Isäni ja äitini erosivat, kun olin 3 vuotias(siitä on nyt 13 vuotta). Isäni muutti pois ja jäin isoveljeni kanssa asumaan äitimme luokse. Kävimme isämme luona joka toinen viikonloppu ja joskus isä kävi meitä hoitamassa, kun äiti oli töissä yövuorossa.
Äiti hommasi miesystävän, joka oli ollut ilmeisesti(en ole tiedustellut kovin tarkasti) äidin ystävä jo kun isäni oli mukana kuvioissa. Isäni hommasi naisystävän, joka poltti tupakkaa ja juopotteli(muistan hänestä sen, kun hän haisi tupakalle ja viinalle)ja oli isääni huomattavasti nuorempi. En ole koskaan pitänyt tästä naisesta. Äitini miesystävästä aluksi pidin, mutta olen huomannut tuntevani hänen lähellään suurta inhoa nykyisin.
Muutama vuosi sitten isäni naisystävä sai aivoinfarktin, ja isäni masentui. Hän alkoi juoda ja polttaa ja hänelle tietojeni mukaan diagnosoitiinkin masennus(näin hänen lipastonsa laatikossa masennuslääkkeitä ja unilääkkeitä. Hän myös esitti asian humalapäissään monta kertaa puhelimessa). Kävin hänen luonaan yhä joka toinen viikonloppu. Veljeni hankki tyttöystävän, joten hän ei enää käynyt kuin satunnaisesti ja lopulta ei ollenkaan. Joskus käydessäni isä oli humalassa, mutta en antanut sen häiritä(tai annoin häiritä, mutta en lähtenyt sen takia pois).
Käyntini alkoivat harveta, kun isälleni ei käynyt joku kerta ja hän pyysi siirtämään tapaamista myöhempään. Tapaamisten välillä alkoi olla pitkiäkin aikoja. Hän soitteli säännöllisesti humalapäissään ja selitti kaikenlaista ja kertoili, kuinka hänestä olisi mukavaa, jos kävisin siellä ja kuinka me tekisimme kaikenlaista. Koskaan emme tehneet muuta, kuin istuimme hänen tunkkaisessa kaksiossaan ja katsoimme 14tuuman telkkaria. Joskus satuimme eksymään ulos kävelemään.
Kerran hän puhelimessa kertoi kuinka hänet on saatu kiinni rattijuopumuksesta ja että hänen korttinsa on otettu pois. Hän vaati anteeksiantoa ja minä annoin. Käyntini harvenivat. Hän kertoi, ettei enää käy missään lääkärillä masennuksensa vuoksi, koska lääkkeet eivät auta.
Hän soitteli yhä tiheämpään tahtiin ja aina humalassa. Kun hän ei ollut humalassa, me puhuimme vain minuutin tai pari. Yritin saada hänet ymmärtämään, etten pidä keskustelusta hänen kanssaan, kun hän on siinä tilassa. Hän alkoi soitella myös äidilleni. Hän haukkui äidin ja hänen miesystävänsä. Isäni mielestä minä olen vaihtanut hänet tuohon "uuteen mieheen". En ole. Olin vihainen hänelle, koska hän soitteli äidilleni ja puhui täyttä pskaa ja väitti lisäksi, että rakastaa minua ja muuta sellaista. Kuitenkaan hän ei halunnut puhua minulöle, vaan äidilleni. Ja koska en ollut yhteistyöhaluinen, hän haukkui minutkin.
Ymmärsin aina, että nämä puheluissa käydyt keskustelut ovat yhdenekeviä, koska isä on humalassa, mutta enää se ei käy. En ole puhunut hänen kanssaan puhelimessa pitkään aikaan, olen tavannut hänet harvemmin. Viimeksi näin hänet nopeasti selvänä veljeni luona muutama kuukausi sitten. Sen jälkeen hän soitti selvänä ja olin ilahtunut. Sen jälkeen hän soitti nousuhumalassa aamulla kello 7 ja kun olin nukkumassa, enkä tahtonut herätä vielä, hän suuttui ja soitti uudestaan tunnin päästä ja sitten uudestaan ja uudestaan(humalakin kasvoi). Laitoin puhelimeni kiinni, enkä ole enää vastannut hänen soittoihinsa.
Tekstiviestejä tulee ja ne ovat joskus aika järkyttäviä. Äitinikin on saanut osakseen joitakin väkivaltaisiakin viestejä. Niistä en ole ollenkaan iloinen. Olen hänelle vihainen. Hän on alkoholisti ja minun pitäisi kai tukea häntä, mutta tuntuu, että minä herkkä pieni lapsi en kestä sellaista. Minä olen hänen lapsensa, eikä minun pitäisi tarvita nähdä isääni sellaisena, pelottavana ja säälittävänä.
Tälläkin hetkellä hän soittelee puhelimeeni. Olen ottanut jo lankapuhelimesta töpselin seinästä ja äitinikin kännykkään tulee soittoja. Alan tulla hulluksi. En kestä. Tahdon kuolla, tai että hän, suuri isäolento, kuolee. Enkä tahdo. Tahdon että hän paranee ja unohtaa kaiken ja jatkaa elämäänsä. Hän on vasta alle 50. Eikä vielä ole aika kuolla. Ei minunkaan.
Äiti hommasi miesystävän, joka oli ollut ilmeisesti(en ole tiedustellut kovin tarkasti) äidin ystävä jo kun isäni oli mukana kuvioissa. Isäni hommasi naisystävän, joka poltti tupakkaa ja juopotteli(muistan hänestä sen, kun hän haisi tupakalle ja viinalle)ja oli isääni huomattavasti nuorempi. En ole koskaan pitänyt tästä naisesta. Äitini miesystävästä aluksi pidin, mutta olen huomannut tuntevani hänen lähellään suurta inhoa nykyisin.
Muutama vuosi sitten isäni naisystävä sai aivoinfarktin, ja isäni masentui. Hän alkoi juoda ja polttaa ja hänelle tietojeni mukaan diagnosoitiinkin masennus(näin hänen lipastonsa laatikossa masennuslääkkeitä ja unilääkkeitä. Hän myös esitti asian humalapäissään monta kertaa puhelimessa). Kävin hänen luonaan yhä joka toinen viikonloppu. Veljeni hankki tyttöystävän, joten hän ei enää käynyt kuin satunnaisesti ja lopulta ei ollenkaan. Joskus käydessäni isä oli humalassa, mutta en antanut sen häiritä(tai annoin häiritä, mutta en lähtenyt sen takia pois).
Käyntini alkoivat harveta, kun isälleni ei käynyt joku kerta ja hän pyysi siirtämään tapaamista myöhempään. Tapaamisten välillä alkoi olla pitkiäkin aikoja. Hän soitteli säännöllisesti humalapäissään ja selitti kaikenlaista ja kertoili, kuinka hänestä olisi mukavaa, jos kävisin siellä ja kuinka me tekisimme kaikenlaista. Koskaan emme tehneet muuta, kuin istuimme hänen tunkkaisessa kaksiossaan ja katsoimme 14tuuman telkkaria. Joskus satuimme eksymään ulos kävelemään.
Kerran hän puhelimessa kertoi kuinka hänet on saatu kiinni rattijuopumuksesta ja että hänen korttinsa on otettu pois. Hän vaati anteeksiantoa ja minä annoin. Käyntini harvenivat. Hän kertoi, ettei enää käy missään lääkärillä masennuksensa vuoksi, koska lääkkeet eivät auta.
Hän soitteli yhä tiheämpään tahtiin ja aina humalassa. Kun hän ei ollut humalassa, me puhuimme vain minuutin tai pari. Yritin saada hänet ymmärtämään, etten pidä keskustelusta hänen kanssaan, kun hän on siinä tilassa. Hän alkoi soitella myös äidilleni. Hän haukkui äidin ja hänen miesystävänsä. Isäni mielestä minä olen vaihtanut hänet tuohon "uuteen mieheen". En ole. Olin vihainen hänelle, koska hän soitteli äidilleni ja puhui täyttä pskaa ja väitti lisäksi, että rakastaa minua ja muuta sellaista. Kuitenkaan hän ei halunnut puhua minulöle, vaan äidilleni. Ja koska en ollut yhteistyöhaluinen, hän haukkui minutkin.
