Työllistä itsesi media-alalle

Guru

Ehdottomasti varmin tapa työllistää itsensä media-alalla on alkaa järjestämään alan koulutusta alalle haluaville. Kursseja voi pitää erilaisissa opistoissa ja yhteistyössä kunnan kanssa voidaan kotikaupunkiin pyykätä alan ammatillista koulutustakin. Kunta varmasti lähtee yhteistyöhön mukaan, kun valtio tukee media-alan koulutuksen järjestäjiä. Alan koulutusta antavana johtavana opettajana tai koulutusjohtajana tienestit nousevat korkeammalle kuin alalla työskentelevät. Lisäksi työn ohessa voi esim. viikonloppuisin tehdä tilaustöinä koulutuskaupungin yrityksille vaikkapa mainostuotantoja, joissa voi mukavasti käyttää apuna työharjoittelijoita omalta kurssiltaan. Pitäisin tällaisesta yhdistelmästä realistisina kuukausi-ansioina noin 7000-8000 e/kk. Lisäksi pääsee antamaan monelle nuorelle killisilmälle mahdollisuuden opiskella unelma-alaansa ja elää unelmiensa huipulla muutama vuotta nuoruudessaan.

5

1248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uusi idea

      Media-alan koulutusta on nyt jo aivan liikaa. Yhä useammat ihmiset valmistuvat media-alalta suoraan kortistoon, kahviloiden kassoille tms. Koulutuspaikkoja on aivan liikaa verrattuna alan työpaikkojen määrään.

      • Guru

        Koulutuspaikkoihin on silti hakijoita enemmän kuin suurimmalle osalle maailman muista aloista. Kysyntää siis on. Näin siis mars mars joutuin perustamaan media-alan koulutuspaikkoja. Niitä voisi olla jopa 10 kertaa enemmän kuin nykyisin ja koulutuspaikkoihin voisi lisäksi määrätä ylimääräiset lukukausimaksut, jotka jaettaisiin tulospalkkana kouluttajien kesken.


      • konsultti
        Guru kirjoitti:

        Koulutuspaikkoihin on silti hakijoita enemmän kuin suurimmalle osalle maailman muista aloista. Kysyntää siis on. Näin siis mars mars joutuin perustamaan media-alan koulutuspaikkoja. Niitä voisi olla jopa 10 kertaa enemmän kuin nykyisin ja koulutuspaikkoihin voisi lisäksi määrätä ylimääräiset lukukausimaksut, jotka jaettaisiin tulospalkkana kouluttajien kesken.

        Kannattaa ehdottomasti alkaa järkätä media-alan "ajanviettokursseja", Hyviä sellaisia on esim. media-assistentin koulutus, kaikki täydennyskoulutukset alaan liittyen jne.
        Aluksi kouluttajan kannattaa mainostaa alaa kertomalla kuinka seksikäs ala mainostoimisto/muu media-alan työt ovat, ja että hyville löytyy töitä aina, palkat on hyvät jne.
        Näillä porkkanoilla moni työtön erehtyy ja osallistuu koulutukseen intoa puhkuen.
        Totuus on sitten hieman toisenlainen. Kun opiskelija ovat valmistuneet, odottaa kortisto ja jos sattuu vahingossa pääsemään alan töihin, niistä ei makseta mitään koska ilmaisia työharjottelijoita jotka opiskelevat samalle alalle on saatavissa pilvin pimein joka ovesta ja ikkunasta.
        Työnantajat ovat mielissään kun saavat puoli-ilmaista työvoimaa ja silti aina on tuoretta työintoa tarjolla.
        Hyvä bisnes kouluttajille. Kannattaa vaan säälimättä käsitellä työttömiä vain bisneksenteko-objekteina ei ihmisinä, niin koulutus on mukavaa puuhaa.


    • työllisyyskurssit

      Kannattaa perustaa koulutusfirma, joka keskittyy työllisyyskoulutukseen. Sitten voi kehitellä kaikennäköisiä "ammattitaito ajantasalle" -kursseja työttömille media-alan hemmoille ja muillekin. Eikä tarvitse tehdä mitään. Kunhan istuu luokan edessä lukemassa lehtiä, muodon vuoksi vähän tehdään muistiinpanoja ja valmisharjoituksia. Sitten riittää, kun jälkeenpäin työkkärissä haukkuu, että opiskelijat olivat passiivisia niin saa uusia kursseja vedettäväksi vaikka palaute olisikin kehnoa. Kouluttajahan saa itse olla valitsemassa kurssitettavia, niin voi ottaa mieleisensä.

    • Alan opiskelija

      Amk on jo perustettu....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2566
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      92
      1526
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      17
      952
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      848
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe