ensirakkauden jälkeen yhtä voimakkaasti ja pystynyt unohtamaan exän lopullisesti. Pelottaa itseäni, että ei tule onnistumaan. Pidän vain tuosta exän muistosta kiinni. Toki tässä välissä on ollut muitakin naisia, mutta ei ketään sellaista, joka olisi sytyttänyt.
Onkohan
kukaan rakastunut
6800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Esimerkiks mä. Valtava tunne, ei exä kuulu tähän lainkaan. Miksi exää pitäisi muistella?
mutta jotenkin vaan se tulee aina mieleen. Kai ne muistot on niin kultaantuneet, mutta en tiedä miten tästä vertailusta pääsisi eroon..
Mutta vasta sitten, kun exän pöly on lopullisesti laskeutunut eikä häntä oikeasti enää haikaile tippaakaan takaisin. Voi viedä aikaa. Heti suhteen jälkeiset suhteet eivät yleensä sytytä.
Exät kannattaa unohtaa oikeasti jossakin vaiheessa, saa sitten kokea uuden rakkauden puhtaalta pöydältä. nimim. Kokemusta on
että sä et. Siis et ole rakastunut ollenkaan. Ala sen exän kanssa, ei tuota jaksa kukaan.
Omasta ensirakkaudesta on jo 3 vuotta, mutta muistot kummittelevat edelleen mielessä. Kahden ihanan miehen kanssa olen sen jälkeen seurustellut, vakavastikin, mutta aina on taustalla sellainen tunne että jotain puuttuu.
Ensirakkauteni herätti minussa aitoa intohimoa ja energiaa, hänen kanssaan tunsin olevani täysin elossa, se oli ihmeellistä ja hämmentävää, tunsin kuuluvani hänen luokseen, en etsinyt enää mitään muuta. Tapasin hänet sattumalta puoli vuotta sitten uudelleen ja totesin, ettei hän niin ihmeellinen olekaan vaan aivan tavallinen mies, aika todellakin kultaa muistot! Mutta silti välttelin hänen katsettaan, koska pelkäsin tunteideni taas heräävän. Hänessä on sitä jotain, jota en löydä muista. Toisaalta joskus tuntuu, etten ole antanut muille edes mahdollisuutta, sillä sydämessäni asustaa edelleen hän...
olen exäni unohtanut, täysin. Olen niin rakastunut yhteen mieheen!