L-S:n mukaan poliittinen johtajuus edellyttää kaikkea sitä, mitä ennen on kutsuttu "kähmiminnäksi". Jätetään lopullinen tavoite kertomatta, ratsastetaan populismin tuomitsemisella, mikäli joku alkaa kyseenalaistaa johtajien päätöksiä. Tavallinen rivivaltuutettu, joka saa esityslistat muutamaa päivää ennen kokousta, ei kaikkia taustatekijöitä tuntematta voine muodostaakaan kovin perusteellista kuvaa asioista.Heidät ja talonpoikaisjärki on ammattilaisten helppo visioida ja eksyttää kapulakielellä "lillukanvarsiin".
Kuka "lupasi" ennen vaaleja rahoittaa halliremonttia,torille lämmitystä ja katoksia,rakentaa pari paritaloa vuokralaisille, yhteensä noin 8 miljoonalla ? Säästää koulutuksessa ja sosiaalipuolella em. summasta viidenneksen, periä naapureilta laskuttamatta jääneitä maksuja vajaan miljoonan edestä ym.
Mitä hyvää kaupungille toi veroäyrin parivuotinen alennus jokunen vuosi sitten ? Ainoaksi "hyödyksi" taisi jäädä entisen kaupunginjohtajan pääsy radioon ja telkkariin haastateltavaksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.