kirottu vappu

Työkaverit kyselivät mitä aion tehdä vappuna. Varmaan 15 kertaa jouduin kertomaan saman hätävaleen, että tapaan kavereita -hah, eihän minulla ole kavereita, ystävistä puhumattakaan. Vanhemmat kyselivät samaa, kun kävin kylässä.

Todellisuudessa olen yksin. Luen, surffaan netissä, ehkä käyn lenkillä. Kaupungille ei huvita lähteä katselemaan onnellisia ystäväporukoita. Luulisivat ihmiset minua varmaan pullojenkerääjäksi, kun laahustaisin surullisen näköisenä puistoissa.
252963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mulla on sama juttu joka ikinen vappu, uus vuosi, juhannus, younameit. Kunpa tällasia juhlia ei olisi. En yhtään kaipaa muistutuksia siitä, miten helvetin yksin olen.

Äänestä

Tuli vain mieleen... 20?30?40,50??

Äänestä

Sillälailla minäkin vietän jälleen kerran vappuani..
Mutta, yritä ajatella positiivisesti, enää muutama juhlapyhä, helatorstai, helluntai ja ja juhannus..
sitten menee pitkä aika ennenkuin on pyhiä. Voiton puolella ollaan..
Itse tulin ajatelleeksi nyt että helluntai tulee ja samalla se vanha sanonta, jollei heilaa helluntaina, ei sitä ole koko kesänä. Alkaa taas itkettää.. :( Parempi kun nyhjöttää kotona, ei tule itku kun kattelee nuoria, rakastuneita ihmisiä ja niitä jotka vasta tekee tuttavuutta kun itse kulkee yksin aina vaan..

Äänestä
  • Itse taas en perusta mistään juhlista. Olen totaalinen pakkojuhlien vastustaja. Joskus ahdisti juhlat kauheasti mutta nykyään en ota paineita ja on vapaapäiviä töistä.Varaan kasan hyviä leffoja vuokraamosta,hyvää ruokaa,hyviä kirjoja,se on siinä.Ainakin pimeinä juhlan aikoina.

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    Itse taas en perusta mistään juhlista. Olen totaalinen pakkojuhlien vastustaja. Joskus ahdisti juhlat kauheasti mutta nykyään en ota paineita ja on vapaapäiviä töistä.Varaan kasan hyviä leffoja vuokraamosta,hyvää ruokaa,hyviä kirjoja,se on siinä.Ainakin pimeinä juhlan aikoina.

    Joka vietti joulut baarissa. Sillä ei ollut omaisia (vanhempia tai sisaruksia) ja ystäviään ei viitsinyt häiritä. Aika tyynesti suhtautui asiaan ainakin päällisin puolin.

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    Itse taas en perusta mistään juhlista. Olen totaalinen pakkojuhlien vastustaja. Joskus ahdisti juhlat kauheasti mutta nykyään en ota paineita ja on vapaapäiviä töistä.Varaan kasan hyviä leffoja vuokraamosta,hyvää ruokaa,hyviä kirjoja,se on siinä.Ainakin pimeinä juhlan aikoina.

    juuri noin sen kuuluukin mennä :) En minäkään mistään juhlista välitä. Tosin onhan se kiva että on välillä vapaapäiviä töistä/koulusta. Leffoja,telkkua katellen,lukien,netissä surffaten ja herkutellen ne meikänkin
    "juhlapyhät"/viikonloput menee. Olisi vielä kiva jos ois joku mies jakamassa näitä asioita.

    Äänestä

  • samoin.. kirjoitti:

    juuri noin sen kuuluukin mennä :) En minäkään mistään juhlista välitä. Tosin onhan se kiva että on välillä vapaapäiviä töistä/koulusta. Leffoja,telkkua katellen,lukien,netissä surffaten ja herkutellen ne meikänkin
    "juhlapyhät"/viikonloput menee. Olisi vielä kiva jos ois joku mies jakamassa näitä asioita.

    helposti ellet kovin vaativa ole. Senkun vain nappaat jonkun kadulta :). Siitä ja sen kestävyydestä ei tietenkään siinä voi mennä takuuseen.

    Äänestä

  • miehiähän löytyy kirjoitti:

    helposti ellet kovin vaativa ole. Senkun vain nappaat jonkun kadulta :). Siitä ja sen kestävyydestä ei tietenkään siinä voi mennä takuuseen.

    ole kovin vaativa vaikka tykkäänkin vähän niistä "persoonaallisimmista" miehistä..eihän niit noin vaan napata :D ku oiski niin helppoo.. enkä sitäpaitsi mitään yhen illan juttui harrastele ja oon nytkin ihastunut erääseen..

