Uskomaton vappu!

Viime vuosina en niinkään ole perustanut juhlapäivistä.Dokata voi joka päivä ilman mitään sen kummempaa syytä.

Tänä vuonna siis pidin lapsilleni ja heidän kavereilleen grilli juhlat ja mukuloita alkoi virrata YLLÄTTÄVÄN aikaisin ja PALJON, mutta hauskaa heillä oli. Minun hauskuus alkoi siitä, kun tuli vahdin vaihto ja pääsin itse lähtemään "vapun viettoon".

Kävin ekassa AA kokouksessani. Koko päivän pähkäilin, että lähden en lähde, lähden jne. Minulla oli oikeastaan kaksi ennakko kuvaa koko klubista: A) Siellä on naamat pöhöttyneitä, tutisevia raukkoja, jotka kahvin ja pullan toivossa on tullut kertomaan kurjan kohtalonsa. B) Tai, että siellä on joukko vuosia raittiina olleita ihmisiä kertomassa minulle kuinka minä olen viettänyt huonoa ja turmiollista elämää ja nyt heidän rauhansa rikkoontuu jonkun helvetin raittiuden elättelijän takia.

Mutta siellä olikin ihan tavallisia ihmisiä niin kuin minä. Tai ei oikeastaan sellaisia tavallisia ihmisiä, joita minä olen ryypätessä oppinut tuntemaan,... he olivat aidosti sydämellisiä ja toivottivat minut tervetulleeksi. Selvänä,- ei tarvinnut tarjota paukkua tai röökiä tai vipata lainaa. En poikennut heistä juuri mitenkään. Tosin minulla oli käsittääkseni tuorein muisto kännistä.

Joku tossa päivänä muutamana kirjoitti munulle, kun hehkutin raittiuttani vappuna; "älä vielä nuolaise",... vaan kannattipa nuolaista.

JULKINEN SUUR'KIITOS SaaMarille TÄSTÄ ONNISTUNEESTA VAPUSTA!

t.GG
111235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sen helpotuksen tunteen, mitä minä ja tuhannet suomalaiset alkoholistit jo sinua ennen. Tämä askel mahdollistaa sinulle suunnata elämäsi kohti parempia päiviä. Tervetuloa joukkoon!

Äänestä

Hei GG.

odotas...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000016073318
Ettei noihin sääntöihin tulisi epäselvyyksiä jonkun mielestä.

Seuraan tätä palstaa ja ajattelin että mikäs tämä GloriaGaynor-71 on? Meillä on muuten vuosi ikäeroa, itse olen syntynyt 70. Toivottavasti tarkoitit syntymäaikaa etkä ikää :)

Mutta asiaan. Olen myös selvinpäin ja on ihan hyvä olo. Viime vappuna kärsin armottomasta krapulasta kun heräsin putkasta.
No näitä sattuu.......

Minulla eka aa oli vähän kummallinen kun työkaveri oli siellä. Kumpikin yritti piilotella pärstäänsä. :) Vähän se naurattaa nykyään koska ollaan tukihenkilöinä toisille'mme
Emmme käy aa kokouksissa vaan tavataan ja soitellaan toisille. Kaikkea mitä selvinpäin voi tehdä.
Mutta aa oli positiivinen kokemus koska miten muuten olisin kohdannut rakastettuni. Johdatusta vai mitä? Enkä usko suhdetta riippuvuudeksi koska asumme erillään. Varmuuden vuoksi.

Tiedätkö mitä. Jatka kirjoittamista tänne ja sinä sait minut/tyttöystäväni kiinnostumaan runoudesta.

Hyvää vapun jatkoa sinulle ja ollaan selvinpäin. :)

Äänestä

Käyny eka kertaa AA-ssa, ei tuo sAAmari/Gloria juttu mene enään läpi, ehei koettakaa jo palstalaiset tajuta että Gloria on sama kuin sAAmari.

Äänestä

sinulta.Lapset huostaanottouhan alla(mistä olet itse maininnut)ja nyt järjestätät melkein koko kaupungin lapsille puutarhajuhlat.

Yllätävän helpolta tuntuu tuo juomiskierteen katkaiseminen ja siitä toipuminen?Ihmeellistä kuinka harva siinä onnistuu.

Äänestä
  • Kuinkahan pitkälle tässä mennään?
    Hk. loukkaukset menee läpi täysin.

    Rikosilmoitus ei ole kovin kaukana.
    (joo viesti ei ollut mulle mutta arvailen vaan).

    Äänestä

Lycka till. Minäkin kun olen vartin suomenruotsalainen, niin piti tuokin tuohon lykätä. Otsikko kertoo karjalaisuudesta, ja sitten on pohjalaisuutta.. Ilmankos on identiteetti välillä hakusessa ja lanttu sekaisin.
Sitä vaan, että nyt Sinulla on vertailupohja, joka Sinun kannattaa pitää tuoreessa muistissa. Muistelet aikaisempia Vappuja, ja kuulostelet olotilaasi nyt, niin se antaa kummasti motivaatiota.

Äänestä

Aluksi mietin kannattaako tähän ketjuun enää mitään lisätä tai edes alentua kommentoimaan, mutta tuli positiivisiakin palautteita, joten,... näpy, näpy.

Kiitos siis kaikille, jotka onnittelitte minua ja kannustitte. Kynnys mennä AA:n oli minulle korkea. Olen arka ihminen selvänä ja suuret ihmisjoukot pelottavat saati se, että sielä pitäisi vielä puhua jotain.

xxxxx:lle,.. minäkin pelkäsin, että mitä jos näen siellä jonkun tutun (mutta samasta syystähän me siellä olisimme olleet)ja viime vappu oli minulle kamala. Kiva jos sain teidät innostumaan tyttöystäväsi kanssa runoudesta. Niistä, kun löytää joskus paljon lohdutuksen sanoja tai tapoja ilmaista onnea. Kaikkea hyvää teille. Ja kyllä se -71 on syntymäv., mutta kankkus aamuina se on joskus tuntunut myös iältä.

SaaMari/Gloria juttuun en viitsi kommentoida muuta kuin, että tutkituta pääsi.

Loistavaa toipumista: Minä olen tällä palstalla ihmetellyt kuinka helposti muut toipuvat holismistaan niin pian, kun minä vielä tänä päivänäkin himoitsen sitä yhtä kaljaa ja seuraavaa jne. Kyllä ja lapset ovat huostaan otto uhan alla, siitä sitkeys. Ja minun toipumesini on vasta alussa, jokainen päivä on riski. En luota itseeni, raitustistumisessa harva onnistuu, mutta toivon olevani yksi heistä.

Rakastan lapsiani ja haluan heille edes hetken onnellisempaa lapsuutta ennen, kuin nuoruus alkaa. Voisikin järjestää koko kaupungin lapsille grillijuhlat, mutta nyt kyllä oli vain kyse omien lasteni kavereista,..jopa heillä on sellaisia vaikka äiti onkin juoppo.

Tri.Torvinen. Viime vappu antoi minulle sellaista vertailu pohjaa tähän vappuun ettet tiedäkkään, ja se on ikävän tuoreessa muistissa.

Äänestä
  • Sinulle sAAmari: (SaaMari/Gloria juttuun en viitsi kommentoida muuta kuin, että tutkituta pääsi.) Kyllä tuo sinun Gloria juttusi on niin läpinäkyvää että jokainen joka tätä palstaa seuraa niin tietää totuuden. Mihinkäs se sinun rehellisyys on kadonnut jota AA-ohjelma opettaa? Vai onko sinulla sitä koskaan ollutkaan?

    Äänestä

..tullut tähän viestiketjuun.
Minä olen menossa nyt ensi ma ensi kerran AA-kokoukseen joka on ihan asuintaloni nurkalla.
Tällä viikolla ei liene kokouksia kun ne ovat joka maanantai kotinurkilla ja pitemmälle en lähde.
Mukava lukea eka kokouksista palautetta, ne ovat tärkeitä meille jotka haluamme muuttua ja raitistua.
GloriaGaynorin ja sAAmarin kirjoitukset ovat se tuki ja rohkaisu jotka minutkin on nyt saanut liikkeelle etsimään raitista elämää!!
Samoja taisteluita ja päivä kerrallaan elämistä ja tuntoja -niin hyviä kuin pahojakin - saa täältä lukea joten ei tartte aina olla kyseenalaistamassa ja epäilemässä kaikkia ja kaikkea..

Äänestä
  • antaa sinulle mahdollisuuden muuttaa suhtautumistasi alkoholinkäyttöön ja antaa myös mahdollisuuden täysraittiuteen. Muista pyytää kirjallisuutta mukaasi! Ohjelma on niissä, ihmiset kertovat kokemuksiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


GloriaGaynor-71 kirjoitti:

Viime vuosina en niinkään ole perustanut juhlapäivistä.Dokata voi joka päivä ilman mitään sen kummempaa syytä.

Tänä vuonna siis pidin lapsilleni ja heidän kavereilleen grilli juhlat ja mukuloita alkoi virrata YLLÄTTÄVÄN aikaisin ja PALJON, mutta hauskaa heillä oli. Minun hauskuus alkoi siitä, kun tuli vahdin vaihto ja pääsin itse lähtemään "vapun viettoon".

Kävin ekassa AA kokouksessani. Koko päivän pähkäilin, että lähden en lähde, lähden jne. Minulla oli oikeastaan kaksi ennakko kuvaa koko klubista: A) Siellä on naamat pöhöttyneitä, tutisevia raukkoja, jotka kahvin ja pullan toivossa on tullut kertomaan kurjan kohtalonsa. B) Tai, että siellä on joukko vuosia raittiina olleita ihmisiä kertomassa minulle kuinka minä olen viettänyt huonoa ja turmiollista elämää ja nyt heidän rauhansa rikkoontuu jonkun helvetin raittiuden elättelijän takia.

Mutta siellä olikin ihan tavallisia ihmisiä niin kuin minä. Tai ei oikeastaan sellaisia tavallisia ihmisiä, joita minä olen ryypätessä oppinut tuntemaan,... he olivat aidosti sydämellisiä ja toivottivat minut tervetulleeksi. Selvänä,- ei tarvinnut tarjota paukkua tai röökiä tai vipata lainaa. En poikennut heistä juuri mitenkään. Tosin minulla oli käsittääkseni tuorein muisto kännistä.

Joku tossa päivänä muutamana kirjoitti munulle, kun hehkutin raittiuttani vappuna; "älä vielä nuolaise",... vaan kannattipa nuolaista.

JULKINEN SUUR'KIITOS SaaMarille TÄSTÄ ONNISTUNEESTA VAPUSTA!

t.GG

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu