Mikä sai arkkitehtuurin muuttumaan laatikkomallisten talojen rakentamiseen? Nykyään jokainen uusi kerrostalo näyttää samalta, kaikki tuovat mieleen laatikon. Voidaanko edes puhua arkkitehdeistä tai arkkitehtuurista, kun jokaisesta talosta kuitenkin tulee samannäköinen? Tokihan tätä ilmiötä voi selittää taloudellisuudella, onhan elementeistä koottu talo huomattavasti halvempi rakentaa kuin paikallaanrakennettu kivitalo, mutta pitääkö ulkonäön kärsiä rakentamisen tehostumisesta. On sääli että hieno kaupunki täytyy tuhota rakentamalla rannat täyteen kuutioita, jopa Helsingin keskussa näin on kehdattu tehdä, rahan vuoksi tottakai. Sisätilojen suunnitteluun toki panostetaan yhä, mutta ulkoasu on jokaisessa talossa sama. Luulisi että arkkitehdin ammattikin kärsisi tästä ilmiöstä melkoisesti.
Mistä laatikkoarkkitehtuuri on lähtöisin?
nimetön.
61012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysymyksessä on niinsanottu squarehead-syndrooma, jonka on todettu ilmenevän 95-99 prosentilla ihmisistä. Ovathan arkkitehditkin ihmisiä.
Asia nyt vain on niin että nykyään ekonomit ja insinöörit suunnittelevat talot. Arkkitehti sitten päättää minkä väristä laattaa pohjakerroksen seiniin laitetaan.
Jos täällä kysyy miksi kaikki talot ovat laatikoita?
Saat vaan syytöksiä, että taidat haluta jotain perinnetaloja?!
Niillä on varmaan syynsä siihen mitä ne tekee. Ei kai ne muuten tekisi kaikista taloista samanlaisia.
Ei näillä palkkioilla mitään ihmeen uniikkia tee. Arkkitehti saa kerrostalon suunnittelusta n. 10-15% siitä, mitä kiinteistönvälittäjä sen myymisestä.
(Huom: arkkitehdin palkkio perustuu rakennuskustannuksiin ilman tonttia yms, kiinteistöhuijarin palkkio myyntihintaan. Tai mitä se arkkarin palkkio muka mihinkään perustuu - tarjotaan puolella siitä, mitä homma toimistolle maksaa, niin päästään edes keskustelemaan eli pudottamaan vielä 25%, että homman saa.)
Ja kun rakentaminenkaan ei saa maksaa mitään, siinä on vitsit vähissä.
Juuri tuonkaltaista syitä siihen varmaan löytyy.
Ärsyttää vaan, kun meidän elintason noustessa kaikki tavara maailmassa on muuttumassa kertakäyttöiseksi.
Kai se on sitten se talojen sisustus se asia, jolla ihan jokainen voi yrittää luoda ympäristöään sellaiseksi kuin haluaa. Itselläni se on ainakin ainoa mahdollisuus, kun ei ole tarpeeksi hilloa.
1. rakentamisen muuttuminen käsityöstä elementtien kokoamiseksi.
2. suunnittelun kilpailutus (rakennusliikkeet eivät halua maksaa suunnittelusta juuri mitään)