    Äänestä

  • ehkä.. kirjoitti:

    ole kovin vaativa vaikka tykkäänkin vähän niistä "persoonaallisimmista" miehistä..eihän niit noin vaan napata :D ku oiski niin helppoo.. enkä sitäpaitsi mitään yhen illan juttui harrastele ja oon nytkin ihastunut erääseen..

    puoli Suomea on nyt kännissä toikkaroimassa pitkin katuja, varmasti siellä se persoonallinen mieskin on seassa. Kannattaa ainakin kurkata :)

    Olen minäkin ihastunut erääseen mutta ei kai sen saa antaa häiritä :). Siinähän kävi niin, että annoin vähän vihjeitä ihastuksesta ja nyt sitten tuo nainen välttelee kai minua. Eli pysyttelen toistaiseksi yksin, mutta kyllä kuitenkin vähän ympärilleni katselen. Eihän sitä oikeastaan mistään voi tietää millainen ihminen se ihastus sitten lopulta onkaan. Ainakin minä ihastun (silloin harvoin kun ihastun) pelkkään mielikuvaan, mikä ei lopulta vastaa todellisuutta. Tai ehkä vähän mutta lievä pettymys kuitenki.

    Äänestä

Ei juhlita täälläkään. Töissä ihmiset höpöttää koko kevään vapusta ja koht juhannuksesta.
Kauheat paineet joillakin. Itse nautin pitkästä viikonlopusta ja rauhallisuudesta. Isäntä ja minut kutsuttiin vappubileisiin. Hän meni minä jäin kotiin vapaaehtoisesti. Enää ei itseä kiinnosta ryyppybileet ja krapulat. Ihanaa olla kotosalla ja nautiskella olostaan.

Äänestä
  • Aion olla yksin (ylläri!) kotona ja lämmittää saunan. Sitten katselen tv:tä ja herkuttelen. Nautin myös pitkästä viikonlopusta. Tähän yksinoloon on jo niin tottunut että en kunnolla osaa edes kaivata muuta.

    Äänestä

Eniten mua raivostuttaakin tuo jatkuva kysely, että mitä teet vappuna!? Niinkun se nyt ois joku kamalan suuri tapahtuma:P. Yleensä vastailen ympäri pyöreesti jotain että en vielä tiedä...Tasan tiedän, että olen vain koiran kanssa kotona ja telkkaria kattelen. Elokuvakin olisi tossa, varasin sen jo viikko sitten kun varauduin tähän yksin oloon. Yksi siideri jääkaapissa ja simaa, siinä se.
Olisi kiva lähteä käymään terassilla, mutta kun ei ole ketään jonka kanssa mennä ja yksin mua ei sinne saa kirveelläkään:P

Äänestä
  • Kokemusten mukaan ne kyselyt on vain jutustelua. Mieti valmiiksi joku toinen aihe, käännä keskustelu pois juhlimisesta. Tai tietysti voi kertoa totuudenkin jos sääliä/ylenkatsomista kaipaat.

    Äänestä

hei!

mulla on ihan sama juttu, päivästä toiseen ihan samanlaista. Oli sitten arki tai pyhä.
Olen tietokoneella, juttelen netti kamujen kanssa ja käyn lenkkeilemässä. Sitten joskus kuntosalilla. Siinä on mun elämä.

Hävettää lähteä kaupungille tsm, koska kaikki ajattelee varmasti että mikähän reppana tuokin on. Kun en satu olemaan mikään trendi pellekään.

huoh... oli joulu, pääsiäinen, vappu, syntymäpäivä juhannus.. mikä tahansa.. aina samanlaista..
näin on..

Äänestä
  • Minua ärsyttää myös se, että niitä jotka kyselee "mitä teet vappuna?" löytyy joka nurkan takaa mutta ei yhtään ketään joka pyytäisi minua vapuksi jonnekin =( Itse haluaisin todellakin mennä johonkin juhlimaan, ulos aurinkoon ja pitämään hauskaa. Sen sijaan olen yksin kotona. Päätin kyllä äsken, että menen vappu torille ja katsomaan patsaan lakitusta. Siellä on niin paljon ihmisiä ettei kukaan huomaa tai rupee ihmettelemään miksi olen yksin. Ja jos rupee niin se on niitten ongelma, on yksinäiselläkin oikeus olla julkisilla paikoilla!
    Mutta illaksi tulen yksin kotiin.
    Surullista.

    Äänestä

  • tyttö83 kirjoitti:

    Minua ärsyttää myös se, että niitä jotka kyselee "mitä teet vappuna?" löytyy joka nurkan takaa mutta ei yhtään ketään joka pyytäisi minua vapuksi jonnekin =( Itse haluaisin todellakin mennä johonkin juhlimaan, ulos aurinkoon ja pitämään hauskaa. Sen sijaan olen yksin kotona. Päätin kyllä äsken, että menen vappu torille ja katsomaan patsaan lakitusta. Siellä on niin paljon ihmisiä ettei kukaan huomaa tai rupee ihmettelemään miksi olen yksin. Ja jos rupee niin se on niitten ongelma, on yksinäiselläkin oikeus olla julkisilla paikoilla!
    Mutta illaksi tulen yksin kotiin.
    Surullista.

    hei!

    olen tuo edellinen tyttönen.. haluaisitko mailata minulle? olisi ihana tutustua toiseen suht saman ikäiseen yksinäiseen.
    Ei ole kavereita mullakaa jotka pyytäs mihinkään.

    mut.. laita viestiä jos yhtään kiinostaa saada hesasta uusi ystävä.
    [email protected]

    Äänestä

  • mesessäkään ketään olevan nyt online eli paremman puutteessa tänne kirjoittelen nimettömänä. Ärsyttää kun en saanut kysyttyä yhdeltä naiselta kelpaisinko seuraksi. Yhteydessä ollaan oltu pelkästään mesen ja spostin kautta. Odotin, että olis tänään ilmaantuntu ilmaantunut meseen mutta ei. Varmaankin löysi parempaa seuraa. Taisi sekin loppua siihen :I

    Äänestä

Sama juttu aina juhlapäivien kanssa. Aina kun kysellään että mitä teet/teit pitää keksiä jotain ettei näytä ihan säälittävältä. Hölmöä touhua.