Ymmärsin aina, että nämä puheluissa käydyt keskustelut ovat yhdenekeviä, koska isä on humalassa, mutta enää se ei käy. En ole puhunut hänen kanssaan puhelimessa pitkään aikaan, olen tavannut hänet harvemmin. Viimeksi näin hänet nopeasti selvänä veljeni luona muutama kuukausi sitten. Sen jälkeen hän soitti selvänä ja olin ilahtunut. Sen jälkeen hän soitti nousuhumalassa aamulla kello 7 ja kun olin nukkumassa, enkä tahtonut herätä vielä, hän suuttui ja soitti uudestaan tunnin päästä ja sitten uudestaan ja uudestaan(humalakin kasvoi). Laitoin puhelimeni kiinni, enkä ole enää vastannut hänen soittoihinsa.
Tekstiviestejä tulee ja ne ovat joskus aika järkyttäviä. Äitinikin on saanut osakseen joitakin väkivaltaisiakin viestejä. Niistä en ole ollenkaan iloinen. Olen hänelle vihainen. Hän on alkoholisti ja minun pitäisi kai tukea häntä, mutta tuntuu, että minä herkkä pieni lapsi en kestä sellaista. Minä olen hänen lapsensa, eikä minun pitäisi tarvita nähdä isääni sellaisena, pelottavana ja säälittävänä.
Tälläkin hetkellä hän soittelee puhelimeeni. Olen ottanut jo lankapuhelimesta töpselin seinästä ja äitinikin kännykkään tulee soittoja. Alan tulla hulluksi. En kestä. Tahdon kuolla, tai että hän, suuri isäolento, kuolee. Enkä tahdo. Tahdon että hän paranee ja unohtaa kaiken ja jatkaa elämäänsä. Hän on vasta alle 50. Eikä vielä ole aika kuolla. Ei minunkaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ilman omaa syytäsi olet tuohon joutunut ja siksipä sinun ei tule siitä taakkaa kantaa. Pyydä isääsi, että hän soittaisi selvinpäin. Kerro, että masennut hänen humalasoitoistaan.
On kurjaa, että lapset joutuvat kestämään jos mitä vanhempiensa takia, kun sen pitäisi olla niin, että vanhemmat rakastavat ja huolehtivat lapsistaan.
Älä vain ala vanhemmillesi vanhemmaksi, pysy vaikka vängellä heidän lapsenaan ja osoita se heille. Ole vapaa heidän huolistaan. Vanhempasi elävät valintansa mukaista elämää, et sinä sitä voi muuttaa.
Kun et murheita heistä kanna, jaksat paljon paremmin. Jaksat olla heille myös ystävällinen ja kiltti lapsi, kun et heidän taakkojaan itsellesi ota.
Vapaudu nyt täysin heidän elämänsä seuraamisesta ja ole heille ystävällinen, mutta älä anna heidän raskauttaa enää omaa elämääsi.
Rukoilen teidän kaikkien puolesta.
Nyt on kevät ja kohta kesä ja sinä nuori, ole huoleton ja oikeudenmukainen, myös itseäsi kohtaan.
Tuntuu niin kamalalta valittaa omaa masennustaan, kun hänellä on sellainen(joka ilmeisesti johtuu osittain myös minusta)ja selvästi yrittää osoittaa tarvitsevansa apua. Masentunut ihminen on vaikea käsitellä.
En osaa.
Enkä vastaa hänen soittoihinsa tai muihin.
En halua kuulla hänestä mitään.
Tiedän, ettei hän soita enää selvänä.
Olen kyllä sanonut hänelle siitä, mutta tuskin hän sen uskoo(miksipä nyt yhtäkkiä).
Olen pyytänyt olemaan soittamatta, mutta hän tulkitsee sen niin, etten halua, että hän enää koskaan soittaa ja siitä hän hurjistuu soittelemaan vain enemmän ja syyllistää minua. Ja minusta tuntuu, että se on aiheellista.
Minua tosiaan inhottaa, että olen niin heikko, enkä kestä sen vertaa, että keskustelisin hänen kanssaan hänen tilanteestaan ja tukisin ja sellaista mitä kuuluisi tehdä.
Toisaalta humalaisen henkilön kanssa keskusteleminen ei johda mihinkään, ainakaan haluttuun lopputulokseen.
Tai en tiedä.. Haluan, että hän menee pois. Antaa minun olla rauhassa.