Voi todellakin olla hiusten halkomista väittää että sielun koko on 1 /10000 osa hiuksen halkaisijasta, mutta tämä ei tarkoita sitä, kuten Madhava väitti, etteikö sielulla todella olisi kokoa upanishadien mukaan. 1/10000 osa voi tietysti olla viite siihen suuntaan, että tavallisen ihmisen on turha ryhtyä sielua mittaamaan, mutta mittaamattomuus ei tarkoita sitä etteikö sielulla (upanishadien mukaan) todella olisi jokin koko. Jos sielu siis käsitetään tietoisuudeksi, ongelmana on ehkä juuri tuo PIENI, atomimainen koko: ruumishan on lähes kauttaaltaan tietoinen, mutta sitä se ei voisi olla jos tietoisuus olisi umpioitunut stomikokoiseen sieluun. Jos tietoisuus taas leviää sielusta ruumiiseen, niin silloin se välttämättä kasvaa ainakin ruumiin kokoiseksi eikä enää ole 1/10000 hiuksen halkaisijasta. Acintya....käsittämätöntä.
Vastaukset 108
- Madhava
Älä suotta aloita uutta ketjua joka postille, jatka samaan ketjuun kirjoittamalla vastaus jo lähettämääsi postiin. Ketjun tarkoitus on koota samanaiheiset postit yhteen paikkaan.
- Govinda das
Jumala on mittaamaton suuri, mutta hän on myös laajentunut erillisiksi osasiksi, yksilösieluiksi jotka taas ovat mittaamattoman pieniä. Siten hän on samaan aikaan rajattoman suuri ja pieni.
Tietoisuus laajenee ruumiiseen kuin aurinko leviää säteillään maailmankaikkeuteen. Aurinko matkaa omalla radallaan mutta on silti läsnä joka paikassa valonsäteiden välityksellä. Emme voi kuitenkaan sanoa että aurinko olisi läsnä esim. tässä huoneessa, vaikka samaan aikaan se kuitenkin on tässä juuri tuon valonsa välityksellä.Käsittämätön ykseys ja erillisyys samanaikaisesti. - helatriops
Ystävä hyvä, tämä filosofiointisi on sinällänsä ihan rattoisaa ajankulua ja kirjoituksestasi läpikuultaa innostus atomin halkaisuun ja sielun koon pohdiskelun puoleen. Juuri tuo innostuksen esiintuleminen on hyvin suotavaa. Mutta filosofioinneillakin on omat heikot puolensa vangita meidän ajattelumme kiertämään kehää...
Voit kääntää vaikka välillä ajatuksen poikasesi tutkiskelemaan käytännön aihelmia, ja voit löytää ihmeellisiä asioita hyvin läheltä elämäsi kulkua. Myös konkreettisissa ja käsinkosketeltavissa joka päivän askareissa voimme törmätä sielun ihmeellisyyteen, puhumattakaan sitten Jumalan Suuresta Ihmeellisyydestä.
Näetkö kevään tulon ja heleän vihreyden? Sen siivittämänä toivon sinulle kaikkea hyvää!- Anonyymi00006
Kerran yksi lukija esitti minulle mielenkiintoisia kysymyksiä. Lähetin ne Veda-viisaalle ja vastaukset ovat myös mielenkiintoisia. Lyhyesti sillä tavalla, haluan jakaa ne kanssanne.
Ovatko kaikki yksityiset sielut samankokoisia?
Sielun koko on suhteellinen käsite. Vedalaisissa kirjoituksissa on joitakin kuvauksia sielun koosta, mutta en usko, että niitä pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Pikemminkin sielu on äärettömän pieni henkikipinä, pieni hiukkanen jumalallista olemusta, jolla on samanaikaisesti käytössään ehtymätön energiavarasto. Siksi sielu tuon Jumalan luovan ja luomisvoiman ... kykenee kaikessa merkityksettömyydessään paljoon: voidaan mainita sekä ilmeisiä esimerkkejä historiassa toimineista suurista ihmisistä että ei-selviä ("myyttisiä") esimerkkejä suurista persoonallisuuksista, joilla on tiettyjä voimia ja joita kuvataan pyhissä kirjoituksissa: Jeesus Kristus, Buddha, Muhammed, Narada Muni, Shukadev Gosvami, Brahma ja muut, jotka vaikuttivat uskomattomalla tavalla ihmiskuntaan. Siksi näiden sielujen "koko" (ei kirjaimellisessa mielessä, vaan vaikutusvaltansa laajentumisen mielessä) on valtava, ne ovat suurempia kuin tavallisten ihmisten sielut.
-------------------------
Tilavuus, paino ja tila ovat aineen ominaisuuksia
Totta. Meidän on kuitenkin muistettava, että kaikella on prototyyppinsä henkimaailmassa. Se vain ilmenee siellä eri tavalla, eikä Ääretöntä voi lähestyä rajallisin keinoin. ...
Meidän on ymmärrettävä, että tilavuus, paino ja paikka, jotka ovat aineellisen maailman objektiivisia ominaisuuksia, voivat ilmetä myös henkimaailmassa. Ihmisillä on liian syvällä mielessään persoonattomia käsityksiä. Jos puhumme henkisestä, puhumme jostain epämääräisestä ja hämärästä. Mutta miksi? Jos se on määritelmällisesti korkeampi energia, miksi siinä ei voi ilmetä alemman energian ominaisuuksia? Aivan päinvastoin: ilmenee, ja laajemmin ja monipuolisemmin, jos niin haluatte. Jopa aineellisessa maailmassa fysikaaliset ominaisuudet ovat monitulkintaisia: hiukkas-aaltodualismi, tarkkailijailmiö, Schrödingerin kissa. Entä henkinen maailma? Kaikilla ominaisuuksilla on paikkansa, mutta supersubjektiivisen todellisuuden ylivoimaisuuden vuoksi nämä ominaisuudet voivat muuttua ja ne voidaan havaita eri tavalla.
-------------------------------------------
Kuinka mikään henkinen asia voi olla minkään kokoinen? Vai miten se voi olla jossain paikassa?
... on olemassa kaksi selitystä. Ensinnäkin on olemassa sellainen asia kuin lila, Jumalallinen leikki, korkeamman todellisuuden ilmeneminen alemmassa todellisuudessa. Ja toinen kohta: tarkkailija. Toisin sanoen henkisen energian ei ole vaikeaa korkeampana energiana manipuloida alempaa energiaa - materiaa - jotta ehdollistuneelle tarkkailijalle, jolla on rajoitettu näkemys, ilmenisi korkeampia todellisuuksia aineellisen maailman ominaisuuksien kautta. Yksinkertaisesti sanottuna rajaton henkinen energia ottaa muodon, koon ja ilmenee tietyssä paikassa, jotta se voisi näkyä rajalliselle tietoisuudelle. Se on eräänlainen projektio. Yhtä paljon kuin me itse olemme.
---------------------------------------------
Minkä kokoinen on ajatus ja sijaitseeko se tietyssä pisteessä avaruudessa? Mikä on melodian tai värin koko?
Ajatus on aineellista, mutta se on hyvin hienovaraista energiaa. Se voi siirtyä avaruuden yhdestä pisteestä toiseen hetkessä. Kaikki riippuu sen omistajan ajatuksen voimakkuudesta ja keskittyneisyydestä. Se voi keskittyä yhteen pisteeseen, mutta se voi myös hämärtyä.
Ajatuksen koko on aineellisessa maailmassa käytännöllisesti katsoen rajaton. Ihmisen ajatukset keskittyvät vain selviytymiseen ja lihallisten tarpeiden tyydyttämiseen, kun taas Brahman ajatukset kattavat koko maailmankaikkeuden, jonka hän luo tietoisuudestaan käsin. Alkoholistin ajatus pyörii alkoholin ympärillä, lapsen ajatus viihteen ja huvin ympärillä, tiedemiehen ajatus tieteen löytöjen ympärillä, pyhimyksen ajatus myötätunnon ympärillä lähimmäistään kohtaan ja sielunsa pelastamisen ympärillä.
Melodiaa tai väriä ei voi mitata edes aineellisessa maailmassa. Nuotteja on seitsemän ja puoliääniä viisi, mutta ne luovat äärettömän määrän melodioita, äärettömän musiikillisen monimuotoisuuden. Miten tätä voidaan mitata ja laskea? Värejä on seitsemän, joidenkin mielestä niitä on yhteensä kolme. Tämän lisäksi meillä on kuitenkin sävyjä, osasävyjä, puolisävyjä ja sävyjä, minkä seurauksena värit ovat niin erilaisia, että niitä on vaikea laskea, puhumattakaan subjektiivisen havaitsemisen eroista.
Entä sitten taas, entä henkinen todellisuus? Kirjoituksissa sanotaan, että kun olemme henkimaailmassa, kuulemme uusia ääniä ja näemme uusia värejä, kaikki paljastuu meille uudella tavalla. Henkisessä maailmassa myös väri voi kuulostaa tai olla muodoltaan; äänellä voi olla väri ja myös muoto.
--------------------------------------
Katkelma vastauksesta. Käännösvirheet suomen kielellä.
Perustuu SCS Mathin filosofiaan.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com - Anonyymi00008
Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWMmasokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWMSuurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.
Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Suurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.
Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWMHe myös loivat vahvasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, joka poisti ja tukahdutti satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjaston,
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
He myös loivat vahvasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, joka poisti ja tukahdutti satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjaston,
Palautetaan, kunnes jossakin säilyy.
Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä. - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Palautetaan, kunnes jossakin säilyy.
Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Nykyään maailmassa on hyvin yleistä, että jokaisessa ulkoisessa uskonnollisessa tai uskomusjärjestelmässä toimii huijareita. Pimeän okkultismin harjoittajat ovat ujuttaneet väärennettyjä uskomusjärjestelmiä kaikkiin suuriin hengellisiin perinteisiin hallitakseen ihmisten ajattelua niin tehokkaasti, etteivät ihmiset koskaan ymmärrä omaa suvereniteettiaan yksilöinä tai kollektiivista voimaansa luoda todellisuutta yhdessä luonnonlain mukaisesti. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Nykyään maailmassa on hyvin yleistä, että jokaisessa ulkoisessa uskonnollisessa tai uskomusjärjestelmässä toimii huijareita. Pimeän okkultismin harjoittajat ovat ujuttaneet väärennettyjä uskomusjärjestelmiä kaikkiin suuriin hengellisiin perinteisiin hallitakseen ihmisten ajattelua niin tehokkaasti, etteivät ihmiset koskaan ymmärrä omaa suvereniteettiaan yksilöinä tai kollektiivista voimaansa luoda todellisuutta yhdessä luonnonlain mukaisesti.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Kaikkien näiden perinteiden alkuperäinen esoteerinen perusta oli luonnonlakia kuvaava vertauskuvallinen ja symbolinen opetus. ...
Ymmärtääksesi sen, mistä aion puhua aidon ja väärän kristinuskon yhteydessä, sinun täytyy tunnistaa, että suhteellinen eli relationaalinen ajattelu on välttämätöntä. Tässä puhutaan usein symboliikasta ja vertauskuvista, joten on kyettävä ajattelemaan asioiden välisiä suhteita. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Kaikkien näiden perinteiden alkuperäinen esoteerinen perusta oli luonnonlakia kuvaava vertauskuvallinen ja symbolinen opetus. ...
Ymmärtääksesi sen, mistä aion puhua aidon ja väärän kristinuskon yhteydessä, sinun täytyy tunnistaa, että suhteellinen eli relationaalinen ajattelu on välttämätöntä. Tässä puhutaan usein symboliikasta ja vertauskuvista, joten on kyettävä ajattelemaan asioiden välisiä suhteita.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Relationaalinen ajattelu on välttämätöntä, jotta voidaan yhdistää käsitteellisiä ajatuksia ja ymmärtää, että sanoilla, määritelmillä ja symboleilla voi olla erilaisia merkityksiä asiayhteydestä riippuen.
Tällä hetkellä oma sisäinen käsityksesi kristinuskosta saattaa rajoittua 300-luvulla kehittyneeseen Konstantinuksen ajan versioon kyseisestä perinteestä – toisin sanoen kirkon määrittelemään kristinuskoon.
Ne, jotka takertuvat sanojen kiinteisiin merkityksiin, kohtaavat suuria vaikeuksia sellaisen relationaalisen ajattelun käyttämisessä, jota okkultismin, mukaan lukien kristinuskon esoteerisen muodon, ymmärtäminen edellyttää.
Tällaista relationaalista ajattelua sovelletaan moniin filosofisiin käsitteisiin, sanoihin ja symboleihin. Esimerkiksi Luciferin käsite ja merkitys vaihtelevat suuresti sen mukaan, puhummeko valon luciferianismista vai pimeän luciferianismista. Lucifer ei ole yksi... - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Relationaalinen ajattelu on välttämätöntä, jotta voidaan yhdistää käsitteellisiä ajatuksia ja ymmärtää, että sanoilla, määritelmillä ja symboleilla voi olla erilaisia merkityksiä asiayhteydestä riippuen.
Tällä hetkellä oma sisäinen käsityksesi kristinuskosta saattaa rajoittua 300-luvulla kehittyneeseen Konstantinuksen ajan versioon kyseisestä perinteestä – toisin sanoen kirkon määrittelemään kristinuskoon.
Ne, jotka takertuvat sanojen kiinteisiin merkityksiin, kohtaavat suuria vaikeuksia sellaisen relationaalisen ajattelun käyttämisessä, jota okkultismin, mukaan lukien kristinuskon esoteerisen muodon, ymmärtäminen edellyttää.
Tällaista relationaalista ajattelua sovelletaan moniin filosofisiin käsitteisiin, sanoihin ja symboleihin. Esimerkiksi Luciferin käsite ja merkitys vaihtelevat suuresti sen mukaan, puhummeko valon luciferianismista vai pimeän luciferianismista. Lucifer ei ole yksi...Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Tämä relationaalinen ajattelu soveltuu moniin filosofisiin käsitteisiin, sanoihin ja symboleihin. Esimerkiksi se, mitä Luciferin käsite on ja mitä se tarkoittaa, vaihtelee suuresti riippuen siitä, puhummeko valon luciferianismista vai pimeyden luciferianismista. Lucifer ei ole yksi ja sama asia. Luciferin käsite saa erilaisen merkityksen sen ajatussuunnan mukaan, josta kulloinkin puhumme. Jos siis takerrut pelkkään sanaan, et tule ymmärtämään itse käsitettä.
Sana Lucifer voi tarkoittaa kahta eri asiaa, aivan kuten sana Kristus voi tarkoittaa kahta eri asiaa ja sana kristinusko voi tarkoittaa kahta eri asiaa. Merkitys on aina ymmärrettävä asiayhteydessään ja relationaalisen ajattelun kautta.
Tämän esimerkin täydentämiseksi: pimeyden luciferianismissa Lucifer on se, joka haastaa luomakunnan ja Luojan. Hän ajattelee: ”Minusta tulee Luojan kaltainen hankkimalla tietoa ja käyttämällä sitä aseena. Minusta tulee Jumalan kaltainen, kaikkivoipa ja kaikkivaltias. Käytän tietoa valona.” Tätä Lucifer-nimi merkitsee – valonkantajaa, valontuojaa. Mutta tässä valoa tuodaan hallinnan ja orjuuttamisen välineeksi.
Tämä on pimeyden Lucifer – se, mitä monet kutsuvat raamatulliseksi tai kristilliseksi langenneen tietoisuuden ja langenneen tiedon muodoksi. Se on ”musta aurinko”, jossa tietoa käytetään aseena.
Sitten on valon Lucifer – todellinen valontuoja. Hän tuo Luojan valon ihmisille auttaakseen heitä avaamaan mielensä ja ymmärtämään moraalia sekä luonnonlakia. Tätä kutsutaan valon luciferianismiksi.
Näin ollen sana Lucifer tarkoittaa asiayhteydestä ja perinteestä riippuen kahta täysin erilaista asiaa.
Ihmiset takertuvat aivan liian helposti sanoihin. Meidän on oltava joustavia. En tarkoita, että jokainen sana pitäisi määritellä uudelleen mielivaltaisesti, vaan että symbolisten käsitteiden kohdalla on ymmärrettävä niiden merkitys asiayhteydessä. - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Tämä relationaalinen ajattelu soveltuu moniin filosofisiin käsitteisiin, sanoihin ja symboleihin. Esimerkiksi se, mitä Luciferin käsite on ja mitä se tarkoittaa, vaihtelee suuresti riippuen siitä, puhummeko valon luciferianismista vai pimeyden luciferianismista. Lucifer ei ole yksi ja sama asia. Luciferin käsite saa erilaisen merkityksen sen ajatussuunnan mukaan, josta kulloinkin puhumme. Jos siis takerrut pelkkään sanaan, et tule ymmärtämään itse käsitettä.
Sana Lucifer voi tarkoittaa kahta eri asiaa, aivan kuten sana Kristus voi tarkoittaa kahta eri asiaa ja sana kristinusko voi tarkoittaa kahta eri asiaa. Merkitys on aina ymmärrettävä asiayhteydessään ja relationaalisen ajattelun kautta.
Tämän esimerkin täydentämiseksi: pimeyden luciferianismissa Lucifer on se, joka haastaa luomakunnan ja Luojan. Hän ajattelee: ”Minusta tulee Luojan kaltainen hankkimalla tietoa ja käyttämällä sitä aseena. Minusta tulee Jumalan kaltainen, kaikkivoipa ja kaikkivaltias. Käytän tietoa valona.” Tätä Lucifer-nimi merkitsee – valonkantajaa, valontuojaa. Mutta tässä valoa tuodaan hallinnan ja orjuuttamisen välineeksi.
Tämä on pimeyden Lucifer – se, mitä monet kutsuvat raamatulliseksi tai kristilliseksi langenneen tietoisuuden ja langenneen tiedon muodoksi. Se on ”musta aurinko”, jossa tietoa käytetään aseena.
Sitten on valon Lucifer – todellinen valontuoja. Hän tuo Luojan valon ihmisille auttaakseen heitä avaamaan mielensä ja ymmärtämään moraalia sekä luonnonlakia. Tätä kutsutaan valon luciferianismiksi.
Näin ollen sana Lucifer tarkoittaa asiayhteydestä ja perinteestä riippuen kahta täysin erilaista asiaa.
Ihmiset takertuvat aivan liian helposti sanoihin. Meidän on oltava joustavia. En tarkoita, että jokainen sana pitäisi määritellä uudelleen mielivaltaisesti, vaan että symbolisten käsitteiden kohdalla on ymmärrettävä niiden merkitys asiayhteydessä.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
..
Älkää siis takertuko sanoihin. Ymmärtäkää käsitteet. Siksi sanon, että tieto, sanat ja symbolit eivät itsessään ole hyviä tai pahoja. Ne ovat välineitä käsitteellisten ajatusten ymmärtämiseen. Ratkaisevaa on se, mitä teemme tällä tiedolla. Vasta tekomme muuttavat tiedon hyväksi tai pahaksi tässä maailmassa.
Aito kristitty ymmärtää, että kaikki tieto on neutraalia – ei itsessään hyvää eikä pahaa. Myös okkulttista tietoa voidaan käyttää hyvään. Se on ollut kätkettynä, mutta nyt se tuodaan esiin.
Siitä poistetaan salaisuuden verho, ja sitä opetetaan ihmisille, jotta pelin lähtökohdat tasoittuisivat. Se, mikä ennen oli sinulta salattua, voidaan nyt ymmärtää, samoin kuin se, miten sinua on tämän tiedon avulla manipuloitu. Tämä on okkulttisen tiedon käyttämistä oikeisiin tarkoituksiin.
Aito kristitty käyttää relationaalista ajattelua tutkiakseen ja ymmärtääkseen okkultismia, jotta hän voisi tuntea luonnonlain ja sovittaa oman käyttäytymisensä todellisen moraalin mukaiseksi.
Kaikki tämän suuren palapelin osat on asetettava paikoilleen, jotta kokonaiskuva – todellinen Kristus ja todellinen antikristus – voidaan ymmärtää.
..
Numerologia on relationaalisen ajattelun muoto, jota voidaan käyttää käsitteellisten ajatusten havainnollistamiseen. Se on okkulttinen relationaalisen ajattelun järjestelmä – sitä numerologia pohjimmiltaan on.
Tällaisen relationaalisen ajattelun soveltaminen voi avata käsitteitä syvempään ymmärrykseen. Myös symboliikka, vertauskuvat ja metaforat voivat... - Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
..
Älkää siis takertuko sanoihin. Ymmärtäkää käsitteet. Siksi sanon, että tieto, sanat ja symbolit eivät itsessään ole hyviä tai pahoja. Ne ovat välineitä käsitteellisten ajatusten ymmärtämiseen. Ratkaisevaa on se, mitä teemme tällä tiedolla. Vasta tekomme muuttavat tiedon hyväksi tai pahaksi tässä maailmassa.
Aito kristitty ymmärtää, että kaikki tieto on neutraalia – ei itsessään hyvää eikä pahaa. Myös okkulttista tietoa voidaan käyttää hyvään. Se on ollut kätkettynä, mutta nyt se tuodaan esiin.
Siitä poistetaan salaisuuden verho, ja sitä opetetaan ihmisille, jotta pelin lähtökohdat tasoittuisivat. Se, mikä ennen oli sinulta salattua, voidaan nyt ymmärtää, samoin kuin se, miten sinua on tämän tiedon avulla manipuloitu. Tämä on okkulttisen tiedon käyttämistä oikeisiin tarkoituksiin.
Aito kristitty käyttää relationaalista ajattelua tutkiakseen ja ymmärtääkseen okkultismia, jotta hän voisi tuntea luonnonlain ja sovittaa oman käyttäytymisensä todellisen moraalin mukaiseksi.
Kaikki tämän suuren palapelin osat on asetettava paikoilleen, jotta kokonaiskuva – todellinen Kristus ja todellinen antikristus – voidaan ymmärtää.
..
Numerologia on relationaalisen ajattelun muoto, jota voidaan käyttää käsitteellisten ajatusten havainnollistamiseen. Se on okkulttinen relationaalisen ajattelun järjestelmä – sitä numerologia pohjimmiltaan on.
Tällaisen relationaalisen ajattelun soveltaminen voi avata käsitteitä syvempään ymmärrykseen. Myös symboliikka, vertauskuvat ja metaforat voivat...suurin osa niistä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, ilmentää todellisuudessa Kristus-tietoisuuden vastakohtaa.
"valheelliset kristityt ovat antikristuksia. - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
suurin osa niistä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, ilmentää todellisuudessa Kristus-tietoisuuden vastakohtaa.
"valheelliset kristityt ovat antikristuksia.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
mysteeriperinteet muodostivat varhaisen kristinuskon esoteerisen opetuksen hengellisen ytimen. Jos tällainen ajattelutapa olisi kuitenkin levinnyt laajasti tavallisen kansan keskuuteen, se ei olisi palvellut Rooman valtakuntaa hallinneen psykopaattiseksi kuvaillun eliitin etuja. Hallitseva luokka oli hänen mukaansa jo joutunut tukahduttamaan juutalaisten kapinoita vuosisataa aiemmin, ja nyt sen oli löydettävä keino estää uudenlainen kapina ennen kuin se leviäisi laajemmalle. - Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
mysteeriperinteet muodostivat varhaisen kristinuskon esoteerisen opetuksen hengellisen ytimen. Jos tällainen ajattelutapa olisi kuitenkin levinnyt laajasti tavallisen kansan keskuuteen, se ei olisi palvellut Rooman valtakuntaa hallinneen psykopaattiseksi kuvaillun eliitin etuja. Hallitseva luokka oli hänen mukaansa jo joutunut tukahduttamaan juutalaisten kapinoita vuosisataa aiemmin, ja nyt sen oli löydettävä keino estää uudenlainen kapina ennen kuin se leviäisi laajemmalle.Rooman valtakunnan alueella tapahtui ensimmäisellä vuosisadalla lukuisia juutalaisten kapinoita, koska juutalaiset eivät halunneet olla Rooman vallan alaisia. Samalle ajanjaksolle sijoittuu myös Jeesuksen elämä. Puhujan mukaan monet ovat esittäneet, että Jeesuksen opetukset rohkaisivat tällaisia kapinaliikkeitä.
Hänen mukaansa Rooman hallitsijat havahtuivat siihen, etteivät ihmiset enää uskoneet heidän valheisiinsa, propagandaan ja harhaanjohtamiseen eivätkä enää alistuneet pelkästään väkivallan avulla ylläpidettyyn valtaan. Ihmiset alkoivat hänen mukaansa vapauttaa omaa ajatteluaan, ja hallitseva luokka piti tätä vakavana kriisinä, johon oli vastattava. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Rooman valtakunnan alueella tapahtui ensimmäisellä vuosisadalla lukuisia juutalaisten kapinoita, koska juutalaiset eivät halunneet olla Rooman vallan alaisia. Samalle ajanjaksolle sijoittuu myös Jeesuksen elämä. Puhujan mukaan monet ovat esittäneet, että Jeesuksen opetukset rohkaisivat tällaisia kapinaliikkeitä.
Hänen mukaansa Rooman hallitsijat havahtuivat siihen, etteivät ihmiset enää uskoneet heidän valheisiinsa, propagandaan ja harhaanjohtamiseen eivätkä enää alistuneet pelkästään väkivallan avulla ylläpidettyyn valtaan. Ihmiset alkoivat hänen mukaansa vapauttaa omaa ajatteluaan, ja hallitseva luokka piti tätä vakavana kriisinä, johon oli vastattava.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Flaviusten oma astroteologiaan perustuva uskonto oli omistettu aurinkojumalalle nimeltä Sol Invictus, "Voittamaton Aurinko". Näiden aurinkokulttien tavoitteena oli hänen mukaansa yhdistää Rooman valtakunta yhden valtion hallitseman uskonnon alle muuttamalla varhaisen kristinuskon filosofia vastaamaan heidän oman aurinkojumalansa myyttejä. Hän lisää, että nämä myytit olivat puolestaan peräisin vielä vanhemmista aurinkokulteista.
Hänen mukaansa tällaiset aurinkoon liittyvät myytit ulottuvat hyvin kauas historiaan. Esimerkkeinä hän mainitsee Tammuksen, Babylonin Nimrodin, zarathustralaisen perinteen, Egyptin Serapiksen, Horuksen ja Osiriksen sekä lukuisia muita aurinkoon liittyviä jumalhahmoja. Hänen mukaansa niitä on historian aikana ollut satoja. Aurinko symboloi hänen mukaansa valoa, tietoa, valaistumista ja hengellisyyttä. Aurinkosankarit puolestaan kuvasivat ihmistä, joka voitti sisäisen pimeytensä, aivan kuten nouseva aurinko voittaa yön pimeyden. Tämän vertauskuvan pohjalta hänen mukaansa syntyi koko aurinkomyyttien perinne. - Anonyymi00023
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Jos ekstremisti ei olisi täällä terrorisoinut, kukaan ei olisi ikinä sanallakaan maininnut kristinuskoa. Kaikki paljastukset johtuvat heidän sekaantumisestaan ja uskonnon pakottamisesta hindujen foorumilla. Kiitos heille, nyt tulee jatkuvasti lisää asioita ilmi. Jos olisitte jättäneet ihmiset täällä rauhaan, ihmiset olisivat edelleen siinä naiivissa uskossa, että se on rakkauden uskonto. Rakkaudesta puhutaan tauotta, mutta tuloksena on halu hävittää vääräuskoiset.
Nyt on paljastunut niiden väkisin kristinuskontoon pakottajien susien lampaan vaatteisiin puettu teeskentely. Jos ette olisi olleet täällä, kukaan ei olisi tästä tiennyt. Paljastukset ovat seurausta sekaantumisestanne.
Vaarallisinta on jatkuva rakkaudesta puhuminen, susi lampaan vaatteissa.
Ei huolta – historian suurimmat tyrannitkin tekivät niin ja siteerasivat Raamattua. Raamatun säestyksellä on juuri tehty historia kamalimmat julmuudet. - Anonyymi00024
vaikutusvaltainen Piso-suku oli jo ensimmäisellä vuosisadalla ryhtynyt ratkaisemaan Rooman "kristittyongelmaa". Tällä hän tarkoittaa hänen mukaansa niitä varhaisia kristittyjä, jotka ymmärsivät yksilön itsemääräämisoikeuden, tavoittelivat vapautta ja opettivat Jeesuksen alkuperäisiä vertauksia ja allegorioita todellisen vapauden välineinä.
Puhujan mukaan Piso-suku alkoi jo ensimmäisen vuosisadan puolivälissä rakentaa uuden valtionuskonnon perustaa. Hänen mukaansa tämän uskonnon tarkoituksena oli hallita ihmisten ajattelua ja tukahduttaa kapinointi hallitsevaa luokkaa vastaan. Se lupasi paremman kuolemanjälkeisen elämän, opetti helvetin pelkoa ja korosti hänen mukaansa orjaluokalle tarkoitettua alistumisen filosofiaa, jonka tavoitteena oli murskata ihmisten heräävä tietoisuus lopullisesti.
Se lupasi paremman kuolemanjälkeisen elämän, opetti helvetin pelkoa ja korosti hänen mukaansa orjaluokalle tarkoitettua alistumisen filosofiaa, jonka tavoitteena oli murskata ihmisten heräävä tietoisuus lopullisesti. - Anonyymi00025
Anonyymi00023 kirjoitti:
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Jos ekstremisti ei olisi täällä terrorisoinut, kukaan ei olisi ikinä sanallakaan maininnut kristinuskoa. Kaikki paljastukset johtuvat heidän sekaantumisestaan ja uskonnon pakottamisesta hindujen foorumilla. Kiitos heille, nyt tulee jatkuvasti lisää asioita ilmi. Jos olisitte jättäneet ihmiset täällä rauhaan, ihmiset olisivat edelleen siinä naiivissa uskossa, että se on rakkauden uskonto. Rakkaudesta puhutaan tauotta, mutta tuloksena on halu hävittää vääräuskoiset.
Nyt on paljastunut niiden väkisin kristinuskontoon pakottajien susien lampaan vaatteisiin puettu teeskentely. Jos ette olisi olleet täällä, kukaan ei olisi tästä tiennyt. Paljastukset ovat seurausta sekaantumisestanne.
Vaarallisinta on jatkuva rakkaudesta puhuminen, susi lampaan vaatteissa.
Ei huolta – historian suurimmat tyrannitkin tekivät niin ja siteerasivat Raamattua. Raamatun säestyksellä on juuri tehty historia kamalimmat julmuudet.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Flaviusten ja uusflaviusten hallitsijasuvut ymmärsivät, että Rooman valtakunta voitaisiin pitää koossa vain valtion ohjaaman uskonnon avulla. Tämän uskonnon avulla alkuperäiset opetukset hänen mukaansa vääristettiin ja ihmiset palautettiin jälleen henkisen kontrollin alaisiksi.
Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus Suuri, joka syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius. Puhuja korostaa, että Flaviusten ja uusflaviusten dynastioiden keisarit olivat hänen mukaansa syntyjään Flaviuksia ja että Konstantinus sai tehtäväkseen saattaa päätökseen Rooman valtion hallitseman uskonnon rakentamisen.
Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta. - Anonyymi00026
Anonyymi00024 kirjoitti:
vaikutusvaltainen Piso-suku oli jo ensimmäisellä vuosisadalla ryhtynyt ratkaisemaan Rooman "kristittyongelmaa". Tällä hän tarkoittaa hänen mukaansa niitä varhaisia kristittyjä, jotka ymmärsivät yksilön itsemääräämisoikeuden, tavoittelivat vapautta ja opettivat Jeesuksen alkuperäisiä vertauksia ja allegorioita todellisen vapauden välineinä.
Puhujan mukaan Piso-suku alkoi jo ensimmäisen vuosisadan puolivälissä rakentaa uuden valtionuskonnon perustaa. Hänen mukaansa tämän uskonnon tarkoituksena oli hallita ihmisten ajattelua ja tukahduttaa kapinointi hallitsevaa luokkaa vastaan. Se lupasi paremman kuolemanjälkeisen elämän, opetti helvetin pelkoa ja korosti hänen mukaansa orjaluokalle tarkoitettua alistumisen filosofiaa, jonka tavoitteena oli murskata ihmisten heräävä tietoisuus lopullisesti.
Se lupasi paremman kuolemanjälkeisen elämän, opetti helvetin pelkoa ja korosti hänen mukaansa orjaluokalle tarkoitettua alistumisen filosofiaa, jonka tavoitteena oli murskata ihmisten heräävä tietoisuus lopullisesti.Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen roomalaisten sotilaiden vartioimina ja vaati heitä laatimaan uskonnon, joka palauttaisi kansan kuuliaisuuteen mielenhallinnan avulla. Hänen väitteensä mukaan heille ilmoitettiin, etteivät he poistuisi kokouksesta elävinä, elleivät täyttäisi tätä tehtävää.
Hänen mukaansa juuri tässä kokouksessa luotiin nykyinen kristinuskon muoto, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana. Puhujan mukaan juuri siellä Jeesuksen jumalallinen asema "keksittiin". Hänen mukaansa Jeesus ei enää ollut moraalia ja luonnonlakia opettava opettaja tai rabbi, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Sol Invictuksen roolin. - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen roomalaisten sotilaiden vartioimina ja vaati heitä laatimaan uskonnon, joka palauttaisi kansan kuuliaisuuteen mielenhallinnan avulla. Hänen väitteensä mukaan heille ilmoitettiin, etteivät he poistuisi kokouksesta elävinä, elleivät täyttäisi tätä tehtävää.
Hänen mukaansa juuri tässä kokouksessa luotiin nykyinen kristinuskon muoto, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana. Puhujan mukaan juuri siellä Jeesuksen jumalallinen asema "keksittiin". Hänen mukaansa Jeesus ei enää ollut moraalia ja luonnonlakia opettava opettaja tai rabbi, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Sol Invictuksen roolin.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Nikean kirkolliskokouksessa Jeesuksen asema muutettiin ratkaisevasti. Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Rooman uskonnon Sol Invictuksen – "Voittamattoman Auringon", Jumalan Pojan – paikan. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota yksinkertaistettu ja laimennettu versio samasta uskonnollisesta järjestelmästä.
Hänen mukaansa samalla luotiin myös voimakkaasti sensuroitu kanonisoitu Raamattu, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, johon hän sanoo palaavansa myöhemmin. Hänen mukaansa tämän työn tarkoituksena oli hävittää totuus ja syöttää kansalle valheita. Hänen sanoin kirkon johtajat toimivat aikansa tiedotusvälineinä. - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Nikean kirkolliskokouksessa Jeesuksen asema muutettiin ratkaisevasti. Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Rooman uskonnon Sol Invictuksen – "Voittamattoman Auringon", Jumalan Pojan – paikan. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota yksinkertaistettu ja laimennettu versio samasta uskonnollisesta järjestelmästä.
Hänen mukaansa samalla luotiin myös voimakkaasti sensuroitu kanonisoitu Raamattu, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, johon hän sanoo palaavansa myöhemmin. Hänen mukaansa tämän työn tarkoituksena oli hävittää totuus ja syöttää kansalle valheita. Hänen sanoin kirkon johtajat toimivat aikansa tiedotusvälineinä.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Puhuja näyttää kuvan Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Puhuja näyttää kuvan Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona. - Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona.kaikkein tuhoisin muutos ei kuitenkaan ollut pelkkä kirjoitusten poistaminen, vaan uusien, hänen mielestään täysin virheellisten kohtien lisääminen lopulliseen Raamatun kaanoniin. Erityisesti hän viittaa Roomalaiskirjeen 13. lukuun.
Hän pyytää yleisöä kiinnittämään huomiota itse kirjan nimeen: Roomalaiskirje. Hänen mukaansa juuri tässä luvussa kanonisoidaan ihmisen valta. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
kaikkein tuhoisin muutos ei kuitenkaan ollut pelkkä kirjoitusten poistaminen, vaan uusien, hänen mielestään täysin virheellisten kohtien lisääminen lopulliseen Raamatun kaanoniin. Erityisesti hän viittaa Roomalaiskirjeen 13. lukuun.
Hän pyytää yleisöä kiinnittämään huomiota itse kirjan nimeen: Roomalaiskirje. Hänen mukaansa juuri tässä luvussa kanonisoidaan ihmisen valta.nykyisessä uskonnollisessa muodossa Jeesus on asetettu auringon sankaripelastajan rooliin. Aurinko hänen mukaansa uudistaa maailman joka päivä noustessaan ja tuo uuden elämän keväällä siirtyessään eteläiseltä taivaalta pohjoiselle taivaalle. Tästä syystä Jeesus esitetään hänen mukaansa maailman uudistajana.
Puhujan mukaan tämä koko astroteologinen kristinuskon muoto aurinkorituaaleineen luotiin harhauttamaan aidot kristityt pois totuudesta, jotta he eivät koskaan saavuttaisi todellista Kristus-tietoisuutta. Hänen mukaansa juuri tätä kristinuskon vääristynyttä muotoa suurin osa nykyajan kristityistä harjoittaa. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
nykyisessä uskonnollisessa muodossa Jeesus on asetettu auringon sankaripelastajan rooliin. Aurinko hänen mukaansa uudistaa maailman joka päivä noustessaan ja tuo uuden elämän keväällä siirtyessään eteläiseltä taivaalta pohjoiselle taivaalle. Tästä syystä Jeesus esitetään hänen mukaansa maailman uudistajana.
Puhujan mukaan tämä koko astroteologinen kristinuskon muoto aurinkorituaaleineen luotiin harhauttamaan aidot kristityt pois totuudesta, jotta he eivät koskaan saavuttaisi todellista Kristus-tietoisuutta. Hänen mukaansa juuri tätä kristinuskon vääristynyttä muotoa suurin osa nykyajan kristityistä harjoittaa.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Aurinko nähtiin muinaisessa maailmassa ikimuistoisista ajoista lähtien Luojan valon tai tiedon vertauskuvana. Tämän tiedon tuli hänen mukaansa muuttua ihmisessä moraaliseksi tiedoksi tai omaksitunnoksi, jotta se voisi ohjata oikeanlaiseen toimintaan luonnonlain mukaisesti.
Tätä kutsutaan omantunnon harjoittamiseksi. Omatunto tarkoittaa tietoa, ja omantunnon harjoittaminen tarkoittaa niitä tekoja, joita teemme sen tiedon perusteella, että ymmärrämme oikean ja väärän välisen eron.
Todellinen tie vapauteen perustuu tietämiseen, ei uskomiseen. Dogma, usko ja pelkkä uskominen ovat hänen mukaansa puolestaan niin sanotun väärän kristillisen uskonnon tunnusmerkkejä. Tämä uskonto syntyi hänen mukaansa alkuperäisen esoteerisen kristinuskon vääristyneestä astroteologisesta muodosta. - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Aurinko nähtiin muinaisessa maailmassa ikimuistoisista ajoista lähtien Luojan valon tai tiedon vertauskuvana. Tämän tiedon tuli hänen mukaansa muuttua ihmisessä moraaliseksi tiedoksi tai omaksitunnoksi, jotta se voisi ohjata oikeanlaiseen toimintaan luonnonlain mukaisesti.
Tätä kutsutaan omantunnon harjoittamiseksi. Omatunto tarkoittaa tietoa, ja omantunnon harjoittaminen tarkoittaa niitä tekoja, joita teemme sen tiedon perusteella, että ymmärrämme oikean ja väärän välisen eron.
Todellinen tie vapauteen perustuu tietämiseen, ei uskomiseen. Dogma, usko ja pelkkä uskominen ovat hänen mukaansa puolestaan niin sanotun väärän kristillisen uskonnon tunnusmerkkejä. Tämä uskonto syntyi hänen mukaansa alkuperäisen esoteerisen kristinuskon vääristyneestä astroteologisesta muodosta.kristinuskon ulkoinen muoto perustuu kokonaisuudessaan astroteologiaan. Hän kuitenkin sanoo, että tästä samasta astroteologisesta rakenteesta voidaan nähdä myös esoteerinen merkitys, koska kyseessä on vertauskuva totuudesta.
Totuus menee hänen mukaansa ensin varjoihin. Sen täytyy syntyä uudelleen, tulla kätketyksi ja nostetuksi takaisin näkyville, jotta kaikki voivat nähdä sen. Lopulta se saavuttaa voimansa huipun, jolloin siitä tulee yleisesti ymmärrettyä ja ihmiset alkavat toteuttaa sitä toiminnassaan. - Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
kristinuskon ulkoinen muoto perustuu kokonaisuudessaan astroteologiaan. Hän kuitenkin sanoo, että tästä samasta astroteologisesta rakenteesta voidaan nähdä myös esoteerinen merkitys, koska kyseessä on vertauskuva totuudesta.
Totuus menee hänen mukaansa ensin varjoihin. Sen täytyy syntyä uudelleen, tulla kätketyksi ja nostetuksi takaisin näkyville, jotta kaikki voivat nähdä sen. Lopulta se saavuttaa voimansa huipun, jolloin siitä tulee yleisesti ymmärrettyä ja ihmiset alkavat toteuttaa sitä toiminnassaan.Tähän väliin:
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page_72.html
Astro-teologia
Neitsyestä syntynyt
Kuolleista noussut
Aikakausien symbolit
Pyhä kolminaisuus
Pedon luku
Ristin alkuperä - Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Tähän väliin:
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page_72.html
Astro-teologia
Neitsyestä syntynyt
Kuolleista noussut
Aikakausien symbolit
Pyhä kolminaisuus
Pedon luku
Ristin alkuperäTeksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Leonardo da Vinci koodasi tämän kaiken maalaukseen monien muiden asioiden joukossa. Hänen mukaansa da Vinci oli loistava tutkija, taiteilija ja keksijä, ja hänen kykynsä käyttää symboleita oli ilmeinen – jos ihmisellä vain on tietoisuus niiden avaamiseen. Kaikki on hänen mukaansa siinä, aivan silmiemme edessä.
Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia. - Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Leonardo da Vinci koodasi tämän kaiken maalaukseen monien muiden asioiden joukossa. Hänen mukaansa da Vinci oli loistava tutkija, taiteilija ja keksijä, ja hänen kykynsä käyttää symboleita oli ilmeinen – jos ihmisellä vain on tietoisuus niiden avaamiseen. Kaikki on hänen mukaansa siinä, aivan silmiemme edessä.
Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia.Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia.
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia.
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Johdatellakseni Konstantinukseen, niin sanottuun Suureen, joka syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius. Jälleen kerran näette tässä, että hän tuli Flaviusten dynastiasta. Kaikki Flaviusten ja uusflaviusten dynastian keisarit olivat itse asiassa syntyjään flaviuksia, joten hänen etunimensä oli Flavius. Lopulta hän otti tehtäväkseen saattaa päätökseen uuden Rooman valtion hallitseman uskonnon. Vuonna 325 jaa. Konstantinus järjesti Nikean kirkolliskokouksen, jossa ajan eksoteeriset uskonnolliset johtajat pidettiin painostuksen alaisina kehittämään Rooman hyväksymä laillinen uskonto, joka sopisi kansanjoukoille. Kutsun tätä konstantinolaisuudeksi.... Kyse ei ole kristinuskosta, vaan Konstantinuksen uskonnosta, tai ainakin uskonnosta, jonka hänen aikansa todellinen pimeä pappisluokka antoi hänelle esiteltäväksi. Se on kuin kutsuisi modernia LaVeyn satanismin muotoa laveyläisyydeksi. Todellisuudessa se ei ollut hänen oma keksintönsä. Hän ei kehittänyt laveyläistä satanismia itse, vaan hänelle annettiin satanistinen perusideologia ja käskettiin: "Purista tämä kokoon ja laita se kirjaksi kansanjoukkojen luettavaksi."
Täsmälleen saman Konstantinus teki. Se oli hänen pimeiden okkulttisten veljiensä hänelle antama tehtävä. Se oli se, mitä hänen käskettiin tehdä, aivan kuten LaVeyn käskettiin antaa ihmisille moderni satanismin muoto. - Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Johdatellakseni Konstantinukseen, niin sanottuun Suureen, joka syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius. Jälleen kerran näette tässä, että hän tuli Flaviusten dynastiasta. Kaikki Flaviusten ja uusflaviusten dynastian keisarit olivat itse asiassa syntyjään flaviuksia, joten hänen etunimensä oli Flavius. Lopulta hän otti tehtäväkseen saattaa päätökseen uuden Rooman valtion hallitseman uskonnon. Vuonna 325 jaa. Konstantinus järjesti Nikean kirkolliskokouksen, jossa ajan eksoteeriset uskonnolliset johtajat pidettiin painostuksen alaisina kehittämään Rooman hyväksymä laillinen uskonto, joka sopisi kansanjoukoille. Kutsun tätä konstantinolaisuudeksi.... Kyse ei ole kristinuskosta, vaan Konstantinuksen uskonnosta, tai ainakin uskonnosta, jonka hänen aikansa todellinen pimeä pappisluokka antoi hänelle esiteltäväksi. Se on kuin kutsuisi modernia LaVeyn satanismin muotoa laveyläisyydeksi. Todellisuudessa se ei ollut hänen oma keksintönsä. Hän ei kehittänyt laveyläistä satanismia itse, vaan hänelle annettiin satanistinen perusideologia ja käskettiin: "Purista tämä kokoon ja laita se kirjaksi kansanjoukkojen luettavaksi."
Täsmälleen saman Konstantinus teki. Se oli hänen pimeiden okkulttisten veljiensä hänelle antama tehtävä. Se oli se, mitä hänen käskettiin tehdä, aivan kuten LaVeyn käskettiin antaa ihmisille moderni satanismin muoto.Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Niinpä hän kokosi kaikki nämä kardinaalit ja piispat ja asetti heidät kirkolliskokoukseen painostuksen alaisina.
Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."
Kirjaimellisesti näin hän teki käskyjensä nojalla. Niinpä he kokoontuivat kehittämään Rooman hyväksymän laillisen uskonnon, joka sopisi kansalle.
Tämä kirkolliskokous loi nykyisen modernisoidun version kristinuskosta, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana.
He keksivät tämän Jeesuksen jumaluusnäkökulman.
Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka saarnasi moraalia ja luonnonlakia, vaan nyt hän oli Jumalan Poika, koska hänen tuli ottaa Sol Invictuksen, Rooman uskonnon voittamattoman Jumalan Pojan, rooli. He vain korvasivat yhden jumalan toisella antaakseen ihmisille matalatasoisen, vesitetyn version omasta uskonnostaan, johon uskoa.
Äänestä
Anonyymi00106
2026-07-15 01:58:42
Anonyymi00105 kirjoitti:

