illan jatkoja, sinäkin voisit tuoda omia ajatuksiasi aiheesta - niillä on keskustelun kulun kannalta paljon suurempaa merkitystä kuin sillä, miten oikeaan/väärään osut arvioinneissasi meistä kanssakeskustelijoiden ammatillisesta pätevyydestä/oikeellisuudesta.
Uskovienkin ihmisten keskuudessa on paljon henkistä hätää, kynnystä ammattiauttajien puoleen kääntymisessä pitäisi voida madaltaa.