Samanlaisia viestejä on tällä palstalla varmaan paljon, mutta haluan kuitenkin tulla kertomaan muille omasta elämästäni.
Olen rikkaasta perheestä ja minulla on paljon kaikkea ja saan asioita helposti. Ainoa asia, jota en saa (ainakin tuntuu siltä), on rakkaus. Ei ole ystäviä eikä läheisiä sukulaisia. Yksinäisyyden ohella on/on ollut monia muita ongelmia, seksuaalista hyväksikäyttöä, kiusaamista, valehtelua ym. Välillä tuntuu ettei jaksaisi enää kulkea eteenpäin. Välillä kuolema tuntuu ihanalta vaihtoehdolta tämän elämän sijaan, mutta silti jatkaa vain eteenpäin. Olen päivisin yksin kotona ja yritän kaikin keinoin saada ajan kulumaan. Ei ystäviä, ei harrastuksia, ei mitään. Olisi mahtavaa saada elää ja nauttia pitkästä aikaa. Oikein mikään ei nykyään tyydytä minua. Uskon, että ainoastaan rakkaus ja läheisyys jonkun ihmisen kanssa voisi saada elämänhaluni takaisin.
Ihmisiä jotka ajattelevat/kokevat samoin?
Olen rikkaasta perheestä ja minulla on paljon kaikkea ja saan asioita helposti. Ainoa asia, jota en saa (ainakin tuntuu siltä), on rakkaus. Ei ole ystäviä eikä läheisiä sukulaisia. Yksinäisyyden ohella on/on ollut monia muita ongelmia, seksuaalista hyväksikäyttöä, kiusaamista, valehtelua ym. Välillä tuntuu ettei jaksaisi enää kulkea eteenpäin. Välillä kuolema tuntuu ihanalta vaihtoehdolta tämän elämän sijaan, mutta silti jatkaa vain eteenpäin. Olen päivisin yksin kotona ja yritän kaikin keinoin saada ajan kulumaan. Ei ystäviä, ei harrastuksia, ei mitään. Olisi mahtavaa saada elää ja nauttia pitkästä aikaa. Oikein mikään ei nykyään tyydytä minua. Uskon, että ainoastaan rakkaus ja läheisyys jonkun ihmisen kanssa voisi saada elämänhaluni takaisin.
Ihmisiä jotka ajattelevat/kokevat samoin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitat: Ei ole ystäviä eikä läheisiä sukulaisia. Yksinäisyyden ohella on/on ollut monia muita ongelmia, seksuaalista hyväksikäyttöä, kiusaamista, valehtelua ym.
Kiva huomata, etten ole ainoa joka on yksinäinen ja jolla huonoja kokemuksia muista ihmistä.
Mikset harrasta mitään?
Käsitin ettet käy töissä.
Itselleni työ hyvin tärkeä, koska on hyvä syy nousta aamulla sänkystä, tosin työni on itsenäistä ja yksinäistä.
Olisiko esim. koiran hankkiminen mahdoton ajatus? Koiran kanssa harrastaminen tuo mahdollisuuksia tavata ihmisiä, antaa onnistumisen elämyksiä ja jne. Ei se ihmistä korvaa, mutta on siitä jonkinlaiseksi ystäväksi ja se tuo syyn elää.
Minäkin kaipaan kovasti rakkautta ja läheisyyttä johonkin ihmiseen. Yritän kuitenkin sivuuttaan tuon ajatuksen ja elää onnellisena yksin, vaikka ajatus loppuelämästä yksin hirvittää.
Voisin kirjoittaa ihan samoin kuin kirjoitit "Uskon, että ainoastaan rakkaus ja läheisyys jonkun ihmisen kanssa voisi saada elämänhaluni takaisin". Se on surullista, mutta totuus, vaikka haluaisinkin sen kieltää.
aika tutulta.. Itsellänikin materiaalisesti on kaikkea mitä tarviin, mutta tunnepuolelta sitten ei. Kai perheesi on sentään kertonut rakastavan sinua? Mun kohdalla ei, mutta.. kai ne silti välittää. Usein kuitenkin tuntuu, että oisi paljon parempi, jos oisin jäänyt syntymättä. Ja itsarikin olisi pitänyt jo tehdä pariin kertaan, mutta jokin aina esti.. kai haluan nähdä vielä mitä kohtalo on suunnitellut minun varalleni.
