Kertokaa

Kyllä korrektisti olen käyttäytynyt. Pieniä riskejä pitäis ottaa, jos jotain haluais aikaan saada. Vielä en ole ottanut.

kun kirjoittelen tänne. Mutta jollain omituisella tavalla tämä auttaa..

onneksi vielä mitään hullumpaa,mutta jotain vois keksiä.vaikka jo ylihuomenna kun tavataan ;)

Siitä on kyllä jo kauan...ajoin kuin ekstaasissa, soitin tuntemattomana...sitten heräsin- mitä olen oikein tekemässä!Muistan aina sen yön ja sen tuulen tuiverruksen...

pimahdin täysin. kirjoitin rakkaalle viestin. käyttäydyn edelleen kuin idiootti ja odotan avunhuutoa voidakseni pelastaa hänet.

... olen aina juossut karkuun.
Nopeimmat ovat sitten saaneet kiinni.
En tiedä olenko ollut koskaan muuta
kuin ihastunut.

Siitä on jo aikaa vuosia. Asuimme jonkin aikaa vierekkäisissä opiskelija-asuntolataloissa. Yritin yhtä ja toista. Kävin häneltä lainaamassa kattilaa -koska -koska kutsun hänet ynnä sen mukavan kaveriporukan luokseni kylään ja aterialle. Muut tulivat mutta hän ei. Eräänä iltana paloin halusta päästä vähän lähemmäs häntä ja menin kynttilä mukanani hänen talonsa luo ja läheiseen pusikkoon -retkelle, josko näkisin hänestä vilauksen. Parinkymmenen asteen pakkanen ei paljon päätä viilentänyt.
Jossain vaiheessa oudot temput tai niinkuin uskoin, mieletön ajatusten keskittäminen, tuotti tuloksen. Kesken kaiken pahan riutumuksen soi ovikello. Myöhemmin ei ovikelloa tarvittu eikä lukkoja