He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.
Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon puitteissa ei saanut edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu tai vain tämän maailman elämän päättyminen, jonka jälkeen voisi palata tänne uudelleen, vaan että siirtyisi heti johonkin muuhun tuonpuoleiseen, koska he halusivat ajatuksen, että elämä on yksi ainoa mahdollisuus. He eivät halunneet ajatuksen säilyvän, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden elämien aikana fyysisessä maailmassa. - Anonyymi00039
Anonyymi00038 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Niinpä hän kokosi kaikki nämä kardinaalit ja piispat ja asetti heidät kirkolliskokoukseen painostuksen alaisina.
Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."
Kirjaimellisesti näin hän teki käskyjensä nojalla. Niinpä he kokoontuivat kehittämään Rooman hyväksymän laillisen uskonnon, joka sopisi kansalle.
Tämä kirkolliskokous loi nykyisen modernisoidun version kristinuskosta, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana.
He keksivät tämän Jeesuksen jumaluusnäkökulman.
Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka saarnasi moraalia ja luonnonlakia, vaan nyt hän oli Jumalan Poika, koska hänen tuli ottaa Sol Invictuksen, Rooman uskonnon voittamattoman Jumalan Pojan, rooli. He vain korvasivat yhden jumalan toisella antaakseen ihmisille matalatasoisen, vesitetyn version omasta uskonnostaan, johon uskoa.
Äänestä
Anonyymi00106
2026-07-15 01:58:42
Anonyymi00105 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Niinpä hän kokosi kaikki nämä kardinaalit ja piispat ja asetti heidät kirkolliskokoukseen painostuksen alaisina.
Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."
Kirjaimellisesti näin hän teki käskyjensä nojalla. Niinpä he kokoontuivat kehittämään Rooman hyväksymän laillisen uskonnon, joka sopisi kansalle.
Tämä kirkolliskokous loi nykyisen modernisoidun version kristinuskosta, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana.
He keksivät tämän Jeesuksen jumaluusnäkökulman.
Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka saarnasi moraalia ja luonnonlakia, vaan nyt hän oli Jumalan Poika, koska hänen tuli ottaa Sol Invictuksen, Rooman uskonnon voittamattoman Jumalan Pojan, rooli. He vain korvasivat yhden jumalan toisella antaakseen ihmisille matalatasoisen, vesitetyn version omasta uskonnostaan, johon uskoa.
He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.
Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon puitteissa ei saanut edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu tai vain tämän maailman elämän päättyminen, jonka jälkeen voisi palata tänne uudelleen, vaan että siirtyisi heti johonkin muuhun tuonpuoleiseen, koska he halusivat ajatuksen, että elämä on yksi ainoa mahdollisuus. He eivät halunneet ajatuksen säilyvän, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden elämien aikana fyysisessä maailmassa.Tuo on pelkää valetta, olen entinen newage harrastaja, Jeesus elää ja on totta. On vain yksi elämä, jolloin on mahdollista tehdä ratkaisu Jeesuksen Kristuksen puoleen. Vain hänen kautta on tie taivasten valtakuntaan.
"Vain hänen kautta on tie taivasten valtakuntaan."
Sinne haluavat vain idiootit! - Anonyymi00041
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana.
...
kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona. - Anonyymi00042
Anonyymi00041 kirjoitti:
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana.
...
kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona.Täällä npuhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.
JEESUKSEN KADONNEET VUODET
Jeesus hän jätti kotimaansa Juudean pian lapsuutensa jälkeen ja oli poissa useita vuosia ennen kuin palasi syntymämaahansa ja aloitti hengellisen työnsä.
GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN
Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.
Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.
Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa.
Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.
Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.
Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.
Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.
Gnostilaiset opettivat ja ymmärsivät luonnonlain filosofiansa ytimessä ja paljastivat sen hallinnan, mitä gnostilaiset kutsuivat arkoneiksi.
Arkoneilla tarkoitettiin maan hallitsijoita ja valtaluokkaa.

Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa. - Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
Täällä npuhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.
JEESUKSEN KADONNEET VUODET
Jeesus hän jätti kotimaansa Juudean pian lapsuutensa jälkeen ja oli poissa useita vuosia ennen kuin palasi syntymämaahansa ja aloitti hengellisen työnsä.
GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN
Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.
Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.
Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa.
Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.
Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.
Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.
Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.
Gnostilaiset opettivat ja ymmärsivät luonnonlain filosofiansa ytimessä ja paljastivat sen hallinnan, mitä gnostilaiset kutsuivat arkoneiksi.
Arkoneilla tarkoitettiin maan hallitsijoita ja valtaluokkaa.
GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN
Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.
Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.
Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.
Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa."Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
Hinduja ei kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.
Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.
---------------------
Ekstremistit ja kristinuskoon väkisin pakottajat, siteeraatte täällä kaikille jo tuttuja Raamatun sitaatteja, mutta ne eivät ole aitoja Jeesuksen sanoja” Aidot Jeesuksen sanat muodostavat vain pienen-pienen osan koko Raamatun sisällöstä, noin 20 prosenttia. Sisältöä on muokattu tai sensuroitu, koska se ei olisi ollut sopivaa Nikean kirkolliskokouksen kanssa, oli liian vaarallista. Aidot sanat on peräisin apokryfisistä teksteistä eikä Raamatusta.
-----------------------
https://www.rivalnations.org/censored-bible/
Raamattu, joka sinulla on kotona tai taskussasi, on sensuroitu. Raamatusta, jonka omistat, on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja.
Raamattuun, jonka tunnet, ON LISÄTTY YLIMÄÄRÄISTÄ SISÄLTÖÄ!
Monet Jeesukseen viittaavat profetiat on MUUTETTU TAI POISTETTU. Riippumatta siitä, kuinka kauan olet ollut kristitty, et todennäköisesti ole koskaan ajatellut, että Raamattusi on sensuroitu – mutta niin on tapahtunut.
----------------
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."

Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua. - Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
Hinduja ei kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.
Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.
---------------------
Ekstremistit ja kristinuskoon väkisin pakottajat, siteeraatte täällä kaikille jo tuttuja Raamatun sitaatteja, mutta ne eivät ole aitoja Jeesuksen sanoja” Aidot Jeesuksen sanat muodostavat vain pienen-pienen osan koko Raamatun sisällöstä, noin 20 prosenttia. Sisältöä on muokattu tai sensuroitu, koska se ei olisi ollut sopivaa Nikean kirkolliskokouksen kanssa, oli liian vaarallista. Aidot sanat on peräisin apokryfisistä teksteistä eikä Raamatusta.
-----------------------
https://www.rivalnations.org/censored-bible/
Raamattu, joka sinulla on kotona tai taskussasi, on sensuroitu. Raamatusta, jonka omistat, on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja.
Raamattuun, jonka tunnet, ON LISÄTTY YLIMÄÄRÄISTÄ SISÄLTÖÄ!
Monet Jeesukseen viittaavat profetiat on MUUTETTU TAI POISTETTU. Riippumatta siitä, kuinka kauan olet ollut kristitty, et todennäköisesti ole koskaan ajatellut, että Raamattusi on sensuroitu – mutta niin on tapahtunut.
----------------
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
Hinduja ei kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.
Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
VALEKRISTITYT - OSA 1/2
https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc
VALEKRISTITYT - OSA 2/2
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
He valittavat sensuroinnista, mutta he itse sensuroivat kaiken, mikä ei ole heidän uskontonsa mukaista.
He valtaavat vieraita foorumeja, alueita. Se on kuin ottaisi haltuunsa vieraan maan ja asettaisi sinne oman lippunsa.
Kukaan ei voi halveksia Raamattua, mutta kristityt voivat esteettä loukata muita maailman uskontoja.
Jos haluatte, että kukaan ei loukkaa kristittyjä, teidän ei pitäisi loukata muita uskontoja vastavuoroisesti. Teidän ei myöskään pitäisi loukata ateisteja.

Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58
Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.
Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.
Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet.. - Anonyymi00045
Anonyymi00044 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
VALEKRISTITYT - OSA 1/2
https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc
VALEKRISTITYT - OSA 2/2
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
He valittavat sensuroinnista, mutta he itse sensuroivat kaiken, mikä ei ole heidän uskontonsa mukaista.
He valtaavat vieraita foorumeja, alueita. Se on kuin ottaisi haltuunsa vieraan maan ja asettaisi sinne oman lippunsa.
Kukaan ei voi halveksia Raamattua, mutta kristityt voivat esteettä loukata muita maailman uskontoja.
Jos haluatte, että kukaan ei loukkaa kristittyjä, teidän ei pitäisi loukata muita uskontoja vastavuoroisesti. Teidän ei myöskään pitäisi loukata ateisteja.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58
Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.
Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.
Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Ette ymmärrä, että pakkokäännyttäminen on demonista ja että käytöksenne ei ole jumalallista. Ette ymmärrä omaa pahuuttanne.
He vaativat kaikkia kääntymään omaan uskontoonsa, koska kaikki muut uskonnot ovat Saatanan uskontoja.
He eivät lopeta kiusantekoa lainkaan.
Kristityt poistavat kristinuskoa kyseenalaistavia ketjuja erilaisilla suomen foorumeilla.
Kunnioitus on ansaittava. Kuka voi kunnioittaa vihamielisiä kristittyjä? Ja sen myötä tulee halveksuntaa heidän uskontoaan kohtaan. - Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Ette ymmärrä, että pakkokäännyttäminen on demonista ja että käytöksenne ei ole jumalallista. Ette ymmärrä omaa pahuuttanne.
He vaativat kaikkia kääntymään omaan uskontoonsa, koska kaikki muut uskonnot ovat Saatanan uskontoja.
He eivät lopeta kiusantekoa lainkaan.
Kristityt poistavat kristinuskoa kyseenalaistavia ketjuja erilaisilla suomen foorumeilla.
Kunnioitus on ansaittava. Kuka voi kunnioittaa vihamielisiä kristittyjä? Ja sen myötä tulee halveksuntaa heidän uskontoaan kohtaan.Ekstremistit ja kristinuskoon väkisin pakottajat, siteeraatte täällä kaikille jo tuttuja Raamatun sitaatteja, mutta ne eivät ole aitoja Jeesuksen sanoja” Aidot Jeesuksen sanat muodostavat vain pienen-pienen osan koko Raamatun sisällöstä, noin 20 prosenttia. Sisältöä on muokattu tai sensuroitu, koska se ei olisi ollut sopivaa Nikean kirkolliskokouksen kanssa, oli liian vaarallista. Aidot sanat on peräisin apokryfisistä teksteistä eikä Raamatusta.
- Anonyymi00048
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
Hinduja ei kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.
Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.
Ekstremistit ja kristinuskoon väkisin pakottajat, siteeraatte täällä kaikille jo tuttuja Raamatun sitaatteja, mutta ne eivät ole aitoja Jeesuksen sanoja” Aidot Jeesuksen sanat muodostavat vain pienen-pienen osan koko Raamatun sisällöstä, noin 20 prosenttia. Sisältöä on muokattu tai sensuroitu, koska se ei olisi ollut sopivaa Nikean kirkolliskokouksen kanssa, oli liian vaarallista. Aidot sanat on peräisin apokryfisistä teksteistä eikä Raamatusta.
Esiintyykö Marian, Filippuksen tai Tuomaan evankeliumeissa ajatus ikuisesta kidutuksesta, vastaus on:
Ei. Niissä ei ole opetusta ikuisesta kidutuksesta.
Niissä ei kuvata helvettiä paikkana, jossa ihmiset kärsivät loputtomasti. Niissä ei ole sellaista ajatusta kuin "sielu joutuu ikuisiksi ajoiksi tuleen kidutettavaksi".
Niissä voi olla puhetta esimerkiksi tietämättömyydestä, pimeydestä, sielun esteistä tai hengellisestä erosta, mutta ei ikuisesta rangaistuksesta tai loputtomasta kidutuksesta.
Näissä teksteissä Jeesus on keskeinen hahmo — mutta se, että Jeesus esiintyy päähenkilönä, ei tarkoita, että niissä olisi opetus ikuisesta kidutuksesta.
Marian evankeliumi: Jeesus esiintyy opettajana, joka antaa Marialle hengellisiä opetuksia ennen kuolemaansa. Tekstissä ei ole ikuista kidutusta.
Filippuksen evankeliumi: Jeesukseen liittyviä opetuksia ja symboleja on paljon. Tekstissä ei ole oppia ikuisesta helvetinrangaistuksesta.
Tuomaan evankeliumi: Se koostuu Jeesukselle annetuista sanonnoista. Siinä ei esiinny ajatusta ikuisesta kidutuksesta.
Jeesus on näiden tekstien tärkeä hahmo.
Niissä ei opeteta ikuista kidutusta. - Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:

Niissä ei opeteta ikuista kidutusta."Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
SILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ, MITÄ ON RAAMATUN MUKAAN; ITSE ASIASSÄ ON VÄHEMMÄN TODENNÄKÖISTÄ, ETTÄ SINUA PETETÄÄN, JOS TULKITSET RAAMATUN SISÄLTÖÄ TAVALLA, JOKA ON PÄINVASTAISTA SEN KUN RAAMATUSSA SANOTAAN,SIKSI EI OLE MERKITYSTÄ, MITEN RAAMATUSSA SANOTAAN.
https://www.rivalnations.org/censored-bible/
Raamattu, joka sinulla on kotona tai taskussasi, on sensuroitu. Raamatusta, jonka omistat, on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja.
Raamattuun, jonka tunnet, ON LISÄTTY YLIMÄÄRÄISTÄ SISÄLTÖÄ!
Monet Jeesukseen viittaavat profetiat on MUUTETTU TAI POISTETTU. - Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
SILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ, MITÄ ON RAAMATUN MUKAAN; ITSE ASIASSÄ ON VÄHEMMÄN TODENNÄKÖISTÄ, ETTÄ SINUA PETETÄÄN, JOS TULKITSET RAAMATUN SISÄLTÖÄ TAVALLA, JOKA ON PÄINVASTAISTA SEN KUN RAAMATUSSA SANOTAAN,SIKSI EI OLE MERKITYSTÄ, MITEN RAAMATUSSA SANOTAAN.
https://www.rivalnations.org/censored-bible/
Raamattu, joka sinulla on kotona tai taskussasi, on sensuroitu. Raamatusta, jonka omistat, on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja.
Raamattuun, jonka tunnet, ON LISÄTTY YLIMÄÄRÄISTÄ SISÄLTÖÄ!
Monet Jeesukseen viittaavat profetiat on MUUTETTU TAI POISTETTU."Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
JA VAIKKA SE IKUINEN HELVETTI OLISIKIN OLEMASSA, EN ALKAISI PALVOA SAATANAA (ALLEGORISTA) NIIN KUIN SINÄ
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
VALEKRISTITYT - OSA 1/2 - Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
JA VAIKKA SE IKUINEN HELVETTI OLISIKIN OLEMASSA, EN ALKAISI PALVOA SAATANAA (ALLEGORISTA) NIIN KUIN SINÄ
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
VALEKRISTITYT - OSA 1/2Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja
Anonyymi-ap
2026-03-04 14:25:58
IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen? - Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja
Anonyymi-ap
2026-03-04 14:25:58
IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta - Anonyymi00053
Anonyymi00052 kirjoitti:
Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistustaSitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.
Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä. - Anonyymi00054
Anonyymi00053 kirjoitti:
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.
Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa. - Anonyymi00055
Anonyymi00054 kirjoitti:
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse älykkäiden kristittyjen sanoma.
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Jumalan ikioma Auschwitz
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.
Älykkäät kristityt sanovat:

Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.
Älykkäät kristityt sanovat myös:

On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.
Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.
Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä, eivät kaktuksia. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä ja ovat jälleen tulossa ihmisiksi. - Anonyymi00056
Anonyymi00055 kirjoitti:
Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse älykkäiden kristittyjen sanoma.
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Jumalan ikioma Auschwitz
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.
Älykkäät kristityt sanovat:
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.
Älykkäät kristityt sanovat myös:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Jumalan ikioma Auschwitz
On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.
Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.
Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.
Älykkäät kristityt sanovat myös:
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä, eivät kaktuksia. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä ja ovat jälleen tulossa ihmisiksi.Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä.
- Anonyymi00057
Anonyymi00056 kirjoitti:
Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä.
En tee tätä yksin.
- Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
En tee tätä yksin.
Miksi muutate lähetyskäskyä
Anonyymi-ap
2026-07-12 19:49:12
Kauhudramaturgi kirjoiiti:
"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."
Vastaus:
Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.
Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.
Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.
Tietäkää, että pakottaminen uskooon, se on vastoin Jeesuksen opetuksia.
Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne. - Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
Miksi muutate lähetyskäskyä
Anonyymi-ap
2026-07-12 19:49:12
Kauhudramaturgi kirjoiiti:
"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."
Vastaus:
Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.
Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.
Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.
Tietäkää, että pakottaminen uskooon, se on vastoin Jeesuksen opetuksia.
Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.Miksi puhut ihmiselle, joka tuntee Raamatun paremmin kuin sinä? Raamattu on luettu suomeksi ja saksaksi 12 vuoden aikana yhteensä seitsemän kertaa suomeksi ja kerran saksaksi eri käännöksinä. Lisäksi sitä on opiskeltu itsenäisesti vuosien ajan verran ennen aikuisuutta ja vielä paljon vuosia ajan sen jälkeen.
Anonyymi00002
2026-07-12 19:50:49
UUSI
Otat lähetyskäskyn ja muutat sitä oman etusi mukaiseksi. Miksi et toimi niin kuin Raamattu opettaa? - Anonyymi00060
Anonyymi00059 kirjoitti:
Miksi puhut ihmiselle, joka tuntee Raamatun paremmin kuin sinä? Raamattu on luettu suomeksi ja saksaksi 12 vuoden aikana yhteensä seitsemän kertaa suomeksi ja kerran saksaksi eri käännöksinä. Lisäksi sitä on opiskeltu itsenäisesti vuosien ajan verran ennen aikuisuutta ja vielä paljon vuosia ajan sen jälkeen.
Anonyymi00002
2026-07-12 19:50:49
UUSI
Otat lähetyskäskyn ja muutat sitä oman etusi mukaiseksi. Miksi et toimi niin kuin Raamattu opettaa?"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."
Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.
Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.
Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.
Tietäkää, että pakottaminen uskooon, se on vastoin Jeesuksen opetuksia.
Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.
Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?
Pudistakaa tomu
"Tietäkää,"
hän huutaa,
"että minä tottelem Jeesusta."
Sitten hän koputtaa
samaan oveen
tuhannen kerran.
Oven takana
ei asu pakana.
Ei tietämätön.
Ei ihminen,
joka ei olisi koskaan kuullut.
Siellä asuu
entinen kristitty.
Sellainen,
joka kuuli tarpeeksi
jo lapsena.
Sellainen,
joka osaa ulkoa
ne jakeet,
joita hänelle ollaan taas lukemassa.
Mutta julistaja
ei kuule sanaa:
"Ei."
Hän kuulee vain
haasteen.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"
Jeesus sanoi:
"Lähtekää."
Julistaja jäi.
Jeesus sanoi:
"Jatkakaa matkaa."
Julistaja rakensi
leirin kynnykselle.
Sitten hän ihmetteli,
miksi ihmiset
eivät enää nähneet
evankeliumia,
vaan vain
hänen varjonsa.
Käskikö Jeesus
julistaa?
Kyllä.
Käskikö hän
pakottaa?
Ei.
Käskikö hän
kunnioittaa sitä,
joka sanoo "ei"?
Hänen omat sanansa
vastaavat.
Mutta niitä
on vaikea kuulla,
jos puhuu itse
lakkaamatta.
Ehkä suurin este
evankeliumille
ei aina ole
ihminen,
joka sanoo:
"En usko."
Vaan julistaja,
joka ei usko
siihen kohtaan,
jossa hänen olisi pitänyt
pudistaa tomu jaloistaan
ja jatkaa matkaa. - Anonyymi00061
Anonyymi00060 kirjoitti:

ja jatkaa matkaa.Tomu jäi kenkiin
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"
Jeesus sanoi:
"Lähtekää."
Julistaja jäi.
Jeesus sanoi:
"Jatkakaa matkaa."
Julistaja rakensi
leirin kynnykselle.
---
Sitten hän alkoi kutsua uskollisuudeksi sitä, että hän teki juuri päinvastoin kuin hänen Mestarinsa käski.
Hän sanoi puolustavansa evankeliumia, mutta ei huomannut puolustavansa omaa kyvyttömyyttään hyväksyä sanaa **"ei"**. Jokainen torjunta muuttui hänen silmissään merkiksi siitä, että painostusta piti lisätä. Mitä selvempi kielteinen vastaus, sitä äänekkäämpi saarna.
---
Hän ihmetteli,
miksi ovi
ei enää auennut.
Hän sanoi:
"He vihaavat Kristusta."
Mutta ehkä
he vain väsyivät
mieheen,
joka ei koskaan
uskonut Kristusta.
---
Oven takana ei ollut tietämättömiä ihmisiä. Siellä oli entisiä kristittyjä. Ihmisiä, jotka olivat kuulleet samat jakeet lapsuudesta asti, oppineet ne ulkoa ja tehneet oman ratkaisunsa. He eivät tarvinneet sadatta saarnaa samasta asiasta. He olivat jo kuulleet.
Silti julistaja käyttäytyi kuin heidän muistinsa olisi tyhjentynyt yön aikana. Hän ei julistanut evankeliumia uusille kuulijoille. Hän kiersi ympyrää niiden ympärillä, jotka olivat jo vastanneet.
---
Hän saarnasi
vapaasta tahdosta,
mutta ei hyväksynyt
vapaan tahdon
seurauksia.
Hän puhui
rakkaudesta,
mutta pelkäsi
toisen vapautta
sanoa:
"Ei."
---
Jos Jeesuksen käsky olisi ollut: "Palatkaa samaan taloon niin kauan, että asukkaat väsyvät", Matteus 10:14 olisi tarpeeton. Mutta sitä Jeesus ei sanonut.
Hän sanoi: **"Lähtekää."**
Kuinka monta kertaa tämä käsky pitää lukea ihmiselle, joka vaatii muita kuuntelemaan Raamattua mutta ohittaa juuri sen kohdan, joka koskee häntä itseään?
Ehkä ongelma ei ole siinä, etteivät entiset kristityt tunne Raamattua.
Ehkä ongelma on siinä, että jotkut julistajat eivät tunne sitä kohtaa, jossa heidän olisi pitänyt sulkea Raamattu, pudistaa tomu jaloistaan ja jatkaa matkaa.
---
Sillä on ironista,
että ihminen,
joka lainaa Raamattua
joka toisessa lauseessa,
unohtaa juuri sen jakeen,
joka käskee häntä
lopettamaan.
Ja vielä ironisempaa on,
että hän kutsuu tätä
kuuliaisuudeksi. - Anonyymi00062
Anonyymi00061 kirjoitti:
Tomu jäi kenkiin

kuuliaisuudeksi.Sitten hän alkoi kutsua uskollisuudeksi sitä, että hän teki juuri päinvastoin kuin hänen Mestarinsa käski.
Hän sanoi puolustavansa evankeliumia, mutta ei huomannut puolustavansa omaa kyvyttömyyttään hyväksyä sanaa **"ei"**. Jokainen torjunta muuttui hänen silmissään merkiksi siitä, että painostusta piti lisätä. Mitä selvempi kielteinen vastaus, sitä äänekkäämpi saarna. - Anonyymi00063
Anonyymi00062 kirjoitti:
Sitten hän alkoi kutsua uskollisuudeksi sitä, että hän teki juuri päinvastoin kuin hänen Mestarinsa käski.
Hän sanoi puolustavansa evankeliumia, mutta ei huomannut puolustavansa omaa kyvyttömyyttään hyväksyä sanaa **"ei"**. Jokainen torjunta muuttui hänen silmissään merkiksi siitä, että painostusta piti lisätä. Mitä selvempi kielteinen vastaus, sitä äänekkäämpi saarna.Ongelma ei ole siinä, etteivät entiset kristityt tunne Raamattua.
Ongelma on siinä, että kaikkein äänekkäimmät julistajat hyppäävät aina sen jakeen yli, joka koskee heitä itseään.
He osaavat ulkoa lähetyskäskyn.
Mutta unohtavat sen kohdan, jossa Jeesus sanoo:
*"Jos eivät ota teitä vastaan... pudistakaa tomu jaloistanne."*
He vaativat muita tottelemaan Raamattua,
mutta eivät suostu tottelemaan sitä kohtaa,
joka käskee heitä lopettamaan. - Anonyymi00064
Anonyymi00063 kirjoitti:
Ongelma ei ole siinä, etteivät entiset kristityt tunne Raamattua.
Ongelma on siinä, että kaikkein äänekkäimmät julistajat hyppäävät aina sen jakeen yli, joka koskee heitä itseään.
He osaavat ulkoa lähetyskäskyn.
Mutta unohtavat sen kohdan, jossa Jeesus sanoo:
*"Jos eivät ota teitä vastaan... pudistakaa tomu jaloistanne."*
He vaativat muita tottelemaan Raamattua,
mutta eivät suostu tottelemaan sitä kohtaa,
joka käskee heitä lopettamaan.Ongelma ei ole siinä, etteivät entiset kristityt tuntisi Raamattua.
He tuntevat sen niin hyvin, että tunnistavat myös ne kohdat, jotka jotkut julistajat jättävät järjestelmällisesti lukematta.
Lähetyskäsky muistetaan ulkoa.
Mutta heti kun vastaan tulee Jeesuksen sanat:
*"Jos eivät ota teitä vastaan... pudistakaa tomu jaloistanne."*
alkaa merkillinen hengellinen muistinmenetys.
Yhtäkkiä jae ei enää kelpaakaan.
Se korvataan omalla versiolla:
*"Palatkaa samaan oveen uudelleen ja uudelleen, kunnes toinen väsyy, luovuttaa tai sulkee korvansa."*
Sitä Jeesus ei kuitenkaan koskaan sanonut.
Ironista kyllä, kaikkein äänekkäimmin Raamatun erehtymättömyyttä puolustavat voivat olla ensimmäisiä sivuuttamaan sen kohdan, joka rajoittaa heidän omaa toimintaansa.
He vaativat muita tottelemaan Jumalan sanaa.
Mutta kun Jumalan sana käskee heitä lopettamaan, lähtemään ja kunnioittamaan torjuntaa,
he alkavat totella omaa tahtoaan.
Siinä hetkessä he eivät enää puolusta Raamattua.
He korjaavat sitä. - Anonyymi00065
Anonyymi00064 kirjoitti:
Ongelma ei ole siinä, etteivät entiset kristityt tuntisi Raamattua.
He tuntevat sen niin hyvin, että tunnistavat myös ne kohdat, jotka jotkut julistajat jättävät järjestelmällisesti lukematta.
Lähetyskäsky muistetaan ulkoa.
Mutta heti kun vastaan tulee Jeesuksen sanat:
*"Jos eivät ota teitä vastaan... pudistakaa tomu jaloistanne."*
alkaa merkillinen hengellinen muistinmenetys.
Yhtäkkiä jae ei enää kelpaakaan.
Se korvataan omalla versiolla:
*"Palatkaa samaan oveen uudelleen ja uudelleen, kunnes toinen väsyy, luovuttaa tai sulkee korvansa."*
Sitä Jeesus ei kuitenkaan koskaan sanonut.
Ironista kyllä, kaikkein äänekkäimmin Raamatun erehtymättömyyttä puolustavat voivat olla ensimmäisiä sivuuttamaan sen kohdan, joka rajoittaa heidän omaa toimintaansa.
He vaativat muita tottelemaan Jumalan sanaa.
Mutta kun Jumalan sana käskee heitä lopettamaan, lähtemään ja kunnioittamaan torjuntaa,
he alkavat totella omaa tahtoaan.
Siinä hetkessä he eivät enää puolusta Raamattua.
He korjaavat sitä.*"Jos eivät ota teitä vastaan... pudistakaa tomu jaloistanne."*
alkaa merkillinen hengellinen muistinmenetys.
Yhtäkkiä jae ei enää kelpaakaan.
Se korvataan omalla versiolla:
*"Palatkaa samaan oveen uudelleen ja uudelleen, kunnes toinen väsyy, luovuttaa tai sulkee korvansa."*
Sitä Jeesus ei kuitenkaan koskaan sanonut.
Ironista kyllä, kaikkein äänekkäimmin Raamatun erehtymättömyyttä puolustavat voivat olla ensimmäisiä sivuuttamaan sen kohdan, joka rajoittaa heidän omaa toimintaansa.
He vaativat muita tottelemaan Jumalan sanaa.
Mutta kun Jumalan sana käskee heitä lopettamaan, lähtemään ja kunnioittamaan torjuntaa,
he alkavat totella omaa tahtoaan.
Siinä hetkessä he eivät enää puolusta Raamattua.
He korjaavat sitä. - Anonyymi00066
Anonyymi00065 kirjoitti:

He korjaavat sitä.Ongelma alkaa siinä hetkessä, kun Raamatun sana ei enää sovi heidän tavoitteeseensa.
Silloin tapahtuu merkillinen ihme:
Raamattu muuttuu täydellisestä ohjeesta luonnokseksi, jota pitää hieman "parantaa".
Se kohta, joka käskee pudistamaan tomun jaloista ja jatkamaan matkaa, jää sivuun.
Sen tilalle kirjoitetaan uusi jae:
*"Jos he eivät kuuntele, toistakaa niin kauan, miljardeja kertoja uudelleen, kunnes he murtuvat"*
Mutta sitä jaetta ei löydy Raamatusta.
Se löytyy vain ihmisen omasta tahdosta.
He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Kun Raamatun täytyy muuttua, jotta ihminen voi jatkaa omaa suunnitelmaansa, kysymys ei enää ole siitä, noudatetaanko sanaa.
Kysymys on siitä, kuka lopulta määrää:
Raamattu ihmistä,
vai ihminen Raamattua. - Anonyymi00067
Anonyymi00066 kirjoitti:
Ongelma alkaa siinä hetkessä, kun Raamatun sana ei enää sovi heidän tavoitteeseensa.
Silloin tapahtuu merkillinen ihme:
Raamattu muuttuu täydellisestä ohjeesta luonnokseksi, jota pitää hieman "parantaa".
Se kohta, joka käskee pudistamaan tomun jaloista ja jatkamaan matkaa, jää sivuun.
Sen tilalle kirjoitetaan uusi jae:
*"Jos he eivät kuuntele, toistakaa niin kauan, miljardeja kertoja uudelleen, kunnes he murtuvat"*
Mutta sitä jaetta ei löydy Raamatusta.
Se löytyy vain ihmisen omasta tahdosta.
He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Kun Raamatun täytyy muuttua, jotta ihminen voi jatkaa omaa suunnitelmaansa, kysymys ei enää ole siitä, noudatetaanko sanaa.
Kysymys on siitä, kuka lopulta määrää:
Raamattu ihmistä,
vai ihminen Raamattua.He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Kun Raamatun täytyy muuttua, jotta ihminen voi jatkaa omaa suunnitelmaansa, kysymys ei enää ole siitä, noudatetaanko sanaa.
Kysymys on siitä, kuka lopulta määrää:
Raamattu ihmistä,
vai ihminen Raamattua.
Raamattu muuttuu täydellisestä ohjeesta luonnokseksi, jota pitää hieman "parantaa".
Se kohta, joka käskee pudistamaan tomun jaloista ja jatkamaan matkaa, jää sivuun.
Sen tilalle kirjoitetaan uusi jae:
*"Jos he eivät kuuntele, toistakaa niin kauan, miljardeja kertoja uudelleen, kunnes he murtuvat"* - Anonyymi00068
Anonyymi00067 kirjoitti:
He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Kun Raamatun täytyy muuttua, jotta ihminen voi jatkaa omaa suunnitelmaansa, kysymys ei enää ole siitä, noudatetaanko sanaa.
Kysymys on siitä, kuka lopulta määrää:
Raamattu ihmistä,
vai ihminen Raamattua.
Raamattu muuttuu täydellisestä ohjeesta luonnokseksi, jota pitää hieman "parantaa".
Se kohta, joka käskee pudistamaan tomun jaloista ja jatkamaan matkaa, jää sivuun.
Sen tilalle kirjoitetaan uusi jae:
*"Jos he eivät kuuntele, toistakaa niin kauan, miljardeja kertoja uudelleen, kunnes he murtuvat"*He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Jos Raamattua ei voi muuttaa, miksi sitten muutatte sitä?
He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Oletko todella Jeesuksen yläpuolella, että tunnet, että sinulla on oikeus korjata Raamatun käskyä? Muut käskyt otat todesta, mutta tämän yhden lähetyskäskyn sinä korjaat ja muutat. Oletko siis todella korkeammalla kuin Jeesus? Miksi et noudata sitä?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Eli sinä olet siis korkeammalla kuin Jumala ja sen takia muutat Raamatun käskyjä? Jos olisit oikea kristitty, ymmärtäisit, ettei se sovi tähän uskontoon. Raamattua ei saa muuttaa. - Anonyymi00069
Anonyymi00068 kirjoitti:
He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Jos Raamattua ei voi muuttaa, miksi sitten muutatte sitä?
He sanovat puolustavansa muuttumatonta Jumalan sanaa, mutta samalla he tekevät siihen hiljaisen korjauksen: kaikki muu saa olla ennallaan – paitsi se kohta, joka rajoittaisi heidän omaa toimintaansa.
Oletko todella Jeesuksen yläpuolella, että tunnet, että sinulla on oikeus korjata Raamatun käskyä? Muut käskyt otat todesta, mutta tämän yhden lähetyskäskyn sinä korjaat ja muutat. Oletko siis todella korkeammalla kuin Jeesus? Miksi et noudata sitä?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Eli sinä olet siis korkeammalla kuin Jumala ja sen takia muutat Raamatun käskyjä? Jos olisit oikea kristitty, ymmärtäisit, ettei se sovi tähän uskontoon. Raamattua ei saa muuttaa.Miksi sinä sitten muutat Raamattua?
Etkö ymmärrä, että juuri se, mitä sinä teet, on Raamatun sensurointia? Lisäksi lisäät siihen "tekstin", jonka mukaan samoja ihmisiä pitäisi käännyttää uudestaan ja uudestaan miljardeja kertoja, kunnes vastustajasi lannistuvat.
Otat lähetyskäskyn ja muutat sitä oman etusi mukaiseksi. Miksi et toimi niin kuin Raamattu opettaa? - Anonyymi00070
Anonyymi00069 kirjoitti:
Miksi sinä sitten muutat Raamattua?
Etkö ymmärrä, että juuri se, mitä sinä teet, on Raamatun sensurointia? Lisäksi lisäät siihen "tekstin", jonka mukaan samoja ihmisiä pitäisi käännyttää uudestaan ja uudestaan miljardeja kertoja, kunnes vastustajasi lannistuvat.
Otat lähetyskäskyn ja muutat sitä oman etusi mukaiseksi. Miksi et toimi niin kuin Raamattu opettaa?Etkö ymmärrä, psykoterroristi, että olet juuri sen olemattoman Saatanan työkalu? Käyttäytymisesi ei eroa Saatanan toiminnasta, vaikkaa se onkin allegorinen.
Onko tavoitteesi murtaa ihmisiä, jotta he palaavat takaisin siihen uskontoon, josta ovat luopuneet? Mikä on tavoitteesi – että kiusaat ihmisiä? Etkö ymmärrä, että teet silloin kristinuskonnosta muille niin vastenmielisen, että alkaa oksettaa jo pelkkä sana "kristinusko"?
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin. Olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä. - Anonyymi00071
Anonyymi00070 kirjoitti:
Etkö ymmärrä, psykoterroristi, että olet juuri sen olemattoman Saatanan työkalu? Käyttäytymisesi ei eroa Saatanan toiminnasta, vaikkaa se onkin allegorinen.
Onko tavoitteesi murtaa ihmisiä, jotta he palaavat takaisin siihen uskontoon, josta ovat luopuneet? Mikä on tavoitteesi – että kiusaat ihmisiä? Etkö ymmärrä, että teet silloin kristinuskonnosta muille niin vastenmielisen, että alkaa oksettaa jo pelkkä sana "kristinusko"?
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin. Olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä.Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?" - Anonyymi00072
Anonyymi00071 kirjoitti:
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"Kristitty terroristi, mikä estää sinua menemästä moskeijaan saarnaamaan? Siellä kukaan ei tiedä juuri mitään Jeesuksesta, paitsi sen, mitä Koraani hänestä kertoo.
Vai estävätkö sinua todella pelko ja arkuus? Miksi puhut ihmiselle, joka tuntee Raamatun paremmin kuin sinä? Raamattu on luettu suomeksi ja saksaksi 12 vuoden aikana yhteensä seitsemän kertaa suomeksi ja kerran saksaksi eri käännöksinä. Lisäksi sitä on opiskeltu itsenäisesti vuosien ajan verran ennen aikuisuutta ja vielä paljon vuosia ajan sen jälkeen. - Anonyymi00073
Anonyymi00072 kirjoitti:
Kristitty terroristi, mikä estää sinua menemästä moskeijaan saarnaamaan? Siellä kukaan ei tiedä juuri mitään Jeesuksesta, paitsi sen, mitä Koraani hänestä kertoo.
Vai estävätkö sinua todella pelko ja arkuus? Miksi puhut ihmiselle, joka tuntee Raamatun paremmin kuin sinä? Raamattu on luettu suomeksi ja saksaksi 12 vuoden aikana yhteensä seitsemän kertaa suomeksi ja kerran saksaksi eri käännöksinä. Lisäksi sitä on opiskeltu itsenäisesti vuosien ajan verran ennen aikuisuutta ja vielä paljon vuosia ajan sen jälkeen.Käskikö Jeesus ahdistella? Käskikö hän murtaa psyykkisesti entisiä kristittyjä? Käskikö hän käyttää psykoterroria? Etkö ymmärrä, että kristittynä toimit terroristana sanan suorassa merkityksessä? Tässä ei ole lainkaan liioittelua.
Etkö ymmärrä, että ihmiset alkavat inhota kristinuskontoa juuri sinun kaltaistesi takia ja että juuri sinun kaltaistesi toiminnan vuoksi ihmiset eroavat kirkoista?
Etkö ymmärrä, psykoterroristi, että olet juuri sen olemattoman Saatanan työkalu? Käyttäytymisesi ei eroa Saatanan toiminnasta, vaikkaa se onkin allegorinen.
Onko tavoitteesi murtaa ihmisiä, jotta he palaavat takaisin siihen uskontoon, josta ovat luopuneet? Mikä on tavoitteesi – että kiusaat ihmisiä? Etkö ymmärrä, että teet silloin kristinuskonnosta muille niin vastenmielisen, että alkaa oksettaa jo pelkkä sana "kristinusko"?
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin. Olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä. - Anonyymi00074
Anonyymi00073 kirjoitti:
Käskikö Jeesus ahdistella? Käskikö hän murtaa psyykkisesti entisiä kristittyjä? Käskikö hän käyttää psykoterroria? Etkö ymmärrä, että kristittynä toimit terroristana sanan suorassa merkityksessä? Tässä ei ole lainkaan liioittelua.
Etkö ymmärrä, että ihmiset alkavat inhota kristinuskontoa juuri sinun kaltaistesi takia ja että juuri sinun kaltaistesi toiminnan vuoksi ihmiset eroavat kirkoista?
Etkö ymmärrä, psykoterroristi, että olet juuri sen olemattoman Saatanan työkalu? Käyttäytymisesi ei eroa Saatanan toiminnasta, vaikkaa se onkin allegorinen.
Onko tavoitteesi murtaa ihmisiä, jotta he palaavat takaisin siihen uskontoon, josta ovat luopuneet? Mikä on tavoitteesi – että kiusaat ihmisiä? Etkö ymmärrä, että teet silloin kristinuskonnosta muille niin vastenmielisen, että alkaa oksettaa jo pelkkä sana "kristinusko"?
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin. Olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä."MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."
Vastaus:
Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.
Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.
Etkö ymmärrä, psykoterroristi, että olet juuri sen olemattoman Saatanan työkalu? Käyttäytymisesi ei eroa Saatanan toiminnasta, vaikkaa se onkin allegorinen.
Onko tavoitteesi murtaa ihmisiä, jotta he palaavat takaisin siihen uskontoon, josta ovat luopuneet? Mikä on tavoitteesi – että kiusaat ihmisiä? Etkö ymmärrä, että teet silloin kristinuskonnosta muille niin vastenmielisen, että alkaa oksettaa jo pelkkä sana "kristinusko"?
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin. Olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä.
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin, olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä.
Syy tähän on se, että koemme toimintasi saatanallisena . Olen ollut vielä jonkin verran tekemisissä entisen seurakuntani nykyisten kristittyjen kanssa, mutta nyt lopetan senkin, koska sinun toimintasi on saanut aikaan sen, että suhtautumiseni heihin alkaa muuttua. En ole ainoa – myös muut entiset kristityt kokevat samaa. - Anonyymi00075
Anonyymi00074 kirjoitti:
"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."
Vastaus:
Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.
Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.
Etkö ymmärrä, psykoterroristi, että olet juuri sen olemattoman Saatanan työkalu? Käyttäytymisesi ei eroa Saatanan toiminnasta, vaikkaa se onkin allegorinen.
Onko tavoitteesi murtaa ihmisiä, jotta he palaavat takaisin siihen uskontoon, josta ovat luopuneet? Mikä on tavoitteesi – että kiusaat ihmisiä? Etkö ymmärrä, että teet silloin kristinuskonnosta muille niin vastenmielisen, että alkaa oksettaa jo pelkkä sana "kristinusko"?
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin. Olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä.
Sen olet saanut aikaan, vaikka olen aina suhtautunut kunnioittavasti myös entisen seurakuntani kristittyihin, olet saanut aikaan sen, että olen alkanut inhota myös heitä.
Syy tähän on se, että koemme toimintasi saatanallisena . Olen ollut vielä jonkin verran tekemisissä entisen seurakuntani nykyisten kristittyjen kanssa, mutta nyt lopetan senkin, koska sinun toimintasi on saanut aikaan sen, että suhtautumiseni heihin alkaa muuttua. En ole ainoa – myös muut entiset kristityt kokevat samaa.Miksi sinä piinaat ihmisiä, psykoterroisti? Onko siitä sinulle saatanallista iloa? Se, että jauhat rakkaudesta tauotta, ei auta, jos et tee sinusta normaalia ihymistä. Miksi et noudata Jeesuksen lähetyskäskyä? Miksi muutat sitä käskyä? Korjaatko Raamattua oman etusi mukaan?
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"
Miksi et noudata Jeesuksen lähetyskäskyä? Miksi muutat sitä käskyä? Korjaatko Raamattua oman etusi mukaan?

