jos kannabis on vaarallinen huume, miksi se on laillista hollannissa ja laillistettiin äskettäin berliiniinkin?
miksi?
outoa!
2215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietenkin koska Hollantilaisten ja Berliiniläisten keskivertoihmisten suurin mielihalu on saada keskuuteensa lapsia mattoveitsillä viilteleviä kannabisnistejä.
Nopea logiikka on aina parasta logiikkaa. Virheenkorjaus ajattelussa vain hidastaa. Missäs se olutpullo taas olikaan... Noniin. Siinähän se. AAH. Että tekee hyvää. Otetaas toinen.
Koska nykyään ei olla enää USA:n talutusnuorassa ja uskalletaan tehdä ratkaisuja jo ihan itse, kun Venäjäkään ei ole nykyään uhka vaan pikemminkin potentiaalinen kauppakumppani.
Ja ameriikan pojathan sitä aikoinaan rupesivat jahtaamaan tuota kauhistuttavaa kasvia, josta tuo kiihko tarttui myös pakoitteiden myöten myös eurooppaan.
Nykyään jopa Pohjois-Amerikassa ovat laillistaneet jo muutamassa osavaltiossa.
Jos siihen aikoinaan ei olisi kuulunut niin kauheasti, oman edun ajamista, nykyään todenäköisemmin ajaisimme hamppubensalla kuin öljybensalla.
Mutta kun muutama ihminen rupesi laittamaan aikoinaan kapuloita rattaisiin ja nykyään ei saa olla yhtään poikkeava vaan kaikille samanlainen asunto,auto,yms. lokerointi ihanne vallitsee mitä siihen voi sanoa?
Yrittää vaan taistella tuulimyllyjä vastaan ja puhua hampun puolesta.
Siitä saisi tehtyä kaikkea muutakin kuin pelkästään päihdettä.