Pelkoni on aivan naurettava. Pelkään nimittäin, että uudet miestystäväni osoittautuvat narsisteiksi tai psykopaateiksi. Ja tietty kun alkaa tarkkailemaan tällaisia merkkejä mahdollisista luonnehäiriöistä niin löytyyhän niitä jokaisesta. Omalla kohdallani sanonta tieto lisää tuskaa pitää paikkaansa. Haluaisin luottaa ihmisiin, mutta koska en ole nai'ivi tai sinisilmäinen niin ei onnistu.
Kaikki mitä miehet tekevät koen jotenkin vääräksi. Jos kehuvat niin sehän on koukkuun saattamista ja jos taas eivät/sanovat jotain pikku-ilkeää niin yrittävät murentaa itsetuntoni. En uskalla rakastua ja antautua tunteiden vietäväksi. Ylidramatisoin ja pohdin pieniä seikkoja, joiden varassa siis teen tulkintaani.
Minulla on ollut aikaisemmin huonoja kokemuksia ihmisten kanssa, mutta ei parisuhteessa. Inhottaa vaan kun ajattelenkin mihin se spontaani ja hiukan nai'ivi henkilö on hävinnyt ja tilalle on tullut ylitietävä ja epäluuloinen nainen.
Kaikki mitä miehet tekevät koen jotenkin vääräksi. Jos kehuvat niin sehän on koukkuun saattamista ja jos taas eivät/sanovat jotain pikku-ilkeää niin yrittävät murentaa itsetuntoni. En uskalla rakastua ja antautua tunteiden vietäväksi. Ylidramatisoin ja pohdin pieniä seikkoja, joiden varassa siis teen tulkintaani.
Minulla on ollut aikaisemmin huonoja kokemuksia ihmisten kanssa, mutta ei parisuhteessa. Inhottaa vaan kun ajattelenkin mihin se spontaani ja hiukan nai'ivi henkilö on hävinnyt ja tilalle on tullut ylitietävä ja epäluuloinen nainen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Haluaisin luottaa ihmisiin, mutta koska en ole nai'ivi tai sinisilmäinen niin ei onnistu."
Mielestäni kummatkin ääripäät ovat naiiveja: luottaa liikaa tai liian vähän ;)
Älä pelkää. Koskaan ei menetä mitään, jos seurustelussa yrittää ja sitten epäonnistuukin. Ei se ole mistään pois. Paitsi ajasta.. mutta eihän epäonnistumisilta voi välttyä! Ja se on täysin varmaa, että jos ei yritä, niin ei voi silloin ainakaan onnistua.
Jaksamisia sulle! Kyllä se siitä:)
"Koskaan ei menetä mitään..." No, voi siinä todellakin menettää itsekunnioituksen, kun tulee ilkeä ihminen elämään. Nimimerkillä 10 vuotta diagnostisoidun psykopaatin pauloissa. Eipä hirveästi tee mieli antautua enää tunteiden vietäväksi.
Taas haksahdin ailahtelevaiseen narsistiin, joka yhtenä hetkenä rakasti, toisena ei. Yritin aina olla ymmärtäväinen, mutta en enää pystynyt uskomaan ja niinpä tulin jätetyksi ja toinen alkoi vielä vihaamaan minua (tai siltä hänen käytöksensä vaikutti). Kyllä kannattaisi pitää järki kädessä ihastuksissakin eikä päättömästi alkaa mihin vain. Tuska suhteen jälkeen oli sietämätöntä ja kesti kauan.
Aviomiehenä. Siitä sitten lähtee etsimään ihmistä, matka on pitkä mutta kannattaa tehdä.