synnytin esikoiseni 11v sitten. Lapsi oli toivottu ja rakastimme mieheni kanssa toisiamme. 3kk synnytyksen jälkeen aloin ahdistumaan. Mieheni teki pitkiä työpäiviä ja olin paljon vauvan kanssa kahdéstaan. Työnsin vaunuja puistossa ja itkin. Aloin itkeä aamulla kun mieheni lähti töihin, minua ahdisti vauvan sylissäpitäminen ja syöttäminen. Neuvolasta ei saanut mitään apua. Soitin miehelleni töihin illalla ja sanoin että rinnassani on möykky, tule pian kotiin, kävelin edestakaisin asuntoa päästä päähän. Yhtenä päivänä hain puhelinluettelosta psykologin numeron ja itkin hänelle tuskaani ja yksinäisyyttäni. Hän sanoi että kestänkö vielä tämän päivän, tule huomenna vastaantolle. Minä menin, vauva babysitterissä. Masennusta kesti pahempana noin puoli vuotta. Sain apua psykologikäynneistä, yleisesti ei puhuttu mistään masennuksista. Olin myös "malliäiti", kävin pitämässä neuvolan odottaville ohjauskeskusteluja vauvanhoidosta, tämä oli ystäväni tietynlainen opinnäyte. Itse en ole alan ihmisiä.
Tänään luin Brooke Shieldsin "Tuli sade rankka", kirjan, mikä kertoo synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Miten se minua lohdutti vielä 11 vuoden jälkeenkin!! Suosittelen.
Minä selvisin masennuksesta, vaikka sittemmin mieheni jätti meidät. Sairastuin viime kesänä uudelleen masennukseen liittyen jälleen hormonitoimintoihin ja käytän pientä lääkitystä. Tyttärestäni olen ikionnellinen, hänen olemassaolonsa on pitänyt minua ajoittain pinnalla ja lujasti.
Tsemppiä kaikille masentuneille äideille, siitä selviää, jonakin päivänä.
Tänään luin Brooke Shieldsin "Tuli sade rankka", kirjan, mikä kertoo synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Miten se minua lohdutti vielä 11 vuoden jälkeenkin!! Suosittelen.
Minä selvisin masennuksesta, vaikka sittemmin mieheni jätti meidät. Sairastuin viime kesänä uudelleen masennukseen liittyen jälleen hormonitoimintoihin ja käytän pientä lääkitystä. Tyttärestäni olen ikionnellinen, hänen olemassaolonsa on pitänyt minua ajoittain pinnalla ja lujasti.
Tsemppiä kaikille masentuneille äideille, siitä selviää, jonakin päivänä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! Mulla on myös synnytyksen jälkeinen masennus, ja pienempi täyttää syksyllä jo 3v, ja edelleen olen pienellä lääkityksellä. Pahimpaa aikaa en edes halua muistella, niin kamalaa se todellakin oli! Nykyään tosin siitä puhutaan enemmän, kuin ehkä 11v sitten. Täytyypä lukaista tuo kirja :)
Mukavaa kesää sinulle ja voimia! :)
Lainasin kirjan ja kuinka se tuntui olevan melkein kuin itseni kirjoittama. Oli lohduttavaa huomata että tästä sairaudesta voi parantua.
Itselläni on nyt lääkitystä ensinmäinen viikko menossa ja tuntuisi auttavan. Kuinka vaikeeta se olikin tajuta että ei tahdonvoimalla selviä, että kyse on oikeesti hormooneistakin. Häpesin niin paljon tunteitani että en uskaltanut niitä myöntää. Tunsin olevani epäonnistunut ja huono äiti. Nyt ymmärrän että ei ollut syytäni että sairastuin, en tehnyt mitään mikä aiheutti tämän. Hain apua ja nyt voin nauttia rakkaasta pojastani täysillä.
Voimia kaikille väsyneille ja masentuneille ! Aurinko paistaa vielä risukasaankin :)
ps. hämä-hämähäkki laulu sai uuden ,lohduttavan ja voimia tuovan merkityksen :)