Äänestä

ei se sillonkaan tunnu yhtään sen hohdokkaammalta kun niitä kavereita löytyy. koska ne ei tunnu tajuuvan "mikä sua nyt taas vaivaa" eikä vois vähempää kiinnostaa alkaa selittään.
mutta been there done that. ei mullakaan aina ole ollu ystäviä/kavereita, tiedän millasta se on. sanon vaan että siltikin voi olla kurjaa vaikka olis kuin frendei.
häntä pystyyn, oikeella asenteella niitä ihmisiä vielä kertyy ympärille. ei siinä yksin nyhväminen auta.

Äänestä

Taitaa täällä Vantaallakin tulla vähän hiljainen vappu. Ei kai se menoa haittaa, vaikka viimeinen vappu tais olla ihan samanlainen.. Ei tosiaan huvita lähteä kaupungille pyörimään vaikka oon juuri siinä "parhaassa" iässä parikymppinen ja ihan ok näköinenkin, sillä ei siellä yksin varmaan kovin hauskaa olisi.

"Ken yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata." Eihän sitä ikinä tiiä, pitää pitää silmät auki kun lähtee yöllä lenkille. :)

Äänestä
  • Minäkin olen parikymmpinen ja olisi tosi kivaa jos olisi jotain mukavaa tekemistä tänään, mutta ei vain ole.. Enkä halua yksikään minnekkään lähteä... Ihan sama tunne kuin sinulla.

    Hyvä idea olisi jos kaikki yksinäiset treffaisivat jossain, mutta nyt taitaa olla jo liian myöhäistä suunnitella sitä..

    Äänestä

  • Yksinäinen kirjoitti:

    Minäkin olen parikymmpinen ja olisi tosi kivaa jos olisi jotain mukavaa tekemistä tänään, mutta ei vain ole.. Enkä halua yksikään minnekkään lähteä... Ihan sama tunne kuin sinulla.

    Hyvä idea olisi jos kaikki yksinäiset treffaisivat jossain, mutta nyt taitaa olla jo liian myöhäistä suunnitella sitä..

    No ei ole koskaan liian myöhäistä nyt sähköpostiosotetta ja kännynroa kehiin ja vähän äkkiä!! :D Tai ehkä olet oikeassa, mutta nyt on sentään sopivasti aikaa suunnitella jo seuraavaa vappua..

    Äänestä

  • hmph kirjoitti:

    No ei ole koskaan liian myöhäistä nyt sähköpostiosotetta ja kännynroa kehiin ja vähän äkkiä!! :D Tai ehkä olet oikeassa, mutta nyt on sentään sopivasti aikaa suunnitella jo seuraavaa vappua..

    Heippa hmph,
    mehän voitaisiin vaihtaa sähköpostiosoteita, niin voitais vaikka kirjoitella (voidaan alkaa suunittelemaan seuraavaa vappua :))!

    Äänestä

Ja niitä vappuja on eletty jo monta... Kuulun siis tähän yksinäisten joukkoon. Juhlapyhät tietävät vain ylimääräistä vapaapäivää, ei sen kummempaa. Mitähän kertoisi työkaverelle kun kyselevät mitä tein vappuna? Luultavasti heitä ei kiinnosta, että katselin tässä pari kauhuleffaa ja kirjoittelin yksinäisten keskuteluun... Ehkä pieni valkoinen valhe: kivaa oli sikäli kuin muistan... ja tarkemmat yksityiskohdat voi sivuuttaa vaihtamalla puheenaihetta. Tai kai ne mut sen verran tuntevat, eikä enempiä kysele, kohteliaisuudesta vain jotain.

Äänestä

Ajatettelitko että saatto kysyä sulta sitä siksi että olis ottanut mielellään sut mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämätön kirjoitti:

Työkaverit kyselivät mitä aion tehdä vappuna. Varmaan 15 kertaa jouduin kertomaan saman hätävaleen, että tapaan kavereita -hah, eihän minulla ole kavereita, ystävistä puhumattakaan. Vanhemmat kyselivät samaa, kun kävin kylässä.

Todellisuudessa olen yksin. Luen, surffaan netissä, ehkä käyn lenkillä. Kaupungille ei huvita lähteä katselemaan onnellisia ystäväporukoita. Luulisivat ihmiset minua varmaan pullojenkerääjäksi, kun laahustaisin surullisen näköisenä puistoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu