Koira-aita

Kyseessä kahden sisaruksen talot (ei taajama-alueella) joilla yhteinen nurmikko välissä. Toista osapuolta on alkanut häiritsemään kun toisen koirat (2kpl, ei vihaisia eikä isoja) ovat piha-alueella vapaana ja joskus käyvät toisenkin puolella. Pitää siis rakentaa koira-aita.

Nyt päästäänkin itse kysymykseen: Saako koira-aita (n. 1m korkea verkko) mennä aivan rajaa pitkin vai pitääkö sen olla metrin päässä rajasta niinkuin toinen osapuoli väittää?
35163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos toinen osapuoli ei anna hyväksyntää aidalle pitää aidan olla yhtä kaukana rajasta kuin mitä se on korkea eli tässä tapauksessa 1 metrin päässä

Äänestä

riippuen kunnan ohjeistuksista asioihin niin aidan saa tehdä tontilleen mihin haluaa ja esim verkkoaidan rajaan kiinni, mutta ei milliäkään naapuriin. Tuotahan kun ei tarvitse hoitaa niin ei hoitovaraa tarvitse jättää.

Tuo korkeus ja maavara asia on joissakin paikoissa käytössä kun tehdään umpinaista aitaa ettei varjosta naapurin pihaa, mutta on paikkakuntakohtainen määräys.

Puhelinsoitto kuntaan ja asia selviää sillä..

Äänestä
  • on huomioitava. Eihän siinä naapuri voi käyttää tonttiaan täysipainoisesti kun koirat haukkoo ja paskoo rajalla. Voipa tarvita jopa toimenpideluvan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


O. Vähä-Eerola kirjoitti:

Kyseessä kahden sisaruksen talot (ei taajama-alueella) joilla yhteinen nurmikko välissä. Toista osapuolta on alkanut häiritsemään kun toisen koirat (2kpl, ei vihaisia eikä isoja) ovat piha-alueella vapaana ja joskus käyvät toisenkin puolella. Pitää siis rakentaa koira-aita.

Nyt päästäänkin itse kysymykseen: Saako koira-aita (n. 1m korkea verkko) mennä aivan rajaa pitkin vai pitääkö sen olla metrin päässä rajasta niinkuin toinen osapuoli väittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu