Hetekat, torakat,..?

Kuka kokenut kaikkea sellaista "kivaa" kotonaan?
Sitten oli myös se kamala ulkovessa - vieläpä useamman perheen yhteinen. Voi kamala! Öisin jos iski hätä niin tehtiin tarpeet ämpäriin.

On se mukavaa kun on kaikki mukavuudet eikä torakatkaan enää kipitä nurkissa.
8543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Täystuhoa, DDT:tä tupsuteltiin katonrajaan ja nurkkiin, muistan, että se oli kuin puuteria. Taisinpa tupsutella sitä naamallenikin.

Hetekassa nukkui koko meidän perhe, isä, äiti, ja minä keskellä. Jos isä sattui olemaan töissä, viikottain sai pelätä hänen tulevan päissään kotiin. Siitä seurasi taas pakomatka.

Vuokrakasarmissa kullakin perheellä oli sentään oma "ulkohyyskä".

Jos ei muusta, niin lämpimästä vedestä ja sisävessasta osaa olla nyt kiitollinen.

Äänestä

lapsena oli hetekat,myös torakat,sodan jälkeen ei ollut kunnon pesuaineita,saippua tehtiin itse,olen maalta lähtöisin,oli niitä meilläkin,äitillä oli jatkuva kamppailu niiden hävittämiseen,kyllä sitä kaikkia kokeiltiin,paras tapa oli,kun talvella oli 30 astetta pakkasta,äiti vei kaikki ulos,sänkyjä myöten,lähti torakat ja se ulkovessa,pimeän aikana en uskaltanut mennä yksin.olihan ne aikoja mutta silti oltiin tyytyväisiä,kun ei paremmasta tiedetty

Äänestä

Kerran näin vain yhden torakan lapsuuden kodissani, mutta isä sanoi mulle, että kohta et nää yhtäkään, kun myrkytetään tää meidän koti ja ulkorakennukset....mahdoin miettiä hetken hiljaa. Hetekoita meillä ei ollu, patjat kylläkin oli täytetty oljella ja isossa ja aina kun meni nukkumaan, niin oljet pisti nahkaan aika ilkeesti, mutta kuitenkin parisängyssä pikkuveljeni kanssa nukuttiin....meillä ei tainnu olla yhden hengen sänkyjä...kaikki oli parisänkyjä tai levitettäviä sohvia. Ulkovessa oli, mutta onneksi yöllä ei tarttenu mennä sinne, vaan meilläkin oli sankko mihin sitten losotettiin. Oli se elämää, kun vihdoin muutettiin pois maalta ja lämmintävettä saatiin sisävessan kera. :))

Äänestä
  • Enkö mä vaan muista vai...? Mulla ja veljellä oli ainakin sellaset "nuorisosängyt", vaneripohjaiset ja siinä ihan perus-superloni-patja. Torakoita ei ollut kotona, mutta ulkovessan sentään muistan lapsuudesta - taisin olla jo toisella kymmenellä kun meille rakennettiin sisävessa.

    Äänestä

ämpärijutun muistan....oli ulkovessa sen verran kaukana,ettei sinne koskaan pimeällä uskaltanut lähteä....

Äänestä
  • torakkaa. Vuonna -47 muutettiin ja kaikki ulos, rikkijauhetta pataan ja tuli siihen. Ovet ja ikkunat kiinni.
    Huomenna kunnon tuuletus ja yhtään ainutta ötökkää ei koskaan enää ollut.

    Ei ollut hetekaa. Puusängyt (sohva kaiketi) oli, matrassin eli makkerin sisälle syksyllä uudet oljet naapurista. Siellä puivat rukiita riihellä ja ne oljet pantiin makkeriin.

    Ei ollut täitä eikä kirppujakaan, hirveä häpeähän se olisi ollutkin!

    Puusee oli, pienenä paskottiin ämpäriin sisällä, yäk! Vähän isompana kovilla pakkasilla navettaan sontaluukun alle ja tuotteet sitten luukusta ulos.

    Äänestä

  • juolukansyöjä kirjoitti:

    torakkaa. Vuonna -47 muutettiin ja kaikki ulos, rikkijauhetta pataan ja tuli siihen. Ovet ja ikkunat kiinni.
    Huomenna kunnon tuuletus ja yhtään ainutta ötökkää ei koskaan enää ollut.

    Ei ollut hetekaa. Puusängyt (sohva kaiketi) oli, matrassin eli makkerin sisälle syksyllä uudet oljet naapurista. Siellä puivat rukiita riihellä ja ne oljet pantiin makkeriin.

    Ei ollut täitä eikä kirppujakaan, hirveä häpeähän se olisi ollutkin!

    Puusee oli, pienenä paskottiin ämpäriin sisällä, yäk! Vähän isompana kovilla pakkasilla navettaan sontaluukun alle ja tuotteet sitten luukusta ulos.

    vuokrakasarmissa, ei oman kodin siisteys taannut sitä, etteivät pienötykät huökänneet pienimmistäkin rakosista, vaikka kuinka olisi omassa hellahuoneen kokoisessa asunnossa yritetty myrkyttää.

    Kirpuista ei ole koskaan ollut omia kokemuksia.

    Äänestä

olen saanut kumpaiseenkin.
Hetekassa olen nukkunut lapsena mummulassa, ja tietysti hyppinyt, pomppinut.

Torakoita ei onneksi pyöri nurkissa.
Lomamatkalla niitä näkynyt hotellihuoneessakin, ei mikään kaunis otus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nade kirjoitti:

Kuka kokenut kaikkea sellaista "kivaa" kotonaan?
Sitten oli myös se kamala ulkovessa - vieläpä useamman perheen yhteinen. Voi kamala! Öisin jos iski hätä niin tehtiin tarpeet ämpäriin.

On se mukavaa kun on kaikki mukavuudet eikä torakatkaan enää kipitä nurkissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu