Istun täällä sisätiloissa, vaikka mieleni tekisi ulos luontoon. Oloni on tyhjä,turhautunut mieleni tahtoisi hävittää fyysisen ruumiin aaltojen alle. Joskus luulen, että olen ihan väärällä planeetalla, koska tässä elämässä olen nähnyt niin paljon itsekeskeisiä, kaikenlaisten trendien peräs juoksevia ihmisiä. Mihin kaikki "elämänfilosofit" ovat kaikonneet? Kaipaisin henkevää keskusteluseuraa, mutta ne ihmiset taitavat olla jossain muualla kuin näillä palstoilla? Vai mitä Te erilaiset ihmiset teette mielenne piristämiseksi Kertokaa mullekkin!
Saimaan rannalla
yksin....
7333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En halua olla ilkeä, mutta luulen että ne syvästi ajattelevat ovat usein juuri siellä luonnossa omissa syvissä ajatuksissaan.
Mä mietin omaa tunne-elämääni, harjoittelen mm. luentoja sekä muuta "älyllistä" keskustelua. Oletko jo kokeillut peilin edessä pidettyjä luentoja kuvitellulle yleisölle? Kannattaa aloittaa jostakin sydäntäsi lähellä olevasta aiheesta. Oletko muuten jo hymyillyt itseksesi, nauranut itseksesi, itkenyt itseksesi, ollut vihainen itseksesi. Näitäkin kannattaa omakohtaisen kokemukseni mukaan harjoitella ihan vain varmuuden vuoksi, vaikkapa peilin edessä. Samalla on hyvä miettiä mikä aiheuttaa nämä tunnetilojen ilmentymät ja sen miksi niiden pitäisi ylipäätään joskus ilmentyä.
Oletteko muuten ajatelleet, mitä teette tai yleensäkin ajattelette peilin edessä?
Joskus jossain laitoksessa on tullut näistä peilihetkistä mieleen Stalinin mausoleumi, ihan vain älyllisistä keskusteluista tuli mieleen.
Tuo oli aika hyvä pointti kehottaa ihmisiä katsomaan peiliin. Itse olen huomannut, jotta en juurikaan ilmehdi saati puhu peilin edes. Varsinkin kuntosalil missä on isot peiliseinät kammoksun olla, koska näen sieltä kokovartalokuvani ja en todellakaan ole näkemääni tyytyväinen. Ehkä kannatta tosiaan tutkia peilin kautta itseään ja löytää joku hyvä piirre itsestään !
kanssa muistaa aina Narkissoksen tarina, ettei huku omaan kuvajaiseensa. Eipä ollut ennen itelläkään tapana. Nykyään on, valitettavasti. Mutta eipä siitä nyt haittaakaan varmaan hirveesti ole ollut. Tuntuu mieli puhtaammalta. En itekään ole juuri koskaan tyytyväinen itseeni.
Kuntosalilla on ne peilit loukkaantumisten varalta, ei itsensä tuijottelun ja arvioimisen. Näen aina peiliin katsoessani itseni. Ajatuksista ei voi puhua näkemisenä. Peilikuvaan ja siihen milloin ja missä sitä tuijottelee vaikuttaa niin hirveän moni asia elämässä samoin kuin siihen miten peiliin katsoo.
Monesti on mielensairauksissa omaehtoinen sosiaalinen kanssakäyminen syystä tai toisesta estynyt. Se saattaa tutkitusti johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Väsyy itsekseen olemiseen, jää sänkyyn makaamaan, ajatus alkaa pätkiä, menee ajantaju, ruokahalu, unohtaa liikkua, seurauksena sydänkohtaus tms. On todella vaikeaa erakoituneena lähteä enää mihinkään, tutustua keneenkään, varsinkin jos oma ele- ilme- ja tunnemaailma on aivan täysin puuduksissa. Myös asioiden muilta omaksuminen voi tämän kaltaisissa tapauksissa olla hiukka vaikeaa.
kyseiselle nimimerkille oli? Kyl se on erakoituminen ja mökkihöperyys monella työttömällä, eläkeläisellä tai sairaalla. Jos kuka ei tule ja sisältä hae, niin sinne jää. Ois vaan ovesta ulos mentävä ihmisten ilmoille!