LIIKENNEINFOA

relax

Puskuri special: Via Baltica, osa 1
5.11.2004

Viro, Latvia ja Liettua ovat nyt Euroopan unionin jäseniä, ja Baltian maita halkova tieyhteys houkuttaa autoturisteja entistä enemmän. Puskuri kulki Via Balticaa kaksi viikkoa Puolan rajalle saakka. Matkalta bongattiin moottorikansaa kiinnostavia juttuja.




Tallinnan satamassa tarkistetaan, että kaikki pakollinen varustus on mukana. Liikennevakuutuksesta todistava green card ei ole enää pakollinen Baltian maissa, mutta suositeltava pitää mukana. Palosammutin ja ensiapulaukku ovat pakollisia.
Promilleraja on Virossa 0,2. Sakkorangaistuksia liikennerikkeistä on Virossa viime aikoina kovennettu, sakot tuntuvat nyt mojovalta suomalaisenkin lompakossa. Sakko voi olla jopa 18 000 kruunua toista tuhatta euroa.
Poliisia pakoon on täällä turha yrittää, Viron poliisilla on viisi Subaru Impreza WRX:ää, osa sinivalkoisia, osa siviiliväreissä. Nollasta sataan 6,7 sekuntia.

Sitten varoituksen sana autovarkaista, joita Tallinnassa on poliisin arvion mukaan toista sataa. Varas iskee autoon, jossa ei ole hälytintä, ja varmimmat paikat turistin hukata autonsa ovat satama ja suurten marketien parkkipaikat.
Varas seuraa autoilijaa marketin ovesta sisään varmistaakseen, ettei tämä tule heti takaisin, ja sillä välin varkan kumppani vie auton. Pitkää aika varkaat eivät tarvitse, riittää että turisti käy ostamassa suklaapatukan.
Poliisi neuvoo, että turistiporukasta yhden kannattaisi jäädä autoon vahtiin. JOS tai lukkotankoa/hälytintä ei ole.

Varkaiden suosikkilistan kärki on tämä: ykkönen Mercedes, kakkonen Audi, kolmonen Volkswagen. Autot puretaan osiksi, ja osia ostavat poliisin mukaan varsinkin taksikuskit.
Työkaluillaan varas saa auton auki ja liikkeelle nopeammin kuin rauhallinen turisti tekee sen avaimillaan.
Elektroninen ajonestolaitekaan ei kaikissa autoissa suojaa varkailta. Vanhempi konstaapeli Urmas Eesaru esittelee pieniä yksinkertaisia laitteita, joilla varas ohittaa ajonestolaitteen vuosituhannen lopun Audeissa ja Volkswageneissa.
Varkailla on sellainenkin laite, joka estää turista saamasta hälytintä päälle. Laite varkaan takin sisällä sotkee turistin kauko-ohjauksen, varkaan tarvitsee vain seisoskella auton lähettyvillä. ELI RATTI/POLJINTANKO MUKAAN !!!
Jokaisen autoturistin kannattaa tarkistaa oma vakuutuksensa, onko varkausvakuutus voimassa Baltiassa lainkaan ja jos, niin kuinka suurella omavastuulla. Kymppitonnin autosta omavastuu saattaa olla Baltiassa varastettuna 2500 euroa, kun se Suomessa olisi vain 150.

www.vakuutusneuvonta.fi





Jos autoon tulee vika kesken matkan, ei paniikkia. Baltian maissa toimii kaupallinen tiepalvelu vuorokauden ympäri. Puhelinsoitto vaan päivystysnumeroon, ja apu kiitää paikalle. Tavallisimmillaan apu maksaa parikymmentä euroa.

4

1052

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • relax

      Ensiapulaukku on pakollinen
      Baltian automatkalla et tarvitse kansainvälistä ajokorttia, ja liikennekin on kaikissa maissa tutusti oikeanpuoleinen. Viimeisten tietojen mukaan EU-maissa ei välttämättä tarvita Green Cardiakaan, mutta se on kuitenkin yhä kätevin tapa todistaa auton vakuutusten kunnossa olo. Vihreä kortti onkin suotavaa hankkia aina, kun lähtee ajoneuvolla Pohjoismaita pidemmälle. Useissa EU:hun kuulumattomissa maissa kortti on pakollinen. Kortti on voimassa yhden matkan ajan, joten useaan erilliseen matkaan tarvitaan erilliset Green Cardit. Omasta vakuutusyhtiöstä kannattaa myös tiedustella mahdollisten lisävakuutusten tarvetta.

      latviassa ja Liettuassa poliisilla on oikeus periä liikennesakkoja paikan päällä. Taajamissa nopeusrajoitus on Suomen tapaan 50 km/h, Liettuassa ja Puolassa 60 km/h. Maanteillä saa ajaa 90 km/h, Puolassa paikoin myös 100 km/h. Moottoriteillä rajoitus on yleisesti 110 km/h, tosin Puolassa jopa 130 km/h. Alkoholin suhteen Virolla ja Liettualla on tiukka nollatoleranssi, Puolassa promilleraja on 0,2 ja Latviassa 0,5. Turvavyön käyttö on pakollista kaikissa maissa.




      Muista tarkistaa auton varustetaso ennen matkaa. Varoituskolmio on pakollinen varuste kaikissa maissa. Ensiapulaukku on Baltiassa pakollinen ja Puolassa suositeltu, samoin vaahtosammutin. Valojen käyttöä vaaditaan Virossa ja Latviassa marraskuun alusta maaliskuun alkuun ja Puolassa lokakuun alusta helmikuun loppuun. Varakanisteriin tankattavan polttoaineen määrää on rajoitettu. Latviassa ja Liettuassa kanisterissa saa kuljettaa bensaa 20 litraa, Virossa 10 litraa. Täytä kanisteri kuitenkin vasta laivamatkan jälkeen, sillä varapolttoaineen kuljettaminen on kaikilla laivoilla kielletty.

      Automatkailijan on syytä noudattaa normaalia varovaisuutta kaikissa Baltian maissa, eikä autoon kannata jättää arvoesineitä - näkyville ainakaan. Aina kun mahdollista, auto kannattaa pysäköidä vartioidulle parkkipaikalle. Automatkan reittien suunnitteluun saa apua vaikkapa Internetissä toimivista reittisuunnittelupalveluista, esimerkiksi Via Michelinistä. Liian tiukkaa ohjelmaa autoreissulle ei kannata laatia, mutta jonkinlainen perusrunko on toki hyvä pitää kasassa matkan alusta loppuun. Autolla ulkomaille 2006 - ja Autolla Via Balticalla -oppaita voi tiedustella Autoliitosta.

      Teksti: Hanna Pesonen

      • minä

        Ensimmäisessä viestissä luki, että Virossa promilleraja on 0,2 promillea ja tässä toisessa sanottiin, että on nollatoleranssi. Eli onko se siis 0,2 vai 0,0?


      • oskuboy
        minä kirjoitti:

        Ensimmäisessä viestissä luki, että Virossa promilleraja on 0,2 promillea ja tässä toisessa sanottiin, että on nollatoleranssi. Eli onko se siis 0,2 vai 0,0?

        eli yksi pieni tuoppi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      4019
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      15
      3879
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      3042
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      66
      3038
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      147
      2595
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      71
      2490
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2213
    8. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      30
      1579
    9. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      114
      1554
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1385
    Aihe