Eniten rassaa se, että perheen sisäiset suhteetkin on niin väljät. On liian vaikea puhua heidän kanssaan joistain asioista, vappukin tulee nyt yksin vietettyä, kun ei sitä viitsi isobroidin matkaan lähteä. Mistäpäin muuten olet? Minusta oisi ainakin kiva kirjotella mailin kautta sellaisen tyypin kanssa, joka on samanlaisessa jamassa.
Minulla ei ole maallista mammönaa, mut ei myöskään rakkautta. ja sukulaiset jääneet etäisiksi. Olen neljän seinän sisällä oleva mökkihöperö. ja tänne kait jäisinkin, jollen kävis vapaaehtoistyös pientä korvausta vastaan, Olen eläkkeel,pienet tulot jot en mitään oikein voi harrastaakaan Oli koira, mut se menehty vähän aikaa sit, Silloin tuli ulkoiltua nyt on niin sanomaton ikävä sitä, etten jaksa/välitä ömaa kuntoakaan hoitaa. Sairauksien takia lääkkeisiin menee rahaa joten ruoasta pitää tinkiä, sillä kaikki laskut vuokra,sähkö,puhelin ym. tahdon maksaa ajallaan. Kun ei tiedä vieläkö huomisen näkee niin ei jäis ainakaan velkaa kellekkään. Tämän tietsikankin sain yhdelt ihmiselt ilmaseks. Loppuelämän kumppani ois kiva, mut mitä minä miehiä olen tavannut kaikil vaan ekana seksi mieles. Minne ne kunnon miehet menneet on? Sulle en paljon neuvoja voi antaa, kun itsekin niitä tarvitsisin! Laittakaas Te tunteelliset/tietävät miehet kommentteja. Ja me väsyneet naiset saatas jotain syytä etsiä Teitä, joilla tunne/keskustelutaidot hallinnas. Sinulle Raskasta Väsynyt voimia ja jaksamista. Toivottavasti saat jonkin vinkin miten elämäsi muuttuisi paremmaksi.
Jos minulla olisi paljon rahaa ei olisi yhtään ongelmaa. Ystäviä minulla on sopivassa määrin enkä varsinaisesti ole yksinäinen, mutta yksin kuitenkin elän. Miksi olet päivisin kotona? Etkö voisi opiskella tai tehdä työtä? Vaikka olisi rahaa ei sinulla ole loppujen lopuksi muuta kuin itsesi. Itsestäsi et koskaan pääse eroon vaikka rahat loppuisivatkin. Harrastuksia nyt luulisi keksivän, itse käytän vapaa-aikani kuntoiluun sillä hyvä terveys on kaiken a ja o. Fyysinen ja psyykkinen terveys kulkee käsi kädessä ja siksi molemmista täytyy yrittää pitää huolta. Itselläni on ja on ollut ongelmia molempien kanssa mutta olen aina voinut luottaa itseeni ja menen aina eteenpäin tuskasta huolimatta.
Kiitos kaikille vastanneille! On helpompi olla kun sai avautua muille, joiden elämä on samanlaista. Ja on jotenkin lohduttavaa kuulla, etten ole yksin, vaikka sitä toivoisi, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä tällaisesta.
Minulla ei ole harrastuksia, koska en ikinä jaksa ryhtyä mihinkään, enkä oikein haluaisi harrastaa mitään sellaista, missä joutuu olemaan tekemisissä monien ihmisten kanssa. Eikä sellaisia harrastuksia ole kovin montaa. Ainakaan sellaista, mikä kiinnostaisi. Koulussa en käy, sillä pidän välivuotta.
Sinulle, joka ehdotit mailaamista. Kiitos, mutta olen tällä hetkellä aivan liian väsynyt aloittaakseni edes kirjekaveruutta. Jotenkin on mennyt toivo ihmisiin ja kuvittelee, ettei koskaan löydy ihmistä, joka välittäisi ehdoitta. Nykyään ei jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Silloinhan ei edes ole mahdollisuutta löytää sellaista ihmistä, joka välittäisi. Kyllä jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä olen liian väsynyt. Kiitos kuitenkin!
Kiitos vielä kaikille ja hyvää vappua! Toivottavasti kaikki muuttuu paremmaksi meidän kaikkien osalta. Nyt kun on saanut avautua ja lukea muiden ajatuksia, on jotenkin optimistisempi paremmasta tulevaisuudesta.