Elikkä siis juttuni aihe on tämä: olen vastikään 14 vuotta täyttänyt tyttö jonka päässä on kirja, jota en osaa kuitenkaan kirjoittaa.
Minun päässäni on joitakin vuosia muhinut historiallinen fantasiakirja. Itse lukisin mielelläni juuri sellaisia kirjoja. Mutta jok' ikisen kerran kun yritän kirjoittaa sitä ylös, huomaan, että matkin jotain muuta kirjailijaa, laitan päähenkilöön liikaa itseäni tai kirjoitan kliseitä. Kaikki mitä haluan sanoa, on sanottu, mutta silti ei kuitenkaan ole. Miten omaperäiseltä kuulostaa 14 vuotias tyttö joka kirjoittaa kuusitoistavuotiaasta tytöstä, jota ei ole kasvatettu sovinnaisesti? Miten radikaalia on tarina miekkailevasta tytöstä, rakkaudesta, rasismista, luonnosta, eläimistä ja magiasta? Niin. Aivan. Pelkkää lainatavaraa. Kaikki tämä on jo kirjoitettu, mutta kuitenkaan kukaan kirjailija ei ole sanonut sitä mitä minä haluaisin kertoa. Kukaan ei ole kirjoittanut minun näkemystäni tasapainosta.
Haluaisin kirjoittaa ahdistavan, sydäntä riipivän tarinan, jossa kuitenkin olisi onnellinen loppu. Harvinaisen historiallisen fantasiakirjan, jossa ei kuitenkaan ole liikaa magiaa. Ei sellaista jossa on kauheasti taikoja joka tarpeeseen, vaan sellaisen, jossa on todellisia ihmeitä ja jotain sykähdyttävää. Mutta aina kun luen tekstiäni, huomaan kuinka tökeröä se on.
Ehkä joskus tulevaisuudessa vielä kirjoitan kirjani, ehkä en. Ehkä vuosien päästä, kokemuksen kartuttua ja sanojen muotouduttua mielessäni sen viimein vien kustantajalle. Tai ehkä vien sen hautaani kuten sävelmät jotka olen keksinyt ja uskomukset joihin vain minä uskon. Olen yksin maailmassa jossa kukaan ei ymmärrä minua, jossa kukaan ei välitä siitä millainen minä ja ihmeellinen tarinani ovat.
Minun päässäni on joitakin vuosia muhinut historiallinen fantasiakirja. Itse lukisin mielelläni juuri sellaisia kirjoja. Mutta jok' ikisen kerran kun yritän kirjoittaa sitä ylös, huomaan, että matkin jotain muuta kirjailijaa, laitan päähenkilöön liikaa itseäni tai kirjoitan kliseitä. Kaikki mitä haluan sanoa, on sanottu, mutta silti ei kuitenkaan ole. Miten omaperäiseltä kuulostaa 14 vuotias tyttö joka kirjoittaa kuusitoistavuotiaasta tytöstä, jota ei ole kasvatettu sovinnaisesti? Miten radikaalia on tarina miekkailevasta tytöstä, rakkaudesta, rasismista, luonnosta, eläimistä ja magiasta? Niin. Aivan. Pelkkää lainatavaraa. Kaikki tämä on jo kirjoitettu, mutta kuitenkaan kukaan kirjailija ei ole sanonut sitä mitä minä haluaisin kertoa. Kukaan ei ole kirjoittanut minun näkemystäni tasapainosta.
Haluaisin kirjoittaa ahdistavan, sydäntä riipivän tarinan, jossa kuitenkin olisi onnellinen loppu. Harvinaisen historiallisen fantasiakirjan, jossa ei kuitenkaan ole liikaa magiaa. Ei sellaista jossa on kauheasti taikoja joka tarpeeseen, vaan sellaisen, jossa on todellisia ihmeitä ja jotain sykähdyttävää. Mutta aina kun luen tekstiäni, huomaan kuinka tökeröä se on.
Ehkä joskus tulevaisuudessa vielä kirjoitan kirjani, ehkä en. Ehkä vuosien päästä, kokemuksen kartuttua ja sanojen muotouduttua mielessäni sen viimein vien kustantajalle. Tai ehkä vien sen hautaani kuten sävelmät jotka olen keksinyt ja uskomukset joihin vain minä uskon. Olen yksin maailmassa jossa kukaan ei ymmärrä minua, jossa kukaan ei välitä siitä millainen minä ja ihmeellinen tarinani ovat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siria ojensi kolikot kauppiaalle. Tämä vain vilkaisi rahoja ja mulkaisi sitten raivokkaasti tiukkailmeistä tyttöä.
”Vai yritit sinä noita petkuttaa. Minä näytän, kuinka huijareita täälläpäin käsitellään” mies ärjäisi ja paiskasi kolikot maahan. Siria oli ällikällä lyöty. Mitä ihmettä mies tarkoitti nimittäessään häntä noidaksi, ja miten niin hän petkutti? Sitten hän tajusi, millä oli yrittänyt maksaa ostoksensa. Maassa lojui kasa lyijykolikoita, joilla ei ollut täällä mitään arvoa. Kaikista pahinta oli, että jokaiseen kolikkoon oli lyöty monimutkainen kuvio, joka esitti puoliksi aurinkoa ja puoliksi kuuta. Täälläpäin merkki liitettiin noitiin.
Keshra katseli huoneensa ikkunasta, kuinka tyttö marssi toriaukean halki vain vähän matkan päässä hänen alapuolellaan. Siria ei todellakaan näyttänyt sopivan kaupungin asukkaiden joukkoon, huolimatta siitä, että Keshra oli viimein saanut hänet pukeutumaan hameeseen. Tyttö oli puhissut kuin raivo härkä ja lampsinut sitten ulos läimäyttäen oven kiinni perässään, niin että koko kortteli raikui. Ihmiset kiersivät hänet kaukaa, lähinnä sen vuoksi, ettei kiukusta kihisevä raivotar ollut kovin houkutteleva näky. Etenkään, kun kyseinen henkilö oli raamikas pohjolaisneito, joka oli monia miehiäkin kookkaampi ja takuulla hurjempi.
Nuorukainen unohtui ajattelemaan tyttöä, eikä huomannut mitä torilla tapahtui. Vilkaistessaan seuraavan kerran ulos hän tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Siria seisoi ihmisten ympäröimänä uhmakkaana ja selvästi räjähdyspisteessä. Keshra tiesi, ettei tyttö pitänyt ihmisten läheisyydestä ja tuntiessaan itsensä piiritetyksi tyttö tuntui menettävän itsensä hallinnan. Nuorukainen muisti kuinka oli ensi kertaa tavannut Sirian tämän jouduttua mieheksi naamioituneena kapakkatappeluun.
Niin...tuossa oli pätkä minun tarinaani. Tai oikeastaan tuo ei ollut varsinainen pätkä. Vain ote jonka kirjoitin hahmottaakseni tarinaani. Aika tökeröä, kuten sanoin ja tyyliäni pitäisi vielä rutkasti muokata.
ja muistutti niin paljon minun kirjoittamaani... aivan ihana! (: olisi tosi kiva jos ottaisit meiliini yhteyttä..
Pyydän; kommentoikaa ja neuvokaa. Ihan oikeasti antakaa rakentavaa kommenttia. Rehellisesti.
olen myös erittäin nuori ja äskeinen tekstisi kuulosti aivan omaltani.
Minulla on sama juttu; minullakin tarina päässäni, suurin piirtein samanlainen kuin äskeinen kuvauksesi sinun tarinastasi. Mutta aina kun yritän kirjoittaa ylös niin teksti on tökeröä, lapsellisen kuuloista, täynnä kliseitä kuten sanoit ja muilta lainattuja juttuja.
silti uskoisin että jos kirjoittaisin sen joskus, jos OSAISIN kirjoittaa sen joskus siinä olisi jotain omaa, jota ei muilta ole lainattu. Minun mielikuvani maailmasta, minun uskomuksiani..
Minäkin olen yksin maailmasta eikä kukaan ymmärrä minua, eikä ymmärtäisi tarinaanikaan.
Olisi kuitenkin kiva vaihdella ajatuksia meilillä, tai kenties jopa yrittää aloittaa kirjoittaa, jos sinua kiinnostaa, yhdessä kirjaa, josta kenties vain me ymmärtäisimme... (:
[email protected]
jäi melko positiivinen kuva, vaikka aloititkin viestisti karmaisevasti sanoilla "Elikkä, siis".
Kuten muutkin täällä ovat jo todeneet, yritä kirjoittaa kaikki se, minkä saat ulos päästäsi. Tämän jälkeen on paljon helpompi ryhtyä työstämään siitä lopullista versiota, koska sinulla on jo valmista tekstiä tuotettuna.
Monet asiantuntijat ja harrastajat tosin sanovat, että varsinainen työ alkaa vasta sitten, kun kirja on jo kertaalleen kirjoitettu. Tässä he eivät liene kovin väärässä...
Tsemppiä kirjoitustyöhösi!