Luin tuossa viestejä, joissa kerroitte masennuksestanne. Älkää vain menettäkö toivoanne, sillä masennuksesta on mahdollista parantua aivan täysin.
Minä itse olen sen kokenut ja saanut siitä valtavasti hyvää.
Luonteeni, joka ennen oli pelkurimainen ja tiukkapipoisen vaativa, tuli uudeksi, rohkeaksi ja vapaaksi.
Sanokaa nyt itsellenne, että olette tärkeitä ja rakastettavia. Älkääkä enää sen sanomisen jälkeen antako sillä alueella periksi. Jos masennus junkuttaa teille, että olette tyhmiä ja arvottomia, niin kuin masennushenki ruukaa junkuttaa, niin vastatkaa äänen, että olette tärkeitä ja rakastettavia. Psyyken on pakko se uskoa, kun sitä aikansa itselleen selittää.
Sen jälkeen voitte alkaa kasvattamaan itseänne muillakin alueilla.
Jos olisitte uskossa Jeesukseen kasvatus olisi paljon nopeampaa ja varmasti menisi oikein .
Tekin, jotka ette halua uskoa vielä, voitte itse itseänne auttaa.
Älkää antako periksi. Minä rukoilen teidän aivan jokaisen puolesta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Äläkä lue näitä viestejä enää senkin jeesusääliö.. Ärsyttää tollanen "sano itsellesi että olet tärkeä-soopa". Älä puhu asioista mistä et tiedä, masentunut ei kaipaa sinulta yhtäkään neuvoa.. Hyvästi jeesushullu.
olin kauan sitten niin syvästi masentunut, että mikään muu ei kyennyt minua auttamaan, kuin Jeesus ja Hänen opastuksensa.
Olen oikea masennuksen asiantuntija, jos haluat niin keskustelen enemmänkin kanssasi. Olen kyllä uskovainen, mutta älä anna sen häiritä. Osaan keskustella sinunkin tasoltasi.
Viesteistäsi ei todellakaan ole mitään apua kenellekään. Syyllistät ja aliarvioit muita ihmisiä pönkittääksesi omaa egoasi. Käytät siihen vielä masentuneita ja itsetunto-ongelmaisia heikkoja ihmisiä, miten halpamaista.
Ole kiltti ja mene kirjoittamaan niitä hihhuliviestejäsi jonnekin muualle. Esimerkiksi lestadiolaispalsta lienee täynnä "sinun tasoisiasi" ihmisiä, siellä viestisi tuskin voi ketään loukata.
Enkä muuten ole toi aiemmin kirjoittanut. Uskon, että useimmat tällä palstalla ajattelevat sinun viesteistäsi samoin kuin minä tai hän.
niin. Olen itse kokenut syvän masennuksen ja saanut siihen avun ja monet ovat avun saaneet kauttani, siitä kokemuksesta joka minulla on ollut. Taikauskoiset, masentuneet, ahdistuneet ja vaikka mistä kärsivät ovat vapautuneet.
Ehkäpä sinuunkin kuitenkin menee edes pieni pilkahdus toivosta, että on olemassa voima, joka voi auttaa silloinkin, kun ihminen on kyvytön.
Tunnen monia, jotka Jeesus on nostanut pimeydestä valoon.
Saat lukea kolmesta Raamatun käännöksestä, miten Jumalan suuretkin miehet ja naiset ovat huutaneet masennuksensa keskellä Häntä avuksi ja aina saaneet myös avun. Sinun kannattaa tutustua Raamattuun, niin näet, että yksikään joka Jeesukseen turvaa, ei jää apua vaille.
Tässä on alkua:
Psalmit 43
Edellinen jae5 (42:6) Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. 5 Mitäs murehdit, sieluni, ja olet niin levotoin minussa? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän minua auttaa kasvoillansa. 5 (42:6) Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.
Olen saanut vahvan koulutuksen Jumalalta auttaa hädässä olevia ihmisiä.
Lapsesta asti minua tähän tehtävään on koulutettu. Olin kymmenvuotias, kun vaikea sairaus vei äitini niin, että hän ei kyennyt enää olemaan äiti.
Perheen vanhimpana lapsena kehityin taakan kantajaksi, joka yritti kaikessa auttaa.
Jeesus vapautti minut siitä täysin, otti taakkani ja antoi minulle vapauden.
Omassa elämässäni on ollut monet sairaudet ja ahditukset ja kaikista Jeesus on minut Itse vapauttanut.
Yrityksemme kautta jouduin kestämään vuosien taloudelliset paineet, koska se joutui petoksen uhriksi.
Olin kyllä siinä vaiheessa jo niin vahvassa uskossa Jeesukseen, koska Hän oli usein minut pinteistä pelastanut, että senkin talouskaaoksen keskellä pysyin vapaana. Hänen neuvostaan tein parhaani asioiden hoitamiseksi ja muuten jätin sotkut Jeesuksen kannettavaksi.
Hän oikaisi yrityksemme talouden ja se menestyy hyvin.
Tällä tahdon sanoa, että luottakaa Jeesukseen kaiken keskellä. Hän on voimallinen auttamaan.
Esimerkiksi Hän olisi voinut auttaa, jos se Hänen tahtonsa olisi ollut, tuossa yrityksen kaaostilanteessa lopettamaan sen ja Hän olisi takuulla antanut uutta elämäämme, mutta Hän katsoi kuitenkin kohdallamme, että sitä kannattaa jatkaa. Hän siis tietää kaikesta kaiken. Antakaa vain rukouksessa valta Hänelle, Hän on se joka sen jälkeen antaa viisauttaan teille.