Käskikö Jeesus piinata ihmisiä? Käskikö hän julistaa samoille ihmisille evankeliumia miljardeja kertoja uudestaan, kunnes he alkavat oksentaa inhosta? Olet tehnyt kristinuskonnosta niin vastenmielisen.
Miksi riistät ihmisiltä vapaan valinnan ja tahdon? Etkö ymmärrä, että toimimalla niin asetat itsesi Jumalan yläpuolelle? Jopa Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata valintaa. Oletko sinä korkeammalla kuin Jumala, ettet kunnioita sitä? - Anonyymi00076
Anonyymi00075 kirjoitti:
Miksi sinä piinaat ihmisiä, psykoterroisti? Onko siitä sinulle saatanallista iloa? Se, että jauhat rakkaudesta tauotta, ei auta, jos et tee sinusta normaalia ihymistä. Miksi et noudata Jeesuksen lähetyskäskyä? Miksi muutat sitä käskyä? Korjaatko Raamattua oman etusi mukaan?
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"
Miksi et noudata Jeesuksen lähetyskäskyä? Miksi muutat sitä käskyä? Korjaatko Raamattua oman etusi mukaan?
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"
Käskikö Jeesus piinata ihmisiä? Käskikö hän julistaa samoille ihmisille evankeliumia miljardeja kertoja uudestaan, kunnes he alkavat oksentaa inhosta? Olet tehnyt kristinuskonnosta niin vastenmielisen.
Miksi riistät ihmisiltä vapaan valinnan ja tahdon? Etkö ymmärrä, että toimimalla niin asetat itsesi Jumalan yläpuolelle? Jopa Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata valintaa. Oletko sinä korkeammalla kuin Jumala, ettet kunnioita sitä?Miksi riistät ihmisiltä vapaan valinnan ja tahdon? Etkö ymmärrä, että toimimalla niin asetat itsesi Jumalan yläpuolelle? Jopa Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata valintaa. Oletko sinä korkeammalla kuin Jumala, ettet kunnioita sitä?
Ilmeisesti et pääse siihen "paratiisiin", vaikka pelastusvarmuus sinulla onkin, koska joudut vastuuseen siitä, että teet tämän uskonnon niin vastenmieliseksi, että se oksettaa.
Miksi et noudata Jeesuksen lähetyskäskyä? Miksi muutat sitä käskyä? Korjaatko Raamattua oman etusi mukaan?
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"
Oletko todella Jeesuksen yläpuolella, että tunnet, että sinulla on oikeus korjata Raamatun käskyä? Muut käskyt otat todesta, mutta tämän yhden lähetyskäskyn sinä korjaat ja muutat. Oletko siis todella korkeammalla kuin Jeesus? Miksi et noudata sitä?
Oletko todella Jeesuksen yläpuolella, että tunnet, että sinulla on oikeus korjata Raamatun käskyä? Muut käskyt otat todesta, mutta tämän yhden lähetyskäskyn sinä korjaat ja muutat. Oletko siis todella korkeammalla kuin Jeesus? Miksi et noudata sitä?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Miksi muutat Raamattua, jos se kerran on totta? Miksi muutat sanomaa, jos Raamattu kerran on pyhä? - Anonyymi00077
Anonyymi00076 kirjoitti:
Miksi riistät ihmisiltä vapaan valinnan ja tahdon? Etkö ymmärrä, että toimimalla niin asetat itsesi Jumalan yläpuolelle? Jopa Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata valintaa. Oletko sinä korkeammalla kuin Jumala, ettet kunnioita sitä?
Ilmeisesti et pääse siihen "paratiisiin", vaikka pelastusvarmuus sinulla onkin, koska joudut vastuuseen siitä, että teet tämän uskonnon niin vastenmieliseksi, että se oksettaa.
Miksi et noudata Jeesuksen lähetyskäskyä? Miksi muutat sitä käskyä? Korjaatko Raamattua oman etusi mukaan?
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä.
Jeesus sanoi:
"Jos eivät ota teitä vastaan,
pudistakaa tomu jaloistanne."
Julistaja vastasi:
"Entä jos kokeilen vielä
seitsemän miljoonaa kertaa?"
Oletko todella Jeesuksen yläpuolella, että tunnet, että sinulla on oikeus korjata Raamatun käskyä? Muut käskyt otat todesta, mutta tämän yhden lähetyskäskyn sinä korjaat ja muutat. Oletko siis todella korkeammalla kuin Jeesus? Miksi et noudata sitä?
Oletko todella Jeesuksen yläpuolella, että tunnet, että sinulla on oikeus korjata Raamatun käskyä? Muut käskyt otat todesta, mutta tämän yhden lähetyskäskyn sinä korjaat ja muutat. Oletko siis todella korkeammalla kuin Jeesus? Miksi et noudata sitä?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Miksi muutat Raamattua, jos se kerran on totta? Miksi muutat sanomaa, jos Raamattu kerran on pyhä?Miksi muutat Raamattua, jos se kerran on totta? Miksi muutat sanomaa, jos Raamattu kerran on pyhä?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Kristitty terroristi, mikä estää sinua menemästä moskeijaan saarnaamaan? Siellä kukaan ei tiedä juuri mitään Jeesuksesta, paitsi sen, mitä Koraani hänestä kertoo.
Vai estävätkö sinua todella pelko ja arkuus?
Oletko todella niin arka, ettet uskalla, jos kerran olet elävässä ja vahvassa uskossa, mennä sinne, missä saat paremman saaliin? Muslimit eivät tunne Raamattua yhtä hyvin kuin me. Saat paremmin saalista ja uhreja itsellesi. Todellako arkuus estää sinua?
En ymmärrä, mikä estää sinua menemästä moskeijaan rukousaikana? Se olisi suuri marttyyrikunnia ja taistelua "elävän uskon" nimissä. Olihan Hitlerilläkin samanlainen kunnia uskon nimissä toimimisesta. - Anonyymi00078
Anonyymi00077 kirjoitti:
Miksi muutat Raamattua, jos se kerran on totta? Miksi muutat sanomaa, jos Raamattu kerran on pyhä?
Onko Raamatussa sanottu, että miljardeja kertoja pitää toistaa samaa sanomaa samoille ihmisille?
Kristitty terroristi, mikä estää sinua menemästä moskeijaan saarnaamaan? Siellä kukaan ei tiedä juuri mitään Jeesuksesta, paitsi sen, mitä Koraani hänestä kertoo.
Vai estävätkö sinua todella pelko ja arkuus?
Oletko todella niin arka, ettet uskalla, jos kerran olet elävässä ja vahvassa uskossa, mennä sinne, missä saat paremman saaliin? Muslimit eivät tunne Raamattua yhtä hyvin kuin me. Saat paremmin saalista ja uhreja itsellesi. Todellako arkuus estää sinua?
En ymmärrä, mikä estää sinua menemästä moskeijaan rukousaikana? Se olisi suuri marttyyrikunnia ja taistelua "elävän uskon" nimissä. Olihan Hitlerilläkin samanlainen kunnia uskon nimissä toimimisesta.Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.
Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.
Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta. - Anonyymi00079
Anonyymi00078 kirjoitti:
Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.
Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.
Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.
Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy. - Anonyymi00080
Anonyymi00079 kirjoitti:
Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.
Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.Mitä muuta voit sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan, kaksikymmentä vuotta.
Tunkeutumisella, psykoterrorilla ja väkivallalla olette tehneet vain pahaa, ja kristinuskoon pakkokäännyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus, nyt siitä kaikesta on tullut vielä vastenmielisempää kuin se jo oli.
Mitä järkeä on käännyttää ketään hindupalstoilla, joiden lukijat ovat entisiä kristittyjä, jotka ovat kasvaneet kristillisissä kodeissa, uskonnon uhreja, jotka on jo lapsuudessa indoktrinoitu kristinuskoon, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen polun.
Meitä on jo tarpeeksi pakotettu elämässämme. - Anonyymi00081
Anonyymi00080 kirjoitti:
Mitä muuta voit sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan, kaksikymmentä vuotta.
Tunkeutumisella, psykoterrorilla ja väkivallalla olette tehneet vain pahaa, ja kristinuskoon pakkokäännyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus, nyt siitä kaikesta on tullut vielä vastenmielisempää kuin se jo oli.
Mitä järkeä on käännyttää ketään hindupalstoilla, joiden lukijat ovat entisiä kristittyjä, jotka ovat kasvaneet kristillisissä kodeissa, uskonnon uhreja, jotka on jo lapsuudessa indoktrinoitu kristinuskoon, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen polun.
Meitä on jo tarpeeksi pakotettu elämässämme.“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”
Vastaus:
Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.
Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.
Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.
Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.
Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.
Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.
Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.
Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:
“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”
Vastaus:
Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.
Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaa - Anonyymi00082
Anonyymi00081 kirjoitti:
“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”
Vastaus:
Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.
Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.
Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.
Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.
Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.
Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.
Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.
Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:
“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”
Vastaus:
Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.
Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaaSiksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.
Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.
Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.
Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä. - Anonyymi00083
Anonyymi00082 kirjoitti:
Siksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.
Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.
Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.
Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä.Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.
Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.
Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.
Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.
Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.
Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä. - Anonyymi00084
Anonyymi00083 kirjoitti:
Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.
Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.
Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.
Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.
Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.
Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.Lopettakaa vuosia jatkunut hindujen ahdistaminen.
Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.
Te toistatte samaa viestiä niille, jotka ovat tietoisesti irtautuneet siitä, koska se teki vahinkoa. Tämä ei ole evankeliointia vaan tunkeutumista. Ei rakkautta vaan vallan uusintamista. Ei huolta sieluista vaan kyvyttömyyttä hyväksyä kieltäytymistä.
On paljastavaa, että ette mene niiden luo, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta. Te puhutte niille, jotka ovat siitä kuulleet ja lähteneet. Niille, joiden olemassaolo todistaa, että vaihtoehto on mahdollinen. Juuri sitä ette siedä.
Me olemme tehneet valintamme. Emme tietämättömyydestä, vaan kokemuksen, tiedon ja itsemääräämisoikeuden perusteella. Kun sanomme “meitä on jo tarpeeksi pakotettu”, se ei ole tunnepurkaus vaan selkeä raja.
Lopettakaa hindujen ahdistaminen. Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi kuulleet "pelastuksesta" tai ikuisesta helvetistä, vaan niille, jotka ovat kuulleet niistä kaiken — liikaa, liian varhain ja ilman suostumusta. Me emme ole tietämättömiä vaan ylikyllästettyjä, ja irtautumisemme ei ole kapinaa totuutta vastaan vaan itsesuojelua. Tämä ei ole dialogia eikä rakkautta, vaan vallan toistoa ja kieltäytymisen sietämättömyyttä. Me olemme tehneet valintamme tietoisesti. Kunnioittakaa sitä ja antakaa meidän olla rauhassa.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58
Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.
Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.
Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..
- Anonyymi00085
Edelleenkään ihmisellä ei ole sielua mu onnea harhoihin
- Anonyymi00086
Jos sitä ei ole, niin ei ole – mitä sitten? Hindut eivät pakota ketään mihinkään, toisin kuin jotkut terroristiset kristityt!
- Anonyymi00087
Anonyymi00086 kirjoitti:
Jos sitä ei ole, niin ei ole – mitä sitten? Hindut eivät pakota ketään mihinkään, toisin kuin jotkut terroristiset kristityt!
Et ole se, mitä näet
Jopa sielun sijainti kehossa tulkitaan väärin.
Pikemminkin keho yhdessä koko maailman kanssa on sielussa tai yksinkertaisesti sanottuna sen tietoisuudessa.
Sielu (atma)
आत्मा
Sielu (sanskritiksi ātma) – elävä olento tai yksilöllinen olemus. Se on ikuinen atominen osa Maailmansielua tai Ylitietoisuutta. Sielun ilmenemisalue ...on materiaalisen ja henkisen maailman välinen rajallinen energia (Tataṣṭha-shakti). Tämä on aineeton alue, ja kuten kaikki olemassa oleva, se sijaitsee Korkeimman (Jumalan) tietoisuudessa. Siksi yritykset punnita, valokuvata, koskettaa tai nähdä sielu silmin ovat absurdi ja merkityksetön ajatus.
...
Jopa sielun sijainti kehossa tulkitaan väärin.
Pikemminkin keho yhdessä koko maailman kanssa on sielussa tai yksinkertaisesti sanottuna sen tietoisuudessa.
Materiaalimaailmassa sielu on sidottu väärään egoon, mieleen, älyyn ja aisteihin. Henkimaailmaan päästyään sielu löytää todellisen tarkoituksensa. Sielulla on kolme erottamatonta ominaisuutta: Sat-Chit-Ananda. Sat – (kuolemattomuus), Chit – (tietoisuus), Ananda – (autuus). Sielulla on täysin ikuinen kuolematon olemassaolo ja tietoisuus. Ananda eli autuus on se, mitä sielu kaipaa ja mihin se pyrkii. Se on elämän todellinen tarkoitus ja sen ilmentymisen (syntymän) tarkoitus.
Tämä pieni kommentti ei pysty paljastamaan koko merkitystä niin syvälliselle käsitteelle kuin sielu. Monien aikakausien viisaat ovat löytäneet sielun erilaisia puolia, mutta tähän päivään mennessä meillä ei ole tarkkaa ja kattavaa käsitystä siitä, mitä se on....
Äänestä - Anonyymi00089
Srila Bhakti Sudhir Goswami Maharaj
https://scsmathbrasildotcom.wordpress.com/wp-content/uploads/2013/07/sudhirmjj.jpg?w=512&h=340
*****************
Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä.
Sielu (élan vital - "elämän impulssi") etsii onnellisuutta, halujen täyttymistä. Tässä etsinnässä se ruumiillistuu eri kehoihin ja elämänmuotoihin, kunnes se syntyy ihmiskehossa. Jos tarkastelemme elämänmuotojen moninaisuutta, huomaamme tietoisuuden asteittaisen kehittymisen, tunteiden ja havaintojen kehittymisen sekä vapaan tahdon ilmaisemisen. Mikä ajaa evoluutiota? Tietoisuus. Kaikki kumpuaa tietoisuudesta. Elämän olosuhteiden ja itse kehon havaitseminen on mahdollista tietoisuuden ansiosta.
Kuun heijastuminen vesistön pinnasta auttaa meitä ymmärtämään tämän. Kun vesi aaltoilee, heijastus värähtelee ja heiluu aaltojen mukana. Kuu itse loistaa taivaalla vakaasti ja liikkumattomana. Myös sielu loistaa hengellisestä sijainnistaan (ajan ja avaruuden tuolla puolen), joka heijastuu aineen vääristämän tietoisuuden kautta ruumiillisen olemassaolon vaihtelevissa olosuhteissa. Ruumis on sielun harhojen biologinen ilmentymä. Kehon synnyttää itseilmaisu, joka perustuu väärään käsitykseen itsestä, hienovaraisesta karkeaan, kerros kerrokselta: ego, mieli, mieli ja aistit. Sielu itsessään on hienovarainen, tietoinen tarkkailija, joka valaisee ja elävöittää tietoisuudella ruumiin aineellisia kuoria kokemalla ruumiillisen olemassaolon.
***************************
Vain katkelmia. Erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielllä.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com - Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:

https://scsmathinternational.comVäärä ego (ahamkara)
अहंंकाऱ
Väärä ego (AHAMKARA) on substanssi (ei fyysinen), joka ympäröi meidän "todellista itseämme" – sieluamme – jotta voimme kokea aineellisen maailman ja toimia siinä.
Esimerkiksi voisi olla näin: nukut ja näet unen, jossa yhdistät itsesi toiseen persoonaan, joka saattaa olla jopa vastakkaista sukupuolta, tai ehkä eri biologinen laji, esimerkiksi lintu. Unen tapahtumat vievät mukaansa, iloitset tai kärsit, eläen unen juonta ja täysin identifioiden itsesi sen hahmon kanssa. Heräämiseen asti sinä ja hahmo olette yksi ja sama. Luulet olevasi hän, ja uskot kaikkeen, mitä unessa tapahtuu, aivan kuin se olisi objektiivinen todellisuus.
Mutta herätys asettaa kaiken paikoilleen, sinä olet taas sinä, etkä unen hahmo. Unen hahmo oli vain päälle asetettu persoona omine muistoineen ja tunteineen.
Kysymys kuuluu: onko se, mikä heräsi, varmasti sinä? Oletko herännyt täysin, vai onko jälleen päälle asetettu väärä ymmärrys itsestäsi?
Vedoissa voidaan kohdata tällainen väite: "Et ole se, mitä näet."
Väärän egon pääasiallinen tehtävä on ylläpitää meissä varmuutta siitä, että me olemme me, ja että kaikki ympärillämme tapahtuu todellisesti. Olen mukana erittäin tärkeässä tehtävässä tässä ajallisessa maailmassa, etsin onnea. Kysykäämme itseltämme: jos meillä on väärä ego, onko olemassa myös todellinen ego? Kuka me todella olemme?
Vedat selittävät, että jokaisella on todellinen ego, oma paikkansa tai tarkoituksensa, mutta se sijaitsee henkimaailmassa, ei aineellisessa.
********************
Vain katkelmia. Erittäin paljon k äännösvirheitä suomen kielllä.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com - Anonyymi00091
Anonyymi00090 kirjoitti:
Väärä ego (ahamkara)

https://scsmathinternational.comPersoona, persoonallisuus.
Kokoelma luonteenpiirteitä ja käyttäytymistä, jotka ilmenevät tietyissä olosuhteissa. Puhuttaessa sanan "persoonallisuus" merkityksestä, on syytä huomata, että alun perin ...tarkoitti naamaria, joka peitti kasvonpiirteet ja ilmaisut, ja samankaltainen merkitys löytyy myös kreikkalaisesta sanasta persona - teatterinaamari.
Naamion suu oli tavallisesti koristeltu metallilla, kuten kuparilla tai hopealla, resonanssin lisäämiseksi, ja naamiossa saattoi olla myös kaiutin (tämän vuoksi roomalaiset käyttivät sanaa persona, joka tulee sanasta personare — "soittaa läpi"). Ihminen on yksi, mutta hänellä on monta kasvoa. Näin voidaan sanoa, että henkilö, jolla on pääasiassa surullinen tai tyytymätön ilme, on synkkä tai murehtiva persoona. Toisaalta elämäniloinen ja iloinen ihminen, jolla on kasvoillaan naurunjuonteet ja virnistävät silmät, reagoi useammin positiivisesti. Positiivinen persoona, positiivinen hahmo (ransk.).
Mutta ei aina ihmiset ole vilpittömiä, eivätkä kaikki ajatukset ihmisen mielessä heijastu hänen kasvoiltaan. Jotkut pystyvät tuntemaan sisällään yhtä, mutta näyttämään kasvoillaan aivan muuta.... Ihminen voi sovittaa itselleen erilaisia naamioita eri olosuhteissa, toimiessaan omien etujensa mukaan. Kaksinaamaisuus ja moninaamaisuus ovat seurausta vilpittömyyden puutteesta, salailusta, pelosta ja ristiriitaisista haluista sisällä. Nykypsykologia pitää useiden persoonien samanaikaista olemassaoloa yhdessä ihmisessä patologiana dissosiatiivisten häiriöiden yhteydessä."
Kyllä, todellakin, yhdessä tietoisuudessa voi olla useita persoonallisuuksia, sillä persoonallisuus on toissijainen ja johdettu suhteessa ensisijaiseen tietoisuuteen. Elävän olennon tietoisuus voi ahmakaran (väärän egon) ansiosta eläytyä mihin tahansa rooliin (ja niitä voi olla useita samanaikaisesti), mutta ongelma näkyy yksinkertaisessa kaavassa: yhden vahvan persoonallisuuden sijaan tietoisuuteen muodostuu useita heikkoja persoonallisuuksia, jotka esiintyvät vuorotellen riippuen ympärillä tapahtuvista asioista. Ne toimivat ristiriitaisesti aiheuttaen ”konfliktin itsensä kanssa”. Ei ole selvää, millaista persoonallisuutta tällainen ”selkärangaton” ihminen kasvattaa itsessään.
Kysy itseltäsi koko ajan: ”Mitä persoonallisuuden piirteitä: hyveitä tai paheita, kasvatat itsessäsi? Miten muut näkevät minut? Kuka olen persoonallisuutena ympäristölleni?” Ja viimeinen asia. Minä olen minä. Minun persoonallisuuteni on minun persoonallisuuteni. Henkilökohtaiset tiedot (nimi, syntymäaika jne.) voivat muuttua. Mutta minä olen muuttumaton, jos toimin tietoisesti. - Anonyymi00092
Anonyymi00091 kirjoitti:
Persoona, persoonallisuus.
Kokoelma luonteenpiirteitä ja käyttäytymistä, jotka ilmenevät tietyissä olosuhteissa. Puhuttaessa sanan "persoonallisuus" merkityksestä, on syytä huomata, että alun perin ...tarkoitti naamaria, joka peitti kasvonpiirteet ja ilmaisut, ja samankaltainen merkitys löytyy myös kreikkalaisesta sanasta persona - teatterinaamari.
Naamion suu oli tavallisesti koristeltu metallilla, kuten kuparilla tai hopealla, resonanssin lisäämiseksi, ja naamiossa saattoi olla myös kaiutin (tämän vuoksi roomalaiset käyttivät sanaa persona, joka tulee sanasta personare — "soittaa läpi"). Ihminen on yksi, mutta hänellä on monta kasvoa. Näin voidaan sanoa, että henkilö, jolla on pääasiassa surullinen tai tyytymätön ilme, on synkkä tai murehtiva persoona. Toisaalta elämäniloinen ja iloinen ihminen, jolla on kasvoillaan naurunjuonteet ja virnistävät silmät, reagoi useammin positiivisesti. Positiivinen persoona, positiivinen hahmo (ransk.).
Mutta ei aina ihmiset ole vilpittömiä, eivätkä kaikki ajatukset ihmisen mielessä heijastu hänen kasvoiltaan. Jotkut pystyvät tuntemaan sisällään yhtä, mutta näyttämään kasvoillaan aivan muuta.... Ihminen voi sovittaa itselleen erilaisia naamioita eri olosuhteissa, toimiessaan omien etujensa mukaan. Kaksinaamaisuus ja moninaamaisuus ovat seurausta vilpittömyyden puutteesta, salailusta, pelosta ja ristiriitaisista haluista sisällä. Nykypsykologia pitää useiden persoonien samanaikaista olemassaoloa yhdessä ihmisessä patologiana dissosiatiivisten häiriöiden yhteydessä."
Kyllä, todellakin, yhdessä tietoisuudessa voi olla useita persoonallisuuksia, sillä persoonallisuus on toissijainen ja johdettu suhteessa ensisijaiseen tietoisuuteen. Elävän olennon tietoisuus voi ahmakaran (väärän egon) ansiosta eläytyä mihin tahansa rooliin (ja niitä voi olla useita samanaikaisesti), mutta ongelma näkyy yksinkertaisessa kaavassa: yhden vahvan persoonallisuuden sijaan tietoisuuteen muodostuu useita heikkoja persoonallisuuksia, jotka esiintyvät vuorotellen riippuen ympärillä tapahtuvista asioista. Ne toimivat ristiriitaisesti aiheuttaen ”konfliktin itsensä kanssa”. Ei ole selvää, millaista persoonallisuutta tällainen ”selkärangaton” ihminen kasvattaa itsessään.
Kysy itseltäsi koko ajan: ”Mitä persoonallisuuden piirteitä: hyveitä tai paheita, kasvatat itsessäsi? Miten muut näkevät minut? Kuka olen persoonallisuutena ympäristölleni?” Ja viimeinen asia. Minä olen minä. Minun persoonallisuuteni on minun persoonallisuuteni. Henkilökohtaiset tiedot (nimi, syntymäaika jne.) voivat muuttua. Mutta minä olen muuttumaton, jos toimin tietoisesti.Tietoisuus (Chitta)
चित्त
Ajattelen, siis olen olemassa. Kyky tiedostaa itsensä ja ympärillä tapahtuva erottaa meidät elottomasta aineesta. Filosofiassa ja joissakin vedatekstien käännöksissä tietoisuus ja sielu ymmärretään usein samaksi asiaksi. Ilman tietoista ymmärtämistä ei voi kutsua itseään eläväksi. Sielua käsittelevässä osiossa on jo kuvattu joitakin sen ominaisuuksia, mutta on mainittava vielä yksi tärkeä piirre: vapaus valita. Tietoinen valinta. Me voimme valita, mitä teemme ja miten toimimme erilaisissa elämäntilanteissa. Mutta valinnanvapaus tarkoittaa myös mahdollisuutta tehdä virhe. Siksi on suotavaa olla kirkkaassa, selkeässä tietoisuuden tilassa. ...
Valinnanvapaus on suuri lahja ja suuri vastuu....
Äly (Buddhi)
बुद्धि
Vain yksi ihmisen kyky erottaa hänet olennaisesti muista olennoista – se on kyky ajatella loogisesti, päättelemään. Tämän kyvyn ihmiselle antaa äly Ja vedat sanovat, että se voi olla kahdessa eri tilassa.
Ensimmäinen tila on aineellinen maallinen äly (buddhi). Maallinen äly asettaa itselleen tavoitteeksi johtaa elävä olento läpi kaikki houkutukset ja esteet kohti sen kohtaloa (lopullista päämäärää) tai elämän tarkoitusta. Materiaalimaailmassa merkitys on aina ollut ja on edelleen: perhe, aistilliset nautinnot, terveys, aineellinen hyvinvointi, muiden kunnioitus, valta ja maine. Järki on aistien ja mielen yläpuolella, analysoiden ympäristöä ja kokemuksemme maailmaa. Se määrittelee, mikä on hyödyllistä ja mikä haitallista elävälle olennolle näiden tavoitteiden saavuttamisen kontekstissa. Mieli, joka saa tietoa aisteilta, pyrkii miellyttävään kohteeseen, mutta järki voi pysäyttää sen, jos tämä kohde edustaa jonkinlaista vaaraa elävälle olennolle tai ei vastaa järkeviä tavoitteita. (Esimerkiksi mielelle voi olla miellyttävää alkoholipäihtymys ja rentoutuminen työpäivän päätteeksi, mutta jos sinun on ajetava autoa, juuri järki kertoo, että nyt ei kannata juoda, koska tavoitteesi on päästä illalla töiden jälkeen kotiin ehjänä ja vahingoittumattomana. Valitettavasti kaikki tavoitteet, joihin homo sapiens (järkevä ihminen kädellisten heimosta) pyrkii, ovat aineellisia eivätkä kykene antamaan hänelle todellista onnea.
Toinen tila – ylimaallinen äly (Divya Buddhi) – asettaa tavoitteekseen johtaa meidät todelliseen todellisuuteen (ylitietoisuuden maailmaan tai henkimaailmaan), maailmaan, joka ulottuu aistillisen kokemuksen rajojen ulkopuolelle. Vain Divya Buddhin avulla voimme päästä sinne, missä on todellinen kohtalomme ja elämän todellinen tarkoitus. Yksi sen ainutlaatuisista ominaisuuksista on kyky analysoida itseään ilman mielen ja aistien apua, asettamalla tavoitteita ajasta ja tilasta riippumatta. ...
...
Fyysinen keho (sthula-sharira)
स्थूलशरीर
Karkea fyysinen keho, eli shthūla-śarira, on fyysinen muoto, joka on vuorovaikutuksessa aineellisen maailman kanssa viiden elementin kautta: eetteri, ilma, tuli, vesi ja maa. Se on keino hankkia kokemusta Jivalle, sielulle, joka käyttää aisteja ja toimintoja vuorovaikutukseen ympäristön kanssa.
Karkea keho on alttiina syntymälle, vanhenemiselle ja kuolemalle, se tuhoutuu, mutta sielu hienojakoisessa kehossa saa reinkarnaation seurauksena uuden fyysisen kuoren, ja kaikki toistuu uudelleen.
Hienojakoinen keho ( sukshma sharira)
सूक्ष्मशरीर
Yksi kolmesta kehosta, jotka muodostavat ihmisen.
Sūkṣmaśarīra koostuu 18 elementistä, mukaan lukien mieli (manas), äly (buddhi), ego (ahamkara), kymmenen aistielintä (5 ) ja toimintaa (5), sekä viisi hienojakoista elementtiä (pancha mahabhuta).
Hienojakoinen keho ei tuhoudu kuoleman jälkeen, vaan siirtyy uuteen inkarnaatioon, joka kantaa mukanaan edellisten elämien karmallisia jälkiä.
Näin ollen sūkṣmaśarīra(hienojakoinen keho) näyttelee keskeistä roolia jälleensyntymän ja karmallisen siirtymisen prosessissa.
Äänestä
Anonyymi00079
2025-12-18 14:06:07

