meillä on 1,5v esikoinen ja vastasyntynyt vauva.
tultuamme sairaalasta kotiin on kaikki ollut täyttä kaaosta.
esikoinen raivoaa, huutaa, itkee ja kiukuttelee niin että hermo meinaa mennä enkä sa rauhaa imetykselle kuin öisin.
esikoinen myös herää jokaiseen vauvan pieneenkin inahdukseen. eikä anna isänsä syöttää saati tehdä mitään, joten tiukkaa
tekee äidillä.
ja esikoinen aloitti hankalana olon jo ennen vauvan syntymää, mutta nyt se on vielä pahentunut.
menee varmaan ohi kunhan tottuu ensin vähän tilanteeseen, olen niin MONIEN kuullut sanovan että vähän ajan päästä kahden kanssa on jopa paljonpaljon helpompaa kuin yhden.
mutta silti kyselisin olisiko kenelläkään samassatilanteessa olleella tai muilla mitään kokemusta tai vinkkejä arjen helpottamiseksi?
kiitos kaikille jotka viitsivät vastata:)

Vastaukset 1
Vanhimmat
tulokkaasta. Meillä oli jopa niin mustis isosisko että kävi huitaisemassa parin kk ikäistä pikkuveljeään suht raskaalla muoviveturilla päähän. Kyllä äidiltä pääsi kova itku silloin.. Kun oli hetkeksi kääntänyt katseensa vaan kattaakseen pöydän ja jättänyt pojan lattialle koppaan nukkumaan ja sisko leikki vieressä.. Tottakai tervarissa sitten käytiin ja isosiskoa toruttiin ankarasti ja ilmaisiin miten pettyneitä oltiin. Ei mitään katumuksen merkkiä. Itkettää vieläkin se, kauhu iski pintaan silloin.. Eikä uskaltanut pitkään aikaan vauvaa jättää siskon ulottuville.
Selitettiin siskolle että vaikka äidin aika menee pitkälti vauvasta huolehtimiseen, niin silti äiti rakastaa kovasti tyttöä. Ja että pitää yrittää ymmärtää kun vauva on niin pieni, sitä ei saa kuin vähäsen varovasti silittää masusta.
Ja yritettiin järjestää äidille ja tyttärelle yhteistä aikaa niin että tyttökin tuntisi itsensä välitetyksi. Tosin se on aika vaikeaa, kun tuo poika nukkuu huonosti ja on koliikkia.. On kai tuo nyt vähän tytön käytös parantunut, ei enää käy läimimässä poikaa mutta suhtautuu silti negatiivisesti ja mulkoillen pikkuveljeen. Aina kun otan pojan vaunuista syliin tai imetettäväksi, niin tyttö tuijottaa vihaisesti ja painelee toiseen huoneeseen..
Toivottavasti tuo on tosiaan jotain ikään liittyvää, isä on joutunut ottamaan töistäkin vähän vapaata kun tuo tyttö ei tahdo tehdä mitään mitä käsken, ainakaan jos pikkuveli on paikalla (jos pitelen poikaa sylissä ja annan ohjeita, niitä ei totella, mutta jos poika vaunuissa tms ja ollaan kahdestaan niin on iloinen jne tottelevainen).. Isää tuntuu onneksi vielä tottelevan. Tuntuu olevan tyttö minulle vihainen uudesta vauvasta :(