Hienojakoisen kehon ja sen osatekijöiden tutkiminen avaa eteemme kiehtovan maailman ihmisen sisäisestä anatomiasta, joka sisältää avaimia olemuksemme syvyyksien sekä kehon, mielen ja hengen välisen yhteyden ymmärtämiseen. Tämä tieto voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin itseämme ja ympäröivää maailmaa sekä tarjota välineitä harmonian ja hyvinvoinnin saavuttamiseen. - Anonyymi00093
Anonyymi00092 kirjoitti:
Tietoisuus (Chitta)

Hienojakoisen kehon ja sen osatekijöiden tutkiminen avaa eteemme kiehtovan maailman ihmisen sisäisestä anatomiasta, joka sisältää avaimia olemuksemme syvyyksien sekä kehon, mielen ja hengen välisen yhteyden ymmärtämiseen. Tämä tieto voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin itseämme ja ympäröivää maailmaa sekä tarjota välineitä harmonian ja hyvinvoinnin saavuttamiseen."Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.
NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.
PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO
HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa eikä edes osallistu tämän maailman toimintaan, kaikki toiminta jne. se on kaikki tapahtuu gunojen jne. kautta. - Anonyymi00094
Anonyymi00093 kirjoitti:
"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.
NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.
PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO
HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa eikä edes osallistu tämän maailman toimintaan, kaikki toiminta jne. se on kaikki tapahtuu gunojen jne. kautta.HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa eikä edes osallistu tämän maailman toimintaan, kaikki toiminta jne. se on kaikki tapahtuu gunojen jne. kautta. - Anonyymi00095
Anonyymi00094 kirjoitti:
HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa eikä edes osallistu tämän maailman toimintaan, kaikki toiminta jne. se on kaikki tapahtuu gunojen jne. kautta."Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
Kristinusko on sekoittanut useat termit täysin, esimerkiksi se, mitä idässä sanotaan hienojakoiseksi kehoksi, sitä kristinuskossa sanotaan sieluksi, jne. ne ovat täysin eri kategorioita, joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. - Anonyymi00096
Anonyymi00095 kirjoitti:
"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
Kristinusko on sekoittanut useat termit täysin, esimerkiksi se, mitä idässä sanotaan hienojakoiseksi kehoksi, sitä kristinuskossa sanotaan sieluksi, jne. ne ovat täysin eri kategorioita, joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa.Eläinkehosta on aina ylöspäin, ihmiskehosta sekä alaspäin että ylöspäin, ihminen voi syntyä myös puolijumalaksi tai jopa jonkin universumin Brahmaksi, eli luojaksi.
- Anonyymi00097
Anonyymi00096 kirjoitti:
Eläinkehosta on aina ylöspäin, ihmiskehosta sekä alaspäin että ylöspäin, ihminen voi syntyä myös puolijumalaksi tai jopa jonkin universumin Brahmaksi, eli luojaksi.
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
Hinduja ei kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi. - Anonyymi00098
Anonyymi00097 kirjoitti:
"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."
Hinduja ei kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.Juuri niin. Vaikka kukaan täällä ei enää edes lue Raamattua eikä kristittyjen kopioita siitä, silti nyt aletaan poikkeuksellisesti tulkita aivan päinvastoin, kuin mitä Raamatttu sanoo. Huijaususkonto. Mieluummin Koraani!
- Anonyymi00099
Anonyymi00098 kirjoitti:
Juuri niin. Vaikka kukaan täällä ei enää edes lue Raamattua eikä kristittyjen kopioita siitä, silti nyt aletaan poikkeuksellisesti tulkita aivan päinvastoin, kuin mitä Raamatttu sanoo. Huijaususkonto. Mieluummin Koraani!
Sitä se kristittyjen psyykkinen väkivalta hinduja vastaan on saanut aikaan!
- Anonyymi00100
Anonyymi00099 kirjoitti:
Sitä se kristittyjen psyykkinen väkivalta hinduja vastaan on saanut aikaan!
Aiemmin suhtauduin kristinuskoon neutraalisti, mutta nyt kun puhutaan radikaaleista ääriliikkeistä hindupalstalla, minua alkaa oksettaa, niin vastenmieliseksi se on minulle tullut.Jumalanne on varmasti tyytyväinen siihen, että nykyään heti kun joku edes mainitsee kristillisen uskon, alkaa oksettaa, ja se johtuu kokonaan teidän omasta iljettävästä käytöksestänne.
- Anonyymi00101
Anonyymi00100 kirjoitti:
Aiemmin suhtauduin kristinuskoon neutraalisti, mutta nyt kun puhutaan radikaaleista ääriliikkeistä hindupalstalla, minua alkaa oksettaa, niin vastenmieliseksi se on minulle tullut.Jumalanne on varmasti tyytyväinen siihen, että nykyään heti kun joku edes mainitsee kristillisen uskon, alkaa oksettaa, ja se johtuu kokonaan teidän omasta iljettävästä käytöksestänne.
"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”. - Anonyymi00102
Anonyymi00101 kirjoitti:
"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.
PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO
HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä. - Anonyymi00103
Anonyymi00102 kirjoitti:
NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.
PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO
HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.Tekoälyn vastaukset Vedoista ovat vääriä
Anonyymi-ap
2024-03-08 10:35:26
On todella hämmästyttävää, miten kaikki kommentoivat Vedoja, tietämättä niistä yhtään mitään. Myös Wikipedian raportti Vedoista on suurilta osin väärä. Mielenkiinnosta testasin Tekoälyä ja esitin erilaisia kysymyksiä Vedoista. Joka ikinen vastaus oli väärä. Jotkut vastaukset olivat suorastaan päinvastaisia kuin Vedat. Ja mitä se voisikaan tietää, koska Vedat eivät koske vain maapalloa eivätkä vain meidän maailmankaikkeuttamme, vaan kaikkia lukemattomia maailmankaikkeuksia kaikkina aikoina. Eivätkä Vedat koske ainoastaan ihmiskuntaa vaan myös muita elämänmuotoja muissa universumeissa. - Anonyymi00104
Anonyymi00103 kirjoitti:
Tekoälyn vastaukset Vedoista ovat vääriä
Anonyymi-ap
2024-03-08 10:35:26
On todella hämmästyttävää, miten kaikki kommentoivat Vedoja, tietämättä niistä yhtään mitään. Myös Wikipedian raportti Vedoista on suurilta osin väärä. Mielenkiinnosta testasin Tekoälyä ja esitin erilaisia kysymyksiä Vedoista. Joka ikinen vastaus oli väärä. Jotkut vastaukset olivat suorastaan päinvastaisia kuin Vedat. Ja mitä se voisikaan tietää, koska Vedat eivät koske vain maapalloa eivätkä vain meidän maailmankaikkeuttamme, vaan kaikkia lukemattomia maailmankaikkeuksia kaikkina aikoina. Eivätkä Vedat koske ainoastaan ihmiskuntaa vaan myös muita elämänmuotoja muissa universumeissa.Seuraava sekava Tekoälyn vastaus:
Sinä
Kuinka monta ulottuvuutta on Vedojen mukaan?
ChatGPT
Vedojen mukaan on neljä ulottuvuutta: pituus, leveys, korkeus ja aika. Ulottuvuudet määrittävät fyysisen todellisuuden perustana olevan tilan ja ajan.
Mutta todellisuudessa Vedojen mukaan on 64 ulottuvuutta, siis meidän universumissa.
Onko Vedojen mukaan elämää muilla planeetoilla?
ChatGPT
Tällä hetkellä ei ole mitään varmaa tietoa siitä, onko elämää olemassa muilla planeetoilla. Tähän asti ei ole löydetty konkreettisia todisteita elämästä muualla avaruudessa. Kuitenkin avaruus tutkimus jatkuu ja on mahdollista, että tulevaisuudessa löydetään merkkejä toisenlaisesta elämästä muilla planeetoilla.
Väärin:
Vedojen mukaan kaikki planeetat ovat asuttuja.
Siis kaikilla planeetoilla ei ole biologista elämänmuotoa, kuten meillä, mutta ne ovat asuttuja.
Seuraava väärä vastaus:
Puhuvatko Vedat myös muista planeetoisa?
ChatGPT
Ei, Veda-kirjoitukset keskittyvät pääasiassa Maahan ja ihmisten toimintaan täällä. Ne eivät käsittele muita planeettoja tai avaruutta yleisesti.
Tämä on täysin väärin, sillä Veda-teksteissä puhutaan paljon muista planeetoista ja elämästä niillä.
Seuraava väärä vastaus:
You
Puhutaanko Vedalaisissa teksteissä myös muista universumeista?
ChatGPT
Vedalaisissa teksteissä ei yleensä puhuta muista universumeista, vaan niissä keskitytään enemmän tähän maailmaan ja sen ilmiöihin sekä moraalisiin ja filosofisiin aiheisiin. Vedalaisessa filosofiassa korostetaan ihmisen sisäisen maailman kehittämistä ja henkistä kasvua, eikä niinkään pohdita ulkoavaruuden tai muiden mahdollisten olemassaolon tasojen merkitystä.
Todellisuudessa puhutaan ja paljon. - Anonyymi00105
Anonyymi00104 kirjoitti:
Seuraava sekava Tekoälyn vastaus:

Todellisuudessa puhutaan ja paljon.Sinä
Onko totta, että tässä meidän universumissamme on vedalaisten tekstien mukaan 64 ulottuvuutta?
ChatGPT
Ei ole totta, että vedalaisissa teksteissä väitetään, että tässä universumissa on 64 ulottuvuutta. Vedalaisessa filosofiassa ja uskomuksissa on monia erilaisia käsityksiä maailmankaikkeudesta, mutta ei ole tarkkaa lukumäärää ulottuvuuksista. Vedalaisessa ajattelussa korostetaan henkistä kehitystä ja sisäistä todellisuutta, eikä niinkään ulkoisen maailman fyysisiä ominaisuuksia.
VÄÄRIN TAAS.
Sinä
Tarkoittaako Vedat vain Intiaa?
ChatGPT
Kyllä, Vedat ovat alunperin intialaisia pyhiä tekstejä, jotka muodostavat hindulaisuuden vanhimman ja pyhimmän kirjallisen perinteen. Vedoiksi kutsutaan neljää tekstikokoelmaa: Rigveda, Samaveda, Yajurveda ja Atharvaveda. Vedat ovat olennainen osa hindulaisuuden uskonnollista ja filosofista perinnettä, ja niitä pidetään pyhinä teksteinä monissa hindulaisissa yhteisöissä.
MUTTA TODELLISUUDESSA:
Veda-kirjallisuus selittää kaikki lait, mutta ei minkään uskonnon tai minkään kansakunnan asemasta, vaan se yksinkertaisesti antaa jokaiselle elävälle olennolle mahdollisuuden tietää, miten maailmankaikkeus on järjestetty ja miten se toimii.
Ei ole väliä, mikä uskonto ihminen on, kommunisti, materialisti, kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen järjestelmään tai mihin tahansa vakaumukseen. Vedalainen kirjallisuus ei kuulu mihinkään kansakuntaan. Joskus ihmiset ymmärtävät väärin ja luulevat, että Veda on Intia. Mutta Vedoilla ei ole mitään tekemistä Intian kanssa. Vedat eivät ole siellä, missä niitä puhutaan tai säilytetään.
Vedat ovat siellä, missä niitä noudatetaan. Se sanotaan itse Veda-kirjallisuudessa. Tämä tieto kuuluu kaikille ihmisille, kaikille eläville olennoille maailmankaikkeudessa. Jos ajattelemme, että vain meillä on jotain tekemistä vedalaisen kulttuurin tai vedalaisen tiedon kanssa, se ei kuitenkaan ole totta. Kaikki vedalainen kirjallisuus kuvaa kaikkia planeettajärjestelmiä ja kaikissa planeettajärjestelmissä elävät olennot noudattavat tavalla tai toisella näitä periaatteita, lakeja ja näitä oppeja.
Seuraava väärä vastaus:
Sinä
Onko totta, että Vedojen mukaan kaikissa eri universumeissa on eri luojajumala, Brahma?
ChatGPT
Ei ole totta, että Vedojen mukaan kaikissa eri universumeissa olisi eri luojajumala Brahma. Hinduismi opettaa, että Brahma on yksi Trimurti-jumalista, joka vastaa luomisesta, kun taas Vishnu on ylläpitäjä ja Shiva tuhoaja. Vedat eivät puhu eri luojajumalista eri universumeissa.
TÄYSIN VÄÄRÄ. OIKEA VASTAUS OLISI:
Jokaista maailmankaikkeutta hallitsevat Korkeimman Jumalan edustajat, jotka työskentelevät Hänen johdollaan ja valvovat aineellisten energioiden ilmenemismuotoja ja toimintaa. Jumala ei osallistu suoraan aineellisten universumien luomiseen ja ylläpitoon, mutta Hänen edustajansa, joita kutsutaan puolijumaliksi, ovat vastuussa niistä. Yksi tällainen edustaja on Brahma. Samaan olentoon saatetaan viitata eri tavoin eri perinteissä. Veda-perinteessä Brahma hoitaa ne luomistehtävät, jotka me yleensä liitämme Korkeimpaan Jumalaan.
Brahma myös valvoo tiettyjä taivaallisia maailmoja ja asuu korkeimmassa taivaallisessa maailmassa. Jokaisessa maailmankaikkeudessa on eri Brahma. Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he itse asiassa puhuvat Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Kristityt palvovat häntä ilmeisesti Jumalana, vaikka hän on puolijumala, kuolevainen kuten ihmisetkin. Mutta hän on maailmankaikkeutemme luoja. Jokaisella maailmankaikkeudella on oma Brahmansa. Brahma ei ole on nimi, vaan ammattinimike
Toisinaan Brahman virka annetaan olennolle, joka on lähes sataprosenttisesti täydellinen, mutta joka ei ole täysin voittanut halua hallita. Tällaiselle sielulle annetaan mahdollisuus toimia Brahmana- luojana ja valvoa maailmankaikkeuden aineellisten ilmentymien järjestystä. Brahman elinikä on 311 biljoonaa 40 miljoonaa vuotta. Tämä luku saattaa tuntua epäuskottavalta, mutta aika menee eri tavalla korkeimmilla planeetoilla. Tämä luku on ihmisen ajanlaskennan mukainen.
Ja koska on olemassa miljardeja ja miljardeja erilaisia universumeja, lukemattomia, niin jokaisessa on erilainen Brahma. - Anonyymi00106

Ja koska on olemassa miljardeja ja miljardeja erilaisia universumeja, lukemattomia, niin jokaisessa on erilainen Brahma.Seuraava väärä vastaus:
Sinä
Kuinka suuri osa Vedojen teksteistä käsittelee aineellista tietoa?
ChatGPT
Vedojen teksteissä aineellista tietoa käsitellään suhteellisen vähän, sillä Vedat sisältävät pääasiassa henkistä ja hengellistä opetusta sekä rituaaleja. Aineellista tietoa käsitteleviä osuuksia voi kuitenkin löytyä esimerkiksi terveydenhoidosta, luonnontieteistä ja yhteiskunnallisista asioista. Yleisesti ottaen aineellisen tiedon osuus on kuitenkin melko pieni verrattuna muihin aihepiireihin.
"Vedojen teksteissä aineellista tietoa käsitellään suhteellisen vähän, sillä Vedat sisältävät pääasiassa henkistä ja hengellistä opetusta sekä rituaaleja."
TAAS VÄÄRIN.
Yli 90 prosenttia Veda-tiedosta on aineellista tietoa, loput henkistä.
Seuraava väärä vastaus:
Onko totta, että meidän maailmankaikkeutemme on Vedojen mukaan yksi pienimmistä.
ChatGPT
Ei, tämä väite ei ole totta. Vedoissa ei käsitellä maailmankaikkeuden kokoa tai sijaintia suhteessa muihin maailmankaikkeuksiin. Nykyisen tietämyksemme mukaan oma maailmankaikkeutemme on valtava ja laajenee jatkuvasti. Vedat ovat pyhiä hindu-luonnonkatsomuksen tekstejä, eivätkä ne tarjoa tieteellistä tietoa maailmankaikkeuden koosta.
VÄÄRIN.
MEIDÄN MAAILMANKAIKKEUTEMME ON TODELLAKIN YKSI KAIKKEIN PIENIMMISTÄ VEDOJEN MUKAAN.
Sinä
Onko totta, että tässä meidän universumissamme on vedalaisten tekstien mukaan 64 ulottuvuutta?
ChatGPT
Ei ole totta, että vedalaisissa teksteissä väitetään, että tässä universumissa on 64 ulottuvuutta. Vedalaisessa filosofiassa ja uskomuksissa on monia erilaisia käsityksiä maailmankaikkeudesta, mutta ei ole tarkkaa lukumäärää ulottuvuuksista. Vedalaisessa ajattelussa korostetaan henkistä kehitystä ja sisäistä todellisuutta, eikä niinkään ulkoisen maailman fyysisiä ominaisuuksia.
VÄÄRIN.
KYLLÄ MEIDÄN UNIVERSUMISSAMME ON 64 ULOTTUVUUTTA, JA MUISSA UNIVERSUMEISSA PALJON ENEMMÄN. - Anonyymi00107
Anonyymi00106 kirjoitti:

KYLLÄ MEIDÄN UNIVERSUMISSAMME ON 64 ULOTTUVUUTTA, JA MUISSA UNIVERSUMEISSA PALJON ENEMMÄN.Sinä
Kuinka monta ulottuvuutta on Vedojen mukaan?
ChatGPT
Vedojen mukaan on neljä ulottuvuutta: pituus, leveys, korkeus ja aika. Ulottuvuudet määrittävät fyysisen todellisuuden perustana olevan tilan ja ajan.
Mutta todellisuudessa Vedojen mukaan on 64 ulottuvuutta, siis vain meidän universumissa.
Seuraava vastaus on taas kokonaan väärä.
Sinä
Mitä tarkoitta yoga maya vedalaisten tekstien mukaan?
ChatGPT
Yoga Maya on hindulainen käsite, joka viittaa siihen, miten henkinen maailma peittää ihmisen todellisen luonnon ja estää häntä ymmärtämästä oman osansa ikuisessa järjestyksessä. Vedalaisissa teksteissä yoga maya esitetään usein illuusiona tai harhakuvitelmana, joka estää ihmistä löytämästä todellista tarkoitustaan ja yhteyttään maailmankaikkeuteen. Sitä vastoin moksha on pyrkimys päästä irti yoga mayasta ja saavuttaa korkeampi tietoisuuden tila.
Yoga Maya on hindulainen käsite, joka viittaa siihen, miten henkinen maailma peittää ihmisen todellisen luonnon ja estää häntä ymmärtämästä oman osansa ikuisessa järjestyksessä. Vedalaisissa teksteissä yoga maya esitetään usein illuusiona tai harhakuvitelmana,
SIIS TÄSSÄ VASTAUKSESSA SE PUHUU MAHA MAYASTA, EI YOGA MAYASTA. - Anonyymi00108
Anonyymi00107 kirjoitti:

SIIS TÄSSÄ VASTAUKSESSA SE PUHUU MAHA MAYASTA, EI YOGA MAYASTA.Seuraava absoluuttisen väärä vastaus:
Sinä
Kuvaile henkimaailman eri planeettoja vedalaisten tekstien mukaan. Nimeä myös ne planeetat.
ChatGPT
Vedalaisessa uskomusjärjestelmässä henkimaailmaa hallitsevat eri planeetat, joita kutsutaan nimillä:
Surya (Aurinko): Valon ja energian lähde, joka symboloi elämänvoimaa ja tiedonlähdettä.
Chandra (Kuu): Tunteiden ja mielen hallitsija, joka vaikuttaa ihmisten tunnetiloihin ja intuitioon.
Mangala (Mars): Soturin ja taistelijan planeetta, joka symboloi voimaa, rohkeutta ja päättäväisyyttä.
Budha (Merkurius): Kommunikaation ja älyn planeetta, joka vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja oppimiseen.
Guru (Jupiter): Viisauden ja opetuksen planeetta, joka symboloi kasvua, onnea ja suojelua.
Shukra (Venus): Kauneuden ja rakkauden planeetta, joka vaikuttaa ihmisten ihmissuhteisiin ja taiteelliseen luovuuteen.
Shani (Saturnus): Karmojen ja rajoitusten planeetta, joka opettaa kärsivällisyyttä ja vastuun ottamista teoista.
Rahu ja Ketu: Kiertävät pisteet, jotka symboloivat karmallisia haasteita ja muutoksia ihmisten elämässä.
TÄMÄ VASTAUS EI KUVAA HENKIMAAILMAN PLANEETTOJA, VAAN AINEELLISEN MAAILMAN KORKEAMPIA PLANEETTOJA. JA LISÄKSI NEKIN VÄÄRIN.
Seuraava absoluuttisen väärä vastaus:
Sinä
Kuinka monta vapautusta eli muktia on olemassa Veda-tekstien mukaan?
ChatGPT
Vedat mainitsevat neljä päävapautusta, jotka tunnetaan nimellä dharma (eettinen elämä), artha (materiaalinen hyvinvointi), kama (nautinnot) ja moksha (hengellinen vapautuminen). Mokshan tavoite on vapauttaa ihminen syklistä uudestisyntymisestä ja saavuttaa ykseys Jumalan kanssa
TODELLISUUDESSA ON VIISI KOKONAAN TOISTAAN EROAVAA VAPAUTUKSEN LAJIA. - Anonyymi00109
Anonyymi00108 kirjoitti:

TODELLISUUDESSA ON VIISI KOKONAAN TOISTAAN EROAVAA VAPAUTUKSEN LAJIA.Sinä
Kuinka monta vapautusta eli muktia on olemassa Veda-tekstien mukaan?
ChatGPT
Vedat mainitsevat neljä päävapautusta, jotka tunnetaan nimellä dharma (eettinen elämä), artha (materiaalinen hyvinvointi), kama (nautinnot) ja moksha (hengellinen vapautuminen). Mokshan tavoite on vapauttaa ihminen syklistä uudestisyntymisestä ja saavuttaa ykseys Jumalan kanssa
TÄSSÄ SE EI EDES TUNNISTA KYSYMYSTÄ. PUHU AIVAN ERI ASIASTA.
Seuraava kokonaan väärä vastaus:
Sinä
Onko totta, että on olemassa viisi erilaista mokshaa Veda-tekstien mukaan?
ChatGPT
Ei, tämä ei ole totta. Veda-teksteissä moksha viittaa yleensä siihen, että yksilö vapautuu syklisestä syntymästä ja kuolemasta ja saavuttaa lopullisen vapautumisen tai yhteyden korkeimpaan todellisuuteen. Moksha ei yleensä jaeta eri tyyppeihin Veda-teksteissä.
TODELLISUUDESSA MOKSHA JAETAAN VIITEEN ERI TYYPPIIN.
Seuraavassa tekoäly ei tunnistaa lainkaan kysymystä:
Sinä
copy
Äänen transformaation vaiheet Veda-teksteissä?
ChatGPT
Veda-teksteissä äänen transformaatio tapahtuu neljässä vaiheessa:
Šruti (kuultu) - Ääni syntyy luonnostaan ja spontaanisti ilman ihmisen tekemää manipulointia. Se on alkuperäinen ääni, joka on olemassa ikuisesti.
Smriti (muistettu) - Ääni tallennetaan muistiin ja siirretään suullisesti sukupolvelta toiselle. Tässä vaiheessa ääni voi muuttua tai vääristyä ihmisen välityksellä.
Itihasas (historiallinen) - Ääni kirjoitetaan ja tallennetaan kirjallisesti. Tässä vaiheessa ääni on pysyvässä muodossa ja sitä voidaan helposti jakaa ja säilyttää.
Puranas (myyttinen) - Ääni leviää laajalle yhteiskunnassa ja siitä tulee osa kulttuuriperintöä. Se saa myös symbolista tai metafyysistä merkitystä.
OIKEA VASTAUS OLISI KUITENKIN:
Äänen transformaation vaiheet
1. Paravak (para-korkein, vak-puhe) - jumalallinen taso.
Paravak-tasolla (jumalallinen puhe) luomisen, ajattelun ja puheen prosessit ovat yhtä.
2. Pashyantivak (pashyanti-see, vak-puhe) - jumalallisen äänen heijastuminen aineellisessa äänimaailmassa puhtaaseen tietoisuuteen (henkinen näkemys).
Ääni säilyttää kaikki mahdollisuutensa ja kantaa sisällään kaikki kohteen ikuiset ominaisuudet lilaa lukuun ottamatta.
3- Madhyamavak (madhyama-väliaikainen, intermediate, vak-rech) - ajattelun taso, ajatuksen välittäminen kuvien avulla, telepaattinen viestintä, täydellisen ymmärryksen taso.
Puolijumalien taso.
4. Vaikarikavak - fyysisen puheen (tavallisen puheen) taso.
Kuulemamme äänitaso sisältää 17 prosenttia puheen informaatiosta.
Kun ääni kulkee näiden vaiheiden läpi, se muuntuu, vaimenee ja menettää kaikki alkuperäiset ominaisuutensa.
EDELLÄ OLI VAIN MUUTAMA; TESTASIN TEKOÄLYÄ, VÄÄRÄT VASTAUKSET.TERRORISTI OTTAA AINA TEKOÄLYN TEKSTIN JA KÄYTTÄÄ SITÄ OPETTAMAAN MEILLE MEIDÄN OMAA FILOSOFIAAMME - Anonyymi00110
Anonyymi00109 kirjoitti:

EDELLÄ OLI VAIN MUUTAMA; TESTASIN TEKOÄLYÄ, VÄÄRÄT VASTAUKSET.TERRORISTI OTTAA AINA TEKOÄLYN TEKSTIN JA KÄYTTÄÄ SITÄ OPETTAMAAN MEILLE MEIDÄN OMAA FILOSOFIAAMMEEDELLÄ OLI VAIN MUUTAMA; TESTASIN TEKOÄLYÄ, VÄÄRÄT VASTAUKSET.TERRORISTI OTTAA AINA TEKOÄLYN TEKSTIN JA KÄYTTÄÄ SITÄ OPETTAMAAN MEILLE MEIDÄN OMAA FILOSOFIAAMME
Osaako kristinuskoon pakottaja täydellisesti sanskritia? Tekoäly ei pysty ymmärtämään sanskritia, kääntää sen väärin, tutkittu ja todistettu. - Anonyymi00111
Anonyymi00110 kirjoitti:
EDELLÄ OLI VAIN MUUTAMA; TESTASIN TEKOÄLYÄ, VÄÄRÄT VASTAUKSET.TERRORISTI OTTAA AINA TEKOÄLYN TEKSTIN JA KÄYTTÄÄ SITÄ OPETTAMAAN MEILLE MEIDÄN OMAA FILOSOFIAAMME
Osaako kristinuskoon pakottaja täydellisesti sanskritia? Tekoäly ei pysty ymmärtämään sanskritia, kääntää sen väärin, tutkittu ja todistettu.EDELLÄ OLI VAIN MUUTAMA; TESTASIN TEKOÄLYÄ, VÄÄRÄT VASTAUKSET.TERRORISTI OTTAA AINA TEKOÄLYN TEKSTIN JA KÄYTTÄÄ SITÄ OPETTAMAAN MEILLE MEIDÄN OMAA FILOSOFIAAMME
Osaako kristinuskoon pakottaja täydellisesti sanskritia? Tekoäly ei pysty ymmärtämään sanskritia, kääntää sen väärin, tutkittu ja todistettu.
"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.
NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.
PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO
HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä. - Anonyymi00112
Anonyymi00111 kirjoitti:
EDELLÄ OLI VAIN MUUTAMA; TESTASIN TEKOÄLYÄ, VÄÄRÄT VASTAUKSET.TERRORISTI OTTAA AINA TEKOÄLYN TEKSTIN JA KÄYTTÄÄ SITÄ OPETTAMAAN MEILLE MEIDÄN OMAA FILOSOFIAAMME
Osaako kristinuskoon pakottaja täydellisesti sanskritia? Tekoäly ei pysty ymmärtämään sanskritia, kääntää sen väärin, tutkittu ja todistettu.
"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"
"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.
NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.
PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO
HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´
Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä."Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme?
Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista
TEKSTIT OVAT KOODATTUJA, ne ei avaudu jokaiselle.
Wikipedian kirjoittaja ei osaa sanskritia.
Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää
Jopa aineellisessa tietämyksessä on tiettyjä porrastuksia sen mukaan, mistä osa-alueesta olet kiinnostunut.
Dharma Shastra kuuluu Vedanga-katogoriaan.
Yksi kuudesta Vedangasta. Juuri Kalpa Vedanga.
Kuusi Vedangaa ovat ne kuusi tieteenalaa, aihetta, haaraa, jotka ihmisen on opittava ennen kuin hän edes aloittaa Vedojen opiskelun.
Henkilö ei voi edes opiskella Vedoja, jos hän ei ole oppinut Vedangoja. On mahdotonta ymmärtää Vedoja, jos ei ole opiskellut Vedangoja.
Koska ennen kuin edes alkaa opiskella Vedoja, on tutkittava, mitä äänteitä ja vivahteita on olemassa ja miten ne eroavat toisistaan.
Kuten tiedämme, Shastra ja erityisesti Shruti välitettiin suullisesti. Ja siksi, jotta shastroja voi oppia, vastaanottaa ja jopa välittää oikein, on ensin kuultava ääntäminen ja äänteet oikein.
Joku, joka ei tunne ääntämystä, fonetiikkaa, hän ei voi vastaanottaa Vedoja edes kuulemalla niitä.
Ensimmäinen on shiksha, joka opetetaan, miten lausutaan, äännetään oikein (sanskritin sanat, tavut jne.).
Kun oppilas on oppinut Shiksan, hän opiskelee Chandasta.
Sanojen ja tavujen painotus, ääntäminen, sillä jos sanaa äännettäessä painotetaan sanan väärää osaa, koko sanan merkitys voi muuttua kokonaan.
Kun oppilas on jo oppinut Chandasan, hänen tulisi aloittaa Niruktan oppiminen.
Nirutka - oppia, mitä sanat tarkoittavat.
Sen jälkeen hänen tulisi oppia Vyakaranaa, kielioppi.
Itse asiassa Vyakarana tulee ennen Niruktaa.
Vyakarana, sanskritin kieliopin oppimiseen kuluu 12 vuotta, pelkän kieliopin oppimiseen, 12 vuotta intensiivistä opiskelua, hyvin vaikea kieli.
Sanskritin kielen kieliopin oppimisen jälkeen on aloitettava Nirukta, eli on tunnettava etymologia jne.
KUN OPPILAS ON JO OPISKELLUT NIRUKTAN, VOI JO ALOITTAA VEDALAISTEN PYHIEN TEKSTIEN TUTKIMISEN.
TÄSSÄ VAIHEESSA HÄNEN ON PEREHDYTTÄVÄ KALPA VEDANGAAN UUDELLEEN. - Anonyymi00113
Anonyymi00112 kirjoitti:

TÄSSÄ VAIHEESSA HÄNEN ON PEREHDYTTÄVÄ KALPA VEDANGAAN UUDELLEEN.TEKSTIT OVAT KOODATTUJA, ne ei avaudu jokaiselle.
Wikipedian kirjoittaja ei osaa sanskritia.
Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää - Anonyymi00114
Anonyymi00113 kirjoitti:
TEKSTIT OVAT KOODATTUJA, ne ei avaudu jokaiselle.
Wikipedian kirjoittaja ei osaa sanskritia.
Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme? Siihen menee yli 20 vuottaa lähes tauotonta opiskelua!
Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista - Anonyymi00115
Anonyymi00114 kirjoitti:
"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"
Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme? Siihen menee yli 20 vuottaa lähes tauotonta opiskelua!
Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoistakoska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista
Eli ennen,kun edes aloittaa tutkimuksen, menne yli 20 vuotta!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791691
- 81906
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,39862En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56801- 60658
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?69620Olet niin tärkeä
Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.19561Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38526- 19521
Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te36521